Tapakulttuuriimme kuuluu paljon pientä sälää, jonka jokainen liikkeeseen kuuluva omaksuu erittäin hienosyisellä tasolla jo äidinmaidosta.
Esimerkkejä tavoista, rutiineista sekä jopa riiteistä on kymmeniä, jollei satoja.
Väittäisin esimerkiksi yleisen "jumalanterve" tervehdyksen olevan nykypäivän vl suussa pelkkä riitti. Hän vain tokaisee moisen tervehdyksen, koska se kuuluu asiaan, ja hänet on siihen kasvatettu. Sillä ikäänkuin vahvistetaan kuuluvamme tähän yhteisöön. Mikäli joku ei enää kuulu, ko riittiä ei saa enää käyttää. Se on kiellettyä. Usein ko tokaisu lyhennetään ja vaimennetaan, jos kuulumista lestadiolaisiin ei haluta pajastaa ulkopuolisille muotoon "mantere".
Tällä kaikella sälällä ei ole tosin kristinuskon kanssa mitään tekemistä.
Mutta miksi niitä on? Miksi yhteisöissä aina moiset pikkuasiat nousevat arvoon arvaamattomaan? Miksi niitä vieläpä yhteisössä rakkaudella tuoetaan, vaalitaan, säilytetään, ja opetetaan muuttumattomina sukupolvesta toiseen? Kyse on täysin tietoisesta toiminnasta! Miksi tätä, uskon kannalta täysin turhaa, toimintaa jatketaan, vaikka kriitikot ovat näyttäneet toteen, että ennenuskoneet, ml Luther, ja jopa Jeesus itse näistä "isäin perinnesäännöistä" on erittäin selväsanaisesti varoittanut?!?!
Kyse ei siis ole uudesta asiasta, vaan kyse on ikivanhasta yhteisöllisyyteen kuuluvasta inhimillisestä heikkoudesta, ja joukossahan tyhmyys aina tiivistyy. Kyse on uskon kannalta jopa kiusallisesta asiasta, josta entiset pyhät ovat siis todistettavasti varoittaneet.
Mistä siis on kyse?
Oma mielipiteeni on, että tapakulttuuri, rutiinit, riitit, ovat pettävä verho. Verho, jolla todellisuutensa kanssa epävarma ihminen itse haluaa peittää kristinuskon ja Raamatun suuret totuudet. Tämä silmien eteen vedetty, itsekudottu verho, aikaansaa myös keinotekoisen ,vaarallisen, turvallisuuden tunteen. Tämän verhon takana kun pysytään, verhoon kirjailtuja rutiineja joka päivä noudatetaan, asiat menee turvallisesti "niinkuin ennenkin", ja minä pelastun. Raamattu oikeastaan kansan syvissä riveissä hyljätään, ei siitä olla kiinnostuneitakaan, koska uskonelämä , ja siit'ä saatava pelastus, hoituvat parhaiten, helpoten, turvallisimmin, verhoon merkittyjä rutiineja noudattamalla. Sydämen uskoa ei kysytä, vaan turvallisuuden tunne tulee verhosta, joka peittää Raamatun suuret linjat sekä totuuden meille valmistetusta pelastuksesta.
Ja yhteisön paine tähän verhon takana kyyristelyynkin on tunnetusti kova. Jos yhdenkin isäin opinkappaleen, vuonna 1964 laaditun yhteisen päätöksen rikot, sinut potkitaan muitta mutkitta ulos yhteisöstä.
Mutta mitä jos tuo - turha - verho repäistään yhtäkkiä pois? Kaikki rutiinit poistetaan, isäin perinnesäännöt hyljätään? Ihmisen on avattava silmänsä näkemään maailma Jumalan Ennenkirjoitetun Sanan valossa!
Verho on pois, ei olekaan enää televisiokieltoa! Esim. kulttuuri jonka harrastuksen tuo verhoon kirjailtu fraseologia käytännössä kielsi, ml. musiikki, onkin nähtävä ihmisten toteuttamana Taiteena, Jumalan Suurena Ihmeenä, lahjana inhimillisyydelle! Ei siinä lähtökohtaisesti ollutkaan mitään kristinuskon valossa arveluttavaa, kielteistä.
Verho on pois! Ei meikkaava nainen , korvakorua pitävä mies, leimaudu epäuskoiseksi ulkomuotonsa perusteella, vaan _sydämen uskonsa_ perusteella, ja sitähän kukaan ei voi nähdä!
Mutta mitä on tuo sydämen usko? Millä se nyt määritellään, koska verhoa ei ole enää käytettävissä? Tapakulttuurilla ei enää voida vetää raja-aitoja, eikä niiden taakse voi vl itsekään kyyristyä väärään turvallisuuteen, jonka hän - todellakin - pystyi helposti saavuttamaan noudattamalla turvallisia verhon "isien" ohjeita, mutta ilman sydämen uskoa.
Mitä on sydämen usko? Mitä jää jäljelle, kun verho on pois? Kelpaisiko tämä määritelmä?
"
Luterilaisen käsityksen mukaan Jumala vanhurskauttaa syntisen yksin uskon kautta (sola fide). Uskossa ihminen luottaa yksin Luojaansa ja Lunastajaansa ja elää hänen yhteydessään. Jumala itse vaikuttaa uskon, kun hän saa aikaan sellaisen luottamuksen luovalla sanallaan. Koska tämä Jumalan teko on uusiluomus, se koskee vanhurskautetun persoonan kaikkia ulottuvuuksia ja johtaa elämään toivossa ja rakkaudessa. Näin "opissa vanhurskauttamisesta yksin uskon kautta" tehdään ero itse vanhurskauttamisen ja sen elämässä tapahtuvan uudistuksen välillä, joka seuraa välttämättä vanhurskauttamisesta ja jota ilman uskoa ei voi olla, mutta niitä ei irroteta toisistaan. Vanhurskauttaminen osoittaa perustuksen, josta sellainen uudistuminen nousee. Jumalan rakkaudesta, joka lahjoitetaan ihmiselle vanhurskauttamisessa, kasvaa elämän uudistus. Vanhurskauttaminen ja uudistuminen kuuluvat yhteen uskossa läsnäolevan Kristuksen kautta.
"
Esimerkkejä tavoista, rutiineista sekä jopa riiteistä on kymmeniä, jollei satoja.
Väittäisin esimerkiksi yleisen "jumalanterve" tervehdyksen olevan nykypäivän vl suussa pelkkä riitti. Hän vain tokaisee moisen tervehdyksen, koska se kuuluu asiaan, ja hänet on siihen kasvatettu. Sillä ikäänkuin vahvistetaan kuuluvamme tähän yhteisöön. Mikäli joku ei enää kuulu, ko riittiä ei saa enää käyttää. Se on kiellettyä. Usein ko tokaisu lyhennetään ja vaimennetaan, jos kuulumista lestadiolaisiin ei haluta pajastaa ulkopuolisille muotoon "mantere".
Tällä kaikella sälällä ei ole tosin kristinuskon kanssa mitään tekemistä.
Mutta miksi niitä on? Miksi yhteisöissä aina moiset pikkuasiat nousevat arvoon arvaamattomaan? Miksi niitä vieläpä yhteisössä rakkaudella tuoetaan, vaalitaan, säilytetään, ja opetetaan muuttumattomina sukupolvesta toiseen? Kyse on täysin tietoisesta toiminnasta! Miksi tätä, uskon kannalta täysin turhaa, toimintaa jatketaan, vaikka kriitikot ovat näyttäneet toteen, että ennenuskoneet, ml Luther, ja jopa Jeesus itse näistä "isäin perinnesäännöistä" on erittäin selväsanaisesti varoittanut?!?!
Kyse ei siis ole uudesta asiasta, vaan kyse on ikivanhasta yhteisöllisyyteen kuuluvasta inhimillisestä heikkoudesta, ja joukossahan tyhmyys aina tiivistyy. Kyse on uskon kannalta jopa kiusallisesta asiasta, josta entiset pyhät ovat siis todistettavasti varoittaneet.
Mistä siis on kyse?
