Daltonin veljekset

Tämän palstan porvarit ovat kirjoitustensa aiheissa ja niiden käsittelyssä kuten sarjakuvan Daltonin veljekset. Kalle on kuten se pienin yrmy,veljeksistä viisain sinänsä mutta ampuu jatkuvasti omaan jalkaan.
Siitäpä se sitten velisarja suuretessaan tollikoituu.Kakkonen on jo ihan Toope vaikka ajatteleekin olevansa fiksu.Toopekin sekoaa omaan näppäryyteensä.
Kolmonen on aivan kuin Pappamanninen,touhua piisaa mutta tulosta ei synny. Homma menee koko ajan hössäämisen puolelle.
Entäpä sitten tämä puolivaloilla ajava nelonen,porukan pisin? Ihan ilmetty Urpo. Urpokin mämmää kaiken ja jatkuvasti.

Kun Daltoneita on ainoastaan neljä,on pakko jättää joitakin pois. No sarjakuvasivistyksen ilmentymää,itäuusmaalaista Fantom-kerholaista, avarakatsantoa ei voi jättää pois. Häntä varten Daltoneissa onkin oma hahmo, Rantaplan. Rantaplankaan ei ole mitään tunnistettavaa rotua vaan sellainen sosiaalisen ajattelun ja äärettömän itsekkyyden sekamuoto. Rantaplan ajelehtii ajan virrassa ja isoisempien jaloissa tilanteesta toiseen. Hän on kaiken aikaa eksyksissä mutta eksyksissäkin kuin kotonaan.

Mitäpä hauskaa meillä tällä palstalla olisi,elleivät meitä hauskuuttaisi narsistimme Daltonit - Matt,Mark,John ja Luke. Sekä tietysti Rantaplan?
2318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viesti sarjakuvasta on ollut palstalla toista vuorokautta. Yksikään amerikankaali ei ole huomannut perusasiaa. Matt,Mark,John ja Luke eivät ole Daltonin veljeksiä,vaan Kuningas Jaakon raamatunkäännöksen Uuuden Testamentin englanninkielisen version apostolit Matteus,Markus,Johannes ja Luukas. Nämä kodin,uskonnon ja isänmaan puolustajat tahtovat viedä meidät Natoon. Mahtanevatkohan he ihan oikeasti tietää nokkansa suunnan?
Sarjakuvissakin kun näyttäisi kuva olevan sanaa vahvempi.

Äänestä

Huuhaa iski taas. Aivan omalla tasollaan nämä kirjoitukset. Mutta mitäpä voi odottaa muutakaan, eipä juuri mitään.

punaiset, nuo huonojen ihmisten jälkeläiset

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jäyhä Jököttäjä kirjoitti:

Tämän palstan porvarit ovat kirjoitustensa aiheissa ja niiden käsittelyssä kuten sarjakuvan Daltonin veljekset. Kalle on kuten se pienin yrmy,veljeksistä viisain sinänsä mutta ampuu jatkuvasti omaan jalkaan.
Siitäpä se sitten velisarja suuretessaan tollikoituu.Kakkonen on jo ihan Toope vaikka ajatteleekin olevansa fiksu.Toopekin sekoaa omaan näppäryyteensä.
Kolmonen on aivan kuin Pappamanninen,touhua piisaa mutta tulosta ei synny. Homma menee koko ajan hössäämisen puolelle.
Entäpä sitten tämä puolivaloilla ajava nelonen,porukan pisin? Ihan ilmetty Urpo. Urpokin mämmää kaiken ja jatkuvasti.

Kun Daltoneita on ainoastaan neljä,on pakko jättää joitakin pois. No sarjakuvasivistyksen ilmentymää,itäuusmaalaista Fantom-kerholaista, avarakatsantoa ei voi jättää pois. Häntä varten Daltoneissa onkin oma hahmo, Rantaplan. Rantaplankaan ei ole mitään tunnistettavaa rotua vaan sellainen sosiaalisen ajattelun ja äärettömän itsekkyyden sekamuoto. Rantaplan ajelehtii ajan virrassa ja isoisempien jaloissa tilanteesta toiseen. Hän on kaiken aikaa eksyksissä mutta eksyksissäkin kuin kotonaan.

Mitäpä hauskaa meillä tällä palstalla olisi,elleivät meitä hauskuuttaisi narsistimme Daltonit - Matt,Mark,John ja Luke. Sekä tietysti Rantaplan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu