Heippa,
odotan siis neljättä lasta ja raskaus ihan aluillaan. Vatsa on kuitenkin jo sen näköinen, että olisin 4-5:llä kuulla!!!! Olen pienikokoinen ja siis todellakaan koskaan en ole näin isoa masua tässä vaiheessa omannut. Enää en pysty peittämämään raskautta ja housukauppaan oan mentävä viikonloppuna. Onkohan kyse tuplista?? Osaako kukaan yhtä isomahainen tokalla oleva kertoa...
Vatsan koko rv 4-5
60
8489
Vastaukset
- yksilöllistä, joo
Mulla näkyi kunnon masu jo rv7-8 alkaen. Joku tuli töissä onnittelemaankin. Olen pieni ja hoikka, mutta vatsa reagoi hormoneihin niin että aina kuukautistenkin aikaan vatsa pömpöttää. Toisaalta kaverillani vatsa alkoi näkymään vasta rv16-18 paikkeilla.
- jippii
Jiihaa. nestettä nääs
- Ap.
Niin, siis luin juuri jostain, että mitä vanhempi synnyttäjä, sitä enemmin tuplia koska vanhemmalla irtoaa enemmän munasoluja.. Olen 36-v ja suvussamme on ainakin kolmet kaksoset.
Olen siis odottanut lasta kolme kertaa eikä koskaan ollut tällainen todella huomiota herättävä vauvamasu.
Olen äimistynyt!- Ap.
tarkoitin, ettei koskaan ennen ole ollut tällaista masua toisella kuulla. Olen niin sekaisin koko asiasta, koska käytimme ehkäisyä eikä edes yksi vauva ollut suunnitelmissa enää. Mutta tervetuloa vaikka kolme! Onhan se hienoa, että lapsia suodaan kun toiset eivät ikävä kyllä saa yhtään, vaikka yrittääkin;(
Meillä on muuten suvussa sekä äitini, että isäni puolelta muutamia kaksosia. Ark. Kyllä jännittää, vaikka vauvoja olenkin tottunut hoitamaan.....................
- täällä viikko 7
Minä odotan ekaa viikolla 7 ja mulla tämä maha on sellanen kohonnut terävä kumpu eli se kohtu näkyy selvästi. Olen myös pieni ja hoikka ja kohtu ilmeisesti todella edessä... Liekkö se alkiokin etuseinään vielä kiinnittynyt. Jotkut siitä turvotuksesta jaksaa jauhaa mutta itse tiedän kyllä mitä on turvotus ja mikä on kohtu ja tämä minun kumpu ei ole todellakaan turvotusta mitä joku tulee aina väittämään näillä palstoilla. Minulla oli kyllä 2 viikkoa sitten koko vatsan seutu turvonnut niinkuin aina kuukautistenkin yhteydessä mutta nyt näkyy jo selkeästi että olen raskaana. Sillä ennen mahani on ollut kuopalla ja nyt taas ei :D
- Heh heh
mutta mietipä hetki (tai tutki jostain luotettavasta lähteestä), minkä kokoinen alkio (siis nimenomaan alkio, ei vielä sikiö) noilla viikoillasi on.. Sinulla on kyllä kropassa jotain vikaa, jos kohtu on niin iso kuin väität, tai sitten olet paljon pidemmällä.
Mutta onnea vaan. - Heh heh
sanot "Liekkö se alkiokin etuseinään vielä kiinnittynyt."! Ei sillä ole vatsan kasvun kanssa kerrassaan mitään tekemistä, onko se kiinnittynyt etu- vai taka- vai mihin tahansa seinämään kohdussa! Anteeksi nyt vain, mutta huvittaa kovasti tuollainen tietämättömyys..:)
- realniina
Heh heh kirjoitti:

Seuraavaksi joku luulee tietenkin, että sillä on iso vauvamaha ensimmäisellä viikolla :)
Kyllä nämä jotkut ovat oikeasti huvittavia ihmisiä. - Heh heh
realniina kirjoitti:
Seuraavaksi joku luulee tietenkin, että sillä on iso vauvamaha ensimmäisellä viikolla :)
Kyllä nämä jotkut ovat oikeasti huvittavia ihmisiä.Toiset niin kovasti toivovat jo alussa sitä vauvamahaa näkyväksi, että sitä kantaa sitten täällä puolustellaan nähdyllä tavalla. Hassu juttu. Mutta kyllähän järjen pitäisi jo ihmisille sanoa miten asia on. :)
- hohhoijaa...
Heh heh kirjoitti:
mutta mietipä hetki (tai tutki jostain luotettavasta lähteestä), minkä kokoinen alkio (siis nimenomaan alkio, ei vielä sikiö) noilla viikoillasi on.. Sinulla on kyllä kropassa jotain vikaa, jos kohtu on niin iso kuin väität, tai sitten olet paljon pidemmällä.
Mutta onnea vaan.Niin minäpä varsin hyvin tiedän asiaa tutkineena minkä kokoinen alkio on, mutta tiesitkös sinä että alkion ympärillä on ruskuaispussi täynnä nestettä ja pussin ympärillä muuta kamaa jotka ovat n. jo muutaman sentin kooltaan tässä vaiheessa. Vaikka itse alkiio siellä kelluukin vajaan sentin mitoissa.
Sen muun raskauskaman lisäksi kohdun seinämät ovat täynnä kudosta verta, hyytymää, joka lisääntyy aivan raskuden alkuaikoina sitä kudosta siis mikä muuten valuu kuukautisvuotona mutta raskaana ollessa jää kohtuun =)? Älyätkö, laihalla 168/46kg naisella varmasti näkyy selvästi paisunut kohtu varsinkin kun tämä kohtu on kallistunut eteenpäin. Ei tietenkään kaikilla lihavilla näy ennenkuin viimehetkillä mutta sepä ei tee sitä asiaa miksikään että minullapa jo näkyy =) kiitos geeneissä perityn hoikkuuteni =) Ajattelitko olevasi kovinkin nokkela kun inffosit tänne meitä :D? - ......
hohhoijaa... kirjoitti:
Niin minäpä varsin hyvin tiedän asiaa tutkineena minkä kokoinen alkio on, mutta tiesitkös sinä että alkion ympärillä on ruskuaispussi täynnä nestettä ja pussin ympärillä muuta kamaa jotka ovat n. jo muutaman sentin kooltaan tässä vaiheessa. Vaikka itse alkiio siellä kelluukin vajaan sentin mitoissa.
Sen muun raskauskaman lisäksi kohdun seinämät ovat täynnä kudosta verta, hyytymää, joka lisääntyy aivan raskuden alkuaikoina sitä kudosta siis mikä muuten valuu kuukautisvuotona mutta raskaana ollessa jää kohtuun =)? Älyätkö, laihalla 168/46kg naisella varmasti näkyy selvästi paisunut kohtu varsinkin kun tämä kohtu on kallistunut eteenpäin. Ei tietenkään kaikilla lihavilla näy ennenkuin viimehetkillä mutta sepä ei tee sitä asiaa miksikään että minullapa jo näkyy =) kiitos geeneissä perityn hoikkuuteni =) Ajattelitko olevasi kovinkin nokkela kun inffosit tänne meitä :D?Niin ja.. tosiaan aika tyhmä pitää olla jos kuvittelee että se kohtu ei täyty raskausiakana muulla kuin alkiolla/sikiöllä. Kuka on väittänyt ensinnäkään kohdun kasvun johtuvan "vauvasta" vaan raskaudesta. Itse raskaus kun tuottaa muutakin kamaa sinne kohtuun, tosin monet katkerat lihavat mielellään sitä ei halua tajuta kun ottaa niin päähän kun omista läskeistä ei nyt muutenkaan erota onko siellä vauva vai vaan makkaroita.. :D!!