Oma mielipiteeni on, että tapakulttuuri, rutiinit, riitit, ovat pettävä verho. Verho, jolla todellisuutensa kanssa epävarma ihminen itse haluaa peittää kristinuskon ja Raamatun suuret totuudet. Tämä silmien eteen vedetty, itsekudottu verho, aikaansaa myös keinotekoisen ,vaarallisen, turvallisuuden tunteen. Tämän verhon takana kun pysytään, verhoon kirjailtuja rutiineja joka päivä noudatetaan, asiat menee turvallisesti "niinkuin ennenkin", ja minä pelastun. Raamattu oikeastaan kansan syvissä riveissä hyljätään, ei siitä olla kiinnostuneitakaan, koska uskonelämä , ja siit'ä saatava pelastus, hoituvat parhaiten, helpoten, turvallisimmin, verhoon merkittyjä rutiineja noudattamalla. Sydämen uskoa ei kysytä, vaan turvallisuuden tunne tulee verhosta, joka peittää Raamatun suuret linjat sekä totuuden meille valmistetusta pelastuksesta.
Ja yhteisön paine tähän verhon takana kyyristelyynkin on tunnetusti kova. Jos yhdenkin isäin opinkappaleen, vuonna 1964 laaditun yhteisen päätöksen rikot, sinut potkitaan muitta mutkitta ulos yhteisöstä.
Mutta mitä jos tuo - turha - verho repäistään yhtäkkiä pois? Kaikki rutiinit poistetaan, isäin perinnesäännöt hyljätään? Ihmisen on avattava silmänsä näkemään maailma Jumalan Ennenkirjoitetun Sanan valossa!
Verho on pois, ei olekaan enää televisiokieltoa! Esim. kulttuuri jonka harrastuksen tuo verhoon kirjailtu fraseologia käytännössä kielsi, ml. musiikki, onkin nähtävä ihmisten toteuttamana Taiteena, Jumalan Suurena Ihmeenä, lahjana inhimillisyydelle! Ei siinä lähtökohtaisesti ollutkaan mitään kristinuskon valossa arveluttavaa, kielteistä.
Verho on pois! Ei meikkaava nainen , korvakorua pitävä mies, leimaudu epäuskoiseksi ulkomuotonsa perusteella, vaan _sydämen uskonsa_ perusteella, ja sitähän kukaan ei voi nähdä!
Mutta mitä on tuo sydämen usko? Millä se nyt määritellään, koska verhoa ei ole enää käytettävissä? Tapakulttuurilla ei enää voida vetää raja-aitoja, eikä niiden taakse voi vl itsekään kyyristyä väärään turvallisuuteen, jonka hän - todellakin - pystyi helposti saavuttamaan noudattamalla turvallisia verhon "isien" ohjeita, mutta ilman sydämen uskoa.
Mitä on sydämen usko? Mitä jää jäljelle, kun verho on pois? Kelpaisiko tämä määritelmä?
"
Luterilaisen käsityksen mukaan Jumala vanhurskauttaa syntisen yksin uskon kautta (sola fide). Uskossa ihminen luottaa yksin Luojaansa ja Lunastajaansa ja elää hänen yhteydessään. Jumala itse vaikuttaa uskon, kun hän saa aikaan sellaisen luottamuksen luovalla sanallaan. Koska tämä Jumalan teko on uusiluomus, se koskee vanhurskautetun persoonan kaikkia ulottuvuuksia ja johtaa elämään toivossa ja rakkaudessa. Näin "opissa vanhurskauttamisesta yksin uskon kautta" tehdään ero itse vanhurskauttamisen ja sen elämässä tapahtuvan uudistuksen välillä, joka seuraa välttämättä vanhurskauttamisesta ja jota ilman uskoa ei voi olla, mutta niitä ei irroteta toisistaan. Vanhurskauttaminen osoittaa perustuksen, josta sellainen uudistuminen nousee. Jumalan rakkaudesta, joka lahjoitetaan ihmiselle vanhurskauttamisessa, kasvaa elämän uudistus. Vanhurskauttaminen ja uudistuminen kuuluvat yhteen uskossa läsnäolevan Kristuksen kautta.
