Hei
Vittuileeko muija vai olenko mielisairas kun
muija tulostelee psykologien yhteystietoja
ja tuo tulosteet mulle.
Siis onko tämä tavallista perheriitaa tai perhehelvettiä, kuitenkin tuntuu siltä että pärjään noin yleisesti ok.
Onkohan mulla vai muijalla aihetta tutkistella ajatuksiaan uudemman kerran. En omasta mielestäni ole masentunut, yksinäinen kylläkin ajoittain näiden muutosten keskellä (työ, lapsen muutto opiskelemaan muualle, ym).
Syvästi kiitollinen kaikista kommenteista ja kokemuksista jo edeltäkäsin.
Vittuileeko muija vai olenko mielisairas kun
muija tulostelee psykologien yhteystietoja
ja tuo tulosteet mulle.
Siis onko tämä tavallista perheriitaa tai perhehelvettiä, kuitenkin tuntuu siltä että pärjään noin yleisesti ok.
Onkohan mulla vai muijalla aihetta tutkistella ajatuksiaan uudemman kerran. En omasta mielestäni ole masentunut, yksinäinen kylläkin ajoittain näiden muutosten keskellä (työ, lapsen muutto opiskelemaan muualle, ym).
Syvästi kiitollinen kaikista kommenteista ja kokemuksista jo edeltäkäsin.
Vastaukset 5
Vanhimmat
jos ei kukaan muu läheisistäsi ole valittanut tuskin on huolta. Anna tulostella lappujaan. Minuakin tytär nimittelee hulluksi ja mielisairaaksi sun muuksi sekopääksi.
Kun taas kenenkään muun mielestä en ole sellainen ja siksi annankin tyttären pitää mielipiteensä ihan ominaan.
Voihan se olla että kun on kovasti nimitellyt ja haukkunut, niin jospa se tyttären paha olo siitä sitten paranee, tiedä häntä.
Veikkaisin muijan vaihdevuosia, ne tekee niitä tepposia sellaiset.
Et kertonut tarkemmin käyttätymisestäsi. Onko siinä jokin muuttunut? Vai onko vaimosi käytös muuttunut, ja yrittää vierittää pahan olonsa sinun niskoillesi tai syyksi?
Lapsen muutto voi olla kova kokemus vanhemmille, vaikka sen tietääkin, että se on jossain vaiheessa edessä. Tiedän kokemuksesta, kun omamme muutti maaliskuussa omilleen. Ensin ihmetelin, että ei tuntunut oikein miltään, mutta joulun aikoihin tuli kova kaipaus entisiin aikohin, johon ei ole paluuta. Ja niinhän sen pitää mennäkin. Lapset on vain lainaksi annettu. Onneksi omamme asuu noin 15km päässä, että tapaamme aika usein.
Ja olen iloinen, että kaikki on hyvin. Se, mitä lapsellemme aina toivoin, että sopeutuisi yhteiskunnan sääntöihin (helpompi elää niin kuin tapella vastaan), saisi työtä, ja joskus vielä tuntee itsensä onnelliseksi, enempää ei voi varmaan toivoakaan. Nyt on rinnalla tyttöystävä-avovaimo ja toivon, että se johtaisi vielä häihin, mutta heidänhän se asia on.
ehkä vaimosikin käytös johtuu "tyhjän pesän syndroomasta", ja menee aikanaan ohi.
Voimia eteenpäin!
Tyhjän pesän syndrooma??
Saattaa olla oikeassa,vaimosi ei tiedosta ongelmaa ja purkaa sinuun kaiken pahan olonsa.
Eppäilen vain.Niin ja nuo vaihdevuodet saattaa tehdä tepposen.
Tavallaan elämä pysähtyy kun lapsi tai lapset lähtee,,,tulee molemmille tyhjä olo ja ei enään ns. tulevaisuuden haaveita.
Jos hankkisitte vaikka pienen koiranpennun niin se voisi tehdä arjesta rikkaamman??En tosin tiedä tilannettanne..ja vaimo saisi antaa ja ammentaa sitä hoiva viettiänsä...ja yhdessä ulkoilu tulisi olemaan myös terveellistä.
Niin ja tuosta pahasta olosta:kehen hän sitten purkaa kuin sinuun.
-ei naapureihin voi
-sukulaisiin
-työkavereihin
-tai kaupan kassaan
Kyllä olet hänelle ainoa henkilö johon heitetään kaikki huolet ym.ym.
Sairastuin itse masennukseen tasan vuosi sen jälkeen, kun ainokaiseni lensi pesästä. Vaikken tietoisesti kokenut mitään tyhjän pesän syndroomaa, tiedän vakaasti, että se plus tietyt muut menetykset olivat sairastumiseni taustalla.
Eikä ne vaihdevuodetkaan kaukana ole..
Nyt toipilaana hyvä kirittäjäni on se mainitsemasi koira, ei tosin enää pentu, mutta kuitenkin. Koirillahan on ihan oma taajuus kyetä aistimaan ihmisen fiiliksiä ja meidän jeppe on siinä erityisen taitava. Se tekee parhaansa, jotta mamilla olisi kaikki ok.
Puolisoiden rooli masentuneen tai ylipäätään depressiivisesti oireilevien tukijoina on tärkeä, mutta raskas tehtävä. En kadehdi heitä, mutta olen myös itse oppinut paljon siitä, mitä rakkaus oikeasti, syvimmillään on silloin, kun sitä todella tarvitaan. En koskaan tule unohtamaan sitä apua, jota mieheltäni olen saanut ja olen ihan vakavissani kysynyt itseltäni, olisinko kyennyt samaan...
jotain apua.
Päivä kerrallaan ja rappu rapulta aina ylös, kyllä se elämä siitä lähtee rullaamaan.
Voimia toivon sinulle ja perheellesi.