Olen varmaan hulluksi tulossa, hävettää ja nolottaa nämä tunteet...
Olen seurustellun poikaystäväni kanssa (olen siis naispuolinen, ja parikymppinen) n. pari vuotta, ja olen ajoittain tosi mustasukkainen.
Eniten minut tekee mustasukkaiseksi eräs naispuolinen sukulaiseni, joka tuntuu olevan jokamiehen unelma. Aina saa kuulla kuinka hänellä on ollut suhteita tai yhden illanjuttuja ties kenen kanssa, kaikki miehet tuntuvat kehuvan häntä, ja pitävän häntä kauniina ja mukavana. Tiedän myös, että jopa muutamat VARATUT miehet, ovat sanoneet, että ovat valmiita jättämään tyttöystävänsä jos saavat olla tämän naispuolisen sukulaiseni kanssa.
Hän onkin aiheuttanut ainakin 2 (minun tietojeni mukaan, voi olla enemmänkin, mutta ainkin nämä kaksi) eroa pareille, kun on mennyt näitten varattujen miesten kanssa vehtaamaan.
Tämä sukulaiseni on minulle aina ollut tosi läheinen, ja siksi pelkään kuollakseni, että oma poikaystäväni jotenkin lumoutuisi hänestä ja jättäisi minut, se sattuisi enemmän kuin mikään, koska olen muutenkin aina tuntenut olevani jotenkin huonompi kuin hän... Varsinkin siksi pelkään, että ennenkuin poikaystäväni tapasi minut hänellä oli pienehköä juttua tämän sukulaiseni kanssa, tosin ei sen kummempaa kuin pientä pussailua ja oli kauniiksikin tämä nykyinen poikaystäväni häntä kehunut, satutaa ajatuskin jotenkin...
Tätä sukulaistani tosin ei kiinnostanut jatkaa juttua pidemmälle vaan siirtyikin sitten jo toisiin miehiin, ja sitten poikaystäväni tapasikin jo minut, ja omien sanojensa mukaan rakastui ensisilmäyksellä, ja kun olen puhunut että minua vaivaa ihan mielettömästi nuo asiat, ja pelkään, että hän joskus toivoisi että hänen ja tämän sukulaiseni juttu olisi jatkunut pidemmälle ja he olisivat yhdessä, emmekä me..
Poikaystäväni on vakuuttanut minulle, että vaikka emme edes seurustelisi, ei hän olisi enää kiinnostunut tästä sukulaisestani, koska ei pidä häntä omien sanojensa mukaan ihmisenä joka sopisi seurustelukumppanikseen. Minä tietysti hurjan mielikuvitukseni ansiosta ajattelen tuonkin vain valheena, jota hän usuttaa minulle että oloni helpottuisi.. Itkettää, kun on niin ahdistava ja paha olo kaiken tuon takia ...
Poikaystäväni itse on todella tehnyt selväksi että välittää ja rakastaa minua tosi paljon. Hän on usein kysynytkin esimerkiksi, että miksi en halunnut heti alussa seurustella hänen kanssaan (olin aluksi aika etäinen kun hän osoitti olevansa kiinnostunut minusta, ajattelin, ja ajattelen ehkä vähän joskus nykyäänkin, että koska tätä sukulaistani ei kiinnostanutkaan, hän "tyytyi" minuun, en tajua, vaikka hän on nin paljon osoittanut olevansa täysin rakastunut minuun), ikäänkuin se hiukan vaivaisi häntä, tai että hän ihmettelisi miksi en ollut alussa muka kiinnostunut hänestä.
Vaikka jo 2 vuotta olemme seurustelleet, poikaystäväni sanoo rakastavansa minua päivä päivältä enemmän, kertoo kokoajan että hän "hullaantuu" minuun päivä päivältä enemmän, ei tunnu voivan pitää näppejään erossa minusta kun näemme (emme vielä asu yhdessä), tuo lahjoja, on kehunut jopa "omasta mielestään maailman kauneimmaksi tytöksi", ja on todella täydellinen poikaystävä, ja näyttää aidosti välittävän minusta, mutta typerät, inhottavat mustasukkaiset ajatukset aina jossain vaiheessa kuitenkin valtaavat mieleni, ja saan kaiken tuon vääristettyä päässäni joksikin sääliksi, ja saan jotenkin aina uskoteltua itselleni ettei hän edes oikeasti tarkoita noita asioita..
Hän on meistä kaikenlisäksi se, joka on puhunut kihlautumisesta, nainmisiinmenosta, ja on kertonut kuinka haluaa saada joskus lapsia kanssani, ja silti minä typerä ääliö vain epäilen hänen tunteitaan... Välillä uskon täysin että hän rakastaa minua paljon, välillä taas tulee näitä mustasukkaisuuskohtauksia..
Jopa tälle sukulaiselleni hän on sanonut rakastavansa minua paljon.
Poikaystäväni on varmaan maailman luotettavin ihminen, niin kiltti ja ihana, kaveritkin hokevat että niin erilainen kuin nuo baarissa juoksevat, muitten naisten kanssa flirttailevat varatut pelimiehet, ja tiedän sen itsekin, kuitenkin pelkään aina sisimmässäni eniten, että hän rakastuisikin johonkin, etenkin vaikka tähän sukulaiseeni.
Luulen että mustasukkaisuuteni on peräisin monesta hylätyksitulemisen kokemisesta, ja ehkä vanhempien avioerokin on vaikuttanut asiaan (isä petti äitiä monet kerrat), ja jotenkin ei osaa luottaa kehenkään..
Ehkä se vain on niin ettei mikään näin hyvä juttu, kuin tämä suhde minun ja poikaystäväni välillä, ei voi olla täydellinen, vaan aina joku asia pitää ne jalat maassa, kuten meidän tapauksessamme tämä minun mustasukkaisuuteni..
Olisi kiva kuulla, olenko teidän mielestänne ihan täys hullu, vai epäilenkö ihan syyttäkin kaikenlaista? Onko syytäkin pelätä, kun on tällainen sukulainen kuvioissa joka tuntuu saavan miehen kuin miehen jalat altaan? Hullultahan minä kuulosta, tiedän sen itsekin, siksi en viitsikään kauheasti purkaa näitä fiiliksiä poikaystävääni, en todellakaan halua pilata suhdettamme typerien ajatusteni takia..
Kiitos paljon, jos joku viitsii vastailla !
Olen seurustellun poikaystäväni kanssa (olen siis naispuolinen, ja parikymppinen) n. pari vuotta, ja olen ajoittain tosi mustasukkainen.
Eniten minut tekee mustasukkaiseksi eräs naispuolinen sukulaiseni, joka tuntuu olevan jokamiehen unelma. Aina saa kuulla kuinka hänellä on ollut suhteita tai yhden illanjuttuja ties kenen kanssa, kaikki miehet tuntuvat kehuvan häntä, ja pitävän häntä kauniina ja mukavana. Tiedän myös, että jopa muutamat VARATUT miehet, ovat sanoneet, että ovat valmiita jättämään tyttöystävänsä jos saavat olla tämän naispuolisen sukulaiseni kanssa.
Hän onkin aiheuttanut ainakin 2 (minun tietojeni mukaan, voi olla enemmänkin, mutta ainkin nämä kaksi) eroa pareille, kun on mennyt näitten varattujen miesten kanssa vehtaamaan.
Tämä sukulaiseni on minulle aina ollut tosi läheinen, ja siksi pelkään kuollakseni, että oma poikaystäväni jotenkin lumoutuisi hänestä ja jättäisi minut, se sattuisi enemmän kuin mikään, koska olen muutenkin aina tuntenut olevani jotenkin huonompi kuin hän... Varsinkin siksi pelkään, että ennenkuin poikaystäväni tapasi minut hänellä oli pienehköä juttua tämän sukulaiseni kanssa, tosin ei sen kummempaa kuin pientä pussailua ja oli kauniiksikin tämä nykyinen poikaystäväni häntä kehunut, satutaa ajatuskin jotenkin...
Tätä sukulaistani tosin ei kiinnostanut jatkaa juttua pidemmälle vaan siirtyikin sitten jo toisiin miehiin, ja sitten poikaystäväni tapasikin jo minut, ja omien sanojensa mukaan rakastui ensisilmäyksellä, ja kun olen puhunut että minua vaivaa ihan mielettömästi nuo asiat, ja pelkään, että hän joskus toivoisi että hänen ja tämän sukulaiseni juttu olisi jatkunut pidemmälle ja he olisivat yhdessä, emmekä me..