"
Vastaukset 19
Vanhimmat
Minulle kelpaa hyvin tuo määritelmä. Kannat nimimerkkiäsi ansaitusti, sillä hyvää ja tarpeellista pohdintaa sisälsi sinun kirjoituksesi.
..........
sanotaan Jumalan sanassa. Saman minä sanon sinullekin, joka vl;nä esiinnyt.
...mihin itse Jeesus sekä myöhemmät pyhät ovat kritiikkinsä voimalla iskenet! Niin tekevät myös tänä päivänä monet vl:t, sekä pienissä piireissä puhumalla, että internetissä erittäin laajalti sanomansa perille saaden.
Entisten pyhien vierastama tapakulttuuri , ns isäin perinnessäännöt, on sielunvihollisen kutomaa vaivain verkkoa nimenoman uskovaisille, ja sillä on näille perinnäissäännöille pääasiassa kaksi syytä
1
ko asiain viidakko aiheuttaa uskovaisille turhia valvomisia, eli heiltä menee "kilvoitteluenergia" sekä fokus aivan hukkateille joten oikeat synnit rehottavat yleisessä häpeällisessä synninluvallisuudessa. Syntikäsitys siis vääristyyy tapakulttuurin aiheuttamana ja siitäpä karvajalka pitää.
2
Useat, valitettavasti hyvin useat, kieltävät koko uskonsa tapakulttuuriin sekä sen aiheuttamaan tekopyhyyteen ja jopa kaksinaismoralismiin kyllästyneinä ja pettyneinä. - Ja taas tuo pahalainen karvajalka panee ripaskaksi ja nauraa leveästi.
PS
Selitykset että tapakulttuuri "suojaa synniltä" eivät kestä päivänvaloa. Siinä selittelyssä lähdetään jo alkajaisiksi harhapoluille, ja vääntämään raamattua milloin mihinkin irvokkaaseen asentoon. Kuten esim. että "meikkaaminen on jumalan luomistyön korjailua", ja siitä Hän vihastuisi. Tällaisesta Raamattu ei puhu yhtään mitään.
Raamattu ei siis kiellä meikkaamista turhamaisena, mutta sensijaan se kieltää esimerkiksi vaatteilla koreilun yksiselitteisesti.
Se kielto on -tietysti- tuore, erittäin varteenotettava tänäkin päivänä, muotivaatteiden ollessa mitä ovatkin. Mutta ko ohjetta ei edes tunneta keskuudessamme!!
ELI
Kun on oma 70 luvulla kudottu tapakulttuuriverho meikkauspykälineen silmäin edessä, Raamatun yksinkertaistakin yksinkertaisempaa ilmoitusta ei kertakaikkiaan sieltä nähdä, eikä kiinnosta edes lukea.
....
olemassa, eikä muita voi missään nimessä olla, niin vl-liikkeen on PAKKO erottautua muista. Mitä siitäkin tulisi, jos oltaisiin kuin kuka tahansa ev.luttilainen? Kuka sitten erottaisi "ainoan oikean joukon" täällä maan päällä?
Kun lähtee ylentämään itseään, niin tuohon päädytään.
kun 70 luvulla kudottu "isäin perinnessäntö- verho" repäistiin pois, kaikki ihmissäännöt ovat hävinneet.
Jäljelle jäi vain Raamattu - ja vain se. Sen mukaan pitää uskoa, mitään siihen lisäämättä, tai pois ottamatta.
Nyt nousi 10 käskyä niille kuuluvaan asemaan. Lutherin mukaan: jokaisen kristityn tulee alaqti tutkia omaatuntoaan 10 käskyn valossa; reagoiko se niihin, vai onko paatunut.
Onko esim lähimmäisestä pahanpuhuminen sellainen asia, että lähdetään ko lähimmäisen pakeille tekemään parannusta pahoista puheista selän takana? Pitäisi olla.
Missä onkaan Jumalan valtakunta nyt? Verho vietiin pois. Ihmisen (lue: paholaisen) viritelmät vetäistiin pois.
Ei ole jumalan Valtakunta minkään verhon takana, piilossa, sisäänpäinkääntyneenä, televisiokiellon omaksujien, ja vain heidän, joukossa.
