Susi pelottaa

Donnish

Digimedia hoiti tehtävänsä kunnioitettavan tunnollisesti. Hämeenlinnassa oli joku luullut nähneensä jalkaa nilkuttavan suden. Poliisi oitis hälytettiin ja sotajoukot mobilisoitiin kaatamaan vaivainen eläin. Se riitti lukematomille tv-kanaville koko päiväksi valtakunnallisesti tärkeimpänä uutisena. Käsivarren poromieskin sai tiedon vartin välein ukaavasta vaarasta. Minuakin alkoi pelottaa. Pysytelin kerostalon kuudennessa kerroksessa visusti takalukitussa kämpässäni kunnes kriisitila julistettiin yhtä tarmokkaasti lakanneeksi.

77

3753

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Miten tämä

      Turha tiedotus ja mielipuolinen tiedotus asioista aiheuttaa hirveää ja jonninjoutavaa vouhotusta ja päättömiä kannanottoja joka asiaan.

      Koko maailmassa jatkuvasti kuuluu hirveä älämölö, niinkun muslimien kivittäessä variksenpelätintään, kun niistä näyttää että se onkin piru.

      • Dubio

        Nyt olis susiiturkki tarpeen. Siitä joku turkisalan ammattialainen saisi kelpo pusineksen. Tilaisin heti, vaikka mallikappaleen itselleni, jos se vain olisi suomalaista villisutta.

    • uhka

      tuntu olevan suomessa.

    • kun näitä

      jonninjoutavia uutisia kirjoittavat lehdet menee kaupan, niin kauan niistä kirjoitetaan.

      • tarvitaan,

        että Suomeen saadaan LISÄÄ kaatolupia!! Sudet pois Suomesta!!!

    • Vuodenpäivät kuuluttanut, tätä samaa asiaa, peräänkuuluttanut tiedoitusvälineitten vastuuta susipelossa,-vihassa. Jokapäivä saa jostainpäin näitä juttuja kuunnella, lueskella, ilmeisesti tälle on tilaus, koska hukka pysyy lähes ykkösuutisena päivittäin, jossainpäin suomea. Kunhannyt saataisiin, jonkinlainen yhteisymmärrys suojelijoiden, muun väestön kesken, mikä on se tarpeellinen määrä susia, millä lajin säilyminen ei vaarannu. Metsästys lienee oleellisin konsti sen ylläpitämiseksi.

      • on aivan

        sama, vaikka Suomessa ei olisi ainuttakaan sutta!!! Niiden paikka voisi olla vaikka eläinpuistoissa, että piiperöt voisi siellä käydä niitä halailemassa...

      • on aivan kirjoitti:

        sama, vaikka Suomessa ei olisi ainuttakaan sutta!!! Niiden paikka voisi olla vaikka eläinpuistoissa, että piiperöt voisi siellä käydä niitä halailemassa...

        Meidän ei piiperöitten, jotka haluavat käydä (halailemassa), näitä hukkasia. Minäkin olen seuraillut vuodesta -99 tänneseudulle kehittyvää susikantaa, on muuten aivan mielenkiintoista touhua. Järkihän tähän susitouhuun tulisi saada, harvennus tulisi aloittaa heti, susikannan liiansuureksi pasuneilla alueilla. Paikoin varmasti vielä susille on tilaa, mutta näihin ongelmiin on myös saatava puuttua nopeasti. Uskoisin susikannan tasapainon löytyvän muutaman vuoden sisällä, kunhan asioista päästään kunnolla keskustelemaan, eikä ole vain kaksi täysin erimieltä olevaa kantaa susista.

    • Luonnonystävä

      aseita turvanaan kanniskelevat metsästäjäjuntit ovat juuri näitä, jotka näkevät joka puolella susia ja levittelevät kauhutarinoita siitä, että susi on jo melkein syömässä sinua. En tiedä, uskovatko he oikeasti että sudesta olisi jotain todellista uhkaa, vai levittävätkö he tarkoituksella susikauhua, jotta he tappamishimossaan pääsisivät oikein kunnolla hävittämään sutta.

      Ei tavallisella luonnossa liikkujalla esim. marjastajalla tulisi mieleenkään pelätä koko ajan petoeläimiä. Lisäksi näistä taajamissa silloin tällöin liikkuvista susista ei ole mitään todellista haittaa. Mitä nyt joskus on muutama roskapönttö tongittu tai jokin koira hävinnyt tjms.

      • määrä

        kirjoituksista susia vastaan tulee tavallisilta metsästystä harrastamattomilta taajamissa asuvilta kansalaisilta.

      • Luonnonystävä
        määrä kirjoitti:

        tämä on mielenkiintoinen väite.

        Voisitko ystävällisesti perustella väittämääsi.

        Mielestäni raivoisat kommentit susien vaarallisuudesta eivät voi millään olla peräisin jonkin ns. tavallisen (esim. mikä tahansa tavallinen työssä käyvä taajaman asukki tai vaikkapa baarissa istuva "Tane") ihmisen suusta.

        On selvää, että omia himojaan ajavat "pedot" yrittävät levittää kauhua ympärillensä.

        Elämä jatkuisi ihan normaalisti, vaikka susia olisi nykyistä huomattavasti enemmän. Ehkä kuitenkin hieman jännittävämpänä.

      • määrä
        Luonnonystävä kirjoitti:

        susien naapureina asuvista ei ole vielä meidän nautinnoissa, koska asuvat tuolla kaukana maaseudulla jossa näitä meidän keskusteluja eivät pääse seuraamaan. mielellään he varmaan osallistuisivat kaikki keskusteluun, mutta vain osa pääsee tätä meidän keskustelua häiritsemään. saat varmaan parempia väittelijöitä minuun verrattuna sitten kun laajakaista tavoittaa kaikki suomen kolkat. ymmärräthän. kunnioitan sinua kumminkin ihmisenä paljon koska olet omistautunut asiallesi. morjesta minua ja pistä viesti(: elämä jatkuu jännittävästi.

      • Luonnonystävä kirjoitti:

        väitetään suojelijoiden suulla juuri niin että esson baarin einari mölkky punaniska kaljankittaaja runkkaava aikamiespoika joka ei ole metsässä käynytkään peloittelee ja levittää susikammoa.
        Kyllä suteen voi suhtautua järkevästikkin,susia saa olla mutta ihminen saa puollustaa esim;koiraansa metsällä jos susi hyökkää ja pihoilla ei tarvi sietää susia.Ei tällainen liene pelon lietsontaa vaan ihan normaalia suhtautumista petoeläimeen.

      • Luonnonystävä
        määrä kirjoitti:

        susien naapureina asuvista ei ole vielä meidän nautinnoissa, koska asuvat tuolla kaukana maaseudulla jossa näitä meidän keskusteluja eivät pääse seuraamaan. mielellään he varmaan osallistuisivat kaikki keskusteluun, mutta vain osa pääsee tätä meidän keskustelua häiritsemään. saat varmaan parempia väittelijöitä minuun verrattuna sitten kun laajakaista tavoittaa kaikki suomen kolkat. ymmärräthän. kunnioitan sinua kumminkin ihmisenä paljon koska olet omistautunut asiallesi. morjesta minua ja pistä viesti(: elämä jatkuu jännittävästi.

        minä niin omistautunut tälle asialle ole ettenkö sulle voisi ilman väittelyn vivahdetta morjensta sanoa: morjens ja hyvää päivänjatkoa!

        Kun nyt pikkusen aloin tässä väitteleen, niin se johtuu tiivistettynä mm. seuraavista seikoista:

        - vaimon kautta sukulaisia kuusamosta päin
        - kesämökki suomussalmella

        Molempien tapausten kautta olen törmännyt sellaiseen susivihaan, jota ei minun mielestä normaali ihminen voi käsittää. Siksi olen hieman kysellyt, jotta saisin tähän asiaan jotain tolkkua.

      • Maajuntti

        Ihminen on aina tullut toimeen susien kanssa. Intiaanit varsinkin arvostavat sitä kuten muitakin eläimiä. Ongelmaksi susi on tullut enempi maanviljelijöille, jotka ovat mahdollistaneet kaupunkilaisen elämisen ja teollistumisen. Sudet ovat tulleet viljelijöiden tuoton jakajiksi kaupunkilaisten lisäksi, ne vaan riettaat maksavat huonommin.

      • Kaavilla

        ei puhuta yksittäisistä susista...!! Täällä liikkuu kotien pihoilla ja teillä usean suden laumoja, ja havaintoja niistä on joka päivälle.
        Niinhän se on täälläkin, että ei oman kylän väki enää laske edes koiriaan yksin ulos, mutta sitten tulee joku kaupunkilainen ja laskee koiransa ulos>>> seuraavana päivänä luetaan lehdestä, "Susi söi koiran".
        Tänne voi kyllä muupaikkakuntalaiset tulla sitten marjastamaankin ja ottaa koiran mukaan..

      • tavallinen tallaaja
        Luonnonystävä kirjoitti:

        tämä on mielenkiintoinen väite.

        Voisitko ystävällisesti perustella väittämääsi.

        Mielestäni raivoisat kommentit susien vaarallisuudesta eivät voi millään olla peräisin jonkin ns. tavallisen (esim. mikä tahansa tavallinen työssä käyvä taajaman asukki tai vaikkapa baarissa istuva "Tane") ihmisen suusta.

        On selvää, että omia himojaan ajavat "pedot" yrittävät levittää kauhua ympärillensä.

        Elämä jatkuisi ihan normaalisti, vaikka susia olisi nykyistä huomattavasti enemmän. Ehkä kuitenkin hieman jännittävämpänä.

        perheenäiti
        -en omista pyssyä
        -perheessämme ei metsästetä
        -meillä ei ole koiraa
        -pidämme eläimistä, oli meillä kissa, mutta se jo "katosi"

        Olemme koko perhe sitä mieltä, että susia on Suomessa aivan liikaa!!!

        Tiedämme paljon aseettomia ihmisiä, jotka eivät halua susia lisää tai edes tätä määrää!!!

      • järjestetään
        Kaavilla kirjoitti:

        ei puhuta yksittäisistä susista...!! Täällä liikkuu kotien pihoilla ja teillä usean suden laumoja, ja havaintoja niistä on joka päivälle.
        Niinhän se on täälläkin, että ei oman kylän väki enää laske edes koiriaan yksin ulos, mutta sitten tulee joku kaupunkilainen ja laskee koiransa ulos>>> seuraavana päivänä luetaan lehdestä, "Susi söi koiran".
        Tänne voi kyllä muupaikkakuntalaiset tulla sitten marjastamaankin ja ottaa koiran mukaan..

        vaikka ajokokeet ko. alueella ja saadaan lukea lehdistä...
        Kaksi laumaahan siellä tosiaankin pyörii Kortteisella ja Mäntyjärven alueella piipahtaen välillä Nilsiän puolella.
        Yksi kaatolupa on vielä sisällä.
        Itse en ole törmännyt susiin Kaavilla enkä ole nähnyt jälkiäkään. Meillä päin ei ole koiriakaan mennyt. Tosin en liiku Kortteinen-Mäntyjärvi alueella.
        Mutta ei voida väittää, että Kaaville ei uskalla tulla marjastamaan tai metsästämään.Omaa elämääni ei sudet ole millään tavalla rajoittaneet eikä mielestäni ole syytä lietsoa hysteriaa koko kunnan alueella.

      • eivät olleet
        järjestetään kirjoitti:

        Mäntyjärvi-Kortteinen alueella!! Sen hetkisten tietojen perusteella, ei sillä koealueella pitänyt olla susia, mutta näkyvät löytäätyvän todella pian koirien perään (haukunnan ja hajun perusteella?)
        Uusimmassa paikallislehden numerossa kerrotaan, kuinka Luikonlahdessa sudet pyörivät pihoissa ja koiratarhojen ympärillä..., reviirit ovat isoja ja laumoja on useita... :(
        Losomäki-Mäntyjärvi-Kortteinen -alueella taitavat koirat olla jo "turva-aidoissa", etsivät hukat uusia uhreja.

    • pelästynyt piipero

      muistaakseni pohjois suomessa joskus 90 luvulla susilauma vei koulupojalta koiran hihnanpäästä kesken ulkoilutuksen. Pelottaa liikkua helsingissäkin koiran kanssa nykyään, joskus pimeällä puistossa koira rupee uikuttamaan häntä koipien välissä eikä suostu kävelemään, susia on se on varmaa. Petokuljetuksistakin huhutaan, väitetään petoja kuskattavan pääkaupunkiseudulle ja hämeenlinnaan pakettiautoilla.

      • löytyvät

        kaikki susisuojelijat. Suojelkaa niitä etteivät tule tänne takasin.

        Suden on helppo saada ansaan kunhan panee haaskaa vähän ja niin ylös ettei ketut ultu ja eikun kaupunkilaisille postia.

      • pelästynyt piipero
        löytyvät kirjoitti:

        kaikki susisuojelijat. Suojelkaa niitä etteivät tule tänne takasin.

        Suden on helppo saada ansaan kunhan panee haaskaa vähän ja niin ylös ettei ketut ultu ja eikun kaupunkilaisille postia.

        onko petojen kuljettaminen laillista, kuka sen kustantaa?? Jostain luin että Hämeenlinnankin city-karhun ulosteesta olisi löytynyt nukutusainejäämiä, oliko karhukin muilutettu pohjoisesta tänne?

      • Susipalstalainen
        pelästynyt piipero kirjoitti:

        Nyt ihan hiljaa niistä siirtoistutuksista !

        Mustapukuiset miehet nortti huulessa ja peililasit silmillä niitä petoja istuttelee =)

        Senverran kovan luokan äijiä nämä pukumiehet, että kannattaa olla hiljaa ettei löydä itseään siirtoistutettuna siperiasta tai jostain muusta periferiasta.

        Mistä luulet että itärajan rekkajonot johtuvat ?

        Aivan, petoja tuodaan tänne ja paluukuormassa viedään siirtoistutuksista liikaa tietävät sivulliset ihmiset pois =)

      • kukaan tunnusta
        pelästynyt piipero kirjoitti:

        onko petojen kuljettaminen laillista, kuka sen kustantaa?? Jostain luin että Hämeenlinnankin city-karhun ulosteesta olisi löytynyt nukutusainejäämiä, oliko karhukin muilutettu pohjoisesta tänne?

        moista tekoa. Sehän on itsestään selvää ettei noi pedot liiku isoja matkoja synnyinpaikoilta ellei niitä siirretä.

        Itse olen pannut merkille, että sadan kilometrin etäisyydellä ei ole näkynyt sutta eikä lumessa jälkiä mutta kesällä ilmestyy kaksi sutta jotka törmäilevät ihmisiin ja leikkivät keskenään peltoaukiolla.

        Eihän näin toimi oikea susi, joka on levittäytynyt luonnonmukaisesti.

      • savotex.
        kukaan tunnusta kirjoitti:

        ja muista istutuksista kirjottele,mutta kuulinpa vuan mielenkiintosen jutun riistapiälikön kertomana Losomäellä enne joulua kuavetusta feministi sujesta.

        Ol patoloki aakassu hukan ja tutkinna mahalaukun sisältöö, kun ol ollunna niin laeha ja näläkiintynneen näkönen. Arvel,jotta pulimiako se ol vaevannu.
        Mittepää löyty mahasta?

        Omenia,marjoja ja muita roskiksista dyykattuja jätteitä. Ol vieraillu hukka mm.omenapuitten alla napostellen omenia muasta.
        Ei oo kuulemma tutkijoitten mukkaan ennen tämmöstä dyykkaavaavekaani sutta tavattu.
        Ja tämä on iha tosi.

      • savotex. kirjoitti:

        Jokinaika sitten oli Vihannin roskisdyykkarisusista juttu tällä palstalla, kuulin itsekkin asiasta vähän ennemmin. Nythän pitäisi tämä ehdottomasti suomenparas luontokuvaaja Kemppainen lähettää filmaamaan ainutlaatuinen luontofilmi " Kaupunkisudet". Meno on kohtakuin konsanaan Romaniassa, mutta mitäpä ne sudet kaupungeissa haittaa, kyllähän joku nakkikopin ympäristö yhden susilauman elättää, oispahan ilmaiset siivoojat.

