ylimääräinen

Maksettu jo syksyllä ylimääräinen autovakuutus koko vuodeksi eteenpäin, joka on sisällöltään hirvi-varkaus- tyyppinen vakuutus. Haluaisimme nyt perua kuitenkin sen loppuajan osalta, vaikka se on etukäteen siis ensi syksyyn asti maksettu. Onko mahdollista ylipäätänsä?
2407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

vakuutuksenottaja voi vapaasti irtisanoa (tässä vaiheessa sitä ei varsinaisesti enää voi perua) autovakuutuksen päättymään koska haluaa. Vakuutusyhtiön tulee palauttaa jo maksetusta vakuutusmaksusta se osa, joka vastaa vakuutuksen päättymisen jälkeistä aikaa. Yhtiöillä on yleensä ehdoissaan määräyksiä ns. minimimaksusta, joka peritään joka tapauksessa, vaikka vakuutus olisikin ollut voimassa vain lyhyen aikaa. Tämä maksu ei kuitenkaan saa olla kohtuuttoman suuri verrattuna vakuutuksen voimassaoloaikaan. Irtisanominen on tehtävä kirjallisesti.

Äänestä

hyvä kun näin voi menetellä. Yhteys vaan vakuutusyhtiöön ja homma käyntiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


autovakuutus kirjoitti:

Maksettu jo syksyllä ylimääräinen autovakuutus koko vuodeksi eteenpäin, joka on sisällöltään hirvi-varkaus- tyyppinen vakuutus. Haluaisimme nyt perua kuitenkin sen loppuajan osalta, vaikka se on etukäteen siis ensi syksyyn asti maksettu. Onko mahdollista ylipäätänsä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu