Kämmenissä/sormissa rakkulaihottumaa (kuvia)

Vammakäsi

Hei,
minulla oli viime talvena, suurin piirtein tähän aikaan vuodesta todella vaikea ihottuma käsissä. Kämmeniin tuli pieniä ja todella isoja vesirakkuloita, jotka kutisivat mielettömästi. Kun rakkulat puhkesivat iho siltä kohdalta tulehtui, ja siitä lähti nahka. Nahattoman alueen reunoille tuli uusia rakkuloita ja näin ihottuma levisi ympäri käsiä. Ihottuma kutisi äärettömän paljon, varsinkin öisin ja jos kädet hikosivat. Tällöin ihottumaa oli siis lähinnä kämmenissä, jonkin verran sormissa.
Tässä muutamia kuvia (herkkien ei kannata ehkä katsoa)
http://i10.tinypic.com/4bedwtx.jpg
http://i10.tinypic.com/3532m3m.jpg
http://i14.tinypic.com/2v1nf3t.jpg
http://i10.tinypic.com/2ugdtsx.jpg
Ihottuman kutinaan auttoi jonkin verran kortisonivoiteet, kuten bemetson ja sibicort. Söin myös useita antibioottikuureja sekä tablettikortisonia. Näistä löytyi välillä hetken apu, mutta pian ihottuma palasi..
Ihottumaa oli koko talven ja kevään, välillä se oli tosi pahana ja välillä vain muutamia rakkuloita.
Jouduin olemaan välillä koulusta pois kun en saanut öitä nukuttua kutinan ja kirvelyn vuoksi.

Kesän ajaksi ihottuma katosi!! Muutama rakkula ilmestyi koko kesän aikana.
Heti kun koulu alkoi, palasi ihottuma. Nyt sitä on lähinnä sormissa ja kämmenien yläosissa.. Kummassakin kädessä.
Ennen joulua tilanne oli tälläinen, http://i10.tinypic.com/49l3y9i.jpg eli ei vielä yhtä paha kuin vuosi sitten. Nyt on taas valvotut yöt lisääntyneet ja rakkuloita tulee koko ajan..
Kädet kutiavat vähiten kun ne ovat kuivat. Joskus kutinaan auttaa käsien pesu, desinfiointi.. Rasvaus usein aiheuttaa uusia rakkuloita (olen kokeillut useita perusvoiteita)Lisäksi olen kokeillut teepuuöljyä, kutinaan on määrätty myös Ataraxia.

Anteeksi romaanin pituinen kirjoitus, mutta alan oikeasti olla puissa tämän kanssa!! Onko kellään mitään samanlaisia kokemuksia tai árveluita mitä tämä voisi olla?
Olen käynyt yksityisillä ihotautilääkäreillä ja koululääkärillä, vastauksina tosiaan ollut kortisoonia ja antibioottia.. Ihottuma on aina suht hyvässä kunnossa juuri silloin kun olen ollut lääkärissä. :/

Apua, osaako kukaan keksiä mitään?

57

44057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarzan_A

      Muuten sama vika mutta rakkulat tulevat vain sormiin ja sormien väleihin.Kortisoni auttaa jonkunverran kutinaan.En ala ravaamaan lääkäreissä enää,eivät voi asialle mitään.

      • oletko huomannu

        mitään mikä laukaisisi rakkuloiden tulemisen, onko mitään ruoka-ainetta tai tilannetta tms?

      • ALLERGIKKO

        KOKEILE KALIUMPERGAMENTTIA, SAA APTEEKISTA JAUHEENA. PIENEEN MÄÄRÄÄN VETTÄ JA ANNA OLLA YÖN YLI ASTIASSA ENNEN KUN LAITAT. KIRVELTÄÄ LAITETTAESSA MUTTA LOPPUU KUTINAT. LAITA YÖKSI JA AAMULLA KUORI POIS KUOLLUT IHO BEMETSONIA 0,1 APUNA KÄYTTÄEN.

      • kutinat pois
        ALLERGIKKO kirjoitti:

        menkää testeihin: keliakai vasta-aineet. moni sairastaa keliakiaa tietämättään. niin minäkin. nyt vaivat veks

      • Anonyymi

    • vesikellosormi

      Mulla ja veljelläni on sama vaiva, rajoittuen lähinnä sormiin ja niiden väleihin. Hiki tehostaa ainakin meillä niiden tuloa. Isä kärsi nuoruudessaan noin 30-kymppiseksi asti samasta vaivasta. Lääkäri epäili hormonien vaikuttavan, ainoastaan kortisonia sai pahimpaan kutinaan. Menee varmaan ajan kanssa ohi meilläkin, ollaan nyt parikymppisiä.

    • kärsivä

      Mulla on sama ongelma. Itellä puhkeaa yleensä talvikuukausina ja kun on stressaantunut. Olen huomannut ainakin itselläni auttavan juuri kortison-voiteen (1% hydrokortison) ja D-vitamiinilisä (esim. kalanmaksaöljy). Pahiten mulla iho ärtyy kun on tekemisissä raakojen juuresten kuten perunan tai porkkanan kanssa, mutta tosin en ole siihen mitään ratkaisua (paitsi muovihanskat) keksinyt. Mulla ihottumaa myös taipeissa, mutta samat konstit auttanu niihinkin.. Toivottavasti näistä on apua!

    • käsiekseemaa

      Joku sen aiheuttaa, pitää yrittää selvittää mikä.
      Ihottuma alkaa, kun koulu alkaa. Millaista käsipesusaippuaa koulussa on? Onko hajustettua?
      Käytätkö sormuksia? Onko kynässä nikkeliä?
      Oletko allerginen jollekin?

      Itse luovuin sormuksista, kun sormussormeen tuli tuota vesikellomaista kutisevaa ihottumaa.
      Kellonranne voi myös aiheuttaa.

      Osta apteekista ohuet puuvillahanskat ja samalla reissulla Calmuril voidetta (säilytetään jääkaapissa). Itselläni se on auttanut sekä halkeileviin sormenpäihin (ja kantapäihin), että käsiekseemaan (ihottumaan).
      Voitele iltaisin kädet Calmurinilla reilusti, laita puuvillahanskat yöksi. Auttaa myös kutinaan. Jos kamala kutina, ota antihistamiinia.
      Atarax on vahvaa ja keskushermostovaikutteista, sitä ei saisi käyttää säännöllisesti yli 4:ää kuukautta. Se myös väsyttää. Voisit kokeilla apteekin käsikauppalääkkeitä (itselle sopii Zyrtec, mutta halvempiakin on. Sanovat, että ovat samaa, mutta on niissä eroja, olen kokeillut).
      Jos antihistamiinia ei ole käyttänyt, nuo ei-väsyttävätkin väsyttävät aluksi, joten ota illalla, ei väsytä enää aamulla - toisin kuin Atarax alussa (siihenkin tottuu).

      Teepuuöljy pois! Sille voi allergisoitua ja varsinkin, kun kätesi ovat jo valmiiksi rikki.
      Siirry ehdottomasti hajusteettomaan saippuaan, shampooseen, ihovoiteisiin, yms.
      Oman tulevan terveytesi kannalta suosittelen siirtymistä hajusteettomiin tuotteisiin kotona, laidasta laitaan (Erisanilla hyviä tuotteita, mm. pyykinpesuun. Myös hiusten ja ihon pesuun).

      Täällä jo kirjoitettiinkin, että joillekin raakojen vihannesten käsittely aiheuttaa ihottumaa käsiin.
      Mieti, mikä muuttuu elämässäsi, kun menet kouluun.
      Mitä pidät kädessä? Mihin kosket? Et varmaan lotraa ainakaan veden kanssa koulussa, joten pesu ei ole syy.

      Käytätkö jotain muotovaahtoa, tms., mitä laitat käsin hiuksiin!!!?
      Jos noita on pakko käyttää ( smile), hanki hajusteetonta, äläkä laita sormin, kai muukin keino löytyy - en itse ole niitä koskaan käyttänyt, en siedä, tukkaninkaan ei niistä tykkää. Tukkalakkaa tuli joskus kokeiltua, tukkani ei tykkää - onneksi on fiksu tukka :-)

      Kirjoitat, että rasvaus usein aiheuttaa uusia rakkuloita. Apteekin perusvoiteitako käytit?
      Onhan niissäkin säilöntäaineita. Voisiko joku säilöntäaine olla syy? Rasvaatko käsiä myös kesällä?

      Kun kädet kutisevat, tuntuu ihanalta raapia, mutta jälkeenpäin tilanne on pahempi. Ota riski ja kokeile Calmurilia ja puuvillahanskoja (itse olen nukkunut monet yöt puuvillahanskoissa, silloin ei tule raavittua unissaan). Ota ihmeessä antihistamiinia (apteekin käsikauppa-antihistamiinit kutinaan - neuvovat kyllä apteekissa). Jos paha kutina, sitten Ataraxia, mutta en käyttäisi sitä säännöllisesti.

      Pidä kirjaa, mitä käsilläsi teet, mihin kosket, millaisia käsineitä käytät, mitä syöt, mitä juot.
      Jos olet herkistynyt esim. säilöntäaineelle, samaa ainetta löytyy monesta tuotteesta. Tämä oli vain esimerkki. Et kertonut, onko mitään allergioita todettu, tai oletko atoopikko.

      Kannattaa opetella nämä salapoliisityöt jo nyt, helpottaa myöhempää elämää - varsinkin jos on taipumusta yliherkkyyteen/allergiaan.

      • neuvoista

        Osaa noista olen jo kokeillutkin. Puuvillahanskoja käytän jatkuvasti, öisin ja välillä myös päivisin. Mainitsemaasi rasvaa en ole kokeillut, sitä täytyy koittaa. Hanskat eivät minulla vaikuta raapimiseen.. :/ minulla oli pahimmassa vaiheessa öisin kädet ylt ympäriinsä siteissä öisin, mutta revin ne unissani pois, hanskat revin myös. Tietoisesti yritän tietenkin olla raapimatta, mutta unissaan..

        Apteekin perusvoiteilla olen rasvannut, essexillä yleensä. Nyt olen kokeillut myös dermosilin ja erisanin rasvoja. Koulussa harvemmin pesen käsiä saippualla.. Teepuuöljyä siis kokeilin, en ole käyttänyt enää aikoihin.

        Minulla on todettu kissa,huonepöly ja siitepölyallergiat. Ne aiheuttavat minulle lähinnä hengitystieoireita, enkä olen niille pitkään aikaan altistunut. (tai no, huonepölystä ei ikinä pääse kokonaan eroon, mutta pääasiallisesti) Olen kokeillut useita allergialääkkeitä, kuten Claritynia, Heinixiä, Zyrteciä, muitakin joiden nimiä en nyt saa päähäni.. Pienenä muistan saaneeni rasvoja joissa luki "atooppiseen ihottumaan" mutta nyt en kyllä sanoisi itseäni atoopikoksi. Kasvojen ja käsien iho on kuivahko.

        Käytin ennen yhtä hopeista sormusta, ihottuman alettua en ole enää käyttänyt, huomasin että sormuksen ympärillekin tuli ja hieraantui kipeäksi. En käytä rannekelloa.

        Olen yrittänyt miettiä, mikä koulussa voisi allergisoida. Kynien en usko aiheuttavan, koska kirjotin usein kesälläkin, sitä vaaditaan töissä. Käytän samoja vaatteita, samoja pesuaineita, samoja rasvoja ympäri vuoden. Tukkaaineita käytän kyllä, käytin kesälläkin. Joskus levitän niitä myös paljain käsin, hanskoilla pitäisi.

        Eräs lääkäri puhui minulle PPPstä, mutta se esiintyy käsittääkseni yleensä keski-ikäisillä ja lähinnä miehillä..? Onko kellään tietoa tästä, tai jos joku sairastaa niin näyttävätkö nuo kuvat sellaisilta? PPPhen ei käsittääkseni ole kummempia hoitokeinoja tai diagnosointimenetelmiä.

      • 'käsiekseemaa'
        neuvoista kirjoitti:

        ''Tukkaaineita käytän kyllä, käytin kesälläkin. Joskus levitän niitä myös paljain käsin, hanskoilla pitäisi.''

        Kampaajilla esiintyy melkoisesti juuri käsiekseemaa, siihen vaikuttaa 'märkätyö' ja käytetyt kampaamoaineet (= kemikaalit).

        Hajusteettomia 'tukka-aineita' on hyvin saatavilla, siirry ainakin niihin. Ja osta esim. apteekista ohuet 'muovi- tms. käsineet', levitä niillä.

        Syötkö sitrushedelmiä? Tuli mieleen, että kun niitä pitää kädessä kuoriessaan, sekin voisi olla yksi herkistävä tai ärsyttävä tekijä.
        Itse voin syödä harvoin, en päivittäin, muuten tulee ihottumaa (ei käsiin, vaan muualle ihoon).

        Suosittelen Calmuralia, itsellä hyvät kokemukset. On ollut aikoja, jolloin kädet olivat tosi pahat.

        Jos peset astioita käsin, käytä hanskoja - löytyy eri materiaaleista. Astioiden käsipesu oli yksi syy, miksi käteni menivät huonoon kuntoon. Nyt on tiskikone ja käytän hajusteetonta tiskiainetta.
        (First Price & tullut uusi: LV:n hajusteettomat konetiski'tabletit').

        Kun kerran Heinixit ja muut eivät ole auttaneet, kokeile Ataraxia yöksi - varaudu aamuväsymykseen alussa. Tärkeää olisi saada käsiekseema rauhoittumaan.

      • mä vaan
        'käsiekseemaa' kirjoitti:

        Mulla on kans ollu samanlaista rakkulaihottumaa, tosin rajoittuu vain toisen käden sormiin. Mulla ainakii rakkuloita tulee silloin kun käsittelee pesuaineita tai rahoja. Kortisoni ja rasvaiset käsirasvat auttavat jonkun verran. Pitää vain yrittää elää rupikäsien kanssa, mullakaan ei ole täydellistä parantumiskonstia löytynyt =(

      • kutina pois

        sama vaiva jo vuosikausia. vata herpesestolääkitys auttoi! Jees ei enää perkuleellista kutinaa

      • kutinat pois
        'käsiekseemaa' kirjoitti:

        ''Tukkaaineita käytän kyllä, käytin kesälläkin. Joskus levitän niitä myös paljain käsin, hanskoilla pitäisi.''

        Kampaajilla esiintyy melkoisesti juuri käsiekseemaa, siihen vaikuttaa 'märkätyö' ja käytetyt kampaamoaineet (= kemikaalit).

        Hajusteettomia 'tukka-aineita' on hyvin saatavilla, siirry ainakin niihin. Ja osta esim. apteekista ohuet 'muovi- tms. käsineet', levitä niillä.

        Syötkö sitrushedelmiä? Tuli mieleen, että kun niitä pitää kädessä kuoriessaan, sekin voisi olla yksi herkistävä tai ärsyttävä tekijä.
        Itse voin syödä harvoin, en päivittäin, muuten tulee ihottumaa (ei käsiin, vaan muualle ihoon).

        Suosittelen Calmuralia, itsellä hyvät kokemukset. On ollut aikoja, jolloin kädet olivat tosi pahat.

        Jos peset astioita käsin, käytä hanskoja - löytyy eri materiaaleista. Astioiden käsipesu oli yksi syy, miksi käteni menivät huonoon kuntoon. Nyt on tiskikone ja käytän hajusteetonta tiskiainetta.
        (First Price & tullut uusi: LV:n hajusteettomat konetiski'tabletit').

        Kun kerran Heinixit ja muut eivät ole auttaneet, kokeile Ataraxia yöksi - varaudu aamuväsymykseen alussa. Tärkeää olisi saada käsiekseema rauhoittumaan.

        herpes estolääkitys auttoi: ei enää jatkuvaa kutinaa ja puuvillahanskoja öisin! ihanaa kun kämmenet kunnossa!

      • Piija
        neuvoista kirjoitti:

        Osaa noista olen jo kokeillutkin. Puuvillahanskoja käytän jatkuvasti, öisin ja välillä myös päivisin. Mainitsemaasi rasvaa en ole kokeillut, sitä täytyy koittaa. Hanskat eivät minulla vaikuta raapimiseen.. :/ minulla oli pahimmassa vaiheessa öisin kädet ylt ympäriinsä siteissä öisin, mutta revin ne unissani pois, hanskat revin myös. Tietoisesti yritän tietenkin olla raapimatta, mutta unissaan..

        Apteekin perusvoiteilla olen rasvannut, essexillä yleensä. Nyt olen kokeillut myös dermosilin ja erisanin rasvoja. Koulussa harvemmin pesen käsiä saippualla.. Teepuuöljyä siis kokeilin, en ole käyttänyt enää aikoihin.

        Minulla on todettu kissa,huonepöly ja siitepölyallergiat. Ne aiheuttavat minulle lähinnä hengitystieoireita, enkä olen niille pitkään aikaan altistunut. (tai no, huonepölystä ei ikinä pääse kokonaan eroon, mutta pääasiallisesti) Olen kokeillut useita allergialääkkeitä, kuten Claritynia, Heinixiä, Zyrteciä, muitakin joiden nimiä en nyt saa päähäni.. Pienenä muistan saaneeni rasvoja joissa luki "atooppiseen ihottumaan" mutta nyt en kyllä sanoisi itseäni atoopikoksi. Kasvojen ja käsien iho on kuivahko.

        Käytin ennen yhtä hopeista sormusta, ihottuman alettua en ole enää käyttänyt, huomasin että sormuksen ympärillekin tuli ja hieraantui kipeäksi. En käytä rannekelloa.

        Olen yrittänyt miettiä, mikä koulussa voisi allergisoida. Kynien en usko aiheuttavan, koska kirjotin usein kesälläkin, sitä vaaditaan töissä. Käytän samoja vaatteita, samoja pesuaineita, samoja rasvoja ympäri vuoden. Tukkaaineita käytän kyllä, käytin kesälläkin. Joskus levitän niitä myös paljain käsin, hanskoilla pitäisi.

        Eräs lääkäri puhui minulle PPPstä, mutta se esiintyy käsittääkseni yleensä keski-ikäisillä ja lähinnä miehillä..? Onko kellään tietoa tästä, tai jos joku sairastaa niin näyttävätkö nuo kuvat sellaisilta? PPPhen ei käsittääkseni ole kummempia hoitokeinoja tai diagnosointimenetelmiä.

