Olemme etsimässä uutta (vuokra)asuntoa. Nykyisessä asunnossa sairastuin kai suojaamattoman homeremontin seurauksena ja jatkossa olisikin tärkeää löytää paikka, jossa olisi pienimmät mahdollisuudet olla hometta. Ajattelin kirjoittaa vaihtoehdot jos osaisitte vinkata mitä kannattaa erityisesti välttää. Alueen asuntokanta asettaa omat rajoituksensa, sillä uusinkin rakennus on rakennettu 60- luvun alussa.
1. 50- luvun lopun puurakenteinen pienkerrostalo (kaksikerroksinen). Putkiremontit tekemättä, myöskään dreneerauksia (salaojitusta?) ei ole uusittu sitten rakennusvuoden. Vastaisiko sitten vähän sitä Suomen rintamamiestaloa. Paitsi että puoliksi maan alla on kellari ja sen yläpuolella sitten ne kaksi asuinkerrosta ja kylmä vintti.
2. 50- 60- luvun vaihteen betonirakenteiset kerrostalot. On selleisia joissa on öljykeskuslämmitys ja toisissa sähkölämmitys. Osassa tehty putki- ja viemäriremontti- osassa taas ei. Nykyinen asuntomme oli juuri tällainen ja (muiden ongelmien) lisäksi paha oli tuo riittämätön ilmanvaihto. Mietin itse, että olisiko keskuslämmitteisissä taloissa kuivempi ilma? Meillä kun se on lämmityskaudellakin tuossa 60%:ssa ainakin.
Tämä on vaikeaa kun noita vaurioita tuntuu olevan enemmän ja vähemmän joka paikassa. Meillä homevaurio korjattiin ja jouduimme lähtemään korjauksen keskeltä oireiden vuoksi väliaikaiseen vuokra- asuntoon, joka sitten osottautui hometaloksi sekin. Tavaroita on kannettu edestakaisin, puhdistettu, heitetty roskiin ja nyt sitten on edessä taas uusi muutto. Olen niin väsytyt muuttoihin ja desinfiointeihin että toivoisin tosiaan ettei sitä koskaan enää olisi edessä. Kiitollinen olisin siis jos antaisitte vähän neuvoja. Oma nenä ja silmä ovat kyllä kovasti harjaantuneet "hometarkastukseen". Haistan heti ovelta ainakin pahimmat.
nimim. voihan vetta

Vastaukset 6
Vanhimmat
Riskialttiilta vaikuttaa ainakin 1.vaihtoehto (ei salaojia,osaksi maan alla,puurakenteinen)
2.Monet 50-luvun kerrostalot ovat osoittauneet hyviksi ja terveiksi,vastoin kuin 60-luvun talot.
Mutta molemmissa tapauksissa tullaan siihen että kaikki kosteus-ja homevauriot ovat kovin talokohtaisia. Talon kunto riippuu vain ja ainoastaan siitä,miten hyvin sitä on hoidettu,miten hyvin vahinkot on korjattu,tuuletukset,lämpö jne.
Ei siinä valitettavasti voi muutakuin luottaa nenäänsä (eikä sekään aina toimi). Voitte tietenkin ajatella että jos päällisin puolin kaikki näyttää ok,niin otatte aluksi vain sängyt ja patjat,testaatte asunnon terveyden.Jos kk sisällä toteatte että mitään oireita ei tule,niin sekin voisi olla yksi hyvä lähtö terveempään kotiin.
Onnea!
minusta molemmat vaihtoehdot kuulostavat todella huonoilta, pyrkisin välttämään niitä molempia, jos suinkin mahdollista.
Löytyisikö vaihtoehdoista 2 jokin paremmin kunnostettu vaihtoehto? Huolella remontoitu, josta löytyisi papereita, mitä on talolle tehty? Tuon ikäiset ovat peruskorjauksen tarpeessa ja jos putket ja salaojitukset ovat alkuperäisiä, ongelmia on varmasti. Kaikissa tuon ikäisissä taloissa on ollut kosteusvaurioita, kyse on siitä onko ne korjattu ja miten?
Katon kunto kannattaa myös selvittää, ikkunanpuitteet, näkyykö merkkejä vuodoista, viemärit ja lattiakaivot, ilmanvaihtokanavien puhdistustöitä onko tehty jne. Painovoimainen ilmanvaihtokin voi olla hyvä, onko mahdollisuus esim lisätä raitisilmaventtiilejä asuntoon, että korvausilma tulee ulkoa eikä rakenteiden läpi?
Muutto paikkakunnalle, josta löytyy parempia rakennuksia, ei liene mahdollinen?
Silloin menisi lapsilta kaverit, hoitopaikat ja ehkä työpaikatkin meiltä uusiksi.
Mikähän ihme tuohon ilmanvaihdon toimivuuteen vaikutaa? Meillä on täällä nyt raitisilmaventtiilit auki joka ikkunassa ja lisäksi vielä seinässä tuuletusräppänät auki talvellakin niinkuin suositellaan. Mutta ilma ei vain kierrä. Tuuletuskanavaan ollaan kurkattu ja sitä ei todellakaan ole varmasti koskaan puhdistettu. Seinämät ovat vihreänruskean "naavan" peittämät. Otin joskus siitä näytteen analysoitavaksi (rasvaa ja pölyä- homeita ei ainakaan siitä näytteestä löytynyt). Olen vaatinut taloyhtiöltä puhdistusta, mutta kuuroille korville menee... Siinäköhän syy että ei toimi? Toisaalta jos laitan paperin vessan ilmavaihtokanavaan niin siinä se pysyy että ei se ihan toimimatonkaan voi olla.
Eilen kävimme katsomassa yhtä kerrostaloasuntoa. Rappukäytävässä tuli jo pistävä homeenhaju vastaan. Itse asunnossa home ei haissut joskaan ei se ilma raikaskaan ollut. Nykyisessä asunnossakin on hyvin raikas ilma siihen verrattuba. Toiveikkaana ajattelin että jospa se homeongelma ei asuntoon asti ulotu (kattovuoto?), mutta yön yli mietittyäni päätin ettei ikinä sinne.
talon etsimiset. Jos rakennus on liian vanha, ei tunnu toimivan, jos on liian uusi, voi allergisoida itse uudet materiaalit... Jäin jumiin uuteen asumisoikeusasuntoon(joka olisi muuten ollut mainio). Siellä on 3 kk:n irtisanomisaika eikä oikein voi irti sanoa, ennen kuin on löytänyt uuden kodin - mitä kohta puoli vuotta etsitty. Monet talot olen läpi käynnyt, mutta vielä en ole heinäsuovasta löytänyt sitä yhtä ainoaa neulaa eli asuntoa, josta en saisi oireita. Kahta kolmea poikkeusta(=tuttavieni koteja) lukuunottamatta kaikissa reagoin, joko parissa minuutissa tai muutamassa tunnissa.. En silti anna periksi, takuulla maailmassa on talo, jossa ihminen voi nukkua yönsä turvassa kaiken maailman homeilta, kemikaaleilta ja muilta.
Zemppiä kaikille asunnonetsintään!
Nyt käytät tarkaksi harjaantunuttta nenääsi ja käyt vaikka jokaisen talon läpi "sillä alueella" mikä teille on sopiva.
Eli jos ette voi muuttaa,on sitten etsittävä uutta tilalle. jos nykyinen kuitenkin toimii muuten paitsi ilmanvaihdon kannalta,niin voit ottaa yhteyttä terveystarkastajaan.Kerrot että ilmastointikanavat eivät vedä,taloyhtiö ei tee asialle mitään ja teillä on siitä johtuva sisäilmaongelma.
Otan osaa tilanteeseesi. Nuo esittämäsi vaihtoehdot tuntuvat kyllä huonoilta. Paras on uudehko kerrostalo. 70- luvulla rakennettukin voi käydä. Itse olen joutunut purkamaan vuokrasopimuksen ja työsopimuksen tämän sairauden takia. Ja taas muutetaan. Home levisi tavaroista kylpyhuoneessa. Kävin katsomassa lapselle hoitopaikkaa, mutta sain siellä homeoireet heti. Lapsella on astmaoireita niin ei tule kysymykseenkään.
Pääsin töihin 6 vuotta vanhaan taloon pääkaupunginseudulla ja muutetaan 10 vuotta vanhaan kerrostaloon. Maksetaan nyt kahta vuokraa kun asunto oli pakko maalata enkä kestä kemikaalipäästöjä yhtään - pitää odottaa kuivumista.
Työ ei ole ihan sitä mitä haluaisin tehdä, mutta vaikeasti allergisena minulla ei ole vaihtoehtoja. Pitkät työmatkat joudun myös kestämään.
Löytyisikö esim. tunnin matkan päästä teille asuntoa?