Hei kaikki ujot ja yksinäiset. Jos pystyisitte olemaan pyyteettömästi kiinnostuneita muistakin kuin omista asioistanne, olen varma että ainakin suurin osa teistä ei olisi edes yksinäisiä.
Täällä pähkäilette päivästä toiseen, mikä on vikana kun ei tärppää. Leijona-osa ajastanne menee aivan turhaan pähkäilyyn omasta ulkonäöstä, miltä näytätte, kuulostatte, puhutteko fiksusti vai ette... Älkää nyt vetäkö kahveja väärään, mutta totuus on se että KETÄÄN EI KIINNOSTA! Ketään ei todella kiinnosta jos puhe sortuu kesken kaiken, miltä joku näyttää, tai jos sanoo jotain hölmöä. Tuohon kaikkeen tottuu ja harjaantuu ajan myötä, mutta ei olemalla hiljaa.
Menkää vaikka ihan seuraavat kymmenen kertaa juttelemaan pokkana mukaan uudessa porukassa. Alku voi olla vaivaannuttavaa mutta kyl se siitä. Huomaatte, ettei se maailma siihen kaatunut. Hyvä konsti on siirtää huomio pois siitä, mitä pelkää. Eli jos huomenna on tarkoitus alottaa uusi kurssi, niin päätät mennä reilusti puheeseen muiden mukaan. Samaksi päiväksi varattu muu ohjelma, esim. hammaslääkäri tai muu itselle epämiellyttävä lääkäri tms.. vie huomion juuri sopivasti pois keskustelusta, eikä sitten tule jännitettyä.
Siksi epämiellyttävä, ettei ajatukset pyöri liikaa siinä keskustelun aikana, näin into pursuaisi taas yli.
On erittäin narsisitista luulla olevansa helkkarin kiinnostava tyyppi seisomalla hiljaa, sanomatta tai kuuntelematta oikeesti.
Pahinta on kuitenkin esittää jonkun "eilisten Frendien remakkaa tyttöä/poikaa" se huomataan kyllä ja sitä pidetään outona. Se oma juttu löytyy, ensin pitää hyväksyä ja sallia itselle ne omat kiinnostuksen kohteet.
Sitten vielä ne henkilöt: Tässä tulee aihe, jolloin usein tulee epäusko ja vanhaan palaaminen. Kaikkia ei voi miellyttää. Miksi yrittääkään. Ujot usein kuvittelevat olevansa miellyttävimmillään silloin kun he eivät sano tai ole olemassa. Nooh, eihän siinä välttämättä häviä mitään, muttei oikeastaan voitakaan.
Eli siitä ei kannata tehdä suurta numeroa, jos joku sanoo/katsoo pahasti. Kannattaa vaikka itselle tehdä selväksi, minkälaisita ihmisistä itse ei pidä. Ihmisistä ja asioista. Enää ei tunnu ollenkaan niin pahalta, jos esim.saa pakit ym.. koska samalla lailla itsellä on siihen oikeus. Kaikkea ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi.
Arvostakaa itseänne tarpeeksi. Myöntäkää heikkoudet ja vahvuudet. Olkaa valmiita oppimaan lisää. Oppimaan, ei kopsaamaan ;) ja reippaasti asennetta, niin tilanne parantuu vähän kerrallaan.
PS:tämä ei tapahdu viikossa tai kahdessa, pitkää pinnaa mukaan!
Täällä pähkäilette päivästä toiseen, mikä on vikana kun ei tärppää. Leijona-osa ajastanne menee aivan turhaan pähkäilyyn omasta ulkonäöstä, miltä näytätte, kuulostatte, puhutteko fiksusti vai ette... Älkää nyt vetäkö kahveja väärään, mutta totuus on se että KETÄÄN EI KIINNOSTA! Ketään ei todella kiinnosta jos puhe sortuu kesken kaiken, miltä joku näyttää, tai jos sanoo jotain hölmöä. Tuohon kaikkeen tottuu ja harjaantuu ajan myötä, mutta ei olemalla hiljaa.
Menkää vaikka ihan seuraavat kymmenen kertaa juttelemaan pokkana mukaan uudessa porukassa. Alku voi olla vaivaannuttavaa mutta kyl se siitä. Huomaatte, ettei se maailma siihen kaatunut. Hyvä konsti on siirtää huomio pois siitä, mitä pelkää. Eli jos huomenna on tarkoitus alottaa uusi kurssi, niin päätät mennä reilusti puheeseen muiden mukaan. Samaksi päiväksi varattu muu ohjelma, esim. hammaslääkäri tai muu itselle epämiellyttävä lääkäri tms.. vie huomion juuri sopivasti pois keskustelusta, eikä sitten tule jännitettyä.
Siksi epämiellyttävä, ettei ajatukset pyöri liikaa siinä keskustelun aikana, näin into pursuaisi taas yli.
On erittäin narsisitista luulla olevansa helkkarin kiinnostava tyyppi seisomalla hiljaa, sanomatta tai kuuntelematta oikeesti.
Pahinta on kuitenkin esittää jonkun "eilisten Frendien remakkaa tyttöä/poikaa" se huomataan kyllä ja sitä pidetään outona. Se oma juttu löytyy, ensin pitää hyväksyä ja sallia itselle ne omat kiinnostuksen kohteet.
Sitten vielä ne henkilöt: Tässä tulee aihe, jolloin usein tulee epäusko ja vanhaan palaaminen. Kaikkia ei voi miellyttää. Miksi yrittääkään. Ujot usein kuvittelevat olevansa miellyttävimmillään silloin kun he eivät sano tai ole olemassa. Nooh, eihän siinä välttämättä häviä mitään, muttei oikeastaan voitakaan.
Eli siitä ei kannata tehdä suurta numeroa, jos joku sanoo/katsoo pahasti. Kannattaa vaikka itselle tehdä selväksi, minkälaisita ihmisistä itse ei pidä. Ihmisistä ja asioista. Enää ei tunnu ollenkaan niin pahalta, jos esim.saa pakit ym.. koska samalla lailla itsellä on siihen oikeus. Kaikkea ei ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi.
Arvostakaa itseänne tarpeeksi. Myöntäkää heikkoudet ja vahvuudet. Olkaa valmiita oppimaan lisää. Oppimaan, ei kopsaamaan ;) ja reippaasti asennetta, niin tilanne parantuu vähän kerrallaan.
PS:tämä ei tapahdu viikossa tai kahdessa, pitkää pinnaa mukaan!
Vastaukset 9
Vanhimmat
tämä oli ihan hyvä kirjoitus.
niin tai näin, mutta joka tapauksessa hyviä käytännöllis-teoreettisia ohjeita kaikille ujoille.
Niinhän se kuuluu se vanha totuus, että "Rohkea rokan syö!" Mitä sitten "rokka" tarkoittaneekaan... Oma asenne on kuitenkin se alku ja juuri, siitä kaikki lähtee. Aluksi muutosten on hyvä olla pieniä ja kun huomaa, että onnistuu, itseluottamus lisääntyy.
Ihmisellä on oltava unelmia, mutta kaikkia niitä ei ole tarkoituskaan toteuttaa. On hyvä, että on myös ujoja, mutta jos itseä ja omien tavoitteiden toteuttamista asia häiritsee, on aika alkaa toimia...
Mutta mistä sen uuden porukan löytää jos ei ketään tunne eikä muutenkaan kuulu mihinkään porukkaan?
etsi joku harrastus, opinnot, seurat...
voi olla niin ettei ole mitään sanottavaa. Jos se small-talk ei kerta kaikkiaan kulje ja jutun aiheet loppuvat heti kättelyssä? Ei se jutustelu ole niin helppoa, jos on ollut pitkään yksin.
oleelliset asiat hyvin. Kiitti sulle!
olen Oikeesti erilainen, erikoinen. Olen päässyt niin pitkälle, että haluan olla oma itseni myös muiden seurassa - ja sehän vasta outoa on ja huomiota herättää! Poikkean jo syntyperän takia täkäläisistä kanta-astujista, mut sitä ei ulkonäön perusteella voi tietää. Olen ajatellut, että ulkomaalaiselta näyttävien erilainen käytös hyväksytään paljon paremmin kuin natiivisuomalaisen.
Heti katsotaan, että "onpas outo, onkohan sillä kaikki haulit kotona". Luulen, että tämä erilaisuus on alunperin tehnytkin minusta "ujon" ja yksinäisen - vaikka en oikeasti ole mikään nyhjääjä saati hiljainen.
En silti halua ruveta teeskentelemään "tavista".
Kiitos, kuka sitten oletkin! Juuri tuota minä tarvitsinkin, kunnon läimäytystä kasvoihin! Nyt ajatukset kulkee paremmin. Olet mielestäni aivan oikeassa. Kiitos sinulle. :)
Ei ole sarkasmia, vaan ihan oikeasti olen sitä mieltä, että tuo oli fiksua puhetta.
Mutta siitä huolimatta sanon, että pahat traumat eivät lähde ehkä koskaan. Itseäni on haukuttu koko yläasteen ajan älykkyydeltäni kehitysvammaiseksi ja naurettu kesken kaiken kun alan puhua enkä voi siksi vieläkään (nyt siis seitsemän vuoden päästä) puhua ryhmätilanteessa tuntemattomille ilman, että tuntisin itseäni HELVETIN tyhmäksi.
Tiedän, ettei toisia ihmisiä kiinnosta niin pilkkua myöten tekemiseni/sanomiseni, mutta itseäni se silti vaivaa, jos tulen puhuneeksi typerällä tavalla. Trauma mikä trauma.