EROON KOTILOISTA !

fish KING

Kotilot tulevat (muut muin kierteissarvikotilot) aina harrastajan akvaarioon kasvien mukana tai kalojen mukana.

Kasvit tuleekin huuhdella huolellisesti ja pestä puhtaaksi mätisäkeistä ja kotiloista. Ne voivat olla niin pieniä että niitä on vaikea silmällä erottaa mutta silloin kyllä irtoavat juoksevan veden alla lehtiä hieman hieroen aikas helposti. Mätipussit onkin vaikeampi saada irti. Ne voi pestä lehdiltä vaikka lasten hammas harjalla tms. pehmeällä harjalla sillä ne ovat yleensä kiinnittyneitä suuri lehtisien kasvien lehdille.

Kalojen totuttaminen tapahtuu seuraavasti;

1. kalapussit avattuina akvaarion reunalle niin että akvan vettä ei pääse pussiin eikä pussin vettä akvaarioon. Annetaan kalojen totuttautua vartin verran oman akvaarion lämpötilaan.
2. lisätään akvaarioon kolmannes pussin sisältöön verrattuna akvaariosta vettä ja odotellaan taas se viistoista minsaa.
3. 2. vaihe toistetaan kolme neljä kertaa pussin koosta ja sisällöstä riippuen.
4. kalat haavitaan pussista akvaarioon ja koitetaan laskea kala uuteen kotiinsa varovaisesti.
5. ! ! ! ! Pussin vesi tulee kaataa aina viemäriin EI akvaaroon ! ! ! !

0

284

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

        Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
        Maailman menoa
        199
        2280
      2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        3
        2099
      3. Israel euroviisujen 2.

        Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
        Uskonnot ja uskomukset
        317
        1837
      4. Persujen puoluekokous 2026

        Missä ja Milloin pidetään ?
        Maailman menoa
        94
        1600
      5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

        Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
        Maailman menoa
        83
        1475
      6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

        Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
        Ikävä
        200
        1230
      7. Mikä se viehättävin

        Asia on kaivatussasi?
        Ikävä
        67
        1170
      8. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        25
        1111
      9. Mikä kaivatussasi

        Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
        Ikävä
        48
        1027
      10. Rakas nainen ymmärsin

        Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
        Ikävä
        73
        996
      Aihe