tänä aamuna alkoi runsas verinen tyhjennysvuoto, ja ultrassa ei enää näkynyt mitään. Ei ollut lääkärin mukaan tuulimuna, vaan alkuraskauden keskenmeno. Olo on tosi kurja vaikka johan minä tätä epäilinkin...mutta silti. Pakko ajatella niin, että elämä jatkuu kaikesta huolimatta, vaikka nyt se niin epäoikeudenmukaiselta tuntuukin. Jospa saisin vielä kerran kokea äitiyden onnen, vaikka juuri nyt tuntuu ettei uskalla enää edes yrittää. Ehkä se sitten oli tämäkin koettava :(
Niin siinä sitten kävi
Milla.M
51110
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
pahoillani tapahtuneesta. Voimia sinulle oikein paljon!
Nyt tietysti tuntuu pahalta, mutta kyllä sitä kummasti pikku hiljaa taas alkaa odottaa toiveikkaana uutta raskautta. Nyt ei tietysti sinun tarvitse ajatella tulevaa, vaan voit rauhassa käsitellä tapahtunutta.
Siinä olet kyllä oikeassa, että hemmetin epäoikeudenmukaiselta nämä toivottujen lasten keskenmenot tuntuvat... No, toivotaan, että meitä keskenmenopalstalaisiakin vielä joskus siunataan onnistuneilla raskauksilla.=)
kun lukee noita abortti palstan juttuja ja sitten lukee näitä juttuja on aika huima ero jutuilla. se on aika ihme että ihmiset jotka todella haluaa lapsia ei tunnu saavan niitä.
sitten taas on ihmiset jotka niitä saisi ei taas halua niitä. (ja uskon että iso osa noista abortinkin tehneistä pitää sitä jonain "jäkiehkäsynä).
ottaen huomioon että 1 nainen on tehnyt jo (kokonaiset9 aborttia).. että siinä mietittävää itse kullekkin:(
mutta jaksamisia kaikille jotka lapsia haluatte:) eihän sitä koskaan tiedä millon onni potkii:)
Tosi kurja kuulla, että näin kävi. Uskon, että fiilis on aivan kamala. Eikä lohduta kun sanotaan että "kyllä se siitä", ainakaan tässä vaiheessa.
Itse 4 keskenmenoa kokeneena (keskusteltiin kanssasi jo aiemmin edellisessä meilissä) voin kuitenkin taata, että aika parantaa - oikeasti. Suru muuttaa muotoaan ja tapahtuneen oppii hyväksymään. Aikaa se kuitenkin vie, joten ole kärsivällinen. Tapahtunut saattaa palata mieleen aika ajoin - koskaan sitä ei unohda. Mutta surun kanssa oppii elämään ja sitä oppii käsittelemään eri tavalla.
Yritä nauttia siitä mitä sinulla on ja mennä eteenpäin päivä kerrallaan. Vaikkei tämäkään auta, niin yritä ajatella positiivisesti. Tämä elämänalku ei ollut tarkoitettu elämään. Ehkäpä säästyitte suuremmilta tuskilta, kun raskaus keskeytyi tässä vaiheessa. Raskastahan tuo on, mutta itse olen yrittänyt omissa tapauksissani ajatella siten, että helpommin käy kun raskaus keskeytyy alussa. En osaa kuvitellakaan kuinka kamalaa olisi jos synnytyssalissa todettaisiin, että vauva on kuollut. Eikä tämäkään lohduta tuossa vaiheessa kun km on päällä. Mutta on todella vaikea sanoa niitä "oikeita sanoja" ihmiselle joka juuri keskenmenon on kokenut.
Toivotan sinulle oikein kovasti voimia sekä rohkeutta uskaltaa ottaa uusi mahdollinen raskaus vastaan myöhemmässä vaiheessa. Vaikka nyt kävi näin, se ei ole tae siitä ettei seuraavakaan onnistuisi. Lepää ja parantele itsesi nyt kaikessa rauhassa.
Kaikkea hyvää!!
minua pidettiin eilen hulluna kun menin iltavuoroon töihin, mutta yritin selittää työkavereille, että minun on pakko saada muuta ajateltavaa, en jaksaisi millään jäädä kotiin mököttämään ja suremaan. Koska minulla ei ollut edes kovia kipuja, vuotoja kylläkin, niin ajattelin että siltä kannalta jaksan kyllä tehdä töitä.
