Mistä lainaa pahimman ajan yli pääsemiseksi? Pankki ei anna, tuskin Finnverakaan. Pikavippejä ei saa, kun puhelin on rekisteröity yrityksen nimelle. Luottotiedot ovat kyllä kunnossa.
Tilanne on se, että seuraavat maksut asiakkailta ovat tulossa helmikuun lopussa (edellyttäen, että maksavat ajoissa), ja ensimmäinen isompi summa (5000 e)maaliskuussa. Siitä eteenpäin on tilanne turvattu ainakin joksikin aikaa yhden ison alihankintasopimuksen ansiosta. Mutta nyt on joulu"loman" jäljiltä tili kirjaimellisesti tyhjä ja laskuja kaatuu niskaan. Kaikki neuvotteluvara on käytetty, mutta kuun vaihteessa erääntyy silti sellaisia laskuja, joihin ei enää kerta kaikkiaan saa maksuaikaa. Toista palkansaajaa ei perheessä ole, joten nyt on ihan oikeasti vaarassa lähteä katto pään päältä.
Tuntuisi turhauttavalta lyödä juuri nyt hanskat tiskiin, kun on vihdoinkin saanut kunnon diilin mutta se ei vain ehdi alkaa ajoissa.
Siis mistä noin 2000 euroa pikaisesti lainaksi? Please, kaikki apu tulee nyt tarpeeseen.
Tilanne on se, että seuraavat maksut asiakkailta ovat tulossa helmikuun lopussa (edellyttäen, että maksavat ajoissa), ja ensimmäinen isompi summa (5000 e)maaliskuussa. Siitä eteenpäin on tilanne turvattu ainakin joksikin aikaa yhden ison alihankintasopimuksen ansiosta. Mutta nyt on joulu"loman" jäljiltä tili kirjaimellisesti tyhjä ja laskuja kaatuu niskaan. Kaikki neuvotteluvara on käytetty, mutta kuun vaihteessa erääntyy silti sellaisia laskuja, joihin ei enää kerta kaikkiaan saa maksuaikaa. Toista palkansaajaa ei perheessä ole, joten nyt on ihan oikeasti vaarassa lähteä katto pään päältä.
Tuntuisi turhauttavalta lyödä juuri nyt hanskat tiskiin, kun on vihdoinkin saanut kunnon diilin mutta se ei vain ehdi alkaa ajoissa.
Siis mistä noin 2000 euroa pikaisesti lainaksi? Please, kaikki apu tulee nyt tarpeeseen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Citibank
Ellos
jne...
Lue tuota velkapalstaa, siellä ne näistä juttelee.
Pikavipit nyt on aika huono vaihtoehto, mutta jos tilanne on kriittinen niin ainahan sä voit hakea uuden puhelinliittymän omiin nimiisi. Sen saa auki heti ja pikavippi tilillä alta aikayksikön.
Jos sinulla on luottokortti, niin nosta sillä rahaa?
jo melkein käytetty, ja kun en pysty maksamaan joulukuun ostoja kuun viimeisenä päivänä niin helmikuussa sitä ei sitten voi enää vinguttaakaan. Mutta kiitos ehdotuksesta.
Eikä ole omaisuuttakaan mitä voisi myydä tai pantata? Tulevalta asiakkaalta ei voi pyytää ennakkomaksua?
Mitähän ne laskut ovat joista ei ole mahdollista tehdä maksusuunnitelmaa? 2000 euroa kuulostaa kuitenkin aika isolta summalta.
Sosiaalitoimistosta voi saada harkinnanvaraista toimeentulotukea tilapäisesti, jos pystyy osoittamaan satavarmasti sen, ettei itsellään tai yrityksellä ole tuloja _eikä varallisuutta_ esimerkiksi asunnon vuokran tai vastaavien peruselinkustannuksen hoitoon.
kerroin niin suurin ja kriittisin lasku on kahden kuukauden vuokrarästi, joka on mennyt käräjäoikeuteen eikä siitä siis voi enää tehdä mitään maksusopimuksia.
Ennakkomaksua en kehtaa pyytää ihan uudelta, isolta asiakkaalta, se olisi liian noloa. Sossusta en usko saavani apua, kun ei ole enää alaikäisiä huollettaviakaan, mutta sinne kai huomenna on soitettava kunhan pystyisin edes pysymään kasassa puhelun ajan. Olen huomenna koko päivän asiakkaan luona, joten pakko tässä on koota itsensä muutenkin.
Tässä yksi perheyrittäjä, joulu"lomat" ym. hiljaiset kuukaudet on vetänyt tilanteen joskus juuri vähän vastaavaksi. Asiaan on liittynyt laajemmin hankala elämäntilanne, sinänsä luonnollinen ja iloinen asia eli pienet lapset. Mutta tuttua on kamppaileminen ilman minkäänlaista joustovaraa.
Noi jonkun fiksun "tositutkijan" ( hah! ) höpötykset uskottavuudesta saavat mennä toisesta korvasta ulos. Että hanskat naulaan, hah! sen olisin minäkin ehkä tehnyt jos se ei tilanteessa olisi merkinnyt samaa kuin hypätä kaivoon.
Yrittäjän turvaverkot ovat tässä maassa niin loistavat että!
Kannattaa ehdottomasti koittaa hakea ns. ennalta ehkäisevää toimeentulotukea. Häätöuhka on oikein hyvä syy.
Pikalainat joissa on aika kova korko on tyhjää parempi apu. Oletko kokeillut "heti lainaa"-palvelua. Sitten nämä ellos-, halens-, cellbes- ym yksityislainat. Muutamassa päivässä antavat päätöksen. Täytä nettihakemukset samantien!