- realniina
...... kirjoitti:
Niin ja.. tosiaan aika tyhmä pitää olla jos kuvittelee että se kohtu ei täyty raskausiakana muulla kuin alkiolla/sikiöllä. Kuka on väittänyt ensinnäkään kohdun kasvun johtuvan "vauvasta" vaan raskaudesta. Itse raskaus kun tuottaa muutakin kamaa sinne kohtuun, tosin monet katkerat lihavat mielellään sitä ei halua tajuta kun ottaa niin päähän kun omista läskeistä ei nyt muutenkaan erota onko siellä vauva vai vaan makkaroita.. :D!!
Jep jep...
aivan...se ei olekaan vauvamahaa vaan turvotusta, nesteitä, joita alkuraskaudesta kertyy usein...
että näin :) - Heh heh
hohhoijaa... kirjoitti:
Niin minäpä varsin hyvin tiedän asiaa tutkineena minkä kokoinen alkio on, mutta tiesitkös sinä että alkion ympärillä on ruskuaispussi täynnä nestettä ja pussin ympärillä muuta kamaa jotka ovat n. jo muutaman sentin kooltaan tässä vaiheessa. Vaikka itse alkiio siellä kelluukin vajaan sentin mitoissa.
Sen muun raskauskaman lisäksi kohdun seinämät ovat täynnä kudosta verta, hyytymää, joka lisääntyy aivan raskuden alkuaikoina sitä kudosta siis mikä muuten valuu kuukautisvuotona mutta raskaana ollessa jää kohtuun =)? Älyätkö, laihalla 168/46kg naisella varmasti näkyy selvästi paisunut kohtu varsinkin kun tämä kohtu on kallistunut eteenpäin. Ei tietenkään kaikilla lihavilla näy ennenkuin viimehetkillä mutta sepä ei tee sitä asiaa miksikään että minullapa jo näkyy =) kiitos geeneissä perityn hoikkuuteni =) Ajattelitko olevasi kovinkin nokkela kun inffosit tänne meitä :D?Kyllähän minä sen tiedän, olenhan itsekin raskaana. Ja satun itsekin olemaan hoikkanen.
Jos sinusta tuntuu kivalta ajatella, että se on jo oikea "vauvamasu", niin siinähän ajattelet, ei se meitä muita haittaa. Kyllä kaikki sen kuitenkin tietää ettei se sellainen ole.
Ja ei, en kuvitellut olevani nokkela, ihan perustiedot omaava ihminen olen. - Naurattaa vieläkin.
...... kirjoitti:
Niin ja.. tosiaan aika tyhmä pitää olla jos kuvittelee että se kohtu ei täyty raskausiakana muulla kuin alkiolla/sikiöllä. Kuka on väittänyt ensinnäkään kohdun kasvun johtuvan "vauvasta" vaan raskaudesta. Itse raskaus kun tuottaa muutakin kamaa sinne kohtuun, tosin monet katkerat lihavat mielellään sitä ei halua tajuta kun ottaa niin päähän kun omista läskeistä ei nyt muutenkaan erota onko siellä vauva vai vaan makkaroita.. :D!!
se lihavuus liittyy tähän asiaan yleensäkään? Ei ollut puhetta lihavuudesta.
Taidat olla joku keskenkasvuinen nirppanokka. Jätähän nyt vastaamatta enää näihin viesteihin, niin ei poikkea kokonaan aloittajan aiheesta tämä keskustelu. Kiitos. - niin....
realniina kirjoitti:
Jep jep...
aivan...se ei olekaan vauvamahaa vaan turvotusta, nesteitä, joita alkuraskaudesta kertyy usein...
että näin :)Niinpä eli siis raskauteni näkyy niinkuin sanoin =) Nestetuturvotus on sen sijaan nesteitä ihokudoksen alaisissa soluissa. Turvotus ei todellakaan keräänny itse kohtuun vaan muualle kuten mahaan tai reisiin johtuen esim suolan käytöstä. Tällaista ns. turvotusta minulla on joka kuukausi mahassa kuni reisässäkin, niin myös aivan alkuraskaudessa kauttaaltaan mutta nyt turvotus on ollut poissa sen sijaan itse kohtu näkyy kyllä täysin selvästi litteän mahani vuoksi =) Ja se kohdun sisältö ei ole mitään turvotusta tai nestettä vaan raskausmateriaalia mikä on välttämätöntä ensinnäkin raskauden jatkumisen vuoksi. Tätä ei kutsuta missään main "turvotukseksi" paitsi ehkä sinulla on oma sanastosi.
- ..........
Naurattaa vieläkin. kirjoitti:
se lihavuus liittyy tähän asiaan yleensäkään? Ei ollut puhetta lihavuudesta.
Taidat olla joku keskenkasvuinen nirppanokka. Jätähän nyt vastaamatta enää näihin viesteihin, niin ei poikkea kokonaan aloittajan aiheesta tämä keskustelu. Kiitos.Minähän vastaan silloin kun minulle joku vastaa =) Lähde itse räksyttämästä täältä, itse olet se joka alkuperäisen aiheesta poikkeaa kaikkine amatöörimäisinesi muka tietoiskuinesi :D
- niin minuakin naurattaa
Heh heh kirjoitti:
Kyllähän minä sen tiedän, olenhan itsekin raskaana. Ja satun itsekin olemaan hoikkanen.
Jos sinusta tuntuu kivalta ajatella, että se on jo oikea "vauvamasu", niin siinähän ajattelet, ei se meitä muita haittaa. Kyllä kaikki sen kuitenkin tietää ettei se sellainen ole.
Ja ei, en kuvitellut olevani nokkela, ihan perustiedot omaava ihminen olen.ihme kun sitten et osaa lyödä niitä faktoja pöytään vaan omia katkeria kuvitelmiasi kaikkien läskimakkaroidesi keskellä :D hanki elämä.
T. Vauvamahan omaava hoikka ja ylpeä sellainen
(Ei tarvitse murehtia milloin raskaus näkyy läskien joukosta vai näkyykö kenties ollenkaan) :;D - realniina
niin.... kirjoitti:
Niinpä eli siis raskauteni näkyy niinkuin sanoin =) Nestetuturvotus on sen sijaan nesteitä ihokudoksen alaisissa soluissa. Turvotus ei todellakaan keräänny itse kohtuun vaan muualle kuten mahaan tai reisiin johtuen esim suolan käytöstä. Tällaista ns. turvotusta minulla on joka kuukausi mahassa kuni reisässäkin, niin myös aivan alkuraskaudessa kauttaaltaan mutta nyt turvotus on ollut poissa sen sijaan itse kohtu näkyy kyllä täysin selvästi litteän mahani vuoksi =) Ja se kohdun sisältö ei ole mitään turvotusta tai nestettä vaan raskausmateriaalia mikä on välttämätöntä ensinnäkin raskauden jatkumisen vuoksi. Tätä ei kutsuta missään main "turvotukseksi" paitsi ehkä sinulla on oma sanastosi.
Lue tuo alla oleva tekstini niin saat jotain järkeä tuohon kuvitelmaasi.
- Tsirppi
Uskon, että koska odotat neljättä, niin maha tulee aiemmin esille, eikäpä tuossa siis mitään outoa ole. Onnea raskauden johdosta!
- vauva täälläkin
ja ekat äitiyshousut ostin rv 9, eli en ihmettele yhtään. Kaikissa raskauksissa olen kasvanut nopsaa ja nyt rv 23 5 vatsa on niin iso, että työtoverit luulivat minun jäävän joululta äippälomalle ja moni myös kysellyt, että onko siellä varmasti yksi?
Tämähän on kovin yksilöllistä. Olen kyllä kerryttäyt painoakin joka kerta sen 20kg, mutta aina olen ennalleen palautunut. Toisilla se kohtu venyy eri tavalla kuin toisilla.
Ja vatsassa se kyllä minullakin se kasvaminen näkyy!- tähän vielä
sen verran, että en ole ylipainoinen, mutta kohtuni on eteenpäin kallellaan, joten se taas osaltaan voi vaikuttaa asiaan. Ja neuvolassakin sanottiin, että kun on jo neljäs, niin kohdun venyminen alussa on huomattavasti nopeampi venymään, kuin normaalisti. Sanottiin myös, että sitten taas rv 24 jälkeen kohdun kasvu alkaa tasoittumaan.
"4. odotus" - Anteeksi tökeryyteni.
Ihan pakko kommentoida kun sanoit "Olen kyllä kerryttäyt painoakin joka kerta sen 20kg", niin eipä tarvitse, ei niin yhtään, miettiä, miksi mahasi on niin iso. Siinä on aika paljon läskiä.
Että siinä mielessä se on kovin yksilöllistä, että kuinka paljon sitä painoa tosiaan keräilee. Enemmän kiloja on aina isompi maha. - paino
Anteeksi tökeryyteni. kirjoitti:
Ihan pakko kommentoida kun sanoit "Olen kyllä kerryttäyt painoakin joka kerta sen 20kg", niin eipä tarvitse, ei niin yhtään, miettiä, miksi mahasi on niin iso. Siinä on aika paljon läskiä.
Että siinä mielessä se on kovin yksilöllistä, että kuinka paljon sitä painoa tosiaan keräilee. Enemmän kiloja on aina isompi maha.heti alussa ole tullut ja suurimmaksi osaksi on ollut enemmän nestettä kuin läskiä, mutta uskoo ken tahtoo, mulle se on ihan sama. Se on ehkä vain hankalaa, jos ei ole itsellä tai tuttavapiirissä isoja raskausmahoja sattunut näkemään.
Meillä suvussa tämä on ainakin ihan ns."sukuvika"
Ja kuten ed. kerroin, se näkyy mullakin vatsassa! - Kinderi2
tähän vielä kirjoitti:
sen verran, että en ole ylipainoinen, mutta kohtuni on eteenpäin kallellaan, joten se taas osaltaan voi vaikuttaa asiaan. Ja neuvolassakin sanottiin, että kun on jo neljäs, niin kohdun venyminen alussa on huomattavasti nopeampi venymään, kuin normaalisti. Sanottiin myös, että sitten taas rv 24 jälkeen kohdun kasvu alkaa tasoittumaan.
"4. odotus"on aina näkynyt äkkiä vatsan pullotuksena raskaudet. Edellisenkin kerran kun olin n. 8 rv, väljä kesämekko päällä, niin jopas naapurin isäntä (vielä poikamies, eli ei kai niin kokemusta odottavista naisista ;) ) oli huomannut tilani. :/
Minulla pullahtaa ylävatsa ensin, minulla on lääkäreiden mukaan hurjan ylhäällä kohtu, heillä ei meinaa sormet yltää tutkimuksissa. :)
Nyt on 6. raskaus, 5 lasta, eli yhdet kaksoset. Kaksoset olivat ensimmäiset, joten en osaa sanoa, näkyykö kaksosraskaus alussa isompana.
Mulla on tullut n. 15 kg lisäpainoa, n. 6-7 kg tipahtaa synnytyksessä, eli turvotuskin hellittää siinä.
Nytkin vatsa pullottaa jo, rv. 6, yritän kevyellä ruualla ja paljolla liikunnalla pitää painoa kurissa. - Kinderi2
Kinderi2 kirjoitti:
on aina näkynyt äkkiä vatsan pullotuksena raskaudet. Edellisenkin kerran kun olin n. 8 rv, väljä kesämekko päällä, niin jopas naapurin isäntä (vielä poikamies, eli ei kai niin kokemusta odottavista naisista ;) ) oli huomannut tilani. :/
Minulla pullahtaa ylävatsa ensin, minulla on lääkäreiden mukaan hurjan ylhäällä kohtu, heillä ei meinaa sormet yltää tutkimuksissa. :)
Nyt on 6. raskaus, 5 lasta, eli yhdet kaksoset. Kaksoset olivat ensimmäiset, joten en osaa sanoa, näkyykö kaksosraskaus alussa isompana.
Mulla on tullut n. 15 kg lisäpainoa, n. 6-7 kg tipahtaa synnytyksessä, eli turvotuskin hellittää siinä.
Nytkin vatsa pullottaa jo, rv. 6, yritän kevyellä ruualla ja paljolla liikunnalla pitää painoa kurissa.nyt 5.raskaus jne...
- RealityMiina
Kinderi2 kirjoitti:
on aina näkynyt äkkiä vatsan pullotuksena raskaudet. Edellisenkin kerran kun olin n. 8 rv, väljä kesämekko päällä, niin jopas naapurin isäntä (vielä poikamies, eli ei kai niin kokemusta odottavista naisista ;) ) oli huomannut tilani. :/
Minulla pullahtaa ylävatsa ensin, minulla on lääkäreiden mukaan hurjan ylhäällä kohtu, heillä ei meinaa sormet yltää tutkimuksissa. :)
Nyt on 6. raskaus, 5 lasta, eli yhdet kaksoset. Kaksoset olivat ensimmäiset, joten en osaa sanoa, näkyykö kaksosraskaus alussa isompana.
Mulla on tullut n. 15 kg lisäpainoa, n. 6-7 kg tipahtaa synnytyksessä, eli turvotuskin hellittää siinä.
Nytkin vatsa pullottaa jo, rv. 6, yritän kevyellä ruualla ja paljolla liikunnalla pitää painoa kurissa.Heti kun tätä tätyliä arvostelee tai pistää poikkinaisen sanan häntä vastaan, kappas kummaa-koko ketju katoaa kuin taikaiskusta!Kirjotin tuos aikasemmin illalla että hän on puutteessa elävä ämmän käppänä, joka mesoo ja kiukkuaa menopaussin oireissa, ja kerroin kuinka ällö ämmä tää koko tapaus on, niin eipäs tätä koko ketjua näy mailla eikä halmeilla, hauskaa :)
Ja kaikki muutkin häntä vähänkin arvostelleet viestit on kadonneet, jotka on sattuneet vaan olemaan hänen viestinsä alla. Älkää enää vastatko samaan ketjuun tään Reaalikiiman kans, vaan alottaaka vaikka uus ketju niin tää kuumakalle ei pääse poistaan viestejä. Johan on nyt perkele jos yhtä hormonihirviöö ei saa aisoihin, tää eukko pilaa koko palstan noilla ääliökirjoituksillaan ja mollaamisilla. Varmasti on koko eukko yks maho vanhapiika joka on viimeks nähny miehen vehkeen pikkutyttönä isänsä kans saunassa.
Tiedän, itekin syyllistyn nyt mollaamiseen, mutta mua oikeesti ottaa kuuppaan tää akka, jolla ei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa kellekään, vaan haistattelee v****a suurinpiirtein kaikille. - realniina
RealityMiina kirjoitti:
Heti kun tätä tätyliä arvostelee tai pistää poikkinaisen sanan häntä vastaan, kappas kummaa-koko ketju katoaa kuin taikaiskusta!Kirjotin tuos aikasemmin illalla että hän on puutteessa elävä ämmän käppänä, joka mesoo ja kiukkuaa menopaussin oireissa, ja kerroin kuinka ällö ämmä tää koko tapaus on, niin eipäs tätä koko ketjua näy mailla eikä halmeilla, hauskaa :)
Ja kaikki muutkin häntä vähänkin arvostelleet viestit on kadonneet, jotka on sattuneet vaan olemaan hänen viestinsä alla. Älkää enää vastatko samaan ketjuun tään Reaalikiiman kans, vaan alottaaka vaikka uus ketju niin tää kuumakalle ei pääse poistaan viestejä. Johan on nyt perkele jos yhtä hormonihirviöö ei saa aisoihin, tää eukko pilaa koko palstan noilla ääliökirjoituksillaan ja mollaamisilla. Varmasti on koko eukko yks maho vanhapiika joka on viimeks nähny miehen vehkeen pikkutyttönä isänsä kans saunassa.
Tiedän, itekin syyllistyn nyt mollaamiseen, mutta mua oikeesti ottaa kuuppaan tää akka, jolla ei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa kellekään, vaan haistattelee v****a suurinpiirtein kaikille.Että joku osaa olla katkera vanha piika :D
Mistä sun kaltasia pentuja sikiää?
Minkä ihmeen kaupalla pitää jauhaa samasta asiasta tuhat kertaa? Eikö sun kaltaiset tietämättömät osaa ottaa asioista selvää ja sitten tulla keskustelemaan aikuisten lailla asioista?
Kannattaa hakeutua hoitoon hoitamaan tuota katkeruutta toisia kohtaan, ei tuolla asenteella saa kun rupia persiisiin :)
Sääliksi käy sun kaltaisia vaikeita tapauksia, mutta minkäs teet. Toivottavasti saat apua ongelmiisi äkkiä, että parannut.
TSEMPPIÄ :)
P.s tiedät itsekin että sinulla on päässä vikaa, jos olet sitä mieltä, että vauvamaha on 2 viikkoa ovulaatiosta :) Vika ei ole minun päässäni :):):):):) - RealityMiina
realniina kirjoitti:
Että joku osaa olla katkera vanha piika :D
Mistä sun kaltasia pentuja sikiää?
Minkä ihmeen kaupalla pitää jauhaa samasta asiasta tuhat kertaa? Eikö sun kaltaiset tietämättömät osaa ottaa asioista selvää ja sitten tulla keskustelemaan aikuisten lailla asioista?
Kannattaa hakeutua hoitoon hoitamaan tuota katkeruutta toisia kohtaan, ei tuolla asenteella saa kun rupia persiisiin :)
Sääliksi käy sun kaltaisia vaikeita tapauksia, mutta minkäs teet. Toivottavasti saat apua ongelmiisi äkkiä, että parannut.
TSEMPPIÄ :)
P.s tiedät itsekin että sinulla on päässä vikaa, jos olet sitä mieltä, että vauvamaha on 2 viikkoa ovulaatiosta :) Vika ei ole minun päässäni :):):):):)Pyydän anteeksi kovasti tuota tekstiäni.
Yh:na ei vaan ole helppoa ja kaikki suututtaa...
Sorry :( - SeAlkuperäinenRealityMiina
RealityMiina kirjoitti:
Pyydän anteeksi kovasti tuota tekstiäni.
Yh:na ei vaan ole helppoa ja kaikki suututtaa...
Sorry :(Mä en tuota kirjottanut, kiitos KiimaNiina että teit sen mun puolesta.
Ps.En ole yh vaan ihan onnellisesti naimisissa :)) - RealityMiina
RealityMiina kirjoitti:
Heti kun tätä tätyliä arvostelee tai pistää poikkinaisen sanan häntä vastaan, kappas kummaa-koko ketju katoaa kuin taikaiskusta!Kirjotin tuos aikasemmin illalla että hän on puutteessa elävä ämmän käppänä, joka mesoo ja kiukkuaa menopaussin oireissa, ja kerroin kuinka ällö ämmä tää koko tapaus on, niin eipäs tätä koko ketjua näy mailla eikä halmeilla, hauskaa :)
Ja kaikki muutkin häntä vähänkin arvostelleet viestit on kadonneet, jotka on sattuneet vaan olemaan hänen viestinsä alla. Älkää enää vastatko samaan ketjuun tään Reaalikiiman kans, vaan alottaaka vaikka uus ketju niin tää kuumakalle ei pääse poistaan viestejä. Johan on nyt perkele jos yhtä hormonihirviöö ei saa aisoihin, tää eukko pilaa koko palstan noilla ääliökirjoituksillaan ja mollaamisilla. Varmasti on koko eukko yks maho vanhapiika joka on viimeks nähny miehen vehkeen pikkutyttönä isänsä kans saunassa.
Tiedän, itekin syyllistyn nyt mollaamiseen, mutta mua oikeesti ottaa kuuppaan tää akka, jolla ei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa kellekään, vaan haistattelee v****a suurinpiirtein kaikille.Taidat harrastaa yksinpuheluakin kaiken muun hourailun lisäksi?
Tuo kirjoituksesi on kyllä ihan itselles tarkoitettu, eipä siihen ole mitään lisättävää.
Mä en ole suinkaan pentu, vaan ihan neljääkymppiä lähestyvä, toisin kuin sinä, ja sinä se täällä olet se, joka jauhaa yhtä ja samaa ja tarttis lääkitystä katkeruuteen. Lisäksi tuos alempana vielä kirjotat mun nickillä anteekspyyntöjä, haloo...onkohan avohoitosysteemi kussu taas pahemman kerran, kun ovat päästäneet sut kotiin?
Arvostelit joku kerta jotain kirjottajaa tämän lukutaidottomuudesta, sinä et itse taida osata lukea? Enhän mä mistään ovulaatioista ole kirjoittanut halaistua sanaa, enkä osallistunut edes varsinaisesti itse aiheeseen, vaan lähinnä naureskelen noille sun jutuilles ja kielenkäytöllesi. Itse sinä paapatat TAAS KERRAN aiheesta "2 viikkoa ovulaatiosta". Hahaa, Cotcha! - RealityMiina
SeAlkuperäinenRealityMiina kirjoitti:
Mä en tuota kirjottanut, kiitos KiimaNiina että teit sen mun puolesta.
Ps.En ole yh vaan ihan onnellisesti naimisissa :))Hei!
Älä viitsi olla tuollainen.
Minä jo pyysin anteeksi Realniinalta erehdystäni.
Älä sinä puutu tähän jooko? - MiinaReality
RealityMiina kirjoitti:
Taidat harrastaa yksinpuheluakin kaiken muun hourailun lisäksi?
Tuo kirjoituksesi on kyllä ihan itselles tarkoitettu, eipä siihen ole mitään lisättävää.
Mä en ole suinkaan pentu, vaan ihan neljääkymppiä lähestyvä, toisin kuin sinä, ja sinä se täällä olet se, joka jauhaa yhtä ja samaa ja tarttis lääkitystä katkeruuteen. Lisäksi tuos alempana vielä kirjotat mun nickillä anteekspyyntöjä, haloo...onkohan avohoitosysteemi kussu taas pahemman kerran, kun ovat päästäneet sut kotiin?
Arvostelit joku kerta jotain kirjottajaa tämän lukutaidottomuudesta, sinä et itse taida osata lukea? Enhän mä mistään ovulaatioista ole kirjoittanut halaistua sanaa, enkä osallistunut edes varsinaisesti itse aiheeseen, vaan lähinnä naureskelen noille sun jutuilles ja kielenkäytöllesi. Itse sinä paapatat TAAS KERRAN aiheesta "2 viikkoa ovulaatiosta". Hahaa, Cotcha!Taitaa olla pääsi hieman pipi?
- MIINANRAIVAAJA**
RealityMiina kirjoitti:
Taidat harrastaa yksinpuheluakin kaiken muun hourailun lisäksi?
Tuo kirjoituksesi on kyllä ihan itselles tarkoitettu, eipä siihen ole mitään lisättävää.
Mä en ole suinkaan pentu, vaan ihan neljääkymppiä lähestyvä, toisin kuin sinä, ja sinä se täällä olet se, joka jauhaa yhtä ja samaa ja tarttis lääkitystä katkeruuteen. Lisäksi tuos alempana vielä kirjotat mun nickillä anteekspyyntöjä, haloo...onkohan avohoitosysteemi kussu taas pahemman kerran, kun ovat päästäneet sut kotiin?
Arvostelit joku kerta jotain kirjottajaa tämän lukutaidottomuudesta, sinä et itse taida osata lukea? Enhän mä mistään ovulaatioista ole kirjoittanut halaistua sanaa, enkä osallistunut edes varsinaisesti itse aiheeseen, vaan lähinnä naureskelen noille sun jutuilles ja kielenkäytöllesi. Itse sinä paapatat TAAS KERRAN aiheesta "2 viikkoa ovulaatiosta". Hahaa, Cotcha!Nyt mä tulen ja raivaan sinut pois täältä palstalta
- Seurailijatar
RealityMiina kirjoitti:
Heti kun tätä tätyliä arvostelee tai pistää poikkinaisen sanan häntä vastaan, kappas kummaa-koko ketju katoaa kuin taikaiskusta!Kirjotin tuos aikasemmin illalla että hän on puutteessa elävä ämmän käppänä, joka mesoo ja kiukkuaa menopaussin oireissa, ja kerroin kuinka ällö ämmä tää koko tapaus on, niin eipäs tätä koko ketjua näy mailla eikä halmeilla, hauskaa :)
Ja kaikki muutkin häntä vähänkin arvostelleet viestit on kadonneet, jotka on sattuneet vaan olemaan hänen viestinsä alla. Älkää enää vastatko samaan ketjuun tään Reaalikiiman kans, vaan alottaaka vaikka uus ketju niin tää kuumakalle ei pääse poistaan viestejä. Johan on nyt perkele jos yhtä hormonihirviöö ei saa aisoihin, tää eukko pilaa koko palstan noilla ääliökirjoituksillaan ja mollaamisilla. Varmasti on koko eukko yks maho vanhapiika joka on viimeks nähny miehen vehkeen pikkutyttönä isänsä kans saunassa.
Tiedän, itekin syyllistyn nyt mollaamiseen, mutta mua oikeesti ottaa kuuppaan tää akka, jolla ei ole MITÄÄN hyvää sanottavaa kellekään, vaan haistattelee v****a suurinpiirtein kaikille.Olen siinä mielessä samaa mieltä RealityMiinan kanssa, että oikeasti tuo realniina on todella raivostuttava yksilö joka rekisteröidyn nickinsä lisäksi kirjoittaa vielä useammalla muulla nimellä. kirjoitukset on helposti tunnistettavissa tyylistä.. Eikä hänellä_ole_mitään_järkevää_sanottavaa. Puhkuu pelkästään omia patoutumiaan palstalla. Olen samaa mieltä, realniina poistukoon.
- realniina
Seurailijatar kirjoitti:
Olen siinä mielessä samaa mieltä RealityMiinan kanssa, että oikeasti tuo realniina on todella raivostuttava yksilö joka rekisteröidyn nickinsä lisäksi kirjoittaa vielä useammalla muulla nimellä. kirjoitukset on helposti tunnistettavissa tyylistä.. Eikä hänellä_ole_mitään_järkevää_sanottavaa. Puhkuu pelkästään omia patoutumiaan palstalla. Olen samaa mieltä, realniina poistukoon.
Sekö minusta tekee raivostuttavan, kun vastaan jonkun viestiin, että hänellä ei ole vauvamahaa 4-5 rv:lla?
Jos näin niin heh hehe:)
Oikeasti, tästähän se kaikki alkoi, kuten tavallista: minä kerron ystävällisesti että alkuperäisen vauvamaha ei voi näkyä noin aikaisin ja saan paskat niskaani.
Tavallista teinien vittuilua...kuten tähänkin mennessä - Seurailijatar
Seurailijatar kirjoitti:
Olen siinä mielessä samaa mieltä RealityMiinan kanssa, että oikeasti tuo realniina on todella raivostuttava yksilö joka rekisteröidyn nickinsä lisäksi kirjoittaa vielä useammalla muulla nimellä. kirjoitukset on helposti tunnistettavissa tyylistä.. Eikä hänellä_ole_mitään_järkevää_sanottavaa. Puhkuu pelkästään omia patoutumiaan palstalla. Olen samaa mieltä, realniina poistukoon.
sinun on hyvä valittaa kokeneesi jälleen vääryyttä, koska olet "ainoastaan vastannut ystävällisesti ja sinulle on alettu vain tyhjästä vit**illa". Olen seurannut ennenkin kirjoittelujasi, ja sinulla on tapana todellakin poistaa viestiketjut jotka eivät sinua miellytä, myös ne joissa alkuperäinen "ystävällinen" kommenttisi on ollut.Siispä jäljelle jää vain ne, joissa sinua arvostellaan ja haukutaan, ja itse kitiset joutuneesi kiusanteon uhriksi aivan syyttä, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Oletko kenties joku psykopaatti?
Ystävällismielisistä kirjoitteluistasi voidaan olla montaa eri mieltä, kun näitä katsotaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?
category=116&conference=690&posting=
22000000017485284#22000000017485284
Tunnut lisäksi jatkuvasti painottavan sitä, että kaikki täällä ovat keskenkasvuisia teinejä, sinun itsesi jos kenen kirjoituksista se paistaa liiankin selvästi läpi. Et todellakaan ole aikuinen, et ainakaan terve sellainen. - Seurailijatar
Seurailijatar kirjoitti:
sinun on hyvä valittaa kokeneesi jälleen vääryyttä, koska olet "ainoastaan vastannut ystävällisesti ja sinulle on alettu vain tyhjästä vit**illa". Olen seurannut ennenkin kirjoittelujasi, ja sinulla on tapana todellakin poistaa viestiketjut jotka eivät sinua miellytä, myös ne joissa alkuperäinen "ystävällinen" kommenttisi on ollut.Siispä jäljelle jää vain ne, joissa sinua arvostellaan ja haukutaan, ja itse kitiset joutuneesi kiusanteon uhriksi aivan syyttä, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Oletko kenties joku psykopaatti?
Ystävällismielisistä kirjoitteluistasi voidaan olla montaa eri mieltä, kun näitä katsotaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?
category=116&conference=690&posting=
22000000017485284#22000000017485284
Tunnut lisäksi jatkuvasti painottavan sitä, että kaikki täällä ovat keskenkasvuisia teinejä, sinun itsesi jos kenen kirjoituksista se paistaa liiankin selvästi läpi. Et todellakaan ole aikuinen, et ainakaan terve sellainen.http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?
category=116&conference=690&posting=
22000000017485284#22000000017485284 - RealityMiina
MiinaReality kirjoitti:
Taitaa olla pääsi hieman pipi?
ei niin pipi kuin sinulla, kiimaniinaseni :D
- Sivusta seuraaja minäkin
Seurailijatar kirjoitti:
sinun on hyvä valittaa kokeneesi jälleen vääryyttä, koska olet "ainoastaan vastannut ystävällisesti ja sinulle on alettu vain tyhjästä vit**illa". Olen seurannut ennenkin kirjoittelujasi, ja sinulla on tapana todellakin poistaa viestiketjut jotka eivät sinua miellytä, myös ne joissa alkuperäinen "ystävällinen" kommenttisi on ollut.Siispä jäljelle jää vain ne, joissa sinua arvostellaan ja haukutaan, ja itse kitiset joutuneesi kiusanteon uhriksi aivan syyttä, vaikka todellisuudessa näin ei ole. Oletko kenties joku psykopaatti?
Ystävällismielisistä kirjoitteluistasi voidaan olla montaa eri mieltä, kun näitä katsotaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?
category=116&conference=690&posting=
22000000017485284#22000000017485284
Tunnut lisäksi jatkuvasti painottavan sitä, että kaikki täällä ovat keskenkasvuisia teinejä, sinun itsesi jos kenen kirjoituksista se paistaa liiankin selvästi läpi. Et todellakaan ole aikuinen, et ainakaan terve sellainen.Jep, näin on.
Näin sivullisena voin sanoa, että Realniina yleensä vastaa asiallisesti, mutta ryhtyy sitten antamaan samalla mitalla takaisin niille haukkujille; mikä on aivan ja täysin sallittua ja niin pitääkin tehdä.
Joten tässä taitaa olla nyt joillakin jotain suurempaa katkeruutta KTM:ää kohtaan?
Olenko oikeassa? - Seurailijatar
Sivusta seuraaja minäkin kirjoitti:
Jep, näin on.
Näin sivullisena voin sanoa, että Realniina yleensä vastaa asiallisesti, mutta ryhtyy sitten antamaan samalla mitalla takaisin niille haukkujille; mikä on aivan ja täysin sallittua ja niin pitääkin tehdä.
Joten tässä taitaa olla nyt joillakin jotain suurempaa katkeruutta KTM:ää kohtaan?
Olenko oikeassa?realniinan vastaukset ovat yleensä hyvin halveksivia "hehe, oletko vähän tyhmä"-tyyppisiä, ja kyllä sellaisilla on reaktiona samanlainen vastaus. En ole vielä törmännyt realniinan yhteenkään asialliseen vastaukseen, vaan tämä nimimerkki pitää kaikkia tänne kirjoittajia itseään alempina jotka eivät tiedä mistään mitään.En ylipäätään ymmärrä, mitä tyydytystä hän näistä viesteistään oikein saa, ilmiselvästi kuitenkin jonkinlaista mielihyvää. Muuttaisi asennettaan niin saattaisi saada itsekin hieman toisenlaista kohtelua.
- Sivusta seuraaja minäkin
Seurailijatar kirjoitti:
realniinan vastaukset ovat yleensä hyvin halveksivia "hehe, oletko vähän tyhmä"-tyyppisiä, ja kyllä sellaisilla on reaktiona samanlainen vastaus. En ole vielä törmännyt realniinan yhteenkään asialliseen vastaukseen, vaan tämä nimimerkki pitää kaikkia tänne kirjoittajia itseään alempina jotka eivät tiedä mistään mitään.En ylipäätään ymmärrä, mitä tyydytystä hän näistä viesteistään oikein saa, ilmiselvästi kuitenkin jonkinlaista mielihyvää. Muuttaisi asennettaan niin saattaisi saada itsekin hieman toisenlaista kohtelua.
Et ole seurannut alusta asti näitä keskusteluja?
Minäpä olen.
Yleensä se on niin että joku kysyy jotain, Realniina sanoo, että asia ei ole noin (yleensä realniina esittää vain faktoja, jotka pitävät).
Sitten joku sanoo eriävän mielipiteen.HUOM. MIELIPITEEN! mikä poikkeaa faktasta.
Nämä mielipiteen ovat yleensä täysin puppua, joita kysyjä luulee faktoiksi. Ymmärrätkö?
AINA koko ketju menee siihen, että kun annetaan faktoja ja tosiasioita ilmi, niin joku aloittaa Realniinan haukkumisen, joka kertoo faktat faktoina, ei omina mielipiteinä.
Ja yleensä hän vastaa juuri tuolla tavoin, jos häntä on halveksittu ensin. Se on täysin oikein.
En minäkään haluaisi että jotkut koko ajan haukkuvan täysin mitään syytä. - sivusta jne.....
Seurailijatar kirjoitti:
realniinan vastaukset ovat yleensä hyvin halveksivia "hehe, oletko vähän tyhmä"-tyyppisiä, ja kyllä sellaisilla on reaktiona samanlainen vastaus. En ole vielä törmännyt realniinan yhteenkään asialliseen vastaukseen, vaan tämä nimimerkki pitää kaikkia tänne kirjoittajia itseään alempina jotka eivät tiedä mistään mitään.En ylipäätään ymmärrä, mitä tyydytystä hän näistä viesteistään oikein saa, ilmiselvästi kuitenkin jonkinlaista mielihyvää. Muuttaisi asennettaan niin saattaisi saada itsekin hieman toisenlaista kohtelua.
Vielä sen verran, että onko mielestäsi se parempi, jos hän antaisi täällä väärää tietoa kaikille muille kuten muut tekee? ei
Onko parempi jos hän antaisi haukkujien haukkua vaan päivästä toiseen häntä? ei
Onko parempi että hän ymmärtää että mikä on totta ja mikä ei? kyllä - hyvähyvä
Seurailijatar kirjoitti:
realniinan vastaukset ovat yleensä hyvin halveksivia "hehe, oletko vähän tyhmä"-tyyppisiä, ja kyllä sellaisilla on reaktiona samanlainen vastaus. En ole vielä törmännyt realniinan yhteenkään asialliseen vastaukseen, vaan tämä nimimerkki pitää kaikkia tänne kirjoittajia itseään alempina jotka eivät tiedä mistään mitään.En ylipäätään ymmärrä, mitä tyydytystä hän näistä viesteistään oikein saa, ilmiselvästi kuitenkin jonkinlaista mielihyvää. Muuttaisi asennettaan niin saattaisi saada itsekin hieman toisenlaista kohtelua.
