Tuli mieleen, kun kysyin yhdeltä alansa ammattilaiselta erittäin riskialtiista projektista, että kannattaako perustaa toiminimi. Vastaukseksi tuli, että kannattaa perustaa ensin RY...
Ihan hyvä idea, koska sen saa sitten ilmeisesti muutettua myös TMI-muotoon. Mutta, kysymys on kuitenkin, että saako RY maksaa jonkinlaista korvausta -eli palkkaa- jo yhdistyksen perustamisessa mukana olleelle? Onko se laillista?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Tutustu tarkasti yhdistyslakiin ja yhdistyksen verottamiseen.
Ei yhdistystä muuteta helposti toiminimeksi, siis ei ollenkaan. Yhdistyksessä on aina muutama jäsen ja toiminimi perustetaan yksin.
Riskit eivät katoa mihinkään ja ry:ssäkin joutuu hallitus vastuuseen touhuistaan ja jos rahoitusta ajattelee, niin kyllä sinne tarvitaan aina nimi, joka viimekädessä maksaa esimerkiksi lainan takaisin.
Kyllä palkkaa voi maksaa heti, kun on hyväksytty yhdistysrekisteriin ja asiat verottajaan ja vakuutusyhtiöihin kunnossa.