Poikaystäväni on vakuuttanut minulle, että vaikka emme edes seurustelisi, ei hän olisi enää kiinnostunut tästä sukulaisestani, koska ei pidä häntä omien sanojensa mukaan ihmisenä joka sopisi seurustelukumppanikseen. Minä tietysti hurjan mielikuvitukseni ansiosta ajattelen tuonkin vain valheena, jota hän usuttaa minulle että oloni helpottuisi.. Itkettää, kun on niin ahdistava ja paha olo kaiken tuon takia ...
Poikaystäväni itse on todella tehnyt selväksi että välittää ja rakastaa minua tosi paljon. Hän on usein kysynytkin esimerkiksi, että miksi en halunnut heti alussa seurustella hänen kanssaan (olin aluksi aika etäinen kun hän osoitti olevansa kiinnostunut minusta, ajattelin, ja ajattelen ehkä vähän joskus nykyäänkin, että koska tätä sukulaistani ei kiinnostanutkaan, hän "tyytyi" minuun, en tajua, vaikka hän on nin paljon osoittanut olevansa täysin rakastunut minuun), ikäänkuin se hiukan vaivaisi häntä, tai että hän ihmettelisi miksi en ollut alussa muka kiinnostunut hänestä.
Vaikka jo 2 vuotta olemme seurustelleet, poikaystäväni sanoo rakastavansa minua päivä päivältä enemmän, kertoo kokoajan että hän "hullaantuu" minuun päivä päivältä enemmän, ei tunnu voivan pitää näppejään erossa minusta kun näemme (emme vielä asu yhdessä), tuo lahjoja, on kehunut jopa "omasta mielestään maailman kauneimmaksi tytöksi", ja on todella täydellinen poikaystävä, ja näyttää aidosti välittävän minusta, mutta typerät, inhottavat mustasukkaiset ajatukset aina jossain vaiheessa kuitenkin valtaavat mieleni, ja saan kaiken tuon vääristettyä päässäni joksikin sääliksi, ja saan jotenkin aina uskoteltua itselleni ettei hän edes oikeasti tarkoita noita asioita..
Hän on meistä kaikenlisäksi se, joka on puhunut kihlautumisesta, nainmisiinmenosta, ja on kertonut kuinka haluaa saada joskus lapsia kanssani, ja silti minä typerä ääliö vain epäilen hänen tunteitaan... Välillä uskon täysin että hän rakastaa minua paljon, välillä taas tulee näitä mustasukkaisuuskohtauksia..
Jopa tälle sukulaiselleni hän on sanonut rakastavansa minua paljon.
Poikaystäväni on varmaan maailman luotettavin ihminen, niin kiltti ja ihana, kaveritkin hokevat että niin erilainen kuin nuo baarissa juoksevat, muitten naisten kanssa flirttailevat varatut pelimiehet, ja tiedän sen itsekin, kuitenkin pelkään aina sisimmässäni eniten, että hän rakastuisikin johonkin, etenkin vaikka tähän sukulaiseeni.
Luulen että mustasukkaisuuteni on peräisin monesta hylätyksitulemisen kokemisesta, ja ehkä vanhempien avioerokin on vaikuttanut asiaan (isä petti äitiä monet kerrat), ja jotenkin ei osaa luottaa kehenkään..
Ehkä se vain on niin ettei mikään näin hyvä juttu, kuin tämä suhde minun ja poikaystäväni välillä, ei voi olla täydellinen, vaan aina joku asia pitää ne jalat maassa, kuten meidän tapauksessamme tämä minun mustasukkaisuuteni..
Olisi kiva kuulla, olenko teidän mielestänne ihan täys hullu, vai epäilenkö ihan syyttäkin kaikenlaista? Onko syytäkin pelätä, kun on tällainen sukulainen kuvioissa joka tuntuu saavan miehen kuin miehen jalat altaan? Hullultahan minä kuulosta, tiedän sen itsekin, siksi en viitsikään kauheasti purkaa näitä fiiliksiä poikaystävääni, en todellakaan halua pilata suhdettamme typerien ajatusteni takia..
Kiitos paljon, jos joku viitsii vastailla !
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuntui kun olisin lukenut osaksi omaa tekstiäni. Minulla on ajoittain samanlaisia ajatuksia myös vaikka tiedän myös ettei poikaystäväni ole tehnyt pahaa minulle.
Myös samat tutut kuviot serkusta, josta voin olla myös mustasukkainen vaikka olen itse mukana tavatessamme keskenämme.
Jossain vaiheessa mietin asioita kovastikin omassa päässäni mutta nykyään kerron ne poikaystävälleni turhaan kiukuttelemalla ja välillä menee riitelyksi koska kyselen ja mietin onko hän nähnyt ketään naispuolista jossain tietyssä paikassa tai oliko hänen kavereillaan käymässä naisia. Joissakin asioissa olen hyvin ymmärtäväinen alussa mutta kun olen seurustellut pidemmän aikaan ja mitä enemmän toiseen tutustuu muutun mustasukkaisemmaksi VAIKKA tämänhän pitäisi mennä päinvastoin. Poikaystäväni kertoo menemisensä ja kavereidensa mukana olemisen ja käy todella harvakseltaan baareissa, n. kerran kahdessa kuukaudessa. Silti minua mietityttää aina ketä paikalla on ollut jne.
Itse tajuaa jälkeenpäin miten turhia on kysellyt ja syyttänytkin toista. Haluaisin myös pois tästä kierteestä mutten tiedä muuta neuvoa sanoa kuin ammattiauttaja jonka kanssa puhuu omassa mielessään liikkuvista turhista tuntemuksista..helpottaahan tietysti aina kun saa kertoa jollekin ulkopuoliselle. Sillä eivät poikaystävät ole oikeutettuja kuulemaan kaikkea syyttelyä mihin heillä ei ole osaa eikä arpaa.
Et ole hullu, etkä hulluksi tulossa. Tunteesi ovat täysin normaaleja ja aiheellisia, koska pelkosi voi hyvinkin käydä toteen. Varsinkin jos epäilet sitä kokoajan ja tuot sen ilmi miehellesi. Hän vain siitä alkaa miettimään itsekin sitä asiaa, sen sijaan että miettisi teitä.
Mutta itseäsi et voi muuttaa, koska olet avioerolapsi ja kokenut hylkäyksiä, niin sinulla on varmasti pelkoja aina tuollaiseen. Mutta hulluutta se ei ole.
Kuka tahansa voi pettää ja jättää, jopa sinä. Jos pelkosi on ylitsepääsemätön, voit siitä jutella miehellesi omana pelkonasi ja tunteena, eikä silleen että "ethän vaan mee", vaan että tää on sun ongelma, eikä liity mitenkään sun mieheen, niin kauan kuin hän ei mitään tee.
ja koita kestää se itsessäsi hiljaa, ajattele aina järjellä ja hyvälsy itsekin se, että serkkusi on kaunis ja ihana. rakasta häntäkin, älä kadehdi. sinusta tulee paljon ihania puolia esiin kun annat rakkauden tulla sisältäsi kaikille, ilman palkoja ja kateutta.
Sano vaikka miehellesi jos on pakko, että sinua pelottaa että hän ihastuu tähän serkkuusi, koska sinä itse rakastat tätä serkkua paljon, ja luulet että hänkin niin tekee. Se että tässä lauseessa on paljon järkeä ja totuutta, se on myös hyvin empaattinen ja terve lause.
En suosittele sitä, että koitat väkisellä muuttaa itsesi. Ole mikä olet, tunne mitä tunnet, mutta ole SINÄ. avaudu ja ole oma itsesi, rakasta muita ja tee muille hyvää. se tulee aina takaisin jostain kautta se hyvä.
Ja jos miehesi sinut jättää, sinä selviät siitä, ja serkkusikin on isona jo eri näköinen kuin nyt, eikä sinun tarvitse ajatella tuollaisia turhuuksia ainakaan sitten.
Kiitos! Sait taottua järkeä päähäni. Olen samassa tilanteessa kuin ekan viestin kirjottaja. Sait mut ajattelemaan vähän selvemmin. Kiitos, kiitos, kiitos! :)
minut ainakin sait pelkäämään vain enemmän pelottelukirjoituksilla siitä kuinka tosiaan noin voi käydä, "minä hetkenä hyvänsä"!