Totuus vai ääntenkalastelu etusijalle?

Olen mielenkiinnolla seurannut Itsenäisyyspuolueen linjoilla olevien kirjoittajien esille ottamien dokumenttien vaikutusta palstan keskustelijoihin.
Itsenäisyyspuolueen kannattajien kirjoituksia on vastustajien taholta pyritty vähättelemään tai jopa tuomitsemaan sillä verukkeella, että EU-jäsenyyteen johtaneiden laittomuuksien tarkastelu ei olisi muka edullista äänestäjien kannatuksen kannalta.

Tuollainen suhtautuminen on kovin ristiriitainen siksi, että todellisuudessahan EU-mielisen arvostelijan tulisi kaiken järjen mukaan olla tyytyväinen, jos Itsenäisyyspuolue menettäisi ääniä kertomalla totuuden.- Vaikuttaakin enemmän siltä, että arvostelijat tarrautuvat hädissään pieneen pelotteluun hillitäkseen arkaluonteisia paljastuksia.

Toinen tärkeä näkökohta on puolestaan se, että EU-mieliset pitävätkin ääntenkalastusta tärkeämpänä kuin dokumenttipohjaisen tiedon esille tuomista. Äänestäjän kannalta moinen suhtautuminen on kuitenkin vähintään epäilyksiä herättävää.

Minä puolestani toivon Itsenäisyyspuolueen edelleen jatkavan totuuden esitaistelijana, sillä kyllä todenpuhujat lopulta palkitaan.
Puolueen eduskuntavaaliohjelma on myös minun mieleiseni, josta selviää puolueen rakentava ja ihmisläheinen linja.
Se löytyi osoitteesta: www.itsenaisyyspuolue.fi
1216
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

lol

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kajulan Jussi kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu