Miksi ihmiset reagoivat kuulutuksiin eri tavalla junissa, kuin esim lentokoneessa tai laivassa?
Esim lentokoneessa tulee kuulutus, että "emme vielä pääse laskeutumaan kentän ruuhkaisuuden takia, ja jäämme hieman myöhään aikataulusta". Ihmiset kuuntelevat tarkasti, mutta jatkavat normaalia lehden lukua ja istuvat ihan naama peruslukemilla.
Kun sitten junassa tulee kuulutus, että "emme vielä pääse perille helsinkiin raiteiden ruuhkaisuuden takia, ja jäämme hieman myöhään aikataulusta". Välittömästi ihmiset repeävät nauruun ja tuntemattomatkin ihmiset pyörittelevät päätään ja mulkoilevat velmusti toisiaan.
En yhtään ihmettele, että kaikki vr:läiset eivät edes tämän takia halua kuuluttaa. Mikä siinä sitten on niin naurettavaa, jos kuulutus tulee junassa???
Esim lentokoneessa tulee kuulutus, että "emme vielä pääse laskeutumaan kentän ruuhkaisuuden takia, ja jäämme hieman myöhään aikataulusta". Ihmiset kuuntelevat tarkasti, mutta jatkavat normaalia lehden lukua ja istuvat ihan naama peruslukemilla.
Kun sitten junassa tulee kuulutus, että "emme vielä pääse perille helsinkiin raiteiden ruuhkaisuuden takia, ja jäämme hieman myöhään aikataulusta". Välittömästi ihmiset repeävät nauruun ja tuntemattomatkin ihmiset pyörittelevät päätään ja mulkoilevat velmusti toisiaan.
En yhtään ihmettele, että kaikki vr:läiset eivät edes tämän takia halua kuuluttaa. Mikä siinä sitten on niin naurettavaa, jos kuulutus tulee junassa???
Vastaukset 9
Vanhimmat
koska matkaa laiturille 200-400m.
Tilanne toistuu joka aamu.
Onko niin suuri vaiva siirtää niitä laiturissa olevaia tyhjiä junia pois 2min. aikaisemmin? Ilmeisesti VR:llä on.
"Onko niin suuri vaiva siirtää niitä laiturissa olevaia tyhjiä junia pois 2min. aikaisemmin? Ilmeisesti VR:llä on."
Hankkiudu ihmeessä VR:lle töihin, kun hallitset tilanteen niin hienosti. Mikä sinun mielestäsi pitäisi siirtää ja mille turvata kulkutie ensimmäiseksi kymmenestä junasta tai raiteilla liikkuvista yksiköistä, joita normaali kansalainen ei kuule eikä näe ja joiden liikkuminen vaikuttaa tähän tulojunaan? Entäs jos vaihteita ei voida kääntää, koska turvalaitosautomatiikka ei sitä hyväksy epätäydellisen junakulkutien turvaamisen vuoksi? Entäs miten estettäisiin JKV:n tekemät hätäjarrutukset, kun sinä siirtäisit junia seis-opastetta näyttävien opastimien ohi? Toki sen voi tehdä erikoisluvalla jos vain vaihteet voidaan kääntää ja toteutetaan liuta muita turvaamistoimenpiteitä, mutta sitten se sirkus vasta valmis olisikin.
Oikeasti, tuohon yksinkertaiseen ratkaisuusi vaikuttaa kymmenet ja kymmenet eri tekijät, joita ei tässä varmaankaan kannata yrittää sinulle avata.
Joka aamu sama juttu taas tänään.
Odotetaan vapautuvaa tuloraidetta ja kohta menee tyhjä juna ohi, näin saadaan tilaa.
Onko vaikeaa siirtää se juna 2 minuuttia aikaisemmin, niin ei tarvitsisi odotella ja viivyttää matkustajia.
Tilanne on aivan sama, se ei 2min aikana muutu.
Jos vaan joku jaksaisi sen junan siirtää laiturilta pois.
Hyvin menee..
Niin, no eiköhän ne kaikki hesasta aamulla lähtevät lähijunat ole tyhjiä, työmatkaliikenne kun kohdistuu hesaan päin aamuisin. Ongelma koskee lähinnä K- ja I-junia. K-juna alkaa hengitellä I-junan niskaan aamuruuhkassa yleensä siinä käpylän tietämillä, ja odottelee pasilaan pääsyä, sekä helsinkiin pääsyä. Ihmisruuhkasta johtuen molemmat tietysti lievästi myöhässä. Kun sitten tullaan lievästi myöhässä helsinkiin, niin samoihin aikoihin lähtee I tai K hesasta pois. Vaikka hesaan tulevan lähtöraide olisikin vapaa, niin joko lähtevän tai saapuvan pitää odotella, koska kulkutietä ei saada turvattua molempiin suuntiin, johtuen monesti sivusuojapuutteista yms, turvallisuudestahan tästä on kysymys. Kun junat on aikataulussa, niin homma toimii, mutta jos on vähänkään myöhässä, niin joko lähtöraiteella oleva K-juna kuuluttaa matkustajille "emme pääse vielä lähtemään" tai sitten saapuva K-juna ilmoittaa "odotamme raiteen vapautumista".
Niin, ja töissä on liikenteenohjauksessakin ihan tavallisia ihmisiä, joille työ on sitä helpompaa mitä sutjakammin he saavat liikenteen sujumaan.
Kirjoituksestasi huomaa että et ole lähijunalla montaan kertaa ammulla Helsinkiin tullut.
Itse kun on tätä väliä jo 10v kulkenut.
Se juna jota miltei joka aamu odotellaan on todellakin tyhja, eikä matkalla minnekkään.
Siirretään sivuun ja ajetaan kohta takaisin johonkin toiseen laituriin.
Tästä on kyse.
Ei pysty, ei pysty, kahvin juonti on silloin vielä pahasti kesken ja kuka nyt suutaan polttaisi matkustajien takia.
Olen kyllä kulkenut, JA PALJON, tosin en varmaan kyseisellä junalla.
No, jos kerran sama juttu toistuu joka aamu, niin eiköhän vika ole suunnitteluosastolla, eikä mistään kenenkään jaksamisesta kyse. Esim joissain tapauksissa juna tulee laituriin ja se tyhjennetään matkustajista, sen jälkeen kuskin pitää lukita laiturin puolimmainen ja siirtää takimmainen toiselle laiturille. Joskus saattaa olla, että työvuorosuunnittelu on laskenut liian vähän aikaa tällaiseen toimenpiteeseen.
Tai sitten sitä tyhjää runkoa ei saa muiden junien kulkuteistä johtuen siirrettyä pois, tietoisella riskillä suunnitteluosasto on ehkä laskenut että saapuva juna ei jää tämän takia kuin 2 min myöhään, ja sehän ei vielä riko myöhästymisrajaa, joka on muuten 3 min.
Mutta....kysehän oli niistä kuulutuksista, joita henkilökunta kertoilee. Ja kyllä, olen huomannut ihan saman, että kansa pitää vr:ää vitsinä jolle pitää nauraa teki se mitä tahansa.
kieltämättä nuo listalta valitut kuulutukset herättää joskus riemua.
kesällä kuulutus "pysähtymisemme johtuu lumimyrskystä" jne..
Junan kuljettaja ainakin lähijunissa aivan itse siellä puhuu.
Yleensä odotamme vapautuvaa tuloraidetta toistuu joka aaumu, vaikka pitäisi olla kaikille selvä, että juna tulossa ja raide oltava tyhjä.