heips..
Ajattelin kehitellä tästä tällasen perjantai-gallupin mokista, jotka ovat erittäin hävettäviä, kamalia ja joista ei koskaan kerrota kenellekään, mitä nyt korkeintaan kasvatusneuvolassa.
Alotetaampa:
1. Tytön ollessa uhmaiässä hän oli aika riiviö ja meillä oli tapana mennä nurkkaan jos oli tuhma.
Eräänä aamuna käskin tytön painua miettimään kun toistuvasti kiusasi koiraa. Itse olin vielä sängyssä.
Tyttö menikin ihmeen kiltisti ja minä jäin sänkyyn loikoamaan. Yhtäkkiä heräsin ja tajusin, että olin passittanut hänet sinne. Ei ollut hajuakaan, miten kauan hän oli nurkassa seissyt! Menin kiireesti huoneeseen ja siellä hän seisoi hiiren hiljaa. Vapautin hänet ja selvitettiin asia. Voi olla, ettei kauaa edes ollut seissyt, ei ainakaan valittanut, mutta tuo oman käytöksen vuoksi hävetti todella paljon. Sen jälkeen olen ottanut tytön viereen nukkumaan ettei tuli ilkeät mieleen, kuten koiran pomelointi.
2. Toinen vähän pahempi sattui samoihin aikoihin, eli n.vuosi sitten kun tyttö juoksi ulos ovesta, vaikka tarkotuksena oli tulla sisälle syömään. Juuri kun saatiin vaatteet pois, hän repi ja heitteli niitä joka puolelle ja koetti juosta ovelle. Loppu oli äitin hakkaamista. Aikani olin siinä rauhallisena yritellyt, kunnes "puolivahingossa" kamppasin lapsen maahan jotta sain huomion pois ja vaatteet veks. Kyllä hiukan omatunto purnasi sinä iltana. Kerron vielä, että nämä edellä mainitut olivat yksittäisiä kertoja, ei arkipäivää!
Onkos muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
Ajattelin kehitellä tästä tällasen perjantai-gallupin mokista, jotka ovat erittäin hävettäviä, kamalia ja joista ei koskaan kerrota kenellekään, mitä nyt korkeintaan kasvatusneuvolassa.
Alotetaampa:
1. Tytön ollessa uhmaiässä hän oli aika riiviö ja meillä oli tapana mennä nurkkaan jos oli tuhma.
Eräänä aamuna käskin tytön painua miettimään kun toistuvasti kiusasi koiraa. Itse olin vielä sängyssä.
Tyttö menikin ihmeen kiltisti ja minä jäin sänkyyn loikoamaan. Yhtäkkiä heräsin ja tajusin, että olin passittanut hänet sinne. Ei ollut hajuakaan, miten kauan hän oli nurkassa seissyt! Menin kiireesti huoneeseen ja siellä hän seisoi hiiren hiljaa. Vapautin hänet ja selvitettiin asia. Voi olla, ettei kauaa edes ollut seissyt, ei ainakaan valittanut, mutta tuo oman käytöksen vuoksi hävetti todella paljon. Sen jälkeen olen ottanut tytön viereen nukkumaan ettei tuli ilkeät mieleen, kuten koiran pomelointi.
2. Toinen vähän pahempi sattui samoihin aikoihin, eli n.vuosi sitten kun tyttö juoksi ulos ovesta, vaikka tarkotuksena oli tulla sisälle syömään. Juuri kun saatiin vaatteet pois, hän repi ja heitteli niitä joka puolelle ja koetti juosta ovelle. Loppu oli äitin hakkaamista. Aikani olin siinä rauhallisena yritellyt, kunnes "puolivahingossa" kamppasin lapsen maahan jotta sain huomion pois ja vaatteet veks. Kyllä hiukan omatunto purnasi sinä iltana. Kerron vielä, että nämä edellä mainitut olivat yksittäisiä kertoja, ei arkipäivää!
Onkos muilla vastaavanlaisia kokemuksia?
Vastaukset 10
Vanhimmat
järkyttävä äiti!!!
Itse olen täydellinen äiti,joten näinollen en ole mokannut.
sanoa kun että ihan täys älykääpiö olet virpi!
saa loppuelämän traumoja. Tärkeää minusta on, että pyydät anteeksi ja et tee samaa virhettä ainakaan uudelleen. Kaikki hölmöilemme joskus.
täällä sitten vaan meuhkataan ap:n kirjoitusta ja neuvotaan miten tehdä. Näinkö on täydellisyyttä nykypäivän äitiys ettei kerrottavaa löydy?
kerrottavat? Itse sorrut samaan mistä valitat.
Minulla ei mitään yksiselitteistä mokaa ole kerrottavana johtuen ehkä siitä, että niitä on ihan älyttömän paljon tullut tämän kahden vuoden aikana! =) Oli vaan pakko kommentoida, että et ole ainoa. Ihmisiä tässä vaan ollaan vaikka ollaankin äitejä ja täydellisiä pitäis vissiin olla...
Hauskaan talvea siis kaikille äideille ja täydellisyyteen pyritään joka päivä!
Mokia löytyy, mutta olen unohtanut aika paljon niistä. Ja lisää tulee. Eniten harmittaa huutamiset, isolle lapselle melko ilkeästikin olen sanonut. Harmittaa lupaukset, joita en ole pitänyt (olen unohtanut), vaikka aikoinaan halusin nimenomaan lupaukset pitää. Mutta ainahan voi yrittää olla parempi. Olen todennut että itselläni on paljon vaikeampi olla isolle kouluikäiselle lapselle kunnollinen äiti kuin pienelle. En tiedä miksi nuo niin riipivät hermojani ainaisella vastaan väittämisellään, vaikka ovatkin hienoja lapsia.
siis mitä tarkoitatte täydellisyydellä....miksi pitää olla täydellinen..tulee mieleen ensinnä luonnoton,epäaito äiti jos oikein alkaa hahmottelee mitä tarkoittaa täydellinen äiti.
ei semmoisia hyvät ihmiset ole olemassakaan,ei ole ketään täydellistä ihmistä,ei edes äitiä.ja jos joku semmoiseksi itseään kutsuu,on varsin epäluuloinen.
eli älkää vaatiko itseltänne sen enempää mitä ootte,pyrkikää olemaan hyviä äitejä..eipä sen kummempaa tarvi äidin olla.
minä itse olen ihan vaan tavallinen hyvä äiti..minä rakastan,pussaan,halaan,ärähdän,suutun,karjasen,torun,pyydän anteeks,palvon,ihailen,kannustan omaa pientä poikaani....joskus kaduttaa,harmittaa oma käytös...joskus suutututtaa lapsen käytös...mutta sitten muistan taas olla onneni kukkuloilla kun minulla tuommoinen pieni poika on..
nauttikaa äitiydestä ja eläkää myös ne huonot hetket..ne kuuluu elämään ja niitä tulee.Kunhan muistaa rakastaa, olla rakastettu ja onnellinen..=)
eikö tässä gallupissa nimenomaan ollut kyse niistä hassunhauskoista mokista eikä täydellisyydestä?
heti kun joku tahtoo kertoilla omia tarinoitaan,oli ne sitten noloja´,hävettäviä tai hauskoja niin jonkun pitää tulla selittelee miten pitäis olla tekemäs tai miten ei mut se on varma juttu ettei itse neiti neuvojalla ainakaan ne asiat siellä mene niinku itse haluais....
vakio asia ettei neuvojalla ole varaa neuvoa!
Joten katsokaa peiliin ja hoitakaa se oma elämä=)
ja jatkukoon hassunhauska moka-palsta...