Vastaus on, emme tiedä. Jeesuksen opetuksen mukaan kukaan ei voi sanoa, että se on "täällä tai tuolla". Ei. SIIHEN EI PYSTY KUKAAN.
Se kulkee uskovaisen sydämestä sydämeen, kaikkialla siellä missä on elävä usko elävään Jumalaan.
Ei ole ihmisen kädessä määritellä tällaisia asioista. Jumala näkee sydämiin. Vain, ja ainoastaan Hän.
Ihmisen osa on vain uskoa armosta syntinsä anteeksi, yksin armosta, ilman omaa ansiota.
En osaa muuta sanoa.
.....
Jotenkin tuntuu, että sinulta … meni jotenkin pallo hukkaan, loppui vitsit, loppui kikat, miten nyt oikein sanotaankaan, kun ollaan jossain joukossa suuna, päänä ja yks´kaks´ huomataankin, että toisella homma pelaa.
VL- filosofi on juuri niitä VL- ihmisiä, joita siellä on kuitenkin valtaosa, heidän hengellinen koti on VL. mutta usko on Jeesukseen, ja vain Jeesukseen, kuten hän mainitsee. En ole missään kannasotoissa käsitellyt paheksuvasti juuri näitä uskossa olevia Lesdatiolisia, ainoastaan heidän valehtelija tiedottajia, sekä johtoa, sekä osaa saarnamiehistäkin puolet, nykyään nuoret pitävät mielienpainuvia puheita, mitä kuulee Radio Pookista.
Sinulle VL filosofi, olet idolini. Tuota siviili rohkeutta ei ole monella, ja mikä tärkin, olet säilyttänyt uskosi, sillä henkiä ja uskoa on koeteltava, kuten Kirja sanoo. Olemme tietoisia siitä, että nykyajan vapautus TV;n ja internetin osalta tekevät myös huonoa työtä, vähään tyytyvissä veljissäsi. Siinä on se vaara, että käy kun laitumelle keväällä pääsevä karja, mopo saattaa karata, ja tämä on juuri sitä maailmaa, joka ei ole hyvästä. Kyllä keväällä on ruoho vihreää, se on hyvä, mutta se piikkilanka?
Paheksut oikeutetusti isien perinnesääntöjä. Ne ovat vain kulminoituneet V- liikkeessä, koska se on tiivis yhteisö, hyvin merkittäviksi, mutta ne koko ajan tiedottamisen ansiosta siirtyvät koko ajan kohti Golgataa, Herran jalkojen juureen, juuri selliosina kun olemme, oli sitten hiukset pun- mallia, tai varpaan kynnet maalatut, tai sitten reivit kokonaan pois.
Totuuden nimissä, kaikissa liikkeissä, jotka ovat hierarkialtaan auktorisoituneet on perinnesääntöjä, joskaan niiden pelauksen merkitys ymmärretään hieman toisin. Ne koetaan enemmän pahennusta aiheuttavia ja niistä ei saarnat tulimereen, pyydetään ainoastaan ajattelemaan asiaa uudelleen. Kokonaan ilman niitä seurakunta on persoonaton.
Rukoilen voimia sinulle, koska tulit kaapista ulos. Tämän pitäisi näyttää niille, joilla ei ole Kristallista näkemystä, että se on kuitenkin Lesdatiolisuudessa ainut kulmakivi, kunhan päästään turhasta Lutherin ihannoinnista Jeesuksen ihannointiin, sinusta sinulle, rukoilemme puolestasi seuraavassa kokouksessa.
Kempelainen
Onko perinnäissääntöihin kuuluvaa myös nimimerkkisi? Kirjoituksesi perusteella olet enemmänkin pelkkä filosofi.
sinä omavanhurskas poloinen, lakkaa ilkkumasta ja rukoile että Jumala sinut syntisen armahtaisi.
Vl-filosofi toistaa kristinuskon yksinkertaista perussanomaa, kirkkaasti ja rakkaudella sekä omiaan lavertelematta. On se vaan kumma, että sellaista ei enää monilla ole korvaa kuulla.
olen vl
1
uskon Jeesuksen olleen Jumalan Poika ja sovittaneen syntini, sulasta armosta minua syntistä kohtaan
2
en sensijaan usko vanhoillislestadiolaisuudessa 70 luvulla laadittujen tiukkojen elämäntapaohjeiden auttavan minua kohdan 1 asiassa lainkaan, vaan ne oikeastaan vain haittaavat sitä
Eipä ole epäilystäkään kuppikunnasta.
Minustakaan tuo "jumalan terve" ei kuulosta hyvältä. Koen jotenkin ahdistavaksi, kun sitä sanaa pitää käyttää. Silloin tulee tukala paikka, kun menee jonkun sukulaisen syntymäpäiville, häihin, tupaantuliaisiin, rippiäisiin ja mitä kaikkea niitä nyt onkaan, kun ei ole ollenkaan varma, kuka on uskossa ja kuka ei.
Silloin pitää hyvin tunnustelevasti tervehtiä ja niin hiljaa, ettei muut kuule.
On todella keljumainen tilanne, jos erehtyy sanomaan jumalan tervettä täysin uskoon kuulumattomalle.
Joutuu tekemään ulkonäön perusteella pika-analyysin henkilöstä, onko uskossa vai ei.
Nuoristakaan ei oikein tiedä, ovatko uskossa, vaikka vanhemmat ovatkin. On niin paljon sellaisia tavan vuoksi mukana pyöriviä.
Mutta tupakointi elämäntapana on vähintäänkin kummallinen ilmiö. Kaikki muut elämäntavat ovat lestadiolaisuudessa syntiä, mutta tupakointi ei.
Tupakointi on terveydelle vaarallista, mutta se on katsottu mitätömän pieneksi paheeksi, joka ei turmele sielua. Sielua turmelee kylläkin se, ettei koe jumalan terveellä tervehtimistä mielekkääksi.
Lahkolaisuuden tunnusmerkistö:
- lahko on vallitsevasta uskontokunnasta irtaantunut ryhmä, jolla on poikkeavia, selkeitä erikoiskorostuksia
- lahko on ryhmittymä, joka ei tunnusta kristinopin kaikkia dogmeja, jonka vuoksi se leimataan enemmistön keskuudessa harhaoppiseksi
- lahko mieltää itsensä vallitsevan uskontokunnan puhdasoppiseksi muodoksi
- lahkolle kuuluvia ominaispiirteitä ovat esimerkiksi näkyvät johtajat, tiukka ryhmäkuri ja pelottelu
- lahko on usein ympäristönsä halveksima, mutta se vastaa samalla mitalla halveksien muita ja kiistää olevansa lahko
- lahko korostaa omaa merkitystään ja sanoo olevansa oikea pelastuksen tuoja, muut korkeintaan puutteellisia
- lahkon jäseniltä vaaditaan yhdenmukaisuutta
- lahko kieltää jäseniltään monia asioita, joita pitää "likaisina", esim. television
- lahko kieltää järkiperäisen arvostelun, ja väheksyy tieteellistä tutkimusta
- lahko luo monesti oman historiansa
- lahko suhtautuu erityisen katkerasti omiin luopioihinsa ja yrittää saada luopuneita takaisin
- lahko voi kuitenkin myös erottaa niitä, jotka eivät noudata lahkon kuria
- lahko korostaa usein yksipuolisesti jotain uskon kohtaa ja lisää siihen omia piirteitä
tunnusmerkithan sopivat meidan kristillisyyteemme kuin nyrkki silmaan! Taman huomaaminen ei ole kovinkaan mairittelevaa.
Jos taas ymmartaisimme niin kuin vl-filosofi, me enne olisikaan mikaan lahko.
Nuo vl-filosofin ajatukset hyvin sopisivat myos Mopin palstalle - valitettavasti en osaa linkittaa. Mopin palsta on
http://groups.msn.com/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta
Mäkin löysin lahkon tunnusmerkistön netistä ja jäin niitä ihmettelemään. Löysin mä ne sitten jostain uskonnon kirjastakin. Uskonnon uhrien tuki listaa myös tunnusmerkkejä. Onko kirkossa jotain "Päivitystä" että tarkistettaisiin onko siihen tullut lahkolaisuutta?
...