Illalla töistä tultuani kyllä tapahtui sellaista, minkä olisi voinut jättää kokematta. Saunassa istuessani tunsin , että nyt valuu jotain isompaa, ja ajattelin että sieltä varmaan tulee hyytymiä kuten aikaisemmin illalla. Nousin sitten ylös ja kauhukseni huomasin, että hyytymien seassa on joku pallukka, ja siinähän se oli, kananmunan kokoinen sikiöpussi jonka sisällä kellui pikkuruinen sikiö. Sillä oli jo käsien ja jalkojen alut, ja pikkuruiset mustat silmien renkulat.
Siihen asti oli raskaus oli "vain" mennyt kesken, mutta nyt sen ymmärsi konkreettisesti, että olin kantanut sisälläni pientä elämää joka oli päättynyt. Nyt sitten mietin välillä, että sinne viskasin oman lapseni vessanpönttöön...mutta mitäpä muutakaan olisin voinut tehdä.
Vanhin lapseni (14-vuotias poika) kysyi eilen illalla, että miltä minusta tuntuu, ja ei kai minulle tule masennusta, vastasin hänelle, että en anna sellaisen tulla, minulla on sentään kolme tervettä ja hyvin elävää lasta joitten avulla jaksan.Kiitos tuesta sinulle ja muille kirjoittajille, asiallisia kirjoituksia lukiessa tämä palsta on kullanarvoinen tuki!
Kirjoittamasi kuulosti vähän liiankin tutulta, tosin mulla ei tollasta kamalaa hyytymää ole luojan kiitos tullut kuin ekassa raskaudessa, joka siis oli keskeytynyt ilmeisesti viikon 10 tietämillä. Olin vuotanut muistaakseni päivän tai kaksi (keskeytys tehtiin lääkkeillä) ja siinä pahimpien kipujen hellitettyä pystyin jo hoitamaan kotiaskareita. Sitten tunsin että jotain "isoa" on tulossa ja juoksin vessaan. En ehtinyt saada kuin housut jalasta jolloin kyseinen "klimppi" putosi housuihini ja suoraan siitä vessan lattialle. Siinä sitten aikani huusin kauhusta ja henkisestä tuskasta. Onneksi mieheni ei ollut kotona, olisi varmaan pitänyt aivan pöpinä. Tuo tapahtuma nimenomaan konkretisoi koko asian, eli siis mitä todella oli tapahtunut ja että hetki sitten tuo "klöntti" oli vielä elävä josta niin kovasti olisin toivonut kasvavan se maailman ihanin vauva minulle.
Luulenpa, että minun klönttini ei ihan kananmunan kokoinen ollut, mutta huomattavan suuri kuitenkin. Ja selvästi tunsi kun se "lähti tulemaan".
Mutta luulen myös, ettei tuon jälkeen tuota vastaavia enää tule. Tottakai kaikki hyytymät ovat jotain kudosperäistä tms. mutta uskon, että tuo oli nyt "pahin" silminnähtävä kokemuksesi. Ehkä se pahin on nyt jo takana.
Olet ollut ihmeen reipas jos todella olet töihin jaksanut mennä!! Itselläni on vähän vaihdellut, mutta voin vannoa etten kyllä seuraavana päivänä ainakaan ole vielä mennyt. Mulla on peräti 3 keskenmenoa alkanut töissä - tai siis tuota viimeistä luultiin keskenmenoksi vaikka olikin sitten kohdunulkoinen. Vain tuon viimeisen "luullun keskenmenon" päivänä jaksoin taistella skarppina työpäivän loppuun. Muissa työpäivä keskeytyi hysteerisen olon vuoksi eikä olisi ollut mitään toivoa saada mitään järkevää tehtyä.
Sinulla tuntuu olevan ihmeellinen kyky pitää pää kylmänä ja puskea eteenpäin. :) Kuten sanoin, suru helpottuu ajan kanssa. Olet vahva ja upea ihminen. Paljon voimia ja iloa tulevaisuuteen! :)