OIkealta ohi?

Eli nyt sitten oikein uusi keskustelu aiheesta,
joka tuolla toisella palstalla alkoi mieltä
askarruttamaan. Toivottavasti ruudun ääreen
sattuu joku lakia lukenut kaveri selvittämään
asian laidan.

Siispä, kyse on nyt tilanteesta jossa samaan
suuntaan menee useampi kuin yksi kaista.
Tällaisia tieosuuksiahan on Suomessa pilvin
pimein. Toiset niistä on moottoriteitä, toiset on
moottoriliikenneteitä ja osa ohituskaistateitä.
Näistähän on erikseen liikennemerkeillä kerrottu.
Sitten on paljon tieosuuksia jotka eivät ole
mitään edellämainittua laatua(?), siis
'monikaistateitä' joita löytyy niin kaupunkien
keskustoista kuin myös taajamien ulkopuolelta (ei
välttämättä sama asia?), ja käsittääkseni myös pk-
seudun Kehä-tiet ovat tällaisia (korjatkaa nyt
ihmeessä jos tiedätte paremmin). Lain mukaanhan
tulisi ajaa aina kaikkein oikeanpuoleisinta
mahdollista kaistaa, ja vieläpä kaistan oikeassa
reunassa. Onko Suomessa kuitenkin tieosuuksia
joissa oikeata kaistaa saisikin laillisesti
ohittaa ilman mitään erikoistilanteita, eli siis
vaikkapa liikennevirran nopeuseroista johtuen
ajettaisiin oikealla kaistalla sitä omaa ajoa
välittämättä vasemman kaistan nopeudesta. Näinhän
asia on ainakin käytännössä kaupunkialueilla ja
myös Kehä-teillä, jossa siis on esimerkiksi
liikennevaloristeyksiä entisestään sekoittamassa
'epäselvää' tilannetta. Käytännössähän jokainen
yrittää päästä sille nopeammin vetävälle
kaistalle, oli se sitten millä puolella tahansa.
Ja eikös ne lisäkaistat ole juuri liikenteen
sujuvuutta varten tehtyjä, eli saadaan mahtumaan
enemmän autoja teille?
141166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...on vaan maallikkoarvio mutta mun mielestä se
oikealta ohituskielto tarkottaa lähinnä sitä että
on kiellettyä "puikkia" kaistalta toiselle eli
ohitella oikeelta kaistalta vasemmalla ajavia!
Eli jos ruuhkassa esim oikea kaista vetää
paremmin voit ajaa omaa ajoasi ja samalla ohitaa
hitaammin vasemmalla ajavia mutta vasemmalla
kaistalla ajaessa edessä ajavan ohittaminen
oikealta kaistalta ja takasin vasemmalle sen
eteen on kiellettyä! Näin sen olen käsittänyt
mutta ei olis ensimmäinen kerta kun käsitän
jotain väärin joten tämä on vaan mun käsitys en
tiedä onko fakta?

Äänestä

Penalla on ihan oikeat käsitykset. Eli oikealta
ohittaminen on kiellettyä vai mootoritiellä tai
sulkuviivan tai "ohituskielto" liikennemerkin
vaikutusalueella. Myös "tarpeeton kaistanvaihto"
= pujottelu on kiellettyä kaikkialla. Toinen asia
on sitten ajokaistan valinta.

Pääsääntö kuuluu: Autoilijan tulee käyttää
yleensä eniten oikealla olevaa vapaata
ajokaistaa. Huom. sana yleensä. (ei ehdoton
määräys) Poikkeuksia:

1. Oikenpuoleinen kaista täysi= liikenne
ruuhkautumassa
2. Tietty kaista liikennemerkillä osoitettu
tietylle liikennesuunnalle tai ajoneuvoryhmälle=
ns. joukkoliikennekaista
3. ryhmittyminen käännyttäessä
4. jokin muu syy....:)

Äänestä
  • Kaupungissa voi ajaa sillä kaistalla jolla ajaminen tuntuu sillä hetkellä paremmalta. Maantieajo onkin jo sitten eri asia...

    Äänestä

  • ajaja kirjoitti:

    Kaupungissa voi ajaa sillä kaistalla jolla ajaminen tuntuu sillä hetkellä paremmalta. Maantieajo onkin jo sitten eri asia...

    Joo mullakin on noita omia sääntöjä, kuten
    esimerkiksi se joka epäröi risteykssä on
    velvollinen väistämään, ja oikealle kääntymisen
    jälkeen voi kaupunkialueella vapaasti valita
    kaistan jota jatkaa. Myöskään tietyömaiden
    nopeusrajoitukset eivät ole voimassa enään kun
    tuntuu siltä, ettei ennää olla tietyömalla tai
    ketään ei näy töissä.

    Äänestä

  • pertti kirjoitti:

    Oikealle käännyttäessä pitää mennä
    oikeanpuoleiselle kaistalle, muuten voi
    kolahtaa. Vastakkaisesta suunnasta voi tulla
    toinen autoilija, joka kääntyy yhtä aikaa
    vasemmanpuoleiselle kaistalle. Samoin voi
    oikealle kääntyvän vasemmalta puolelta tulla auto
    vasemmanpuoleista kaistaa. Tällaisessa
    tilanteessa autoilijan ei tarvitse väistää
    oikealta tulevaa oikealle kääntyjää.
    Molemmillehan on oma kaista, jolla tulee pysyä.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Oulussa kyllä saa oilealle kääntymisen jälkeen
    jatkaa kumpaa kaistaa vaan haluaa. Tämä on muuten
    otettu jopa liikennejärjestelyissä huomioon.

    Äänestä

  • HR kirjoitti:

    Oulussa kyllä saa oilealle kääntymisen jälkeen
    jatkaa kumpaa kaistaa vaan haluaa. Tämä on muuten
    otettu jopa liikennejärjestelyissä huomioon.

    Jos kolahtaa, niin väärän kaistan valinnut
    maksaa - Oulussakin. Se kannattaa muistaa.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Jos kolahtaa, niin väärän kaistan valinnut
    maksaa - Oulussakin. Se kannattaa muistaa.

    Maksaa kuka maksaa mutta ikävää se on jos auto
    kolhiintuu, saatika sitten että tapahtuu jotain
    vielä pahempaa, oli niin tai näin.

    Täällä Oulussa en kuitenkaa luottaisi siihen,
    että oikealle kääntyvä auto jatkaisi käännöksen
    jälkeen oikeaa kaistaa. Kun tarkemmin mietin tämä
    Oululainen liikennesäätömuutos koskee myös
    vasemmalle kääntyviä. Myöskin okealle käännöksen
    jälkeen tehty kaistan vaihto aiheuttaa
    hämmennystä, sillä yleinen tapa on se että
    otetaan risteyksen jälkeen heti se kaista jota
    aijotaan jatkaa.

    Ileisestikkin juuri tämän paikallisen
    erityspiirteen voksi tästä kaupungista on
    poistettu kaikki mahdollisuudet kääntyä
    vierekkäisiltä kaistoilta samaan suuntaan. Tämä
    koskee muuten myös niitä risteyksiä jossa
    liikennevirran pääsuunta kääntyy.

    Tapauksissa joissa samaan suuntaan jatkuu useita
    kaistoja, tulee käännyttäessä yleensä valita se
    kaista jonka puolelta tullaan, siis oikealle
    käännyttäessä oikea kaista ja vasemmalle
    käännyttäessä vasen kaista. Mitä sanovat nykyiset
    säännöt? Se on taas jo sitten aivan eri asia,
    kuinka kauan tätä kaistaa on jatkettava ennen
    kuin saa vaihtaa kaistaa. Riittääkö esim. vilkun
    vilauttaminen jos käännyttäessä vain loivasti
    kaarretaan seuraavalle kaistalle 'oman' kaistan
    yli? Siis kaistanvaihdossahan on tietysti omat
    sääntönsä, kaistanvaihtaja on
    väistämisvelvollinen.