Hyvä Jihuu ;D
- Ap.
Ok. Elikkäs maha voi olla näin iso kun neljännestä on kyse. Menen kuitenkin yksityiselle ultraan, jotta saan tietoa onko yksi vai kaksi. Tulen vaikka kertomaan tänne sitten.
Minulla ei tosiaan ole luiden välissä tilaa enkä leviä raskauden aikana, joten kaikki tulee eteen. Mutta nyt näköjään huimaa vauhtia. On tämä aika hassua:)- realniina
Ei sillä ole väliä, onko ensimmäinen vai kymmenes...ei se maha vielä 2 viikoa hedelmöityksestä ole kasvanut lainkaan vauvamahaksi.
ei ei.....
Tai sitten periaatteessa seuraavassa raskaudessa vauvamaha on jo kuukautisten aikaan... - ...........
realniina kirjoitti:
Ei sillä ole väliä, onko ensimmäinen vai kymmenes...ei se maha vielä 2 viikoa hedelmöityksestä ole kasvanut lainkaan vauvamahaksi.
ei ei.....
Tai sitten periaatteessa seuraavassa raskaudessa vauvamaha on jo kuukautisten aikaan...Eihän se sinulla näykkään kuten on jo todettu. Mutta miten voit kuvitella että minne hukkuu lähes anorektikon mitoissa olevalla naisella se kohtu joka raskauden vuoksi on tavaraa täynnä? Selkäänkö se vetäytyy? Vai minne, kun tuo maha sattuu toisilla olemaan sellainen kuoppa. Miten luulet että se kohtu joka raskaudessa kasvaa sitten näkyy? Kohtuhan kun kasvaa JOPA ALKURASKAUDESSA, siitä johtuu mm. kohdun kasvukivut. Mihin se sitten kasvaa , selitätkö. kun se kuitenkin kasvaa ihan lääketieteenkin todistamana? Kerrotko sen vielä?
- realniina
........... kirjoitti:
Eihän se sinulla näykkään kuten on jo todettu. Mutta miten voit kuvitella että minne hukkuu lähes anorektikon mitoissa olevalla naisella se kohtu joka raskauden vuoksi on tavaraa täynnä? Selkäänkö se vetäytyy? Vai minne, kun tuo maha sattuu toisilla olemaan sellainen kuoppa. Miten luulet että se kohtu joka raskaudessa kasvaa sitten näkyy? Kohtuhan kun kasvaa JOPA ALKURASKAUDESSA, siitä johtuu mm. kohdun kasvukivut. Mihin se sitten kasvaa , selitätkö. kun se kuitenkin kasvaa ihan lääketieteenkin todistamana? Kerrotko sen vielä?
Jotai realismia kehiin kuitenkin.
Alkio on tuolla viikolla 0.5- 1mm pieni.
Kohtu on suunnilleen 70 gr painava ja tilavuudeltaan noin 10 ml, loppuraskaudesta 5-10 litraa.
Se kohtu ei ole täynnä tavaraa kaksi viikkoa hedelmöityksestä...ei sinnepäinkään, vai onko mielestäsi 10 ml paljon tavaraa? Ei.
Ei voi mitenkään verrata viikon 4-5 mahaa 4-5 kuulla olevan vauvamahaan.
4-5 viikolla alkio on sen millimetrin, pari
4-5 kuukaudella sikiö on noin reilu 20 cm pitkä - ei jaksa kirjautua
realniina kirjoitti:
Jotai realismia kehiin kuitenkin.
Alkio on tuolla viikolla 0.5- 1mm pieni.
Kohtu on suunnilleen 70 gr painava ja tilavuudeltaan noin 10 ml, loppuraskaudesta 5-10 litraa.
Se kohtu ei ole täynnä tavaraa kaksi viikkoa hedelmöityksestä...ei sinnepäinkään, vai onko mielestäsi 10 ml paljon tavaraa? Ei.
Ei voi mitenkään verrata viikon 4-5 mahaa 4-5 kuulla olevan vauvamahaan.
4-5 viikolla alkio on sen millimetrin, pari
4-5 kuukaudella sikiö on noin reilu 20 cm pitkä... joka myös raskaana, näki itsellään viikolla 15 ihan kauhean ison mahan. Minä en nähnyt tätä isoa mahaa ollenkaan, en edes kumpua!! Eli kaikki on niin suhteellista. Tottakai nainen tarkkailee itseään raskausaikana ja näkee itse pienimmätkin muutokset. Toiset näitä muutoksia eivät näe, vaikka hyväntahtoisesti niin haluaisivatkin. Eiköhän se oikea vauvamassu tule vasta siinä puolenvälin tietämillä(tietysti aika yksilöllistä). Itsellänikin kumpua oli heti alusta asti, mutta se oli todellakin vain turvotusta (vaikka tuntuikin kiinteältä ja kovalta).
- heinä -07
Mulla ei näyttäny vauvamahalta, mutta housut kirras jo varmaan 4:nnellä viikolla. Viikolla 7 tai 8 piti ostaa jo äitiyshousut, kun ei mahtunut mitkään kii vyötäröstä, mulla ei kyllä muutenkaan ole mikään ampiaisvyötärö, muuten olen normaalipainoinen, eli kyse on kai ruumiinrakenteesta.. Nyt rv 15 alkaa ja ihmiset alkaa huomaamaan - ainakin naiset. Olen ollut kyllä yllättynyt, kuinka naiset tarkkailevat toisiaan! Itse en kyllä ole ainakaan naisten katselusta niin kiinnostunut ;)
- nyt herranjumala
vaan niin on että raskaus ei näy vklla 4!
alkio kiinnittyy vklla 3 ja on vklla 4 nuppineulanppään kokonen!
mietä vähän järjellä jos mahassasi on herne niin huomaako sen todella?
huh,huh...kyllä toi on ihan mieliikuvitusta,vaikka kuinka laiha olisi!
ei siellä viellä mikään oo niin kehittyny,turvotus on tietysti eri asia1- Ap.
Olet väärässsä etkä osaa kirjoittaa sivistyneesti. Tuo Realniinakin on samanlainen.
Teillä kun ei ole tietoa eikä kokemusta, olkaatte hiljaa kun en teidän kommentteja kaipaa. On sen verran ärtynyt olo hormoneista johtuen, että en kirjoittele enää tälle kakara-palstalle. Jostain varmaan löytyy asiallinen aikuisten palsta, jossa raskaudesta voi jutella.
Minun vatsani ON vauvamaha jo nyt, miehenikin on sen sanonut eikä farkut enää mahdu kunnolla kiinni, sanoitte te "rikkiviisaat" mitä hyvänsä.
Kirjoitin tähän ketjuun nimenomaan, etten kaipaa sen realniinan kommentteja, mutta ei auta.. roikkuu mukana kun loinen, joten goodbye! - tänne!
Ap. kirjoitti:
Olet väärässsä etkä osaa kirjoittaa sivistyneesti. Tuo Realniinakin on samanlainen.
Teillä kun ei ole tietoa eikä kokemusta, olkaatte hiljaa kun en teidän kommentteja kaipaa. On sen verran ärtynyt olo hormoneista johtuen, että en kirjoittele enää tälle kakara-palstalle. Jostain varmaan löytyy asiallinen aikuisten palsta, jossa raskaudesta voi jutella.
Minun vatsani ON vauvamaha jo nyt, miehenikin on sen sanonut eikä farkut enää mahdu kunnolla kiinni, sanoitte te "rikkiviisaat" mitä hyvänsä.
Kirjoitin tähän ketjuun nimenomaan, etten kaipaa sen realniinan kommentteja, mutta ei auta.. roikkuu mukana kun loinen, joten goodbye!www.neuvolainfo.fi :
asiallista kirjautunutta porukkaa!
muut asiallisesti suhtautuvat! - ......
Ap. kirjoitti:
Olet väärässsä etkä osaa kirjoittaa sivistyneesti. Tuo Realniinakin on samanlainen.
Teillä kun ei ole tietoa eikä kokemusta, olkaatte hiljaa kun en teidän kommentteja kaipaa. On sen verran ärtynyt olo hormoneista johtuen, että en kirjoittele enää tälle kakara-palstalle. Jostain varmaan löytyy asiallinen aikuisten palsta, jossa raskaudesta voi jutella.
Minun vatsani ON vauvamaha jo nyt, miehenikin on sen sanonut eikä farkut enää mahdu kunnolla kiinni, sanoitte te "rikkiviisaat" mitä hyvänsä.
Kirjoitin tähän ketjuun nimenomaan, etten kaipaa sen realniinan kommentteja, mutta ei auta.. roikkuu mukana kun loinen, joten goodbye!Kyllä se vaan valitettavasti niin on että raskaus ei ole saanut housujasi kiristämään... Tosiaan rv 4-5 nuppineulan kokoinen alkio ei saa sitä aikaan oli tämä sitten sinun 4:s tai 10:s raskautesi... Sorry!
- Ap.
tänne! kirjoitti:
www.neuvolainfo.fi :
asiallista kirjautunutta porukkaa!
muut asiallisesti suhtautuvat!Hyvä, että on asiallinen foorumi. On jotensakin mukavaa kysellä muidenkin kuulumisia ja vertailla omiin kun ei alkuraskaudessa voi puhua kenellekään. Toisekseen, kaikki ystäväni ovat jo lopettaneet lastenteon, etten heitä voi näillä vohinoilla rasittaa.
- Tiina**
...... kirjoitti:
Kyllä se vaan valitettavasti niin on että raskaus ei ole saanut housujasi kiristämään... Tosiaan rv 4-5 nuppineulan kokoinen alkio ei saa sitä aikaan oli tämä sitten sinun 4:s tai 10:s raskautesi... Sorry!
Aivan.
Kyllähän se pistää vaatekerran uusiksi kun oikeen syö itsensä lihavaksi, sitten sitä makkaramahaa luullaan vauvamahaksi :P - sattuu...
Ap. kirjoitti:
Olet väärässsä etkä osaa kirjoittaa sivistyneesti. Tuo Realniinakin on samanlainen.
Teillä kun ei ole tietoa eikä kokemusta, olkaatte hiljaa kun en teidän kommentteja kaipaa. On sen verran ärtynyt olo hormoneista johtuen, että en kirjoittele enää tälle kakara-palstalle. Jostain varmaan löytyy asiallinen aikuisten palsta, jossa raskaudesta voi jutella.
Minun vatsani ON vauvamaha jo nyt, miehenikin on sen sanonut eikä farkut enää mahdu kunnolla kiinni, sanoitte te "rikkiviisaat" mitä hyvänsä.
Kirjoitin tähän ketjuun nimenomaan, etten kaipaa sen realniinan kommentteja, mutta ei auta.. roikkuu mukana kun loinen, joten goodbye!olemaan raskaana olosta kokemusta..
mutta kyllä pitää olla aika typerä että luulee raskauden näkyvän vklla 4!
olet sen takia alkanut luulemaan vauvamahaksi koska tiedät olevasi raskaana,muuten et asiaa edes huomaisi! - Tunnistaja
Tiina** kirjoitti:
Aivan.
Kyllähän se pistää vaatekerran uusiksi kun oikeen syö itsensä lihavaksi, sitten sitä makkaramahaa luullaan vauvamahaksi :Pet sitten parempaa nickiä keksinyt?
- =)...
Sinuna soittaisin ilman muuta esim. Ennätystehtaaseen (Pyörii tällä hetkellä televisiossa) ja ilmoittaisin vauvamahasta 4:llä viikolla!!! Saakohan siitä jopa jotain palkintoja?!?! Takuulla ainakin teet uuden ennätyksen!!!
Lueskelin terveydenhoitaja -tuttuni kanssa tuota viestiäsi... Hän käski kysyä että jos syöt keitetyn herneen ja juot lasillisen vettä päälle, näkyykö se vatsalaukussasi? (Siis ulospäin?)
Äläkä helvetissä mene sinne neuvola-info sivuille... karkotat kaikki "normaalit" ihmiset pois!! Mene sä sinne hosukauppaasi ja jatka turpoamista.... Kannattaa varmaan ostaa pari kokoa isommat housut että mahtuvat vielä 8. viikolla!! - BMI 17
Mä oon tosi hoikka ja mulla "vauvamaha" näkyi kans heti plussaamisen jälkeen, eli siinä viikoilla 4-5. Vatsa oli siis sellainen kumpu, kiinteä ja melko kova, ei siis tuntunut turvotukselta, eikä mulla turvotusta ollut muualla kroppaa.
MUTTA, missään vaiheessa en olettanut että se olisi muuta kuin turvotusta, ihan maalaisjärkeäkin käyttäen. Noin viikolla 16 se sitten hävisi ja oikea vauvamaha tuli reilusti yli 20 viikolla. Tosin en väitä että kaikilla niinkään myöhään vauvamaha tulee, mutta ei nyt sentään vielä 4 viikolla...- viikolla 12
Sama vika täällä... nyt viikolla 12 ja jos menisin yleiselle paikalle alasti (esim. uimahalliin) niin varmasti ihmiset "luulisivat" minun olevan raskaana. Tämä nyt ei kuitenkaan vielä ole vauvamaha, vaan TURVOTUSTA joka aiheuttaa kovan vatsapömpön. Housut menevät ihan hyvin auki ja kiinni (mulla kyllä kaikki housut lantiomallia). Kyllä se vauvamaha sieltä ehtii tulla ja hankaloittaa liikkumista ihan tarpeeksi sitten myöhemminkin.
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata401380Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.981335Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l2891225- 1091095
- 191031
- 641015
- 711012
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva161009Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f176868Vihdoinkin lavatansseja tv:ssä - Juhannuksena tanssitaan, bändeinä Yölintu ja Komiat!
Jes, vihdoinkin lavatansseja taas televisiossa! Keskikesän juhlaa vietetään tänä juhannuksena Tuuloksen Kapakanmäellä ju17833