      • susikala

        Nyt ois loistava aika siirtää pari kolme laumaa hesan seutuville.Yhden 8 hukan lauman vois pistää keskuspuistoon sais sitte kaikki vouhottajat käydä tanssimassa susien kanssa, ja seurata niitten leppoisaa touhuilua,ja ei muuta kun lapset mukaan temmeltämään,hippasilla vois
        vaikka olla,the more the merrier,eikä pöperöä puutuis.

    • sinäkin

      todella siellä kerrostalossani ja äläkä kirjottele mitään susista tai ihmisten susipeloista.
      Toki tuo etelän 1 susijuttu oli vähän korni, mutta täällä oikealla susialueella pelko on aiheellista!!!
      Sudet tulevat pihoille (kiertelevät koira-aitauksia ja taloja), liikkuvat lasten kouluteillä jne.

    • mutta tietoa!!

      Odottaisin joltakin OIKEITA ohjeita, miten tulee käyttäytyä suden tullessa vastaan! Karhun tapaamiseenhan on "viralliset" ohjeistukset, mutta entä suden? Ja miten neuvon lapsilleni?
      Asioista pitää uskaltaa puhua, ja olla tietoisia todellisista tilanteista.

      • antaa.toisten mielestä sudesta ei ole mitään vaaraa koska se ei ole koskaan hyökännyt ihmisen kimppuun.
        toiten mielestä taas susi on petoeläin jota pitää varoa.
        Mielestäni karkuun ryntääminen on pahinta mitä voi tehdä sillä se laukaisee metsästysvietin.

      • lähes
        Mannerheimi kirjoitti:

        antaa.toisten mielestä sudesta ei ole mitään vaaraa koska se ei ole koskaan hyökännyt ihmisen kimppuun.
        toiten mielestä taas susi on petoeläin jota pitää varoa.
        Mielestäni karkuun ryntääminen on pahinta mitä voi tehdä sillä se laukaisee metsästysvietin.

        lapsen kokoinen!!! Ei varmaankaan tunnu kivalta kohdata sellaista omalla kotitiellä. Tuskin se aikuisestakaan on mukavaa, varsinkin jos on liikkeellä ilman asetta...
        Vaatii kyllä pokkaa olla pakenematta. Jostain luin, että huutaminenkaan ei ollut auttanut, vaan susi oli vain lähestynyt, mutta onneksi siinä tapauksessa oli ollut kotiovi tarpeeksi lähellä.
        Älkääkä sanoko EI KOSKAAN, sillä susi on tosiasiassa hyökännyt, myös Suomessa, ihmisen kimppuun, silloin kun niitä oli yhtäpaljon kuin nyt.

      • lähes kirjoitti:

        Se viimeinen konsti olla provosoimasta sutta/susia, jos ahdistelu tilanne tulee. Tulisi pystyä poistumaan rauhallisesti paikalta, ei juosten, ettei laukaise saalistusviettiä. Helppohan sitä on neuvoa täällä netissä, toista olemaan rauhallinen sellaisessa tilanteessa. Kyllä viimekesänä, käveltyäni metsäpolulla kopiksi aikaiseen suteen, välimatkaa 15-20m, se rauhallisuus tahtoi unohtua, onneksi silloin molemmat väisti, lähistöllä oli enempikin susia. Jälkeenpäin autolle päästyäni, alkoi ajatus vasta kunnolla pelata, hienoinen tärinä, mietteet mitäsitten, jos se ei ois väistänytkään. On se niin iso läheltä nähtynä, että jätän sanomatta "ei koskaan".

      • .hukka.
        kerbiili62 kirjoitti:

        ihminen on toivottomassa tilanteessa jos susi hyökkää.puu ainut pelastus,jos kerkiää.suden voima,massonee on ihmiselle toivoton paikka.yksittäisestä sudesta toivottavasti selviää jatkamalla rauhallisesti matkaa,johonkin suuntaa.mut lauma voi olla eri juttu.koska susilla on piiritys taipumuksia.lauma ei välttämättä edes väistä ihmistä.normaalisti susi väistää ihmistä,mutta nämä ihmisee tottuneet yksilöt eivät sitä tee.nämä yksilöt tuottavat eniten uhkaavia tilanteita.suomessa odotetaa ensimmäistä vakavaa tilannetta......

      • esiintymään

        ja kumpa et kirjoittelisi niitä täälä ihmisten luettavaksi.
        Sinä et pääse sutta 100 metriä lähemmäksi metsässä vaikka lähestyisit sitä tuulen alapuolelta, ellei se susi itse halua katsoa kuka siellä tömistelee.

        Jos taas useampi susi on laumassa niin eipähän nuo väistä mitään ja se on kokeiltu monasti täällä susihörhöjen taivaassa (susialueella).

      • Kuin_lapsi
        lähes kirjoitti:

        lapsen kokoinen!!! Ei varmaankaan tunnu kivalta kohdata sellaista omalla kotitiellä. Tuskin se aikuisestakaan on mukavaa, varsinkin jos on liikkeellä ilman asetta...
        Vaatii kyllä pokkaa olla pakenematta. Jostain luin, että huutaminenkaan ei ollut auttanut, vaan susi oli vain lähestynyt, mutta onneksi siinä tapauksessa oli ollut kotiovi tarpeeksi lähellä.
        Älkääkä sanoko EI KOSKAAN, sillä susi on tosiasiassa hyökännyt, myös Suomessa, ihmisen kimppuun, silloin kun niitä oli yhtäpaljon kuin nyt.

        Kyllä susi on selvästi lasta isompi.

        Juuri Kaavilla kaadettu susi oli väitetysti noin 60 kiloinen.

        Ja totta on että hyvin harva aikuinenkaan pärjää edes yhdelle sudelle saati sitten laumalle.

        Sudelle ei toimi sama konsti kuin karhulle, suden nähtyään ei todellekaan kannata mennä maahan makaamaan ja leikkiä kuollutta.

        Ja kuten kerbiili tuolla sanoi, niin juoksemaan ei todellakaan kannata lähteä, ei todellakaan.

        Eli ohjeeksi: pysy pystyssä, pidä meteliä, älä juokse, älä päästä sutta taaksesi.

        Aina jos koiraeläin käy päällesi, niin suojaa pään ja kaulan aluetta käsilläsi ja jos kaadut, niin heti ylös.

        Joten juokseminen poislukien ohjeet ovat melko samat kuin jos joku "ihmisenkaltainen" käy kimppuusi kadulla.

      • esiintymään kirjoitti:

        ja kumpa et kirjoittelisi niitä täälä ihmisten luettavaksi.
        Sinä et pääse sutta 100 metriä lähemmäksi metsässä vaikka lähestyisit sitä tuulen alapuolelta, ellei se susi itse halua katsoa kuka siellä tömistelee.

        Jos taas useampi susi on laumassa niin eipähän nuo väistä mitään ja se on kokeiltu monasti täällä susihörhöjen taivaassa (susialueella).

        Näitä, jotka haluavat katsoa kuka siellä tömistelee, on yhä enemmän, ihmistä ei koeta enää vaaralliseksi. Näitä kohtaamisia tulee jatkuvasti lisää, kokonaan uusille alueille, missä susia ei ennen ole ollut. Liikun metsissä 5-6 päivänä viikossa, aika laajalla alueella, Oulujärven, rannikon välillä, tälläalueella se suden lisääntyminen on ollut aika rajua. Näistä päiväunista senverran, en harrasta sellaisia, vaikka aamupuolelleyötä menevän reissun jäljiltä se oisi suotavaa. Tähän kirjoitteluun, taas on hyvä konsti olla aukaisematta viestiäni, koska kirjoitan vain 1:llä nimim.

      • Susipalstalainen
        esiintymään kirjoitti:

        ja kumpa et kirjoittelisi niitä täälä ihmisten luettavaksi.
        Sinä et pääse sutta 100 metriä lähemmäksi metsässä vaikka lähestyisit sitä tuulen alapuolelta, ellei se susi itse halua katsoa kuka siellä tömistelee.

        Jos taas useampi susi on laumassa niin eipähän nuo väistä mitään ja se on kokeiltu monasti täällä susihörhöjen taivaassa (susialueella).

        Minä olen nähnyt kaksi hukkaa noin 50 metrin päässä, ja vaikka puhuin puhelimessa eivät ne siitä häiriintyneet, vaan jatkoivat rauhassa matkaansa.

        Ja enpä nähnyt niitä niinsanotuilla susialueilla.

        Kyllä niitä on jo aika kattavasti maassamme.

        Kyllä siinä voisi kovemmallekin suojelijalle tulla kakka housuun jos oikeasti luonnossa suden tapaisi.

        Ovat säkäkorkeudeltaan ja muutenkin kooltaan ihan vakuuttavan näköisiä.

        Vai ei susi halua katsoa kuka tömistelee, hah sanon minä. Sinähän se varsinainen asiantuntija olet, taidatkin olla oikein eläinpsykologi kun noin elukan aivoitukset ymmärrät.

        Ei, tollo sinä olet etkä muuta. Odota vain kohta sinäkin kaupunkisi laidalla saatat oikeasti suden nähdä. Pidä aina kakkavahingon varalta mukana vara-alushousut ja ehkä päälihousutkin.

      • laikaman
        Kuin_lapsi kirjoitti:

        Kyllä susi on selvästi lasta isompi.

        Juuri Kaavilla kaadettu susi oli väitetysti noin 60 kiloinen.

        Ja totta on että hyvin harva aikuinenkaan pärjää edes yhdelle sudelle saati sitten laumalle.

        Sudelle ei toimi sama konsti kuin karhulle, suden nähtyään ei todellekaan kannata mennä maahan makaamaan ja leikkiä kuollutta.

        Ja kuten kerbiili tuolla sanoi, niin juoksemaan ei todellakaan kannata lähteä, ei todellakaan.

        Eli ohjeeksi: pysy pystyssä, pidä meteliä, älä juokse, älä päästä sutta taaksesi.

        Aina jos koiraeläin käy päällesi, niin suojaa pään ja kaulan aluetta käsilläsi ja jos kaadut, niin heti ylös.

        Joten juokseminen poislukien ohjeet ovat melko samat kuin jos joku "ihmisenkaltainen" käy kimppuusi kadulla.

        Mihin koiraeläin pystyy;

        http://www.riemurasia.net/jylppy/displayimage.php?album=search&cat=0&pos=0

        Linkin osoite muuttuu päivittäin, löytyy jylppy-galleriasta haulla "ärhäköitä poliisikoiria"

      • ihmisystävät

      • Luonnonystävä
        .hukka. kirjoitti:

        ihminen on toivottomassa tilanteessa jos susi hyökkää.puu ainut pelastus,jos kerkiää.suden voima,massonee on ihmiselle toivoton paikka.yksittäisestä sudesta toivottavasti selviää jatkamalla rauhallisesti matkaa,johonkin suuntaa.mut lauma voi olla eri juttu.koska susilla on piiritys taipumuksia.lauma ei välttämättä edes väistä ihmistä.normaalisti susi väistää ihmistä,mutta nämä ihmisee tottuneet yksilöt eivät sitä tee.nämä yksilöt tuottavat eniten uhkaavia tilanteita.suomessa odotetaa ensimmäistä vakavaa tilannetta......

        jos jos jos ja aina vain jos ja jos kunnes joskus vakavava tilanne senkin lässyttäjä paskanjauhaja, tollo!

      • Luonnonystävä
        Kuin_lapsi kirjoitti:

        Kyllä susi on selvästi lasta isompi.

        Juuri Kaavilla kaadettu susi oli väitetysti noin 60 kiloinen.

        Ja totta on että hyvin harva aikuinenkaan pärjää edes yhdelle sudelle saati sitten laumalle.

        Sudelle ei toimi sama konsti kuin karhulle, suden nähtyään ei todellekaan kannata mennä maahan makaamaan ja leikkiä kuollutta.

        Ja kuten kerbiili tuolla sanoi, niin juoksemaan ei todellakaan kannata lähteä, ei todellakaan.

        Eli ohjeeksi: pysy pystyssä, pidä meteliä, älä juokse, älä päästä sutta taaksesi.

        Aina jos koiraeläin käy päällesi, niin suojaa pään ja kaulan aluetta käsilläsi ja jos kaadut, niin heti ylös.

        Joten juokseminen poislukien ohjeet ovat melko samat kuin jos joku "ihmisenkaltainen" käy kimppuusi kadulla.

        selittää meille jotta susi on suurempi kuin lapsi. Voiko typerämpää mietintäaihetta enää olla olemassa.

        Tuliko mieleen, että tällaiseen väitteeseen pitäisi ensin määritellä, minkä ikäisistä ja painoisista susista ja lapsista on kysymys. Selvästi ainakin, jos lapsena pidetään vielä alle 18v henkilöä, niin esim. yksivuotias (tai vaikka vastasyntynyt) susi on pienempi kuin tällainen henkilö (17v). Tähän heti joku älypää voi kyllä löytää jonkin ääriesimerkin, joka ei pidä paikkansa.

        Ja mitä sitten, vaikka susi olisi suurintakin ihmistä suurempi. Onhan norsukin paljon suurempi kuin sinä tyhmine ajatuksenisi. Tämänkö takia haluaisit tappaa norsun?

        Eli sulle ohjeeksi: Älä panikoi. Muista hengittää. Ei ole mitään hätää. Rauhoitu. Jos kuitenkin joudut suden kitaan niin pääset historiaan sarjassa äärimmäisten tapausten harvinaisimmat esimerkit. Sehän kuiteskin olisi jotain verrattuna nykyiseen pullasorsaelämääsi.

      • sittenkin
        Luonnonystävä kirjoitti:

        jos jos jos ja aina vain jos ja jos kunnes joskus vakavava tilanne senkin lässyttäjä paskanjauhaja, tollo!

        se on jossusi. se tulee ja syö meitit kaikki.piippaaja suojelija piipittää.

      • noudata
        Luonnonystävä kirjoitti:

        selittää meille jotta susi on suurempi kuin lapsi. Voiko typerämpää mietintäaihetta enää olla olemassa.

        Tuliko mieleen, että tällaiseen väitteeseen pitäisi ensin määritellä, minkä ikäisistä ja painoisista susista ja lapsista on kysymys. Selvästi ainakin, jos lapsena pidetään vielä alle 18v henkilöä, niin esim. yksivuotias (tai vaikka vastasyntynyt) susi on pienempi kuin tällainen henkilö (17v). Tähän heti joku älypää voi kyllä löytää jonkin ääriesimerkin, joka ei pidä paikkansa.

        Ja mitä sitten, vaikka susi olisi suurintakin ihmistä suurempi. Onhan norsukin paljon suurempi kuin sinä tyhmine ajatuksenisi. Tämänkö takia haluaisit tappaa norsun?

        Eli sulle ohjeeksi: Älä panikoi. Muista hengittää. Ei ole mitään hätää. Rauhoitu. Jos kuitenkin joudut suden kitaan niin pääset historiaan sarjassa äärimmäisten tapausten harvinaisimmat esimerkit. Sehän kuiteskin olisi jotain verrattuna nykyiseen pullasorsaelämääsi.

        omia ohjeitasi. Eli sulle ohjeeksi: Älä panikoi. Muista hengittää. Ei ole mitään hätää.

        niin että 60kg susi on suurempi kuin 59kg lapsi tai aikuinen. On typerää miettiä että 60 kiloinen susi on suurmpi kuin 59 kiloinen ihminen, alkää miettikö sitä sillä se on typerää. Minä tiedän mikä ei ole typerää. Typerää ei ole kyseenalaistaa tehtyjä susihavintoja, sillä se on elämäni tarkoitus ja eihän se voi olla typrää. Sudet ovat syöneet tuhansia lapsia ja aikuisia olemassaolonsa aikana, mutta siitä ei pidä puhua, sillä se on typerää. Kärppä on pieni eikä se tapa pitäisköhän sitä suojella myös, joo.

      • asiallista
        Luonnonystävä kirjoitti:

        jos jos jos ja aina vain jos ja jos kunnes joskus vakavava tilanne senkin lässyttäjä paskanjauhaja, tollo!

        argumentointia kaikessa häiriintyneisyydessään

      • ärsyyntynyt
        Luonnonystävä kirjoitti:

        jos jos jos ja aina vain jos ja jos kunnes joskus vakavava tilanne senkin lässyttäjä paskanjauhaja, tollo!

        Mene nukkumaan ja ota lääkkeesi, etten aina häiriköi täällä linjoilla. Tuli otettua liian kova huumesatsi, kun uni ei tule??

      • "Einstein"
        Luonnonystävä kirjoitti:

        selittää meille jotta susi on suurempi kuin lapsi. Voiko typerämpää mietintäaihetta enää olla olemassa.

        Tuliko mieleen, että tällaiseen väitteeseen pitäisi ensin määritellä, minkä ikäisistä ja painoisista susista ja lapsista on kysymys. Selvästi ainakin, jos lapsena pidetään vielä alle 18v henkilöä, niin esim. yksivuotias (tai vaikka vastasyntynyt) susi on pienempi kuin tällainen henkilö (17v). Tähän heti joku älypää voi kyllä löytää jonkin ääriesimerkin, joka ei pidä paikkansa.

        Ja mitä sitten, vaikka susi olisi suurintakin ihmistä suurempi. Onhan norsukin paljon suurempi kuin sinä tyhmine ajatuksenisi. Tämänkö takia haluaisit tappaa norsun?

        Eli sulle ohjeeksi: Älä panikoi. Muista hengittää. Ei ole mitään hätää. Rauhoitu. Jos kuitenkin joudut suden kitaan niin pääset historiaan sarjassa äärimmäisten tapausten harvinaisimmat esimerkit. Sehän kuiteskin olisi jotain verrattuna nykyiseen pullasorsaelämääsi.

        18 vuotias on nuori ei lapsi, ja jos punnitaan kaikki alle 18 vuotiaat, niin keskiarvo on rutkasti alle tuon 50 kiloa.

        Joten käytetäänpäs sitä päätä jossain muussakin kuin pipon telineenä =)

        Löytyy jopa huomattava määrä aikuisiakin jotka painavat alle 60 kiloa.

        Ja voin varmuudella sanoa että sinun elämäsi on selkeästi enemmän pullasorsaelämää kuin minun.

        Ja jos alat enemmänkin niitä norsujasi Suomessa näkemään, niin olisikohan jo syytä syödä ne lääkkeesi loppuun -vaikka kaikki kerralla.

        Kumpaako luulet lapsen enemmän pelkäävän pientä vaiko suurta eläintä ?

        Jos kaikki nimimerkin "Luonnonystävä" kirjoittamat kommentit ovat sinun kirjoittamiasi, niin turha sinun kanssasi on väitellä, et omaa riittävästi aivokapasiteetia väittelyyn.

        Että näin tällä kertaa.

      • eipä
        Luonnonystävä kirjoitti:

        niin että 60kg susi on suurempi kuin 59kg lapsi tai aikuinen. On typerää miettiä että 60 kiloinen susi on suurmpi kuin 59 kiloinen ihminen, alkää miettikö sitä sillä se on typerää. Minä tiedän mikä ei ole typerää. Typerää ei ole kyseenalaistaa tehtyjä susihavintoja, sillä se on elämäni tarkoitus ja eihän se voi olla typrää. Sudet ovat syöneet tuhansia lapsia ja aikuisia olemassaolonsa aikana, mutta siitä ei pidä puhua, sillä se on typerää. Kärppä on pieni eikä se tapa pitäisköhän sitä suojella myös, joo.

        ole tämän hintahtavan feikki luonnonystävän sanassa sellaista potkua kuin real luonnonystävän. On vissiin kairattu pakoputkeen sen verran paljon että on joka paikka vähän löysänä (heh heh).

      • "Einstein"

      • jo älyllisen
        "Einstein" kirjoitti:

        18 vuotias on nuori ei lapsi, ja jos punnitaan kaikki alle 18 vuotiaat, niin keskiarvo on rutkasti alle tuon 50 kiloa.

        Joten käytetäänpäs sitä päätä jossain muussakin kuin pipon telineenä =)

        Löytyy jopa huomattava määrä aikuisiakin jotka painavat alle 60 kiloa.

        Ja voin varmuudella sanoa että sinun elämäsi on selkeästi enemmän pullasorsaelämää kuin minun.

        Ja jos alat enemmänkin niitä norsujasi Suomessa näkemään, niin olisikohan jo syytä syödä ne lääkkeesi loppuun -vaikka kaikki kerralla.

        Kumpaako luulet lapsen enemmän pelkäävän pientä vaiko suurta eläintä ?

        Jos kaikki nimimerkin "Luonnonystävä" kirjoittamat kommentit ovat sinun kirjoittamiasi, niin turha sinun kanssasi on väitellä, et omaa riittävästi aivokapasiteetia väittelyyn.

        Että näin tällä kertaa.

        lahjakkuuttesi kun rivien välistä olin lukevinani, jotta pitäisit itseäsi älykkäänäkin väittelijänä ja yleensäkin viisaana. Voisit kokeilla seuraavaksi vaikkapa koomikon hommia. Luulisin, jotta tällä saralla sinussa voisi olla potentiaalia.

        Et näköjään ollenkaan ymmärtänyt Luonnonystävän pointtia hänen tekstissään. Sulle pitää ehkä vähän selittää:

        Tarkoitus hänellä on varmaankin ollut vähän naureskella, kun joku väittää että susi on pelottava kun se on suurempi kuin lapsi. Koko ajatus on niin järjetön, että Luonnonystävä heitti pienen kommentin ja sinä tartuit tähän syöttiin ollen hänen mainitsemansa "älypää". Huvittavien laskutoimitustesi lisäksi mainitaan ote tekstistäsi:

        "Kumpaako luulet lapsen enemmän pelkäävän, pientä vaiko suurta eläintä?"

        No kumpaako sinä pelkäät enemmän, sinivalasta vaiko sutta? Tässä on selvästi ristiriita kun sinä pelkäät oletettavasti enemmän sutta kuin sinivalasta, vaikka sinivalas on huomattavasti suurempi.

        Tässä on siis huomioitu, että olet lapsi (ja maalaistollo), ainakin henkisesti.

      • "Einstein"
        jo älyllisen kirjoitti:

        Ahaa, lapsi siis pelkää yhtä paljon kotikissaa ja sutta vaikka ne ovatkin erikokoisia.

        Kummallinen luontotuntemus sinulla kun väität että lapsi voi nähdä koulumatkalla sinivalaan. Mutta tuollainen luonnontuntemus on sangen yleistä teidän kaupungissa asuvien teini-ikäisten tai henkisesti teini-ikäisten joukossa.

        Ja pelosta vielä: kyllä minä enemmän karhua väistän kuin sutta -suden kanssa yhteenotosta on selvästi paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä, mutta karhulle ei edes kaltaiseni "karpaasi" pärjää.

        Huomaa myös että suuri koko tuo pedolle enemmän potentiaalia vahingon tuottamiseen.

        No ilmeisesti sinä olet "Mikki Hiiri -kokoluokkaa"
        ja siksi sinulla on alemmuuskompleksi jota yrität kompensoida vähättelemällä petojen koosta johtuvaa pelkoa. Sinua ei taida kukaan pelätä kokosi vuoksi, niinhän se on että joihinkin hommiin tarvitaan miestä eikä Mikki Hiirtä.

        Joten, sinä joka olet aivokapasiteetiltäsi hiiri-luokkaa ja et ole koskaan sutta nähnyt, voisit lopettaa pelkästään luontodokumentteihin perustuvalla tiedollasi kommentoimisen.

        Jos et ole koskaan sutta luonnossa nähnyt lopeta kommentointi ja jatka pitsinnypläystä vellihousu.

        Jos laittaa minut ja sinut ja yhden isohkon suden samaan häkkiin, niin olen varma että susi hyökkää ensin sinun kimppuusi. Tämä siksi että susi valitsee aina helpomman saaliin, ja sinä veltostunut urbaani citylökäpöksi olet sudelle hyvä suupala. Katsos Mikki Hiiri maistuu sudelle paremmin kuin MIES.

        Jos lopettaisit kommentoinnin ja lähtisit ostamaan höpöheinää ettei enää "ahistaisi" niin paljon.

      • tajunnut

        oleellisinta asiaa vaan höpötät tyhjää. Jos rautalangasta vääntäminen ei jollekin eli tässä tapauksessa sinulle (ehkä hieman huvittavalle olennolle) auta, niin omalta osaltani riittää tämä luontoasioiden opettaminen.

      • varalta
        "Einstein" kirjoitti:

        Ahaa, lapsi siis pelkää yhtä paljon kotikissaa ja sutta vaikka ne ovatkin erikokoisia.

        Kummallinen luontotuntemus sinulla kun väität että lapsi voi nähdä koulumatkalla sinivalaan. Mutta tuollainen luonnontuntemus on sangen yleistä teidän kaupungissa asuvien teini-ikäisten tai henkisesti teini-ikäisten joukossa.

        Ja pelosta vielä: kyllä minä enemmän karhua väistän kuin sutta -suden kanssa yhteenotosta on selvästi paremmat mahdollisuudet selvitä hengissä, mutta karhulle ei edes kaltaiseni "karpaasi" pärjää.

        Huomaa myös että suuri koko tuo pedolle enemmän potentiaalia vahingon tuottamiseen.

        No ilmeisesti sinä olet "Mikki Hiiri -kokoluokkaa"
        ja siksi sinulla on alemmuuskompleksi jota yrität kompensoida vähättelemällä petojen koosta johtuvaa pelkoa. Sinua ei taida kukaan pelätä kokosi vuoksi, niinhän se on että joihinkin hommiin tarvitaan miestä eikä Mikki Hiirtä.

        Joten, sinä joka olet aivokapasiteetiltäsi hiiri-luokkaa ja et ole koskaan sutta nähnyt, voisit lopettaa pelkästään luontodokumentteihin perustuvalla tiedollasi kommentoimisen.

        Jos et ole koskaan sutta luonnossa nähnyt lopeta kommentointi ja jatka pitsinnypläystä vellihousu.

        Jos laittaa minut ja sinut ja yhden isohkon suden samaan häkkiin, niin olen varma että susi hyökkää ensin sinun kimppuusi. Tämä siksi että susi valitsee aina helpomman saaliin, ja sinä veltostunut urbaani citylökäpöksi olet sudelle hyvä suupala. Katsos Mikki Hiiri maistuu sudelle paremmin kuin MIES.

        Jos lopettaisit kommentoinnin ja lähtisit ostamaan höpöheinää ettei enää "ahistaisi" niin paljon.

        vielä lisään, jos kuitenkin haluat kehittää itseäsi ja pohdiskella asioita seuraavaa:

        Ei kaikki teksti aina tarkoita kirjaimallisesti sitä mitä siinä sanotaan. Kirjoituksesta pitää löytää siihen kätkettyä sanomaa. Tietenkin, jos elämä on yksinkertaista ja suurin haaste on saada pellot viljeltyä ja ristikot täytettyä, niin työtähän se vaatii. Tällainenkin elämä voi tottakai olla ihan hyvää ja onkin, kunhan ei turhaa susia pelkää

      • "Einstein"
        varalta kirjoitti:

        Aivan kaikki ei aina ole sitä miltä näyttää...

        Joten pohdippa sinä että miten saat omat mahtiviljelmäsi kukoistamaan mökilläsi.

        Tunnusta jo itsellesi se minkä muut jo tietävät:
        sinä et tiedä mitään. Sinä vain luulet tietäväsi jotain, mutta vähäistä tuntuu tietämyksesi olevan.

        Ai niin, en muuten viljele mitään enkä täytä ristikkoja joten huono arvaus. No huonosti tuntuu sinulla "pikku ihmisellä" tuo ajattelu sujuvan muutenkin.

        Enkä muuten susia pelkää, siinäkin sinä arvasit väärin. Karrikoiden sanottuna sinä olet ymmärtänyt kaiken väärin, mutta senkin jokainen voi lukea kaikista kirjoituksistasi.

        Näyttää kehittymistoiveet olevan toivottomia kannaltasi katsottuna. Jotta voisit kehittyä sinun pitäisi ensin tunnustaa oma rajallisuutesi.

        No "suojele" sinä susia omalla tahollasi, sinun kirjoitelmasi ei maailmaa pelasta!!

      • todella

        et pelkää sutta vaikka täällä vaahtoat suden hävittämisen puolesta, niin herää kysymys: Mitä sinä pelkäät?

        Pelkäätkö itseäsi kun katsot aamulla peiliin. Mitä on tullut tehtyä viime aikoina kun noin raivoat. Veikkaanpa, että veriset lihanriekaleet valuvat vielä suupielissäsi harjatessasi aamulla hampaitasi. Jotenkin on outo olo mutta suomalainen juntti tekee päivän askareet mukisematta, kärsiköön muut vaikka olisin kuten kaikki tiedätte: IHMISSUSI. Olen juntti ja haluan tappaa. Haluan tappaa minua ISOMPIA ja vaarallisempia eläimiä.

        No niin. Tässä oli esimerkki sinulle iesesentoin luetun ymmärtämisestä. Koska kyseessä oli harjoitustehtävä, niin paljastetaan sinulle, jotta ihmissudella tässä tapauksessa tarkoitetaan ihmistä, jolla on jotenkin liian voimakas tappamisvietti välittämättä luonnosta ja läheisistä ihmisistä. Yleensäkin välittämättä yhtään mitään mistään ja kuitenkin aamulla on pieni häivähdys omaatuntoa jäljellä tehtyä eilisen hirmuteot (esim. vaimom hakkaaminen umpipäissään tai suden tappaminen turhaan).

        Tuo sanahelinäsi on yhtä kärpäsen surinaa korvissani mutta jos haluat keskustella real Einsteinista niin olen valmis.

      • "Einstein"
        todella kirjoitti:

        Sinä se et näköjään ymmärrä yhtään mitään kaikki arvelut taaskin väärin.

        Missä olen maininnut haluni tappaa susia, sinä vain oletat niin kiihkossasi ?

        Lue kaikki kommenttini uudestaan ja ajattele hieman, edellyttäen että kykenet edes hieman ajatteluun.

        Sitä setä on siis lukenut joskus Einsteinistä ja luulee itsekin olevansa jonkinlainen luonnonsuojelun Einstein.

        Usko jo, et osaa mitään konkreettista, osaamisesi on vain teoriatasolla ja sekin menee metsään niin että rytisee.

        Ei ole yllättävää huomata että rajallisen aivotoiminnan omaavat ihmiset kiihtyvät mitättömistä asioista. Niinhän se on että kiihkoilijat ovat kaikista naurettavinta sakkia.

        Mene sinäkin nyt sinne mökillesi että näet edes jotakin luonnonmukaista.

      • että_missä
        todella kirjoitti:

        et pelkää sutta vaikka täällä vaahtoat suden hävittämisen puolesta, niin herää kysymys: Mitä sinä pelkäät?

        Pelkäätkö itseäsi kun katsot aamulla peiliin. Mitä on tullut tehtyä viime aikoina kun noin raivoat. Veikkaanpa, että veriset lihanriekaleet valuvat vielä suupielissäsi harjatessasi aamulla hampaitasi. Jotenkin on outo olo mutta suomalainen juntti tekee päivän askareet mukisematta, kärsiköön muut vaikka olisin kuten kaikki tiedätte: IHMISSUSI. Olen juntti ja haluan tappaa. Haluan tappaa minua ISOMPIA ja vaarallisempia eläimiä.

        No niin. Tässä oli esimerkki sinulle iesesentoin luetun ymmärtämisestä. Koska kyseessä oli harjoitustehtävä, niin paljastetaan sinulle, jotta ihmissudella tässä tapauksessa tarkoitetaan ihmistä, jolla on jotenkin liian voimakas tappamisvietti välittämättä luonnosta ja läheisistä ihmisistä. Yleensäkin välittämättä yhtään mitään mistään ja kuitenkin aamulla on pieni häivähdys omaatuntoa jäljellä tehtyä eilisen hirmuteot (esim. vaimom hakkaaminen umpipäissään tai suden tappaminen turhaan).

        Tuo sanahelinäsi on yhtä kärpäsen surinaa korvissani mutta jos haluat keskustella real Einsteinista niin olen valmis.

        Missäs tämä einstein on kirjoittanut että susia pitää tappaa ? En minä ainakaan huomannut missään.

        Taitaa einstein vain vittuilla piipertäjille ja piipertäjät luulevat häntä heti susivihaajaksi.

        Hyvin tuo einstein perustelee juttunsa !

        Minä en kiihkoile enkä vaahtoa, kunhan vain vinoilen kiihkoilijoille.

        Sanoin nyt suoraan että sinäkin sen ymmärtäisit.

        Siis lue rivien välistä: "minä VINOILEN sinulle".

        Hyvin tuntuu "päälääkäritapaukset" täällä provosoituvan.

        Eipä mitään, jatketaan samaan malliin !!

      • on (heh heh)

        laimeampaa ja väljähtyneempää kuin sperma, missä ei ole siittiöitä. Yhä edelleen olet parempi koomikko.

        No jaarittele sitten petoeläinpalstalla sanomatta asiasta yhtään mitään. Kunha hölöpötät tyhjää aikasi kuluksi. Ei sulla varmaan kiihkoa ja intoa riitäkään mihinkään asiaan.

      • velliperse
        että_missä kirjoitti:

        Missäs tämä einstein on kirjoittanut että susia pitää tappaa ? En minä ainakaan huomannut missään.

        Taitaa einstein vain vittuilla piipertäjille ja piipertäjät luulevat häntä heti susivihaajaksi.

        Hyvin tuo einstein perustelee juttunsa !

        myötäilijä taidat olla tämän koomikon toinen minä hänen tyhjänpäiväisessä vuodatuksessaan.

      • "Einstein"
        on (heh heh) kirjoitti:

        laimeampaa ja väljähtyneempää kuin sperma, missä ei ole siittiöitä. Yhä edelleen olet parempi koomikko.

        No jaarittele sitten petoeläinpalstalla sanomatta asiasta yhtään mitään. Kunha hölöpötät tyhjää aikasi kuluksi. Ei sulla varmaan kiihkoa ja intoa riitäkään mihinkään asiaan.

        Ja kiihko senkun yltyy ja järki sumenee.

        Hah haaaa haaaa

        Hei tuossa sinulle linkki:

        http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=629611

        Nyt voitkin itkeä itsesi uneen.

        Ymmärrän hyvin että tiedät miltä väljähtynyt sperma maistuu, mutta jos et kertoisi sitä muille ettei mene ruokahalu.

        Sinä siis oletkin "nahkafagotin" soittaja, voi onpa kaikki epämääräiset ominaisuudet keskittyneet yhteen ihmiseen.

      • Luonnoton Ystävä
        velliperse kirjoitti:

        myötäilijä taidat olla tämän koomikon toinen minä hänen tyhjänpäiväisessä vuodatuksessaan.

        Tämä entinen "Luonnonystävä" voisi jo lopettaa, ketään ei kiinnosta sinun juttusi.

        Se että olet keski-iän ohittanut kesämökin omistava "Bessewisser" ei tee sinusta pätevää millekään alalle.

        Ei sinun kesämökkinaapurisi eikä vaimosi sukulaiset täällä netissä ole. Mene heidän luokseen väittelemään petovihasta, avaa suusi myös oikeassa elämässä. Ai niin mutta ethän sinä uskalla, anonyyminä on helpompi purkaa paineita.

        Suosittelen sinulle psykoterapiaa ja lääkehoitoa, tuo pakkomielteesi on jo mielisairaus. Sinun tapuksessasi käyttäisin myöskin sähköhoitoa sekä lobotomiaa.

      • jo mainitsin
        Luonnoton Ystävä kirjoitti:

        tuollaisella velliperseellä ei ole muuta sanottavaa kuin vanhoja kliseitä: syö lääkkeesi, psykoterapia, lobotomia jne. On nämä jo kuultu mutta kun sinussa itsessä ei ole yhtään mitään mielenkiintoista.

      • Luonnoton ystävä
        jo mainitsin kirjoitti:

        Mieti vähän miksi olet jo nuo mainitsemasi kliseet kuullut tai lukenut moneen kertaan.

        Ehkäpä kaikki ovat jo kyllästyneet sinuun "kaikkitietävään" onnettomaan toheloon.

        Mutta sinullahan oli se mökki, joten olet luonnontiedon kiistaton nero!!!

        Tuollaisen neron edessä jokainen ihminen suorastaan kalpenee.

        Voi sinä jumalolento armahda meitä "maan matosia"
        äläkä murskaa meitä ylivertaisuudellasi.

        Hah hah haaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaa

      • ja aavistat
        "Einstein" kirjoitti:

        Ja kiihko senkun yltyy ja järki sumenee.

        Hah haaaa haaaa

        Hei tuossa sinulle linkki:

        http://www.kaleva.fi/plus/index.cfm?j=629611

        Nyt voitkin itkeä itsesi uneen.

        Ymmärrän hyvin että tiedät miltä väljähtynyt sperma maistuu, mutta jos et kertoisi sitä muille ettei mene ruokahalu.

        Sinä siis oletkin "nahkafagotin" soittaja, voi onpa kaikki epämääräiset ominaisuudet keskittyneet yhteen ihmiseen.

        jotta vikinäsi on täysin merkityksetöntä.

        Mitähän "vikinä" tarkoittaa tässä tapauksessa? Kerron vielä tämän kerran sen sinulle seuraavan tarinan muodossa:

        "Olen pikku pupunen, mutta minua pelottaa. Minä vikisen ja tärisen kun iso ja kaamea susi on jo syömäisillään minut. Sen hirveät hampaat jo tuntuvat herkällä ihollani. Yritän epätoivoisesti keksiä ja selitellä jotain, mutta susi on niin mahtava ja raateluhampaat ovat niin mielettömät, että minulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin vikistä armoa. Anteeksi vielä pyydän, kun minä vaan jaksan uikuttaa. Mutta kun minua pelottaa. Niinpä rohkenen sinulta pyytää, jotta armahtaisit minut etkä söisi minua suihisi"

        Ei varmaan tarvi olla einstein jotta ymmärtää kuka on tarinan pupunen ja kuka susi.

      • ainstain
        ja aavistat kirjoitti:

        Heh täältähän se satusetä löytyi.

        Hei, hei, mikä sulla on, mikä sua vaivaa ?

        Kandeisko mennä peiton alle, alkaa harhat jo olemaan liian suuret?

      • maalaistollo
        jo mainitsin kirjoitti:

        tuollaisella velliperseellä ei ole muuta sanottavaa kuin vanhoja kliseitä: syö lääkkeesi, psykoterapia, lobotomia jne. On nämä jo kuultu mutta kun sinussa itsessä ei ole yhtään mitään mielenkiintoista.

        Ei mutta luonnonystävähän se täällä taas näppäimistöään rääkkää.

        Mikäs opettaja sinä luulet olevasi?

        Luulo ei ole tiedon väärtti =)

      • asiaan.
        ainstain kirjoitti:

        Heh täältähän se satusetä löytyi.

        Hei, hei, mikä sulla on, mikä sua vaivaa ?

        Kandeisko mennä peiton alle, alkaa harhat jo olemaan liian suuret?

        Harhaa on pelätä sutta. Jokin täytyy olla ihmisessä vialla jos täytyy sutta pelätä. Sitä yritän tässä selvitellä, että mistä tällainen pelkotila voi johtua.

        Ja sulle "yksinkertainen" sanoisin jotta satuja ja mitä tahansa juttuja voi käyttää hyväksi etsiessään tietoa.

      • Lapselle
        asiaan. kirjoitti:

        Jos pieni lapsi tapaa koulumatkallaan suden ei auta jos joku tollo on sille sanonut että turhaa pelkosi on.

        Tuollaiset vähättelijät kuin sinä eivät ole mistään kotoisin.

      • harhainen
        asiaan. kirjoitti:

        Harhaa on pelätä sutta. Jokin täytyy olla ihmisessä vialla jos täytyy sutta pelätä. Sitä yritän tässä selvitellä, että mistä tällainen pelkotila voi johtua.

        Ja sulle "yksinkertainen" sanoisin jotta satuja ja mitä tahansa juttuja voi käyttää hyväksi etsiessään tietoa.

        Ihmisessä on jotain vikaa jos pelkää suden häviävän sukupuuttoon kun niitä pihoilta ammutaan.

      • psykotomia
        jo mainitsin kirjoitti:

        tuollaisella velliperseellä ei ole muuta sanottavaa kuin vanhoja kliseitä: syö lääkkeesi, psykoterapia, lobotomia jne. On nämä jo kuultu mutta kun sinussa itsessä ei ole yhtään mitään mielenkiintoista.

        Mitäs sinulla on sanottavaa ? Ei edes vanhoja kliseitä ?

        Sinulla ei tunnu olevan mitään sanottavaa.

        Taitaa olla arviot luonnonystävästä osuneet oikeaan.

      • Maalaistollo
        todella kirjoitti:

        et pelkää sutta vaikka täällä vaahtoat suden hävittämisen puolesta, niin herää kysymys: Mitä sinä pelkäät?

        Pelkäätkö itseäsi kun katsot aamulla peiliin. Mitä on tullut tehtyä viime aikoina kun noin raivoat. Veikkaanpa, että veriset lihanriekaleet valuvat vielä suupielissäsi harjatessasi aamulla hampaitasi. Jotenkin on outo olo mutta suomalainen juntti tekee päivän askareet mukisematta, kärsiköön muut vaikka olisin kuten kaikki tiedätte: IHMISSUSI. Olen juntti ja haluan tappaa. Haluan tappaa minua ISOMPIA ja vaarallisempia eläimiä.

        No niin. Tässä oli esimerkki sinulle iesesentoin luetun ymmärtämisestä. Koska kyseessä oli harjoitustehtävä, niin paljastetaan sinulle, jotta ihmissudella tässä tapauksessa tarkoitetaan ihmistä, jolla on jotenkin liian voimakas tappamisvietti välittämättä luonnosta ja läheisistä ihmisistä. Yleensäkin välittämättä yhtään mitään mistään ja kuitenkin aamulla on pieni häivähdys omaatuntoa jäljellä tehtyä eilisen hirmuteot (esim. vaimom hakkaaminen umpipäissään tai suden tappaminen turhaan).

        Tuo sanahelinäsi on yhtä kärpäsen surinaa korvissani mutta jos haluat keskustella real Einsteinista niin olen valmis.

        Mitenkä sinun tekstisi liittyy tähän palstaan ?

        Tuo kenelle olet kommentoinut ei ole missään kirjoittanut mitään susien hävittämisestä.

        Sinähän et osaa edes lukea.

      • apu_on_olemassa
        ja aavistat kirjoitti:

        jotta vikinäsi on täysin merkityksetöntä.

        Mitähän "vikinä" tarkoittaa tässä tapauksessa? Kerron vielä tämän kerran sen sinulle seuraavan tarinan muodossa:

        "Olen pikku pupunen, mutta minua pelottaa. Minä vikisen ja tärisen kun iso ja kaamea susi on jo syömäisillään minut. Sen hirveät hampaat jo tuntuvat herkällä ihollani. Yritän epätoivoisesti keksiä ja selitellä jotain, mutta susi on niin mahtava ja raateluhampaat ovat niin mielettömät, että minulla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin vikistä armoa. Anteeksi vielä pyydän, kun minä vaan jaksan uikuttaa. Mutta kun minua pelottaa. Niinpä rohkenen sinulta pyytää, jotta armahtaisit minut etkä söisi minua suihisi"

        Ei varmaan tarvi olla einstein jotta ymmärtää kuka on tarinan pupunen ja kuka susi.

        Hei päänsärkyysi on olemassa apua:

        http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=2838

        Joutunet tuon avun itse itsellesi antamaan, ellet omaa paksua lompakkoa.

        Vai onko se vain ajattelu joka sattuu päähän ?

        Jos ei ole aivotoimintaa, niin miksi sinun päätäsi särkee ?

      • kaikkitietävä
        Luonnonystävä kirjoitti:

        selittää meille jotta susi on suurempi kuin lapsi. Voiko typerämpää mietintäaihetta enää olla olemassa.

        Tuliko mieleen, että tällaiseen väitteeseen pitäisi ensin määritellä, minkä ikäisistä ja painoisista susista ja lapsista on kysymys. Selvästi ainakin, jos lapsena pidetään vielä alle 18v henkilöä, niin esim. yksivuotias (tai vaikka vastasyntynyt) susi on pienempi kuin tällainen henkilö (17v). Tähän heti joku älypää voi kyllä löytää jonkin ääriesimerkin, joka ei pidä paikkansa.

        Ja mitä sitten, vaikka susi olisi suurintakin ihmistä suurempi. Onhan norsukin paljon suurempi kuin sinä tyhmine ajatuksenisi. Tämänkö takia haluaisit tappaa norsun?

        Eli sulle ohjeeksi: Älä panikoi. Muista hengittää. Ei ole mitään hätää. Rauhoitu. Jos kuitenkin joudut suden kitaan niin pääset historiaan sarjassa äärimmäisten tapausten harvinaisimmat esimerkit. Sehän kuiteskin olisi jotain verrattuna nykyiseen pullasorsaelämääsi.

        BESSERWISSER !
        TOIFEL !
        HIMMEL !
        SCHWEINHUND !
        AAARRGH !

      • Luonnonystävä
        eipä kirjoitti:

        ole tämän hintahtavan feikki luonnonystävän sanassa sellaista potkua kuin real luonnonystävän. On vissiin kairattu pakoputkeen sen verran paljon että on joka paikka vähän löysänä (heh heh).

        Minä en ymmärrä miksi susia pelätään ?

        Minä ainakin onanoidessani fantasioin suurista karvaisista susista...

        Ooh mahtavaa, lisää susia. Haluan nähdä niitä oikeastikin ettei tarvitsisi tyydyttyä pelkkiin kuviin.

        Ooh ooh ooh...voi paska tuli ennen aikojaan...

      • niin ei
        psykotomia kirjoitti:

        Mitäs sinulla on sanottavaa ? Ei edes vanhoja kliseitä ?

        Sinulla ei tunnu olevan mitään sanottavaa.

        Taitaa olla arviot luonnonystävästä osuneet oikeaan.

        ole sanottavaa? Kun sanon koko ajan että en voi ymmärtää, miksi ihminen pelkää sutta. Olen pohtinut tätä ja vastausta täältä ei tunnu löytyvän. Yritän löytää jotain järjellistä perustetta jo vuosisatoja olleelle susikammolle. Nykyään ihmiset ovat pullasorsia kaikkine tavaroineen ja turva-aitoineen. Mutta siltikin susikammo elää. Mietinkin, jotta onko ihminen itse susi jota pelkää. Ihminen on peto ja yrittää lampaiden vaatteessa täällä elellä.

        Minä en pelkää sutta perheeni, koirani ja itseni puolesta ja minulla tosiaan on mökki (mikä on aiheuttanut huvittuneisuutta) suomussalmella.

      • huvimökki
        niin ei kirjoitti:

        Eihän sinulla mitään sanottavaa ole, sinä vain ihmettelet ja jahkailet.

        Se olet sinä joka aiheuttaa huvittuneisuutta, ei sinun kesämökkisi.

        Sinun kesämökkiläisyytesi on eräänlainen aatesuunta, tosin aika naurettava aatesuunta.

        Kuulut niihin mökkiläisiin jotka tulevat maalle ja sairastuvat virheelliseen ja harhaiseen ylemmyydentunteeseen.

        Yritä palata reaalimaailmaan, sinä olet yhtä nolla maalla kuin kaupungissasikin.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14881
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3066
    4. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3065
    5. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    6. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    7. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    8. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    9. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe