...esitän teille pienen pyynnön.
Vaikka elämäntilanteenne usein onkin vaikea ja tarvitsette apua ja tukea, niin voisitteko silti muistaa, että sukulaisten ja ystävien voimat ja auttamismahdollisuudet ovat loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän rajalliset. Itse olen todella poikki niin henkisesti kuin fyysisestikin lähisukulaisen hometalokierteeseen, koska minusta on tullut se, jonka pitäisi joka asiassa auttaa ja kuunnella ja järjestellä asioita, säilöä tavaroita muutenkin ahtaisiin kaappeihin ja varastotiloihin ja järjestellä niille ilmaisia pakettiautokuljetuksia ja olla asuttamassa lapsia ja välillä koko lähisukulaisperhettäkin jo omallekin perheellemme liian pieneen omakotitaloon remonttievakkoon. Pitäisi jaksaa iltamyöhälle asti pohtia puhelimessa, että oliko se maalipinnalla ollut ruskea pilkku hometta vai likaa, pitäisi jaksaa kannustaa ja lohduttaa. Mutta kun en enää jaksaisi. Oma elämä tuntuu kadonneen kokonaan, miehen kanssa on riitoja, koska hän on sitä mieltä, että moiselle sukulaiselle voisi haistattaa pitkät, ja energiaa ei muutenkaan riitä omalle perheelle kuten pitäisi. Mutta kun tuntuu vaikealta sanoa suoraankaan, etten enää jaksaisi auttaa, kun toisella on kuitenkin vaikeaa. Siksi näin anonyymisti pyydän: älkää kaatako kaikkea ainakaan yhden sukulaisen tai ystävän niskaan.
Vaikka elämäntilanteenne usein onkin vaikea ja tarvitsette apua ja tukea, niin voisitteko silti muistaa, että sukulaisten ja ystävien voimat ja auttamismahdollisuudet ovat loppujen lopuksi enemmän tai vähemmän rajalliset. Itse olen todella poikki niin henkisesti kuin fyysisestikin lähisukulaisen hometalokierteeseen, koska minusta on tullut se, jonka pitäisi joka asiassa auttaa ja kuunnella ja järjestellä asioita, säilöä tavaroita muutenkin ahtaisiin kaappeihin ja varastotiloihin ja järjestellä niille ilmaisia pakettiautokuljetuksia ja olla asuttamassa lapsia ja välillä koko lähisukulaisperhettäkin jo omallekin perheellemme liian pieneen omakotitaloon remonttievakkoon. Pitäisi jaksaa iltamyöhälle asti pohtia puhelimessa, että oliko se maalipinnalla ollut ruskea pilkku hometta vai likaa, pitäisi jaksaa kannustaa ja lohduttaa. Mutta kun en enää jaksaisi. Oma elämä tuntuu kadonneen kokonaan, miehen kanssa on riitoja, koska hän on sitä mieltä, että moiselle sukulaiselle voisi haistattaa pitkät, ja energiaa ei muutenkaan riitä omalle perheelle kuten pitäisi. Mutta kun tuntuu vaikealta sanoa suoraankaan, etten enää jaksaisi auttaa, kun toisella on kuitenkin vaikeaa. Siksi näin anonyymisti pyydän: älkää kaatako kaikkea ainakaan yhden sukulaisen tai ystävän niskaan.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Täältäkö luulet sukulaisesi osaavan lukea kirjoituksesi.
Häpeä!
Jos et jaksa kuunnella tai auttaa,sano se tälle hometalolliselle.
Kyllä hometalollinen sen kestää,mutta kaikkein pahimpia ovat juuri tuollaiset auttajat jotka vikisivät selän takana,etteivät jaksa.
Eihän hometalollisen tilanne ole lainkaan niin paha kuin sinun. Häneltä on mennyt kaikki ja sinulla on kaikki.
Älä sinä täällä pyyntöjä esitä,vaan mene nyt ripeästi tekemään se,mitä tätä kautta yrität.
Eihän tuota viestiä ollut tarkoitettu yksistään sille sukulaiselle, vaan kaikille "homesairaille". Ihan asiallinen muistutus siitä, että kaikki eivät ole niin kiinnostuneita teidän vaivastanne, että jaksaisivat kuulla siitä joka päivä aamusta iltaan. Ei ihme, että "homesairaat" jäävät yksin homehtumaan. Vai onko "homesairaan" tasapuolisuuskäsitys se, että jos hänellä on kurjaa, niin tasapuolisuuden vuoksi kaikilla tulee olla kurjaa? Kannattaisi varmaan ennemminkin panostaa siihen oman tilanteen parantamiseen.
Jos tämä viesti kuullostaa jonkun mielestä aggressiiviselta tai tylyltä, niin tuo ylläolevahan sen aloitti! Ja HUUTAMALLA vielä! Häpeä!
http://www.aurinkoisetasenteet.fi/
Tuolta sinä asennenongelmainen saat apua asenneongelmiisi.
Sitä vartenhan tämäkin Homesairaudet-palsta on, että toiset homesairaat tukevat ja neuvovat toisia homesairaita.
Monilla paikkakunnilla on keskusteluryhmiä homesairaille. Ei yhtä sukulaista tai naapuria tai ystävää tarvitse kuormittaa koko ajan.
Sinä, joka et jaksa enää auttaa sitä homesairasta perhettä, ota yhteys oman kuntasi sosiaalityöntekijöihin. Kyllä heillä on keinoja.
Pitäisi olla keinoja sen perheen auttamiseksi.
Sinä auttaja-ystävä olet tehnyt parhaasi auttaja, ja nyt oma perheesi on väsynyt sinun lisäksesi, niin kuin kirjoitit. Ystäväsi ovat varmasti hyvillään, kun näin kauna jaksoit heitä auttaa. Ota yhteys vaikka asumisterveysliittoon lisäksi.
Lepää itsekin jo välillä. Auttajakin voi väsyä ja se hänelle / heille suotakoon.
Ei näiden homesairauksien aikana kaikki asiat ole kurjaa. Tämän sairauden kanssa on parempia ja huonompia aikoja.
Voimia kaikille auttajille ja voimia kaikille homesairaille !
Terveisin Hilkka
on puolellasi. - Jos tämä homesairas ystäväsi vielä lukee tätä palstaa, ei ole ihme, jos hän on jo vainoharhainen ja luulee liki kaikkea ympärillään homeeksi! Kiltti ystävä on takuulla lujilla - sinun on nyt havahdutettava hänet huomaamaan, ettet enää jaksa kuunnella ja kohta tarvitset itse apua! Minulla on myös mitä ilmeisimmin homeesta pahentunut astma ja kaikkea muuta lisäksi ja olen vasta alkanut tajuamaan, miten äärettömästi olen kuormittanut läheisiäni - ja kaikkia, jotka ovat "viitsineet" kuunnella oireitani ja kauhuskenaarioitani homeesta. Tämä palsta antaa kyllä joskus hyvän foorumin purkautua, mutta sangen usein täällä suurennellaan asioita tai sitten jotkut häiriköt ilkkuu ja nälvii. - Ajattele nyt oikeesti OMAA JA PERHEESI jaksamista ja - kuten edellä jo mainittiin - ohjaa tämä ystäväsi muualle valittamaan. Voimia ja rohkeutta sanoa asiat, niinkuin ne koet!
ystäville, tuttaville, omille perheenjäsenille jne. Vaikka ei se koti menisikään alta. Yhtä kaikki läheistenkin resurssit ovat rajalliset. Sen myöntämistä ehkä helpottaisi se, että itse kukin ymmärtäisi olevansa tilanteessa, johon kannattaisi hakea ammattiapua. Liiallisella homeista puhumisella on seurauksena yleensä vain parisuhteen ja ystäväsuhteiden raukeaminen tyhjiin - se taas on homesairaan kannalta se surkein vaihtoehto. Toivottavasti sinä jaksat; ehkä joskus vielä pystyt ottamaan etäisyyttä (mielessäsi) tilanteen päälle kaatuvuuteen.
Onhan siitä homeesta tullut vuosien varrella puhuttua - ja joskus se hävettää, että pitikös mun taas. On aikoja, jolloin en puhu siitä sanaakaan, mutta sitten kun terveys heikkenee, alkaa taas huomaamatta puhua. En kylläkään rasita ketään päivittäisellä puhumisella.
Jokainen "ruikuttaa" sairaana. Mutta useimmat ovat flunssassa tai jossain vain pari kertaa vuodessa. Toisaalta on ikävä kyllä ymmärrettävää, että jatkuvasti sairas sitten puhuukin asiastaan vastaavasti enemmän.
Mutta nyt minäkin alan taas puhumattoman kauden. Voinhan kirjoittaa tälle palstalle, eikä sitten tarvitse rasittaa ketään henkilökohtaisesti.
On varmasti vaikea sanoa ei, no ainakin osalle meistä auttaminen on se ensimmäinen reaktio. Toiset sitten osaavat väistää auttamisen tavalla tai toisella heti kättelyssä. Mutta kyllä tuon homekämpän asukkaat voisivat vähän myös ajatella noita henkilöitä joilta apua pyytävät. Miten paljon ja miten tiheään ja miten pitkään. Ihan vain miettiä miltä tuntuisi jos itselle sattuisi sama juttu käänteisesti. Toki on hirveää menettää kaikki omaisuus ja sairastua jne. mutta ei voi loisia toisten nurkissa ja vielä odottaa jatkuvasti sitä tukea. Uskoisin että vähän on rankkaa menettää myös elämä, kun sukulaiset valtaavat kämpän. Ja kun me kaikki tiedämme, että tilanne ei mene hetkessä ohi. Joten josko ei mentäisi loisimaan sukulaisiin ollenkaan. Eikä niitä kamoja roudattaisi toisten nurkkiin haisemaan, kun ne kaatopaikalle todennäköisesti kuitenkin päätyvät.
Varaston vuokraus kamoille, asunnon etsiminen heti kättelyssä. Ja jos sitten on pakko loisia sukulaisissa, omat ruoat maksetaan, omat tiskit tiskataan, omat pyykit pyykätään ja autetaan siinä missä voidaan. Ei mitään hotellimaijoitusta ja sen päälle vielä sääliä ja sympatiaa. Vaikka kuinka tilanne on paha, ei sitä sääliä löydy kovin pitkään. Jokainen voi miettiä miltä tuntuu kun kesämökki päjähtää täyteen sukulaisia. Jotka eivät vielä tuo ruokia mukanaan, eivät osallistu töihin, odottavat vain valmista ja rentoutuvat, koska on kesä ja kesällä kuuluu rentoutua.
tutun sohvalla joulun aluspäivät,enkä tiennyt missä joulun viettäisin.Lapset onneksi pääsivät isänsä uusioperheeseen joulua viettämään.
Kahden kassini kanssa majoittauduin yöksi tutun luokse.Kärsin siitä tunteesta että olin vaivaksi (mahdollisesti).Pidin tavarani yhdessä nurkassa.Tunsin olevani ulkopuolinen,niin siihen hetkeen kuin jouluunkin.En rasittanut häntä homeasioillani,vaan pohdin niitä nukkumaan mennessä.Jouluna mieli on niin herkkä että tuli itku,onneksi autossa. Tiesin miltä tuntui olla pakolainen,ilman kotia (pakolaisuus varmasti on vieläkin pahempaa,minulle se oli tilapäistä).
Kiitän siitä hienotunteisuudesta,jota sain osakseni.Vähiin kävivät tosiaan auttajien lista siinä hädässä,mutta yksi riitti,KIITOS HÄNELLE!
Helppo on sanoa, että "ei sitten loisimaan" mutta joskus se voi olla mahdoton toteuttaa.. Allergisoiduin asunnolleni äkillisesti, ja lähdin hengenahdistuksen tullessa yhdeksi yöksi kaverille - jossa olen edelleen! Olenko saamaton nahjus, kun en vieläkään ole omillani? Nooh.. täytyy myöntää, etten ole käynyt läpi kaikkia kaupungin hotelleja, tosin epäilen etten niissäkään voisi olla, tällä hetkellä tiedän näes kaksi asuntoa, joissa voin hengittää oireetta ja lisäksi yhden sairaalan.. Heti tilanteen selvittyä aloin etsiä asuntoa: vuokra-asuntoa, asumisoikeusasuntoa, kaikkea mihin vain varani suinkin riittäisivät. Ja kyllä asuntoja on tullut: puolenkymmentä uudehkoa asumisoikeuskotia, monenlaisia vanhempia ja uudempia peruskorjattuja ja -korjaamattoma vuokrakerrostaloja, puutaloja, kivitaloja, muovimatollisia ja parketillisia, hajusteellisia ja hajusteettomia, homeettomia ja homeellisia... kyllä maailmassa koteja riittää.. paitsi silloin, kun voit oleskellä max 5-30 minuuttia uudehkoissa/lähiaikoina korjatuissa taloissa ja vain muutaman tunnin vanhemmissa ei-korjatuissa ei-homeellisissa taloissa... Mitä muita taloja maailmassa on? Kymmenissä taloissa olen käynyt ihan sisällä asti hengittelemässä ja kaikkialta tulee lähtö. Sairaalaan en sentään voi muuttaa. Eli panen toivoni siihen, että jommasta kummasta kahdesta sopivan ikäisestä ja -kuntoisesta talosta pian joku muuttaisi pois, niin että pääsisin muuttamaan tilalle... tietysti etsin asuntoa koko ajan, mutta kerron vain, ettei tilanne todellakaan ole kovin yksikertainen, jos vaihtoehtona on tukehtuminen tai loisiminen...
Itsestään selvää on, että loisena koetan olla mahdollisimman vähän vaivaksi. Maksan kaikki ruokaostokset, myös emäntäni, pienenä korvauksena majapaikasta. Pyykkään, tiskaan, siivoan ja laitan ruokaa.. Kovaahan se silti on, sekä itselleni että emännälleni. Mutta sanoinkuvaamattoman kiitollinen olen hänelle siitä, että olen voinut olla hänen luonaan nämä kuukaudet. En yksinkertaisesti tiedä, minne muuten olisin mennyt, kun kenenkään muun tuttuni asunto ei käy...
Olisipa ihanaa omistaa paikka vaatteilleen, kirjoilleen, kynilleen... mutta onpahan sentään olohuoneen nurkka...ja varmaa on, että kun vain jostakin löydän paikan, jossa voin hengittää, muutan sinne hippulat vinkuen! :)
Huh,onneksi minun tilanteeni ei ollut noin kova.Itse selvisin kahdella muutolla,mutta kolmas tärppäsi puhtaana asuntona.Pelko oli pitkään kuitenkin,että mitä jos täälläkin alan oireilemaan.
Hienoja tunteita oli se hetki kun pitkästä aikaa pääsi omaan suihkuun,sai vaatteet omalle hyllylle ja keitteli kahvit omassa rauhassa.Niin mahtavaa kiitollisuuden tunnetta itselle omasta olotilasta sillä hetkellä on edes mahdoton kuvailla.
Pidänpä peukkuja sinulle että tärppäisi terve asunto seuraavaksi.