Avokkeellani on melkoisen paha masennus ja pelkotilat meneillään. En asiaa ymmärtänyt ensin, keskustelimme kylläkin (itsekin olen vastaavaa läpikäynyt), mutta sitten hän kuitenkin eräänä päivänä meni lääkäriin ja sai joitakin lääkkeitä. Sai myös toisia lääkkeitä. En tiedä, mitä ovat nimeltään, mutta jotain mielialalääkkeitä.
Tuntuu, että miehelläni olisi paljonkin kerrottavaa (olemme tapailleet alle puoli vuotta vasta) ja jotain hän on saanutkin kerrottua. Haluaisin auttaa, haluaisin hänet takaisin, haluaisin sen ihanan ja rakastavan ihmisen ja "rakastajan" takaisin, joka hän oli ennen tätä romahtamistaan. Miten voin auttaa? Yritän olla läsnä, pitää hyvänä ja paijata, mutta kokeeko "tyrkytyksenä", ahdistanko lisää? Jos en, kokeeko hylkäämisenä? Rakastan häntä yli kaiken, suunnattomasti. Tiedän, että voin olla ilman seksiä hänen olonsa johdosta, kun hän ei halua. En tietenkään haluaisi loputtomiin odottaa, ehkä sekin päivä vielä koittaa, että tilanne normalisoituu...?!
Joitain asioita tiedän, mitä varmasti vaikuttamassa taustalla, näistä kertonutkin. Isoja asioita, isoja elämänmuutoksia, epävarmuuden ja turvattomuuden tunnetta. Vaan millä muutan sen turvallisuuden tunteeksi kanssani? Tuntuu pahalta hänen puolestaan. Toisaalta pelkään, miten itse jaksan, kun itsekin olen romahtanut... Onko hyviä neuvoja.
Tuntuu, että miehelläni olisi paljonkin kerrottavaa (olemme tapailleet alle puoli vuotta vasta) ja jotain hän on saanutkin kerrottua. Haluaisin auttaa, haluaisin hänet takaisin, haluaisin sen ihanan ja rakastavan ihmisen ja "rakastajan" takaisin, joka hän oli ennen tätä romahtamistaan. Miten voin auttaa? Yritän olla läsnä, pitää hyvänä ja paijata, mutta kokeeko "tyrkytyksenä", ahdistanko lisää? Jos en, kokeeko hylkäämisenä? Rakastan häntä yli kaiken, suunnattomasti. Tiedän, että voin olla ilman seksiä hänen olonsa johdosta, kun hän ei halua. En tietenkään haluaisi loputtomiin odottaa, ehkä sekin päivä vielä koittaa, että tilanne normalisoituu...?!
Joitain asioita tiedän, mitä varmasti vaikuttamassa taustalla, näistä kertonutkin. Isoja asioita, isoja elämänmuutoksia, epävarmuuden ja turvattomuuden tunnetta. Vaan millä muutan sen turvallisuuden tunteeksi kanssani? Tuntuu pahalta hänen puolestaan. Toisaalta pelkään, miten itse jaksan, kun itsekin olen romahtanut... Onko hyviä neuvoja.
Vastaukset 6
Vanhimmat
jos mieskaverisi pääsisi psykoterapiaan,sieltä voisi löytyä apua
No, minä lähtisin karkuun. Kuulostaa siltä, että vaikeuksia tulossa enemmänkin. Haluatko miehen, vai huollettavan mieti tarkkaan ennenkuin sitoudut.
mun mielestä näin kun itse olen masentunut ja se mitä kaipaan mun poikakaverilta on se että hän kuuntelee ja lohduttaa ja jaksaa jatkaa tsemppausta uuteen päivään.nyt taas jos jätät sen yksin sen olo vaan pahentuu ja sitten ei hyvää seuraa.suostuttele sen meneen juttelee jollekki psykplogille.ja tuet häntä parhaasi mukaan tiedän se ei oo helppoo mutta jos todella rakastat häntä nii jaksat.ja hänelle on vaa parempi kun hän tietää että todella välität hänestä että on edes joku joka kuuntelee ja tarjoo lohtua!
tsemppii sulle ja miehelles!
Avomieheni ollut masentunut koko suhteemme ajan, eli liki vuoden. Vasta nyt alan pikkuhiljaa osata elää masentuneen ihmisen kanssa, vaikka olen itsekin potenut lievää masennusta pari vuotta sitten. Kirjoitin toiselle ongelmien kera painiskelevalle meilin (katso listaa, nimimerkkini Avoakka), josta voit lukea tuntemuksistani. Tietenkään ärtyminen sinällään ei auta mitään, mutta se on ihan inhimillistä ja mielestäni toisinaan ihan perusteltuakin. Masentuneet toki oireilevat eri tavoin: oma kumppanini vain nukkuu ja nukkuu - eikä pidä itsekään tilanteesta. Parasta on mielestäni luoda itselleen suht siedettävä, etten sanoisi suorastaan mukava elämä, eikä liikaa jumittua toisen pahaan oloon (helpommin sanottu kuin tehty=(...). Kaikille asianosaisille toivotan todella paljon voimia, niitä nimittäin tarvitaan!!
rinnalla. Ponnistelu neuvoilla ja puhumalla auttamiseksi ei toimi, kuunteleminen ja sitä kautta yritys ymmärtää on parempi vaihtoehto.
Arkipäivän rutiineissa auttaminen ja asioiden puolesta tekeminen sen sijaan helpottavat selvästi masentuneen oloa.
Jonkun verran voi seurata tilannetta hiljaa ymmärtäen ja varovaisesti tukea silloin, kun se onnistuu luontevasti.
Terapia on hyvä hoitomuoto ja sitä kannattaisi yrittää.
Voimia, kärsivällisyyttä ja ymmärrystä!
..tuossa edellä, eikä niihin ole juuri mitään lisättävää. Sanoisin omana kokemuksenani vielä kuitenkin sen, että läheisten ihmisten muodostaman turvaverkon merkitys on toipumisessa ihan ratkaiseva. Hyvin pitkälti, mutta kohtuudella on mentävä potilaan ehdoilla ja se ei ole helppoa. Mutta loppupeleissä se vaiva kyllä palkitaan. Itse ainakin masennuksesta toipuvana olen saanut omaan liittooni ja suhteeseeni muuhun lähipiiriin ihan uutta syvyyttä ja oppinut arvostamaan heitä täysin uudella tavalla.
Asenteesi avopuolisosi tukemiseen vaikutti hyvältä ja uskon että onnistut. Voimia se vaatii ja niitä sinulle tietysti toivon.