    On kuitenkin olemassa risteyksiä joissa em.
    tavalla ei tarvitse/saa menetellä. Tietenkin
    luetaan nyt pois ne tilanteet joissa katuun on
    maalattu kaistamerkinnät risteyksen yli,
    silloinhan niitä noudatetaan. Mutta toisinaan
    näkee risteyksiä, joissa mm. kääntymisen jälkeen
    on muutaman kymmenen metrin päässä uusi risteys,
    ja tuolla matkalla kaistanvaihto on kielletty
    'sulkuviivoin' (yhtenäinen valkoinen viiva).
    Tällöin on siis jo valmiiksi valittava (ja
    tiedettävä!) se kaista jota aiotaan jatkaa. Jos
    nyt sitten ko. tilanteessa haluan oikealle
    kääntymisen jälkeen jatkaa vasenta kaistaa, onko
    väistämisvelvollisuus minulla vai vasemmalle
    kääntyvällä vastaantulijalla? Normaalistihan
    (siis silloin kun ainosataan ysi kaista jatkuu)
    vasemmalle kääntyvä aina väistää muuta
    liikennettä.

    Äänestä

  • Jaska kirjoitti:

    Oikealle käännyttäessä pitää mennä
    oikeanpuoleiselle kaistalle, muuten voi
    kolahtaa. Vastakkaisesta suunnasta voi tulla
    toinen autoilija, joka kääntyy yhtä aikaa
    vasemmanpuoleiselle kaistalle. Samoin voi
    oikealle kääntyvän vasemmalta puolelta tulla auto
    vasemmanpuoleista kaistaa. Tällaisessa
    tilanteessa autoilijan ei tarvitse väistää
    oikealta tulevaa oikealle kääntyjää.
    Molemmillehan on oma kaista, jolla tulee pysyä.

    No tälläisessa tapauksessa pitää tietenkin
    selittää asia itselle parhain päin ja mielellään
    pyytää joltakin paikalle sattuneelta
    silminäkijälausunto tukemaan omaa kantaa

    Äänestä

Mitenkäs se tosiaankin on oikeasti tarkoitettu?
Esimerkiksi vaikkapa suhtkoht hiljaisena
alkuiltana (noormaali oloissa?) vaikkapa
kaupungissa (maanteistä puhumattakaan), jossa on
vaikkapa kaksi kaistaa samaan suuntaan. Pitääkö
pysytellä oikealla, ellei sitten ole kääntymässä
vasemmalle? Tiedän, ettei vasemmalla
(välttämättä) tule rangaistusta, mutta onko se
vasemmalla 'roikkuminen' periaatteessa väärin?

Se seikka, ettei kaikesta saa rangaistusta, ei
silti tarkoita, että ne olisivat hyväksyttyjä tai
oikein.

Toinen juttu on sitten vilkun käyttö (mikä
itsellänikin ontuu pahasti). Jos ihan oikeasti
olen ymmärtänyt, niin sen pitäisi olla merkki
AIKEISTA kääntyä johonkin. Tämä tarkoittaisi,
että PALJON ennen sitä varsinaista toimenpidettä
pitäisi ilmoittaa muille mitä olen AIKONUT
kohtapuoliin tehdä. Olenkohan ymmärtänyt sinne
päinkään?
Normaalistihan se on merkki jo tehdystä tekosesta
eli ajoitukseltaan aivan päin h-------ä. Vaan
tietenkin parampi myöhään kuin ei silloinkaan.

Äänestä
  • Eikös ohi saa mennä sieltä mistä vain pääsee,
    oikea tai vasen, kunhan ei vaaranna muuta
    liikennettä? Tietenkään sellaisessa paikassa ei
    saa mennä, missä se erityisesti on kielletty --
    vaikkapa moottoritiellä oikealta jne...
    Saako pientareen puolelta ohitella -- ainakin se
    on kovin yleistä maanteillä vasemmalle kääntyvien
    vuoksi?
    Saako keltaisen viivan paikkeilla mennä ohi, jos
    ei joudu ylittänmään sitä keltaista viivaa eikä
    näin siis joudu vastaantulevan puolelle?
    Kuvittelin, että se olisi sallittua (esim.
    fillari, mopo, pieni auto) etc...?

    Äänestä

  • ..saako?.. kirjoitti:

    Eikös ohi saa mennä sieltä mistä vain pääsee,
    oikea tai vasen, kunhan ei vaaranna muuta
    liikennettä? Tietenkään sellaisessa paikassa ei
    saa mennä, missä se erityisesti on kielletty --
    vaikkapa moottoritiellä oikealta jne...
    Saako pientareen puolelta ohitella -- ainakin se
    on kovin yleistä maanteillä vasemmalle kääntyvien
    vuoksi?
    Saako keltaisen viivan paikkeilla mennä ohi, jos
    ei joudu ylittänmään sitä keltaista viivaa eikä
    näin siis joudu vastaantulevan puolelle?
    Kuvittelin, että se olisi sallittua (esim.
    fillari, mopo, pieni auto) etc...?

    Luulisin että se on ihan laillista ohittaa
    oikealta (jopa hieman pientareelta) vasemmalle
    kääntyviä, ja onhan se ainakin liikenteen
    sujuvuutta parantavaa.

    Eikös sulkuviivan YLITTÄMINEN ole se kielletty
    asia, ohittaminen keltaisen viivan alueella on
    sallittua ylittämättä viivaa SIINÄ TAPAUKSESSA
    ETTEI OHITUSKIELTO OLE VOIMASSA, ESIM.
    LIIKENNEMERKILLÄ ILMOITETTUNA!!! Tämä ei koske
    tietenkään pientareella liikkuvia hitaampia
    ajoneuvoja, niitä tietenkin saa ohittaa
    normaalisti...

    Äänestä

Kiitos kaikille hyvistä vastauksista sekä
mielipiteistä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pena kirjoitti:

Eli nyt sitten oikein uusi keskustelu aiheesta,
joka tuolla toisella palstalla alkoi mieltä
askarruttamaan. Toivottavasti ruudun ääreen
sattuu joku lakia lukenut kaveri selvittämään
asian laidan.

Siispä, kyse on nyt tilanteesta jossa samaan
suuntaan menee useampi kuin yksi kaista.
Tällaisia tieosuuksiahan on Suomessa pilvin
pimein. Toiset niistä on moottoriteitä, toiset on
moottoriliikenneteitä ja osa ohituskaistateitä.
Näistähän on erikseen liikennemerkeillä kerrottu.
Sitten on paljon tieosuuksia jotka eivät ole
mitään edellämainittua laatua(?), siis
'monikaistateitä' joita löytyy niin kaupunkien
keskustoista kuin myös taajamien ulkopuolelta (ei
välttämättä sama asia?), ja käsittääkseni myös pk-
seudun Kehä-tiet ovat tällaisia (korjatkaa nyt
ihmeessä jos tiedätte paremmin). Lain mukaanhan
tulisi ajaa aina kaikkein oikeanpuoleisinta
mahdollista kaistaa, ja vieläpä kaistan oikeassa
reunassa. Onko Suomessa kuitenkin tieosuuksia
joissa oikeata kaistaa saisikin laillisesti
ohittaa ilman mitään erikoistilanteita, eli siis
vaikkapa liikennevirran nopeuseroista johtuen
ajettaisiin oikealla kaistalla sitä omaa ajoa
välittämättä vasemman kaistan nopeudesta. Näinhän
asia on ainakin käytännössä kaupunkialueilla ja
myös Kehä-teillä, jossa siis on esimerkiksi
liikennevaloristeyksiä entisestään sekoittamassa
'epäselvää' tilannetta. Käytännössähän jokainen
yrittää päästä sille nopeammin vetävälle
kaistalle, oli se sitten millä puolella tahansa.
Ja eikös ne lisäkaistat ole juuri liikenteen
sujuvuutta varten tehtyjä, eli saadaan mahtumaan
enemmän autoja teille?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu