Merkkillinen osa minun lempi suurasta

Bilan

Ar-Rahmân, saa nimensä ensimmäisestä jakeesta. Monet kerrat toistuu kysymys: »Minkä Herranne armotyön väitätte siis valheeksi?» ja tällöin ovat te ja verbi duaalissa, joten yleensä uskotaan kysymyksen olevan osoitetun ihmiskunnalle ja dzinneille.




Aloitan JUMALAN, laupiaan Armahtajan, nimeen.



1. Ar-Rahmän, alati laupias Armahtaja,

2. on ilmaissut Koraanin.

3. Hän on luonut ihmisen.

4. Hän on opettanut tälle puheen lahjan.

5. Aurinko ja kuu kiertävät ratojaan,

6. ja yrtit sekä puut palvovat Häntä.

7. Hän on asettanut taivaan korkealle ja saattanut voimaan tasapainon,

8. jotta ette tekisi väärin punnitessanne.

9. Käyttäkää vaakaa oikeudenmukaisesti älkääkä vajaasti mitatko.

10. Maan Hän on luonut eläviä olentoja varten

11. ja hedelmät ja taatelit suojaavin verhoin,

12. viljan akanoineen ja tuoksuvat kukkaset.

13. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

14. Hän loi ihmisen maan tomusta kuin saviastian;

15. Hän loi henkiolennot tulen liekistä.

16. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

17. Hän on idän Herra ja Hän on lännen Herra.

18. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

19. Hän on avannut kummallekin merelle vapaan vyöryn, niin että ne kohtaavat toisensa,

20. vaikka niiden välillä onkin raja, jota ne eivät saa ylittää.

21. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

22. Niistä molemmista saadaan helmiä, isoja ja pieniä.

23. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

24. Hänen ovat myös alukset, jotka kohoavat merestä kuin vuoret.

25. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?

26. Jokainen kuolee kerran,

27. mutta Herrasi läsnäolo säilyy aina kunniassa ja ihanuudessa.

28. Minkä Herranne armotyön siis väitätte valheeksi?


Jos oli mielenkiintoista lukea niin lue suura loppuun!!

4

485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .-.-.-.-.-

      ..There is no "allah".Read the Kalevala instead.

      • Daniel 1

        Pitää paikkansa, tosin JEESUS on ainoa oikea JUMALA, Allah on puutaheinää !!


      • Daniel29
        Daniel 1 kirjoitti:

        Pitää paikkansa, tosin JEESUS on ainoa oikea JUMALA, Allah on puutaheinää !!

        ..Ei ole myöskään mitn.Jumalaa tai Jeesusta.Samaa propagandaa kaikki..Tapio kovin Jumalista!Onhan meillä omiakin Jumalia,ei tarvi juutalaisilta lainata!

        Luuletko että ne jumalat ovat sinulle tarkoitettuja?(lähi-idän jumalat)

        Shiva olisi myös hyvä Jumala
        Mikä Buddha.ssa vikana


      • Valen
        Daniel29 kirjoitti:

        ..Ei ole myöskään mitn.Jumalaa tai Jeesusta.Samaa propagandaa kaikki..Tapio kovin Jumalista!Onhan meillä omiakin Jumalia,ei tarvi juutalaisilta lainata!

        Luuletko että ne jumalat ovat sinulle tarkoitettuja?(lähi-idän jumalat)

        Shiva olisi myös hyvä Jumala
        Mikä Buddha.ssa vikana

        Muhammed on kuollut, Buddha on kuollut, Krishna on kuollut. Jeesuksen opetuslapsien Raamattuun kirjoittaman selkeän ja historiallisen todistuksen perusteella sekä historian valossa Jeesuksen ylösnousemusta voidaan hyvällä todennäköisyydellä pitää faktana. Näin ollen Jeesus on ainoa joka nousi kuolleista kuten Hän sanoikin. Siis Hän on näistä kaikista ainoa joka puhui yhden ja ainoa tosi Jumalan Sanaa. Jeesus on Herra ja Hän elää!

        Viimeaikaisten muslimiterroritekojen perusteella ainakin heidän allahinsa on itse asiassa allahiksi pukeutunut saatana.

        Valen


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      274
      3477
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      127
      1848
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      292
      1591
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      76
      1459
    5. 77
      1426
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      200
      1140
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      53
      1136
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      1011
    9. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      22
      987
    10. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      61
      950
    Aihe