Stubb on varmaan huomannut että Kokoomus on yksin avuton puolue; sitä eivät auta kadotettu ideologia ja johtajakriisi.
Kokoomuksella oli etsikkoaikansa, sen Sauli Niinistö ylimielisesti kuittasi että hänen pitää päästä kaljalle silloin kun haluaa. Siis presidentin virkakauden jälkeen. Tuolloin Niinistö oli saanut tuulta siipiensä alle. Keskustan Esko Ahon suojeluksessa oli hyvä ponnistaa. Ja korkealle hän ponnistikin. Mutta halusi EKP konttoriin ja laski sieltä ponnahtavansa EU:n johtoon.
Nyt Niinistö on varjo vaan. Stubb ajaa Kokoomusta Keskustan syliin. Keskustalle se sopii.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Todellinen vaihtoehto Suomesta puuttuu. Kokoomus, Keskusta ja SDP ovat lopulta hyvin samankaltaisia, suuria eroja ei löydy. Johan sen todistaa se, että kaikki he mahtuvat samaan hallitukseen, eivät tosin samaan aikaan ainakaan vielä, vaikka oikeastaan näin olisi jo voinut käydä Vanhasen hallituksessa. Onhan Kokoomus ollut varsin tyytyväinen Vanhasen hallitukseen, ovat jopa väittäneet ainakin veropolitiikassa hallituksen toimineen Kokoomuksen verolinjausten mukaisesti.
Kaikki suurimmat puolueet ovat keskustalaisia. Kokoomus tunnusti jo sen Kataisen linjauksessa puolisen vuotta sitten. SDP:n linja hallituksessa on myös keskustalainen. Lipposen linja meni ohi oikeistolaisuudessaan Kokoomuksestakin. Omituista on, etteivät demarit sitä silloin huomanneet. Ehkäpä siellä henkilöpalvonta edelleen menee omilla aivoilla ajattelun ohi. (Samaa on huomattavissa tällä palstalla, milloin vaan Lipposesta tulee puhe)