Nordean joustoluoton päätöksen saa pankissa aika samantien, itse varmaan tiedät parhaiten mahdollisuutesi sen suhteen.
Käräjäoikeuden kahden viikon maksuaikaan voi ehkä neuvotella parikin viikkoa lisää, tosin en ole varma kun on kyse vuokrasaatavasta.
ja ennen kaikkea myötäelämisestä. Noita nettilainoja olen laittanut vetämään, mutta katsotaan nyt miten käy. Kun ensimmäiset pari vuotta on ollut tosi pienet tulot niin lainan saantikin on vaikeaa (ja jos olisi ollut isot tulot niin mihin sitä korkeakorkoista lainaa ylipäänsä tarvitsisi).
Ne saattavat antaa sellaisia 700-800e-kokoisia lainoja pienituloiselle. Pari sellaista saattaa auttaa paljonkin tilanteessasi.
Mutta tosiaan, sinne sosiaalitoimistoon kannattaa tilata aikaa ihan heti. Ja sinnekin kannattaa kertoa että vaikeutesi on ohimenevää ja parempaa on tiedossa. Heitäkin meinaa saattaa kiinnostaa asia siltä kannalta että jos auttavat sinua nyt niin he välttyvät pitkältä asiakkuudelta kun selviät tämän karikon yli.
Jos luottotiedot kunnossa, se puhelinliittymän aukaisu 5 minuutin homma. Kerkeää rekistereihin viikossa.
Joululoma ja nyt jo kaatuu niskaan(Neuvotteluvarat käytetty), ei uskottavaa.
2 tonnia on aika pieni raha.
Lyö vaan hanskat tiskiin nyt, ennen kuin velkaannut lisää.
Tuleva 5000:a on yrittäjälle aika pieni raha, eikä sillä pitkälle potki, varsinkin siitä olisi maksettava kuunvaihteessa erääntyvät 2000 ja nyt lainaamasi 2000 = 4000.
Pistä vaan hanskat tiskiin, tai keksi parempia tarinoita.
mutta sillä on että pöydälläni on viesti Helsingin käräjäoikeudelta: "Teille on asiakirjan tiedoksianto Helsingin käräjäoikeudessa jne". Soitto vuokranantajalle selvitti, että minulla on tuon asiakirjan saamisesta 14 vrk aikaa järjestää kahden kuukauden vuokrat (joulukuu tammikuu) perimiskuluineen (222 euroa) JA jotta asia ei etenisi ulosottoon asti niin myös helmikuun vuokra on maksettava 3.2. mennessä.
Hanskojen tiskiin lyöminen ei kovin hyvältä tunnu, koska se tarkoittaa että katto lähtee varmasti pään päältä. Yrittäjänä kun on turha odottaa työttömyyskorvauksia muutamaan viikkoon/kuukauteen.
Tämä päivä on mennyt itkemiseen siitä saakka kun aamun keikalta palasin. Huomiselle on töitä tiedossa, joten on koottava itsensä, samoin ylihuomiselle ja ylipäänsä koko loppukuu on ihan hyvin buukattu. Mutta siitä ei ole iloa tähän hätään. Niin kuin ei ole 100 euron pikavipeistäkään, jotka pitäisi maksaa takaisin viikon tai kahden kuluttua 50 euron korolla, eli turha niiden takia on uutta puhelinlinjaa hankkia.
Kiitos teille, jotka olette ehdottaneet eri vaihtoehtoja. Olen itse tällä hetkellä niin lopussa, etten pysty edes ajattelemaan selkeästi.
tai papalta.
en perustele sen kummemmin, mutta sen paremmin lähisukulaisilta tai ystäviltä en voi lainata noin suurta summaa.
Tammikuu ei vielä ole käräjäoikeuteen menossa. Joten akuutti tarve on joulukuun vuokra € ?.
Uusi puhelinliittymä on aika pieni juttu, viikossa kahdessa saat lisäaikaa, sitähän haet?
Helmikuun vuokra ei vielä liity asiaan mitenkään.
Keikkaa teet ja rahaa ei tule, vaikka koko loppukuu hyvin buukattu, joopa joo...
on silmieni edessä lappu käräjäoikeudesta ja puhelimitse on tänään varmistunut että kyse on joulu tammikuun vuokrista niin enemmän minä omia silmiäni ja korviani uskon kuin tuntemattoman kommentteja netissä. JA jotta VVO suostuisi vielä sopimaan asian niin se edellyttää että helmikuu maksetaan eräpäivään mennessä.
Tulkoon nyt ilmi, että työni on pääasiassa koulutusta. Ja laskun voin lähettää kun parhaillaan menossa olevat kurssit päättyvät, ja molemmat päättyvät tämän kuun lopussa. Maksuaikaa on annettava kaksi viikkoa laskutuspäivästä, ja isot organisaatiot maksavat silti silloin kun se niiden byrokratiaan sopii, eli en voi laskea sen varaan että rahat olisivat tililläni edes 15.2. vaan ne voivat myöhästyä vielä siitäkin.
Oliko muuta kysyttävää? Tai itse asiassa: vaikka olisikin niin energiani ei oikein riitä väittelemiseen.
Helpottaako tilannetta, jos tammikuun lopussa kun laskut on tehty, myyt ne eteenpäin? Katso netistä esim. Svea Rahoitus tsai Parkerhouse Finans.
Miten menee?
Oletko saanut asioitasi järjestymään?
Tsemppiä! Tiedän että raskasta on.