En väheksy kummankaan turvalaitteen funktiota törmäystilanteessa tai ulosajossa mutta onko puolueetonta tutkimustietoa siitä onko turvatyynyistä tullut myös "surmanloukkuja"?
Teidän, että kiistattomasti näiden suojaava yhteisvaikutus on hyvä mutta....
Turvatyynyt ja vyöt
6
482
Vastaukset 6
- Kallonkutistaja
Turvatyynyt ovat aiheuttaneet ainakin useita pikkulasten kuolemantapauksia, joiden syynä on ollut väärin asennettu lasten turvaistuin tyynypaikalle. Oikeassa käytössä olleelle turvatyynylle en kuullut yhtään vakavaa haittatapausta. Tyynyjen kehitysvaiheessa (tai oikeammin käytön alkuvaiheessa) noita tahattomia laukaisuja on sattunut, ja kyllä niissä on ollut mahdollisuuksia jopa vakaviinkin onnettomuuksiin.
- turvavöiden
epikuros kirjoitti:
mitään luotettavaa tutkimustilastoa?
käytöstä ei aiheudu vaikeuksia. Toista oli aikaisempina vuosina, kun kolaritilanteessa turvavöiden käyttäjä saatettiin tuomita syylliseksi, olihan hän päättänyt kaahata sitoessaan itsensä turvavöillä. Käytä vaan turvavöitä. Enemmän ovat molemmat turvalaitteet pelastaneet ihmishenkiä kuin tappaneet. Tähän tulokseen riittää mutu tutkimus.
turvavöiden kirjoitti:
käytöstä ei aiheudu vaikeuksia. Toista oli aikaisempina vuosina, kun kolaritilanteessa turvavöiden käyttäjä saatettiin tuomita syylliseksi, olihan hän päättänyt kaahata sitoessaan itsensä turvavöillä. Käytä vaan turvavöitä. Enemmän ovat molemmat turvalaitteet pelastaneet ihmishenkiä kuin tappaneet. Tähän tulokseen riittää mutu tutkimus.
ole kummankaan turvalaitteen käytön vastustaja vaan em. laitteiden turvallisuusvaikutus on kiistaton.
Mutta asialla on aina kaksi puolta ja kuriositeettina kyselin niistä turvatyynyjen haitoista, jotka on tutkittu, toki hyöty on monin-moni kertainen.- Kallonkutistaja
epikuros kirjoitti:
mitään luotettavaa tutkimustilastoa?
Kuten jo otsikollani viittasin, niin en osaa suoraan kertoa jotain tutkimusta asiasta. Enkä edes tiedä onko asiasta tehty tutkimuksia. Kuolonkolareistahan tulee tilastotietoja, mutta vaikutuksia noilla on luultavassti myös loukkaantumisonnettomuuksissa, joita ei välttämättä edes tutkita kovin perusteellisesti.
- The Rat
Tuttava sai aikoinaan kortin ja lähtikin samana päivänä ajelemaan kavereiden kanssa. Takaisintulomatkalla kävivät vähän kokeilemassa hiekkatiellä ajamista. Yksi henkilö oli takana turvavöissä, muut irti kun auto vetäisi noin 80 km/h pusikkoon, kolme kertaa katon kautta ympäri ja jäi kyljelleen.
Yksi henkilö loukkaantui. Arvaa kuka (sai kaljakorin päähänsä).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a447913- 56569
Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o157550- 51545
Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä164527Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.219499Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut20436Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta90434Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.63418Se siitä sitten
Hyvin lyhyt oli loppuelämä, kun ei suhde ehtinyt edes alkaa ennen, kuin päätit lopettaa. Nauti olostasi sitten.22410