        Psoriasis ppp esiintyy useimmiten naisilla - ikä ei ole mikään sairauden kehityksen kannalta tärkeä. Usein ppp ilmeentyy kovan sisäisen stressin yhteydessä. Oletko kokenut jotTakin traumaattista? Miltä jalkapohjat näyttävät.?

    • ku mulla

      Jep! Noi kuvat on kyllä kun mun käsistä otettu...Mulla alko toi ihottuma viime kesänä.Järkyttävä kutina ja pahimmassa vaiheessa mun kädet oli niin turvoksissa ja tulehtuneet että kynä ei meinannut pysyä hyppysissä. Olin kesäkuusta marraskuuhun yhteensä n. 3,5 kk sairaslomalla ja ravasin eri lääkäreillä. Ja valohoidossakin juoksin...turhaan.Olin tosi turhautunut ja vittuuntunut koko tilanteeseen ja rahattomuuteen. Sitten älysin jättää kaikki hedelmät ja vihannekset kokonaan ruokavaliosta pois. Viikossa kädet palasi suht ennalleen, mitä nyt rososet kynnet jäi.
      Nyt tilanne on semmonen että syön kyllä kaikkea mutta jos iho rupee oireilemaan jätän hedelmät ja vihannekset syömättä. Nyt on esim.appelsiinit pannassa. Mutta ei ole helppoa taistella ihottumaa vastaan kun pitäisi pystyä olemaan stressaamatta ja ilman ylimääräsiä paineita.Ihottuma kyl rajoittaa pahimmassa tilassaan aika paljon elämää...suihkussa käyntikin pitää rajoittaa minimiin. Vaateostokset on tuskaa kun iho ärsyyntyy kangaspölystä yms... Eikä sitä kukaan muu ymmärrä kun kanssakutiseva ja rakkuloista kärsivä.
      Sain myös hoidoksi Protopic- voidetta. Suuren avun olen siitäkin ajoittain saanut.
      Mutta se, että et ole yksin vaivasi kanssa!!! Meitä on muitakin....

      • tilanne....

        Elikkä, tällä hetkellä kädet ovat miltei oireettomat!! Muutama pieni rakkula välillä tulee, lähtee siicortilla pois. Öisin kutiaa niin että herään kerran ja käyn rasvaamassa/laittamassa kortisoonia ja kädet on tosi kuivat nyt, vaikka kuinka rasvaisi. Mitään muutoksia ei ole elämäntavoissa, ruokailussa tms, mutta muutimme muutamia viikkoja sitten uuteen asuntoon.. Eli voisiko olla että edellisessä asunnossa oli jotain allergisoivaa, esim hometta!!? Tässä odotellessahan se nyt varmistuu, jos ei oireet palaa niin aika todennäköistä että olisi johtunut edellisestä asunnosta. Ilmoittelen tässä tilannetietoja, jos tulee muutoksia ym.

    • yykaakoo

      Hei,
      Luin viestisi vasta nyt ja ehkäpä olet löytänyt jo hoitoa ihottumaasi käsissä. Ajattelin kuitenkin laittaa viestiä kun olen samanlaisesta joskus kärsinyt.
      Mulla oli ainoa apu sisäisesti syöty kortisonihoito ja 8 viikon sairaloma jolloin en tosiaan tehnyt käsilläni mitään.(mieheni pesi jopa hiukseni...)Lisäksi liottelin niitä suolaliuos-vedessä päivittäin ja vietin aikaa mökillä jossa ihmetyksekseni myös järvivesi hoiti käsiäni kuntoon.
      Jälkeenpäin suurin apu löytyi kumihanskojen käytöstä(puuvillahanskat alle) aina kun tein ruokaa, siis pilkoin jotain tai ylipäätään käsittelin ruoka-aineita.Kädet kun kerran saa ehjäksi on parasta hoitoa yrittää kaikin keinoin pitää ne ehjinä jolloin ne eivät pääse tulehtumaan.Lääkärini kehoitti myös vähentämään pesua, wc-käynnin yhteydessä kuulemma riittää!
      Huomasin myös,että kouluun liittyen ihottumasi paheni.Niin myös minulla, eli stressi lisää oireita myös.
      Empä enempää osaa neuvoja antaa, valitettavasti ihottuman kanssa on vaan elettävä.
      Lopetin muuten myös meikkien käytön 10 vuotta sitten ja se auttoi myöskin.
      Tsemppiä!

      • herpes esto

        herpes estolääke auttoi minut pois kutnakierteestä! mahtavaa ei enää perkeleellistä kutinaa eikä rakkuloita raavittavana!

    • mue

      Mulla sama ongelma. Eikä lääkäreistä näytä olevan tähän asiaan mitään hyötyä. Eli siis eivät osaa neuvoa. Ja minulla on juuri sama ongelma kun menen lääkäriin..eli juuri silloin minulla ei ihottuma ja rakkulat näytä niin pahalta. Inhottaa tämä ainainen kutina ja kirvely.

      Itse olen käyttänyt myös kaiken maailman perusvoiteita ja rasvoja ja kortisoneja myös. Eivät auta kuin hetkellisesti. Pimafucort on se kortisoni jota minä olen käyttänyt, mutta tuntuu, että iho on jo niin tottunut siihen, että ei se enää näytä paljon auttavan..kädet vain kuivuvat kortisonin käytöstä ja sitten kun taas haluaisi niihin kostutusta, koitan perusvoiteita, josta taas seuraa se, että tulee uusia vesirakkuloita! Hulluksihan tässä tulee. Ja vieläkin mietin sitä, että mistä ihmeestä vesirakkulat ovat saaneet alkunsa, kun ei minulla ennen tämän vuoden alkua ole näitä ollut käsissä. Ja huom. kasvojen ihossa ja jaloissa (enempi ehkä polvien taakse) on myös ilmestynyt ihottumaa, mutta ei niin pahaa kuin käsissä (toisessa kädessä enemmänkin). Ja toivottavasti ei tulekaan! (koputtaa puuta)

      • Ok

        Hei!
        Kämmenpohjassani on myös rakkuoita(vesikellomaisia) kun kuivuu jääniikuin reikä jäljelle. Aluksi tuntui että pahenee vaan kun raapii ja neste tulee esiin.
        Olen pitänyt lääatarin alla sinkkivoidetta tuntuu auttavan ja kuivatavan ihottumaa?
        Toivotaan että menee ohi.

      • hasuli123
        Ok kirjoitti:

        mulla alkoi kans sama vaiva noin viikko synnytyksen jälkeen..oon niin lopussa ja tuntuu et koko elämän halu katoaa tämän myötä...poika nyt 5vk vanha ja kädet on niin järkyttävässä kunnossa että en meinaa pystyä mihinkään.sain antibiootti rasvat ja suun kautta otettavan sekä kortisonin, kädet kuivuivat joka sormi halki ja meinaa tai on jo tulehtunut.rasvaus taas alkaa kutittamaan...ei oo helppoo ei... :(

      • kohta 4v käsiekseema
        hasuli123 kirjoitti:

        mulla alkoi kans sama vaiva noin viikko synnytyksen jälkeen..oon niin lopussa ja tuntuu et koko elämän halu katoaa tämän myötä...poika nyt 5vk vanha ja kädet on niin järkyttävässä kunnossa että en meinaa pystyä mihinkään.sain antibiootti rasvat ja suun kautta otettavan sekä kortisonin, kädet kuivuivat joka sormi halki ja meinaa tai on jo tulehtunut.rasvaus taas alkaa kutittamaan...ei oo helppoo ei... :(

        kokeile liottaa suolaa (joditonta) 1 rkl litraan vettä. kädet veteen likoamaan vähintään vartiksi, auttaa rakkuloihin, märkimiseen yms. sitten vahva viikon parin korttarikuuri perään. kortisonin käyttöä ei saa arastella turhaan, sillä tulehdus ei parane, jos sitä ei käytä vähintään sen viikon verran säännöllisesti. lähinnä nuo sisäiset kortisonikuurit ohentavat ihoa. täältä lisää ohjeita hoitoon:

        http://www.atooppinenihottuma.fi/tulehdus.html

        lopeta myös käsien pesu saippualla (apteekista pesuvoide esim aqualan), aina kun kädet joutuvat kuitenkin veden kanssa tekemisiin (mitä pitäisi välttää kuin ruttoa!) perusrasvaus, paitsi jos kädet märkivät/tulehduksen oireita näkyy. silloin tuo suolakylpy käsille päälle kortisonivoitelu. perusvoiteen laitto tulehtuneisiin kohtiin on pahinta mitä voi tehdä, voiteet keräävät bakteereja ja aiheuttavat näin lisää kutinaa. kumihanskat käteen aina tiskattaessa jne. hanskat tai pitkävartiset sukat kouriin yöksi, niin ei yöllä pääse raapimaan. itsellä auttaa kuivimpina aikoina myös huulirasva kämmenselkiin.

      • näin minulla :)
        kohta 4v käsiekseema kirjoitti:

        Heippa kaikki samasta/muustakin ongelmasta kärsivät.

        Haluan vain kertoa pikaisesti oman tarinani. Minulla alkoi ilmestyä rakkuloita -09 loppuvuodesta. Kutisivat, puhkoin rakkulat jolloin tulehtuivat. Kävin terkkarilla. Sain sienilääkettä, rasvoja yli 150 e edestä. Mikään ei auttanut. Hermo meni, jolloin hakeuduin yksityiselle lääkärille mehiläiseen. Tuomiona oli tämmöinen kuin dyshidroosi ihosairaus. Ei parannusta, mutta hoitona vahvat kortisonit suun kautta ja voiteina ja liuoksin. Valohoitoa myöhemmässä vaiheessa jos ei auta. Välillä kädet paremmat jolloin hymy herkässä, nyt ei. Huonoja ja hyviä kausia on vaihtelevasti. Toivottavasti tästä on jotain hyötyä samasta ongelmasta kärsiville :)

        Anteeksi kirjoitusvirheet ja ihanaa pääsiäistä!

      • Sömmerska
        Ok kirjoitti:

        Hei!
        Kämmenpohjassani on myös rakkuoita(vesikellomaisia) kun kuivuu jääniikuin reikä jäljelle. Aluksi tuntui että pahenee vaan kun raapii ja neste tulee esiin.
        Olen pitänyt lääatarin alla sinkkivoidetta tuntuu auttavan ja kuivatavan ihottumaa?
        Toivotaan että menee ohi.

        Hei!
        Samoin minulla. Sain ihotautilääkäriltäni Dermovat emulsiovoidetta,jota käytän kuurina silloin kun tilanne paha. Muulloin kun tilanne on kohtuullinen käytän Erisan kosteuttavaa perusvoidetta (saa marketeista). Tämä toiminut minulla suhtkoht hyvin. Kylläkin parhaimman sykäyksen paranemiselle antoi ystävältäni saama tervasalva, jota ennen sai apteekista ja se sisälsi sinkkiä, mutta EU kielsi salvan valmistuksen siinä käytettävän tervan vuoksi. Tervasalva auttoi mulla parhaiten ja nyt pärjäilen aika mukavasti. Eipä ole välähtänyt kokeilla pelkkää sinkkivoidetta. Hankin heti sitä. Minulla on samanlaista ihottumaa myös jalkapohjissa ja kantapään alueella. Näin täällä.

      • ghgjj
        Sömmerska kirjoitti:

        Jätin viljatuotteet pois ja käsi-ihottuma on hävinnyt. Pizzan söin tuossa eräs päivä vaan samana päivänä tuli rakkuloita sormien väliin. Kannattaa testata viljatonta muutama viikko, jos toisikin parannusta tilanteeseen.

      • Resepti
        Sömmerska kirjoitti:

        Hei!
        Samoin minulla. Sain ihotautilääkäriltäni Dermovat emulsiovoidetta,jota käytän kuurina silloin kun tilanne paha. Muulloin kun tilanne on kohtuullinen käytän Erisan kosteuttavaa perusvoidetta (saa marketeista). Tämä toiminut minulla suhtkoht hyvin. Kylläkin parhaimman sykäyksen paranemiselle antoi ystävältäni saama tervasalva, jota ennen sai apteekista ja se sisälsi sinkkiä, mutta EU kielsi salvan valmistuksen siinä käytettävän tervan vuoksi. Tervasalva auttoi mulla parhaiten ja nyt pärjäilen aika mukavasti. Eipä ole välähtänyt kokeilla pelkkää sinkkivoidetta. Hankin heti sitä. Minulla on samanlaista ihottumaa myös jalkapohjissa ja kantapään alueella. Näin täällä.

        Tervasalvaa valmistaa jälleen Yliopiston Apteekki, joten reseptin hankintaan!

    • kaijuli

      varmaankin on jo selvinnyt mikä ihottuman aiheuttaja, minun mieleen tuli vain että olisiko ihokeliakiaa elikkä silloin viljat vehnä ohra ruis pois

    • helppo hoito

      Moi,

      Olen kärsinyt samasta vaivasta lapsesta asti. Ensin sitä oli varpaanväleissä, myöhemmin myös sormissa. Kun rakkulat alkavat ilmestyä, LAITA HYDRORTISONIA! Toimii nopeasti. Kuulin tästä välikäsien kautta eräältä muulta, jolla sama vaiva. Olen juossut asian takia lääkäreillä, ja valitettavasti käsitykseni on ollut, että mitä enemmän lääkäri sanoo "tutkineensa" tautia sitä paskemmat lääkkeet olen saanut. On ollut lääkehiiltä, rasvoja, jotka eivät millään toimi, kynnet väärjääviä pulvereita jne.

      Hydrokortison-tiedon jälkeen en ole joutunut käymään lääkärillä vaivan takia.

      • terhikki tammenterho

        Hei, juoksin omien käsieni kanssa lääkärin ja valohoidot. aina palasi. Kävin myös läpi kaikki allergia testit yms.

        Jätin pois kaikki rasvat jossa on parabeeneja, eli siis säilöntäainetta. Paras rasva on ceridal. Siinä ei kyseisiä aineita ole. Minulla ihottuman aiheuttaa stressi. Kun ei stressaa ei ihottumaa jos ilmenee ongelmia niin, ihottuma alkaa. Niin se vain etenee. korvien välissä ilmeisesti..

        Kutinaan auttaa ihan se halppis histamiini valmiste jota apteekissa myydään. Ota puolikas, niin kädet ei kutia yöllä.

    • sama ongelma

      http://keskustelu.suomi24.fi/node/2911502

      pienet vesikellot certoKäyttäjän viestit3.5.2006 19:15
      Jos kyse on pienistä nuppineulan pään kokoisista vesikelloista vieri vieressä, jotka ensin tulevat ruumiin ääriosiin, usein sormien tai varpaiden väliin tai joskus myös kämmeneen ja kutiavat vietävästi, tunnen tapauksen. Tietysti käsitykseni poikkeaa totutusta, mutta niin myös paranemisen teho.
      Vaiva on sisäsyntyinen, sen syytä ei voi ulkoistaa. Se ei ole ulkoa tullut, eikä se tartu. Jos sitä on muissa perheenjäsenissä, se johtunee samanlaisesta rakenteesta tai samanlaisesta elintavasta ruokavalioineen. Sen hoitaminen erilaisilla voiteilla on kirjaimellisesti pintapuolista hoitoa, jolla korkeintaan painetaan oireet piiloon, aina ei edes sitäkään. Voiteet eivät paranna alkusyytä, ne vain ovat vastakarvassa ruumiin omille, järkeville pyrkimyksille. Ihon elementit ovat ilma ja valo. Kaikki, aivan kaikki voiteet ja haudekääreet ovat pahasta jos haluaa vaivasta eroon.
      Kyse on aineenvaihdunnasta ja verenkierrosta. Syöty ja juotu ei syystä tai toisesta ole sulanut riittävästi. Sulamattoman aineksen jouduttua verenkiertoon, se on ylirasittanut maksan ja aiheuttanut munuaisten tai yleisemmin virtsateiden tukkeutumisen. Munuaiset ovat pakotettuja pukkaamaan takaisin verenkiertoon sen, minkä pitäisi poistua ruumiista. Sen ruumis sijoittaa mahdollisimman kauas keskeisistä elimistä niiden suojelemiseksi. Sormissa ja varpaissa veri myös kiertää huonoimmin, joten sinne sitä kertyy. Jos tila jatkuu pidempään, voi havaita myös turvotusta, koska ruumis laimentaa vedellä tuota elimistöön kertynyttä. Sulamattomasta valkuaisaineesta peräisin oleva ammoniakinomainen neste poraa tiensä ulos ruumiista - sinne sen on ruumiin kannalta järkevää joutua – ja kutina pitää huolen siitä, että potilas raapimisellaan auttaa puhkaisemaan ihon. Näkyviin jää pieni kraateri. Sulamaton sokeri kudoksessa ja suolan puute pitävät kraateria avoimena ja estävät ihon paranemista. Sokeri punertaa ihoa ja tuo ammoniakinomainen sinertää sitä. Yleinen kutina voi johtua liiasta rikistä, jota sulamattomuuksien myötä on elimistöön joutunut.
      Koska en viitsi turhaan kirjoitella, en jatka tästä. Mutta jos tämä tie kiinnostaa, voi kertoa miten vaivaa hoidetaan pois.

      • pitää testaa

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/987806

        Lisää ajateltavaa.
        Monet käyttävät voiteita tähän ihovaivaan. Voiteiden käytöstä voi alatella toisinkin.
        Ongelman alkuperä on syystä tai toisesta puutteellinen ruoan sulatus. Munuaiset ylikuormittuvat, pyrkivät tukkeutumaan ja silloin niiden ei auta kuin sysätä osa virtsasta takaisin verenkiertoon. Asiaan kuuluu, että keskeisimpiä elimiä virtsan haitallisilta vaikutuksilta suojellen virtsa kuljetetaan ääreisalueelle, sormiin, jossa myös verenkierto on huonompaa, etenkin nivelkohdissa. Sulamattoman valkuaisaineen jäännös, ammoniakki, poraa reiän ihon läpi ja näin ruumis pyrkii pääsemään eroon siitä, mikä ei luonnollista tietä kykene poistumaan. Sulamaton sokeri pitää reiän avoimena. Tosi pahassa tapauksessa, kun ruumiin täytyy laimentaa liian väkeväksi käyvää ammoniakkia vedellä, sormet voivat turvota nakkien näköisiksi, jolloin niiden iho sormia taivutettaessa rapsahtaa iloisesti halki. Koettu. Täytyy kuitenkin olla kiitollinen omalle ruumiilleen, että se loppujen lopuksi terveesti reagoi häiriötilanteeseen ja ilmaisee sen kohtuullisella tavalla. Ruumistaan täytyy tässä tilanteessa ymmärtää ja auttaa selviytymään. Jos tämän pikku näppylöiden hätävuodon tukkeaa voiteilla, toimenpidettä voi verrata rautanaulan laittamiseen palaneen sulakelangan sijalle. Tekniikassa tätä ei harrasteta, vaan pyritään poistamaan ylikuormituksen syy.
        Huonokin tämän tapauksen iho paranee nopeasti melkein ihoansa hoitamatta, jos vain saa aineenvaihduntansa kuntoon. Mainitsemani syöty punasipuli on parhaita ihovoiteita. Koettu. Liika kuormitus pois ruoasta on ensimmäinen toimenpide. Jos se ei riitä, silloin on syytä autaa sulatustaan. Tämän tyypin lievempiin tapauksiin riittänee ruoan sulatuksen auttaminen reseptittömillä tableteilla, jotka sisältävät betainihydrokloridia ja pepsiiniä. Kumpikin aineita, joita oma ruumis valmistaa käyttöönsä jos vain ei ole siihen esteitä. Tehokkaampia kuin tabletit, ovat ainekset sellaisinaan. Pepsiini kyllä tarvitsee mukaansa yleensä pienen suolahappolisän. Vaikeammat tapaukset tarvitsevat vielä virtsateiden aukaisua hieronnalla. Jos ruumis on täynnänsä sulamattomia aineita, silloin aina löytyy jokin ärsyttävä ruoka-aine. Se on kuitenkin vain se oljenkorsi, joka pyrkii katkaisemaan kamelin selän. Eikä syy ole oikeastaan sen viimeisen oljen...

      • eipä
        pitää testaa kirjoitti:

        vesikellot selvinnyt3.6.2004 22:33
        Se alkaa pienillä kutiavilla vesirakkuloilla sormien välissä. Pahetessaan se etenee nivelväli kerrallaan ylöspäin. Aineenvaihdunnan häiriö, munuaiset osin tukossa. Ei sula sokeri, kalkki, kahvi eivätkä valkuaisaineet. Poista nauttimastasi suklaa, kaikki makealle maistuva, kahvi, valkoinen vehnä, herneet, kaikki hiilihappoiset juomat, alkoholi ja vähennä valkuaisaineen määrää. Juo melko runsaasti, että munuaiset huuhdeltuvat. Parasta pelkkä vesi johon hieman täyskarpalomehua. Lusikallinen soijalesitiiniä aamupuuron päälle. Syö pari pienehköä luomupunasipulia viikossa raakana Lyö silloin tällöin avonyrkillä rintalastasi-palleasi paikkeille. Kertymiä, jotka pyrkivät nahan läpi ulos, voi nopeutetusti poistaa hikoiluttamalla. Ei voiteita vaan ilmaa ja aurinkoa.

      • Eczeema
        eipä kirjoitti:

        Sama tauti minulla, se alkoi ihan yhdessä yössä, illalla kädet ok, mutta aamulla herätessä aivan täynnä isoja vesikkeleitä kämmenpuolella ja siirtyi jalkoihin niin että pahimmillaan oli 10x10cm jalkapohjasta auki ja eikun osastohoitoon. Siellä ne saatiin kohtuukuntoon kaliumperfangaatti kylvetyksin, antibiooteilla ja prednisolonilla. Vaiva aina ajoittain palasi kunnes 2006 oli taas niin paha että piti osastolle mennä. Taas tuli se parempi aika mutta nyt taas näyttää että tasaisin väliajoin se pahenee. Ikävä kyllä kukaan ei ole saanut selville mistä infektioekseema johtuu, ja ikävä kyllä se seuraa hautaan asti mukana. Minua eniten harmittaa kun nämä jalat ovat huonohkoina, en halua mennä suihkuun sillä kosteudesta ne tulevat entistä ärhäkämmiksi ja kutisevat. Hävettää kun haisen niin paljon, onneksi elän yksin.

      • qazelli
        pitää testaa kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/node/987806

        Lisää ajateltavaa.
        Monet käyttävät voiteita tähän ihovaivaan. Voiteiden käytöstä voi alatella toisinkin.
        Ongelman alkuperä on syystä tai toisesta puutteellinen ruoan sulatus. Munuaiset ylikuormittuvat, pyrkivät tukkeutumaan ja silloin niiden ei auta kuin sysätä osa virtsasta takaisin verenkiertoon. Asiaan kuuluu, että keskeisimpiä elimiä virtsan haitallisilta vaikutuksilta suojellen virtsa kuljetetaan ääreisalueelle, sormiin, jossa myös verenkierto on huonompaa, etenkin nivelkohdissa. Sulamattoman valkuaisaineen jäännös, ammoniakki, poraa reiän ihon läpi ja näin ruumis pyrkii pääsemään eroon siitä, mikä ei luonnollista tietä kykene poistumaan. Sulamaton sokeri pitää reiän avoimena. Tosi pahassa tapauksessa, kun ruumiin täytyy laimentaa liian väkeväksi käyvää ammoniakkia vedellä, sormet voivat turvota nakkien näköisiksi, jolloin niiden iho sormia taivutettaessa rapsahtaa iloisesti halki. Koettu. Täytyy kuitenkin olla kiitollinen omalle ruumiilleen, että se loppujen lopuksi terveesti reagoi häiriötilanteeseen ja ilmaisee sen kohtuullisella tavalla. Ruumistaan täytyy tässä tilanteessa ymmärtää ja auttaa selviytymään. Jos tämän pikku näppylöiden hätävuodon tukkeaa voiteilla, toimenpidettä voi verrata rautanaulan laittamiseen palaneen sulakelangan sijalle. Tekniikassa tätä ei harrasteta, vaan pyritään poistamaan ylikuormituksen syy.
        Huonokin tämän tapauksen iho paranee nopeasti melkein ihoansa hoitamatta, jos vain saa aineenvaihduntansa kuntoon. Mainitsemani syöty punasipuli on parhaita ihovoiteita. Koettu. Liika kuormitus pois ruoasta on ensimmäinen toimenpide. Jos se ei riitä, silloin on syytä autaa sulatustaan. Tämän tyypin lievempiin tapauksiin riittänee ruoan sulatuksen auttaminen reseptittömillä tableteilla, jotka sisältävät betainihydrokloridia ja pepsiiniä. Kumpikin aineita, joita oma ruumis valmistaa käyttöönsä jos vain ei ole siihen esteitä. Tehokkaampia kuin tabletit, ovat ainekset sellaisinaan. Pepsiini kyllä tarvitsee mukaansa yleensä pienen suolahappolisän. Vaikeammat tapaukset tarvitsevat vielä virtsateiden aukaisua hieronnalla. Jos ruumis on täynnänsä sulamattomia aineita, silloin aina löytyy jokin ärsyttävä ruoka-aine. Se on kuitenkin vain se oljenkorsi, joka pyrkii katkaisemaan kamelin selän. Eikä syy ole oikeastaan sen viimeisen oljen...

        Kuulostaa loogiselta, kerroI lisaa. Miten tilanteen saisi korjattua?

    • hmm.

      Minulla on sama ongelma, siis yhtenä kauniina hetkenä sormiini nousee vesikellukat, ja sen jälkeen alkaa mieletön kutina jota jatkuu niin kauan kuin vesirakkuloita riittää..auttaa hieman kun kuuman veden alla haudon ja hankaan ihon rikki että pienet kraaterit vaan jää iholle ja kutina hieman helpottaa kun kellukat eivät pullota iholla, mut kestää usean päivän sit parata ihon pinta, jonka aikana on rasvailtava ja piiloteltava omia käsiään ympäristön katseilta. Juu, minä hoksasin että Maapähkinä on yksi syyllisistä, meikä söi nautinnolla suolapähkinöitä muuan päivä ja hups, muutaman tunnin päästä alko se kamala rumba...kutina ja visva lens...Kumi on myös paha siis käytän aina suoja hanskoja ettei kumi kosketa käsiäni pitkää aikaa, ja rintsikat joissa on pvc-muoviset kaarituen pintakangas..huh, rinnan aluset heti punoittaa. Myös kaikki keinokuituiset puserot tai ihoa vasten olevat vaatteet aiheuttavat kutina rumban..ja tressi, suru ja jännitys tietysti, sillä sain kerran koko vartalon peittävän ryyhkän jota valohoidolla hoidettiin ja kortisoneilla mut se parani aikojen päästä vasta sitten kun mielentilani rauhoittui. Jospa tässä olisi sinulle vinkkiä.

      • myös teillä

        Meillä on pojalla näppylöitä sormien välissä kämmenissä ja jalkapohjissa. Rakkuloiden tuloa edelsi kuume ja kurkkukipu. Tuttavaperheessä samat oireet viikko sitten ja todettu enterorokoksi. Sitä on kuulemma liikkeellä aina syksyisin.

      • Sannir

        Kuten tuossa eräs aikaisemmin jo kertoikin, epäilen tämän ihottuman olevan dyshidroosi, googlettakaa.

        Itse olen kärsinyt tästä vaivasta enemmän ja vähemmän yli viisitoista vuotta. Talvella se on aina pahin ja raavin käteni öisin auki. Minulle ilmestyy sormiin ja kämmeniin pieniä rakkuloita jotka muutaman päivän päästä puhkeavat, erittävän kirkasta nestettä ja samalta kohtaa lähtee iho. Kokemukseni mukaan juurikaan mistään voiteesta ei ole hyötyä, vaivaan ei ole mitään suurta parannuskeinoa. Tosin minulla eivät rakkulaat ole koskaan olleet niin pahat että olisivat merkittävästi haitanneet arkielämää. Kutinaa olen saanut helpotettua pitämällä käsiä hetken aikaa haaleassa vedessä.
        Joillakin naisilla näitä tulee enemmän kuukautisten aikaan, onko muut huomanneet? itse olen huomannut hormoneilla olevan hieman vaikutusta, mutta talvella niitä on koko ajan, ehkä kuukautisten aikaan vähän enemmän.

      • syyhy
        Sannir kirjoitti:

        samat oireet kun mulla ja syyhypunkki oli syyllinen.... kutiaa niin perkeleesti

    • kutina pois!

      estolääkityksellä herpes kuriin. ei ollutkaan ekseema eikä kortisoni auttanut kuin pienen hetken ajan.

    • parannut

      Moikka vaan. Ilolla voin vihdoin ilmoittaa että vikaa ihottumaan aina etsitään ihoa rasittavista tekijöistä. Minulla on ollut lapsena maitorupi ja myöhemmin todettu atopia, koska olen 30.vuotta kulkenut erilääkäreillä ja allergiatesteissä olen ollut erittäin ihmeissäni ihoni takija. Rupesin nyt talvella miettimään elämääni ja psykologiselta kantilta miettimään olotilaani, niin huomasin että koko elämäni ajan olen ollut turvaton ,pelokas ja väkivallan alla oleva lapsi, ja aikouisena olen saanut kokea narsististen ihmisten henkistä väkivaltaa erilaisin kokemuksin, esim. seksuaalinen väkivalta, avioeroja ja muuta turvattomuutta..listaa voisi jatkaa lisää mutta asia kait on nut jo ymmärretty. Ihottuma on ollut välillä parempi, esim. kesällä kun olen ollut iloinen ja onnellisempi. Siispä menin läkäriin kun huomasin että en oikein enä nuku hyvin kun heräilen yöllä, ja vernpaineenikin käy aina yläkantissa, ja ihottuma kukki. Pyysin lääkäriltä Cipramil lääkittyksen että saisin nukkua, ja elimistö rauhoittuisi. Jihuu.. ihottumani alkoi parata, ja nyt on mulla hyvä iho. Lääkitys alkaa tehota vasta 2.den viikon päästä aloittamisesta.Suosittelen.

    • alicep

      Minulla ollut myös käsissä ihottumaa. Ensin tuli pieniä vesikelloja jotka puhjetessaan kutisi kamalasti. Erilaisia kortisooneja kokeiltu. Ei apua. Alllergiatestit tehty, ei allergiaa millekkään.
      Nyt löysin avun luontaistuotteista. Jättihelokkiöljykapseleita, sinkkipillereitä ja d-vitamiinia. Niitä olen syönyt muutaman kuukauden, eikä käsissä ole mitään vikaa. Kaikki vaiva mennyt pois. Nyt testauksessa samat aineet lapseni ihottumaan, saa nähdä auttaako hänelle.

    • Rakkula

      Minulla on myös samanlaista ihottumaan kämmenpohjassa ja sormien välissä. Rakkulamaiset kirkasta nestettä sisältävät kutiavat näpyt piinasivat minua ensimmäisen kerran n. 5vuotta sitten.
      Silloin terveyskeskuslääkäri sanoi että se on tupakkaihottumaa ja määräsi kortisonia sekä sieni-infektioon tarkoittettua rasvaa. Kummastelin tätä diagnoosia koska en ikinä ollut kuullut tupakkaihottumasta. Poltan kyllä mutta niihin aikoihin polttamiseni oli niin vähäistä ja satunnaista etten oikein uskonut tuohon diagnoosiin.
      Kuitenkin ihottuma parani noilla rasvoilla eikä se palannut takaisin ennenkuin nyt. Kävin työterveys lääkärillä joka taas kertoi että ihottuma johtuu hiivatulehsuksesta?
      Ja nyt ollaan läträtty Pimafucortilla (sieni - ja bakteeri - ihottumiin oleva emulsiovoide) viimeiset kuukauden päivät. Ihottuma helpotti hieman mutta nyt se näyttäisi kukkivan taas. Käyn nyt vielä kolmannen lääkärin juttusilla kysymässä seuraavaa diagnoosia.....

    • 15+11

      Minullekin ilmestyi viime kevään ja kesän aikana kämmeniin rakkuloita, välillä niitä oli myös sormissa. Mutta ei siis missään muualla. Välillä ne kutisivat ihan älyttömästi, sitten kuivahtivat pois ja sen jälkeen lähti nahka. Saattoi mennä muutama päivä tai yksi viikko niin, että käsissä ei näkynyt mitään oireita, mutta sitten rakkulat taas palasivat. Atooppista ihottumaa minulla on ollut koko ikäni, mutta ei koskaan ennen tällaisessa rakkuloiden muodossa.

      Työskentelen hoitoalalla, ja lopulta päätin kokeilla erilaisia hanskoja. Työpaikallani käytetään vinyl-suojakäsineitä, mutta minä jätin ne pois ja kokeilin sen sijaan n.viikon ajan käyttää pelkkiä luonnonkumi- eli latex-hanskoja. Rakkulat hävisivät ja ovat pysyneet poissa! Eli minulla nuo rakkulat hyvin todennäköisesti johtuivat noista hanskoista, niissä oli joku ainesosa mikä ei minulle sopinut. Lisäksi minulla on ollut paljon stressiä kevään ja kesän aikana, sekin saattoi pahentaa oireita.

      • hermopinnekatkeaakoh

        Minä kärvistelen kolmatta vuotta näiden käsieni kanssa ja alan olla ihan loppu.. kokeilen vielä täihoidon (syyhyhoito tehty 2 kertaa) voipi kuulemma täit aiheuttaa idi reaktion. Sen lisäksi aloitan vielä sen luontaistuotekaupan hiivanpoisto kuurin ja jätän nuo hanskat pois käsistäni. Epäilen myös että käsieni huono kunto johtuisi niistä hanskoista joten kokeilemalla se selviää. Kertokaa hyvät ihmiset jos oikeesti saatte avun noihin oireisiin, olen valmis kokeilemaan mitä tahansa millä saisin elämäni takaisin =(

      • Kannattaa kokeilla
        hermopinnekatkeaakoh kirjoitti:

        Mulla on ollut käsissä juuri tämmöistä rakkulaihottumaa joka pahimmillaan turvotti koko kädet kaameaan kuntoon. Allergialääkäriltä ei tullut apua vaan allergiatestien jälkeen tuli diagnoosi, että johtuu atopiasta ja hoitona kortisonit jotka eivät juuri tehonneet. Puuvillakäsineitäkin käytin kotona mutta niistäkään ei tuntunut olevan apua.

        No nyt 5v myöhemmin huomasin, että pitkästä metallin koskemisesta ihottuma paheni selvästi. Nyt alle 2kk myöhemmin ihottuma on kokonaan poissa käsistä ja iho jo melkein normaali. Olen ollut koskematta kaikkeen paljaaseen metalliin/metallin näköiseen mukaanlukien rahat, napit ja vetoketjut, kattilat, vesihanat, ovenkahvat, ruokailuvälineet, tölkit, alumiinifolio, voidetuubit ja metallimaalatut muovit jne.

        Viimeiset kaksi kohtaa joihin tuli vesikelloja jäljitin farkkujen nappeihin ja takissa oleviin pieniin "metalliympyröihin" jotka osuu käteen kun laitan takin päälle eli paljoa ei vaadita että oireita tulee. Veikkaan itse nikkeliallergiaa (sitä on ruostuvassa/ruostumattomassa teräksessä ja kromipinnoitteessakin [myös metallipinnoitettu muovi]), mutta pitäisi mennä uudestaan testeihin että olisi varma.

        Nikkeliallergiaa (tai muutakaan ihottuman aiheuttajaa) ei siis todettu allergiatesteissä 5v sitten!

        Seuraavaksi sitten yksi altistus kerrallaan testaamaan mistä allergiaa tulee ja mistä ei.

    • Tuttua kauraa

      Rakkulointisi näytti hyvin tutulta. Sen nimi on märkärupi. Atooppista ihottumaa sairastava ihminen saa sen helposti.
      Käypä tepsivä antibioottikuuri, ja: pese vähintään 60 kaikki petivaatteet, ja käsi ja kasvopyyhkeet. Kadota palasaippuasi jos on, desinfioi kylpyhuoneesi.
      Myös jos pumppupullotuotteita, ne pumpuunupit, ja kaikki kosketuspinnat(katkaisijat, muut kosketusalueet kotoasi)...
      Nuorempi allergikko/atoopikko poikani sai usein lapsena ja varaisnuorena märkäruven- kun iho oikkuili siitepölyistä auki asti ihottumoiden välillä.
      Meillä tepsi myös desikäsittelyt käsille, jodiliuoksessa iltaisin pahimpina aikoina. mutta se kunnon klooridesipesu, ja saastuneiden pesu ja hävitys auttaa tässä muun hoidon ohella. Mikään kortisonivoide EI tapa stafylokokkia mikä riehuu käsissäsi. Märkärupi voi levitä koko ihollekkin- ethän halua tätä. se on myös herkästi kosketuksesta ja kosketuspinnoilta tarttuva.

    • ikuinen dyshidroosi?

      Hei!

      Kerron tässä lyhyesti oman kokemukseni dyshidroottisesta käsi-ihottumastani, ja voin kertoa että se on kohdallani historiaa! :) Kokeilkaa itse ja tulkaa sitten kertomaan tänne miten te olette kokeneet vinkkini :)

      Ihottumastani: Vuosi sitten talvella ihottuma äityi TODELLA pahaksi. Kädet olivat näppyjen peittämiä, sormenpäät rikki, myöskin kämmenet.. Kävin kolmella yksityisellä lääkärillä ja sain neljää eri kortisonivoidetta ja perusvoiteita. Mikään niistä ei auttanut vaan pahensi ihottumaa entisestään. Ihottuma on ollut pahempi tallvisin, en osaa sanoa miksi.. Ihottumaa minulla on ollut noin neljän vuoden aikana ja se tulee ajoittain. Se minkä olen huomannut on se, että ihottuma liittyy ruokavalioon, eikä sitä voida parantaa voitein (lääkärit määräävät voiteita, koska muita hoitosuosituksia ei ilmeisesti ainakaan vielä tiedetä..) Oma kokemukseni perustuu omaan havaintooni, eikä myöskään ole mikään suositus kyseiseen ihottumaan, mutta kohdallani olen huomannut pysyvän parannuksen..

      SittNoh, huhtikuussa 2013 innostuin tarkastelemaan ravintotottumuksiani. Huomasin, etten ollut syönyt reiluun puoleen vuoteen mitään omega3-pitoisia ruokia: esim. margariini, lohi, kala, rypsiöljy, cashewpähkinät, chiasiemenet jne. Aloin syömään omega3-kalaöljytabletteja, koska halusin saada ravinnosta myös näitä hyviä rasvoja, joista paljon puhutaan. Olin syönyt tabletteja noin kuukauden kun ihottumani alkoi hiljalleen parantua. Ihoni oli niin huonossa kunnossa, että parantuminen normaalikuntoon vei varmastikin muutaman kuukauden. Sitten joulukuussa 2013 kalaöljytablettini loppuivat, enkä ostanut enää lisää. Nyt helmikuussa olin ollut noin 2,5 kk ilman niitä ja ihottuma alkoi hiljalleen hiipiä sormeeni. Tajusin siinä samassa, että ihottuma liittyy todella ruokavaliooni. Aloitin syömään kalaölkjytabletteja uudelleen helmikuussa 2014 ja nyt ihottumani on pysähtynyt ja se alkaa taas parantua :) Tämä varmistaa näkemystäni siitä, että tämä todella toimii!!

      Vertaillaan vielä:

      Ravintoni ihottuman pahimpaan aikaan: leipää aamupalalla, välillä lounaallakin tms, päällä voita, juustoa, todella vähän kasviksia tai vihanneksia, välillä lähinnä banaaneja/mandariineja. Paistamisessa oliiviöljyä (ei yhtään omegoja), ruokana paljon pastaruokia, lihaa, ehkä sillointällöin jotain herkkujakin jne. hyvin perussuomalaista ruokaa.. Mutta mikä puuttui? No minulta puuttui kasvikset ja vihannekset, joita tarvitaan se puoli lautasta vähintään joka aterialla, puuttui myös kala, jota emme syönteet koskaan!, puuttui pähkinät, hedelmät jne.

      Nyt syön: omega3tabletteja, myös monivitaa, ruokana aamulla usein puuroa (kaura, tattari, spelttipuuroa tai moniviljaa), jossa päällä runsaasti pakastemarjoja (esim. mustikka, puolukka, goji,) ruokana esim. salaatteja, joissa silloin tällöin esim. lohta, avocadoa, kaikkia vihanneksia: porkkanaa, lanttua, kaalia, vihreitä papuja siis ihan kaikkea vaihdellen. Teen ruokaa niin, että lisään kaikkeen, myös tavalliseen jauhelihakastikkeeseen vihanneksia, jos en muuta niin pakasteesta. Lisäksi syön tavallisesti munia, maitoa, lihaa mutta niin, että kaikilla aterioilla myös vihanneksia!! Ja voin tilalla leivällä on nyt margariini, koska tavallisessa voissa ei ole omega3 lainkaan. (Muista että tavallisesta ravinnosta saa helposti omega6, mutta ei 3:ta).

      Eli tarkastele mitä syöt, ja yritä vähintään puoli vuotta syödä kypsennettyjä ja myös raakoja vihanneksia, paljon hedelmiä myös esim. erikoisempia kuten avocadoja ja koita esim. jos et syö kalaa tms. omga3lähteitä, kalaöljytabletteja. Tällä "reseptillä" minä olen onnistunut :):) Ja tämä toimii!! :) En voinut ihottumani aikaan kuvitellakaan, että se voisi johtua ruokavaliosta, mutta nyt näen yhteyden kyllä täysin!

      Olen niin helpottunut, että olen löytänyt "hoidon" tähän ihottumaani!!

      • ikuinen dyshidroosi

        Ja vielä lisäksi: nykyään on useita tutkimuksia, jotka puoltavat kalaöljyjen erilaisia positiivisia vaikutuksia monissa erilaisissa sairauksissa: mielen sairaudet esim. masennus ja skitsofrenia, ihon sairaudet kuten psoriasis (yksi ystäväni syö psoriasikseen omega3, ja tehoaa :):), ja tätä omega3 ja psorin yhteyttä ainakin ehkä jo nyt suomessa tutkitaan. Etsikää ja kokeilkaa vaihtoehtoja myös perinteisten hoitojen ulkopuolelta. Ei ole tyhmä sanonta "olet mitä syöt".

      • Parantunut
        ikuinen dyshidroosi kirjoitti:

        Olen taistellut saman ongelman kanssa jo vuosia. Alkoi aluksi vain yhdestä sormesta ja vuosien mittaan vaihtelevasti pahentunut. Parannuskeinoa en ole lääkäreiltä saanut vaikka usealla käynyt ja kymmeniä hoitokeinoja testatuani. Lopulta ihottuma levisi molempiin käsiin ja kärjistyi pahan tulehdukseen. Lopulta törmäsin tähän testiin http://www.food-detective.fi/testi/ . Tässä ilmenneet ruoka-aine herkkyydet ( maito ja kananmuna) poistin kokonaan ruokavaliosta kuukauden ajaksi ja ihottuma katosi täysin. Tämän jälkeen iho kesti satunnaista maidon käyttöä, vieraillessa jne. Kun palasin normaaliin ruokavaliooni niin ihottuma uusi. Valitettavasti länsimainen korruptoitunut lääketiede ei pysty auttamaan näissä asioissa, unohda lääkärit ja voidekuurit, ja opiskele itse ruoka-aineherkkyyksistä, suoliston hyvinvoinnista ja puhtaasta luonnollisesta syömisestä.

    • 161

      Ei ehkä enää ajankohtainen, mutta voisiko olla syyhy. Rauhoittuu kesän ajaksi kunnes menit takaisin kouluun missä joku kantaa sitä?? Lääkärit tunnistaa sen huonosti.

    • pööööö1

      Jotenkin tuli mieleen herpesvirus koska se reagoi stressiin ja sinä sanot että se on jotenkuten kunnossa kun olet lääkärissä? Mutta miten hitossa joku virus oikeasti reagoi ihmisen stressiin... noh empä tiie mutta kuhan heitin villin arvauksen =)

    • Marisu

      Aloittaja on jo varmaan apua saanut ongelmaansa, mutta kerron kuitenkin oman kokemukseni jos siitä on jotain hyötyä jollekin: Mulla oli myös kutisevaa vesikellomaista ihottumaa kämmenselissä , sormien taitteissa sekä länttimäistä vastaavaa olkavarsissa ja säärissä. Kutisi niin pirusti ja herätti myös yöllä. Useita erilaisia rasvakokeiluja kortisonilla ja ilman, rahat kankkulan kaivoon eikä vastaavaa hyötyä. NYT vajaa pari viikkoa olen käyttänyt aamuin illoin homeopaattisia EKSEEMATIPPOJA n. 20 tippaa sekoitettuna lasilliseen vettä. Ihottuma on lähes kokonaan hävinnyt näkymättömiin, eikä kutise!!! Ihana olotila pitkään aikaan. Vaikutuksen huomasi jo muutaman päivän jälkeen. SUOSITTELEN !!..... Ainakin LIFE-ketju myy, hinta 19,90.

    • Tympääntynyt

      En aiemmin tähän ketjuyn ookkn törmänny vaikka paljo tieto infektioekseemasta oonki ettiny! Täällä onki paljo vinkkejä mitä en oo vielä testannut! Tässä reilu vuoden taistellu noit näppyjä vastaan sormien ja kämmenien alueella ja perkele alkaa kypsyttään eikä lääkäreihinkään ole varaa! Nyt siis lisää kortisoneja ja suolkylpyjä käsille sekä allergialääkkeet käyttöön. Olen huomannut että itsellä käsien kuntoon vaikuttaa mm. krapula, suru, menkat, rasvasetruuat, stressi ylipäätään, hikoilu, hajusteet jne. Olen siis lapsena ollut tosi pahasti atoopikko ja niinkuin yleensä teini iässä ihottumat katoaa ja aikuisiässä monesti palaa :( Käsi ongelman lisäksi kärsin myös normaalista ihottumasta taipeissa. Eniten olen huolissani siitä, kun opiskelen hoito alalle, että jäänkö todella työkyvyttömäksi enneku kerkeen ees alottaa! No mutta onneksi voin pyrkiä jonnekkin päiväkotiin tai vastaavaan paikkaan töihin niin hätä ei silleen ole kamala! Ainakaan vielä :(

    • Anonyymi

      Minulla itse on puna liilan väriset kädet. Kutiset tosi paljon ja itkettää. Pesen persvoitella kädet ja rasvaan tosi paljon. Olen nyt käynyt ihotatilääkärillä ja eivät oikeen löydä syytä mutta vielä on paljon aikoja. Hävettää koulussa kun ihmiset katsovat minua ja siskoa jolla on sama ongelma. Eilen yöllä itkin uneen ja raavin käsiä. Menin monta kertaa rasvamaan mutta ei auttanut. Toivon että joku päivä olisin normaali eikä tarvitsisi ajatella että halusin kuolla joskus on hyviä hetkiä joskus tosi huonoja. Joskus tuntuu tosi vaikealta kun on vasta teini 13v ja pitää syöda kaiken maailman pillereitä ja rasvata :(. Toivottavasti en ole yksin tässä maailmassa.

      • Anonyymi

        Voi ressu sinua. Ymmärrän tuskasi. ET ole yksin tässä maailmassa !
        Minulla oli toisenlaista hillitöntä kutinaa käsissä ja kropassa, syytä ei löytynyt. Vain Sebamedillä pystyin ihoani pesemään.
        Kutinaan ei auttanut mikään ennenkuin kokeilin apteekin Aloe Vera kylmäpuristettua luomuaaloegeeliä.
        Se on rasvaton ja tuoksuton kosteusgeeli, joka alkaa rauhoittaa ihoa jo 10-15 minuutissa.
        Sitä voi laittaa vaikka kuinka monta kertaa päivässä.

        Se hierotaan kevyesti ihoon kunnes se on imeytynyt.
        Sitä ei saa laittaa rikkinäiselle iholle, se voi olla ongelma sinulle, kun olet joutunut raapimaan ihosi rikki.
        Voi kun saisit ihosi pysymään ehjänä, että voisit kokeilla jos Aloe Vera geeli auttaisi kutinaan,
        se helpottaisi jo oloa paljon !
        Se myös hoitaa ihoa. Lue käyttöohje tarkkaan, ennenkuin kokeilet. Iho täytyy olla siis ehjä.
        Se auttaa myös auringonpolttamiin ihonkohtiin ja itikoitten puremiin, on siis aika tehokas.
        Se on paras mitä kutinaan olen löytänyt.
        En voinut edes kaikkia lääkärin määräämiä voiteita käyttää, koska ne pahensivat iho-oireita.
        Aloe Vera on ainoa mikä sopii minulle.

        Se maksaa noin 13 euroa tuubi, jossa on 200 millilitraa.

        Ostin ruoka-marketista Sini Puuvillakäsineitä, ne ei ärsytä ihoa, maksavat alle 2 euroa.
        Kun illalla olen laittanut Aloe Veeran käsiin ja kädet on kuivaneet, laitan yöksi puuvillakäsineet
        käsiin. Ei tule niin helposti raavittua.

        Ja tiedätkö mitä ? Käteni ovat hirveän herkät paperille. Paperissa on jotain huonolle iholleni pahaa tekevää. Kun luen kirjoja tai lehtiä pidän aina puuvillakäsineitä kädessä, iho ei ärsyynny.

        Minulla on puuvillakäsineitä puoli tusinaa, vaihdan usein ja pesen ne.
        Ne on tarkoitettu esimerkiksi kumikäsineitten alle siivotessa tai tiskatessa.
        Ne löytyy tavallisen ruokamarketinkin talousosastolta, missä on siivoukseen liittyviä muitakin tarvikkeita.

        Kaikkea hyvää sinulle, toivon että lääkärisi löytää syyn sinun ja siskosi iho-oireisiin ja saat apua !
        Älä häpeä. Ei tarvitse hävetä ! Varmaan useimmat ymmärtää, että niitten käsien takia on vaikeaa.

      • Anonyymi

        Hei vielä ! Semmoinen lisäys, jos Aloe Veraa kokeilet, että se ei ehkä vaikuta paljon muitten rasvojen päällä enkä tiedä onko hyvä sekoittaa rasvoja. Käytätköhän sinä jotain lääkärin määräämää reseptirasvaa yleensä?

        Ehkä voisit johonkin pieneen kohtaan kokeilla Aloe Veraa ensin, missä ihon on ehjä ?
        Minullekin lääkäri sanoi, ettei suosittele vedellä pesua, mutta pesin aina joskus vanhat rasvat pois Sebamed suihkugeelillä, eikä ihoni siitä kärsinyt. Mielestäni ihon täytyy saada ilmaakin joskus. Jatkuva rasvaaminen estää ihon hengittämisen, mutta se on vain minun mielipiteeni.

        Sebamediä myy myös apteekki, se on herkän ihon pesuaine, joka ei sisällä saippuaa.
        Jos pesen tavallisella ruoka-marketin käsienpesuaineella tai suihkugeelillä, ihoni lehahtaa punaiseksi ja alkaa poltella ja kutista.

        Iho-oireet on vaikeita ja mikä sopii yhdelle ei ehkä sovi toiselle,
        mutta kannattaa kokeilla, että löytäisi apua.
        Minulla meni ainakin kahteenkymmeneen rasvaan rahat hukkaan
        kunnes kokeilin Aloe Veraa, mutta se auttaa etupäässä kutinaan.
        Toisaalta kun ei tarvitsisi raapia, iho paranisi ainakin vähän
        ja saisi nukuttuakin.

        Anteeksi, kun näin pitkän kirjoituksen kirjoitin,
        se johtuu siitä ,että kun itsellä on ollut samaa ongelmaa, ja tietää kuinka kurjaa se on,
        niin haluaa auttaa, jos vain voi.

        (Oma ihoni on nyt aika hyvässä kunnossa)

    • Anonyymi

      Itselläni on aina ollut atooppinen iho ja varsinkin käsi-ihottuman kanssa olen ikäni paininut. Olen huomannut, että iho tottuu samoihin voiteisiin (myös kortisoniin). Pitää siis vaihtaa välillä merkkiä. Kortisonia ei kannata käyttää jatkuvasti, vaan yrittää pitää tehokuuri ja sitten ihon rauhoituttua harventaa, olla jopa ilman päivä-pari.

      Löysin viime kesänä -18 loistavan voiteen apteekista: Decubal.
      Se on perusvoide ilman säilöntäaineita, tuoksuton ja imeytyy kuin unelma. Sitä tulee käytettyä siis usein. Voitelen sillä kädet heti, kun olen lätrännyt vedellä. Eikä tarvitse paljoa laittaa.

      Jätin myös vehnän pois ruokavaliostani ihan testaamisen takia. En tiedä, johtuuko siitä, mutta käsistäni katosi yli 10 vuotta jatkunut vesikelloihottuma kahdessa viikossa. Kun söin vehnää reissussa, alkoi käsiä taas tutusti kutista... palasin heti ruotuun kotona.

      Pahimpina kutina-aikoina tein mummoni neuvoman konstin, joka auttoi hillitsemään kutinaa eli laitoin iltaisin kädet 5 minuutiksi lämpimään veteen, jossa on etikkaa suhteessa 2 l vettä ja pari korkillista (olisikohan n. 2 rkl) etikkaa. Tuon kylvyn jälkeen annoin käsien kuivua luonnollisesti etikkoineen (en huuhtele) ja sitten rasvasin perusvoiteella ja laitoin puuvillahanskat käsiin. Tuo kuivattaa eli pitää muistaa rasvata. Etikka tappaa bakteereja/sieniä, jotka jylläävät rikkoutuneessa ihossa eli kutina helpottuu.

      Tsemppiä meille kaikille iho-ongelmaisille! Ei ole kivaa, ei. Yritetään olla stressaamatta, koska stressikin pahentaa oireita. Ihottuma on selvästi psykosomaattista, eli keho oirehtii ahdistusta tiukkoina aikoina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe