Paljonko hevostenhoitaja tai tallityöntekijä saa palkkaa? Tiedän, että vaihtelee talleittain, mutta noin keskimäärin?
Vastaukset 5
- Agrologi
Hevosenhoitajan peruspalkka asettuu suunilleen 1300-1500€ tietämille, tällä rahalla töitä tehdään 5pv/vk (työaika voi olla päivän aikana useammassa jaksossa). Vapaat osuu yleensä muille päiville kuin viikonlopulle. Tämä summa sisältä jo ilta, viikonloppu yms. lisät.
Tämän päälle monilla talleilla saa pitää yhtä omaa hevosta veloituksetta. Joillakin talleilla tarjotaan myös majoittumismahdollisuutta osana palkkaa.
Muita taitoja omaava hevosenhoitaja saa yleensä parempaa palkkaa. Muita taitoja on esim. kengitystaidot, taito treenata hevosia itsenäisesti, raviajokortti (ja ajokomemus), taidot ajaa traktoria ja tehdä muita maataloutöitä.
Eli palkka on huono ja työajat epäsäännölliset, mutta oman hevosen pito onnistuu helposti ja muitakin luontaisetuja voi olla. - Maalaisponi
Hevosenhoitajan minimipalkka on alle 6e/h eli ei sillä rikastumaan pääse. Toi 1500 on kyllä aika huikea ainakin ratsupuolella, monesti karsinavuokra on osa palkkaa eli vähennetään kuukausipalkasta. Työtkin tosiaan voivat olla milloin vain, tosin sunnuntaista saa aina kaksi vapaata.
- oon...
niinsanotusti hevosenhoitajana/tallityöntekijänä, ja saan 6 e tunti, mutta se ei tokikaan ole päätyö vaan lähinnä työksikin muuttunut harrastus.
- vääryttä
Tytö oli perttulassa.jounin .anjan. tallills.sop oli thän youkokuuhun asti teki tuöy kunnolla ulotöotäkin palkmätä asuto oli viet.vapaa ailaakin kytäsvät..ksuppa 5km päässä ei kulj.ei ylityö korv .ei mitään.
Rosvosvat kaiken.vaik oli sop.ssanoi vieras irti sekin oli väärin.jouni kiristi ja kyttäs.samoin Anja...otivst tytön jälkeen.pimen työntekijän.pimeenä maksoivat palkan toiselle...tyttöni vuokrista tuskin maksoivat veroja. Tämä paikka.oli Perttula nurmijärvi..työ tuomio istuin.kunnottas tämän jutun.he kiristivät ja uhkailivat tyttöä miin et tyttö pelkää jotain????!.jos puuhun niin.tapatuu ja kuuluu ja näkyy kanssa...mit isänä vetoan.teijon.nyt ei jaksa vanhana enään lusisa.t.tytön isä...palkat maksamatta kesäloma korv .ja palka sop.kauten asti.tpukokuu.2016.asti...tpivon et verottaja tutki myös tän tallin jutut.ja liitto.kunnopittaen.tutön .isä.ent maajussi....rak.työn jot...vantaa. - Anonyymi
Se riippuu tosi paljon et onko yksityinen talli vai ratsastuskoulu. Oon ite töissä yksityisellä ja siel tuntipalkka menee 10 € tunnilta plus kaikki lisät. Riippuu tosi paljon myös siitä minkä tasosia hevosia esim yksityis tallilla on. Jos on korkea tasosia niin talli vuokra on silloin suuri jonka kautta tallityöntekiä saa palkkansa. Oon itse tehty kohta 30 vuotta samassa paikassa niin muk palkka on korkeammalla kun muiden . Mutta tosi paljon vaihtelevaa tuo palkka :)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS571830Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13830Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.41688Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke41666- 43621
- 80596
- 47594
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35564Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29536- 42499