Hyvä Matti
Hyvä Matti
Hyvä Matti
10469
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
mistä hyvästä. Eilisestä A-tsuumi ohjelmasta minulle tuli mieleen, että Matti on kuin Pekka-töpöhäntä. Toisella on aivan tarkoituksellinen kiusaaminen mielessä. Matti vastasi silti asiallisesti, välillä kyllä ilmaisi, että nyt puhutaan jo muusta asiasta. Aivan kuin hänelle yksin olisi järjestetty vaalitentti, missä vastustaja saa kaataa koko roskiksen päälle.
Aivan epäasiallinen ja selvästi värittynyt toimittaja.
Mitä hyvää te muka näette kepun ja Matti Vanhasen hallituspolitiikassa. Suomi on yhä syvemmin rämettynyt EU-suohon. Tänäkin vuonna Suomi "saa" nettomaksaa peräti 1.500 miljoonaa euroa EU:lle, että se panisi kuntoon entisten itäblokin maiden takapihat. Koskahan Suomi rupeaisi saamaan jotakin EU:lta takaisin? Ei ainakaan Vanhasen ja Heinäluoman ansioilla.
Suomessa vain maaseutu kurjistuu, pientilat kuolevat ja Vanhanen toteaa, "että kyllä meillä menee hyvin". Herätkää äänestäjät!
Varallisuusveron poistossa hallitus menetti runsaan 100 miljoonan euron verotulot, pienyritystoiminta on verotuksellisista syistä kuralla eikä työmarkkinatukea ole käytännössä korotettu ollenkaan. Vanhasen osaamaton politiikka jakaa Suomen kahtia ja maaseutu kärsii siitä ensimmäisenä.
Onneksi keskustan sisälläkin asia ollaan osittain oivallettu. EU-vastustus lisääntyy puolueen sisällä. Niin sitä pitää. Itsenäisyyspuolue olisi vain järkevämpi ja rehellisempi vaihtoehto!
Niin laajat ja luotettavat lähteet esität mielipiteittesi tueksi, että pakko on uskoa. Siis uskoa. Tiedostahan on silloin haittaa. Se on ainoa asia, jonka kepulainen todella tietää.
tiedotteen, joita sak on demarien nimissä lähetellyt jäsenistölleen.
Rappari SIIONISTI!
tällä Kepupalstalla, "Hyvä Matti" kuuluu aloite, olisit pannut edes jakoksi, ja hyvä Kepu, o lisi ollut vähän asiaa, olisit edes yrittänyt, minkä hyväntyön Matti on taas tehnyt.
Minä itse olen harjoittelija tällä kirjoittamisen saralla, ja Sonnimies onkin ahkeraan siitä huomautellut, yritän kuitenkin kertoa mitä asiallani haluan sanoa.
Toisaalta kun lukee näitä sanan mestareita, kuten Jomppea, Mielipidepankkia, Jabaa, onhan siellä melkein täysi tusina hyviä kirjoittajia. Se tasoero on niin suuri, että minä en jaksa sitä oikein käsittää, tympäsee nuo yhdenlauseen hokijat.
Mattihan on pannut Suomen asiat kuntoon. Kasvu ennusteita vain korotetaan. Punikit maalaikee piruja seinälle sinun kanssasi. Mitä hyötyä on kirjoittaa sujuvasti jos kirjoittaa valhetta kuten sinun nimeämät punaiset aatetoverit, samat, jotka tekivät vuonna 1918 punakapinan. Mitäs siitä sanoisit. Pyydän, että et tukehdu omaan myrkkyysi.
"Mattihan on pannut Suomen asiat kuntoon."
kaksimielisesti, ei osuvasti..
...monessakin asiassa. Kuten linnunpönttöjen ja tietääkseni isompienkin talojen rakentamisessa. Ehkä melko hyvä myös naisten kanssa "silleen"; ainakin sellaista kuvaa hänestä täällä on annettu. Hieman sitä kyllä ihmettelen, kun lähestymistavoissaan naisiin hän tekstiviesteineen on kovin nulikkamaisella asteella.
Varmaan Matti on ihmisenäkin ihan hyvä. Sopuisa ainakin, kun tulee niin hyvin toimeen hallituskumppaniensa kanssa, joka johtunee paljolti siitä, että Matti osaa kuunnella heitä ja on kyllin fiksu ottaakseen huomioon heiltä saamansa hyvät neuvot ja osaa johdateltuna noudattaakin niitä.
Edellä sanotun huomioon ottaen hän on siis melko hyvä politiikassakin, sillä politiikkahan on käytännön asioiden tasolla yhteistyötä, ja Matti on sanonut näkevän roolinsa enemmän toimitusjohtajana kuin suunnannäyttäjänä. Sellaiseen hänellä ei todellakaan olisi edellytyksiä, sillä Matilla ei juuri ole omia ajatuksia tai valtiomiessarjaan nostavaa visionäärisyyttä eikä suunnannäyttämisessä tarvittavaa voimakasta tahtoa.
Kyllä Matti on ihan hyvä suomalainen. Hän on niin tavallinen. Pituudestaan huolimatta kenenkään ei tarvitse katsoa häneen ylöspäin. Siksi hän on niin suosittu suomalaisten keskuudessa, kun meillä on taipumusta karsastaa itseämme viisaampia ja vahvempia johtajia. Ellei tuo johtaja satu olemaan Urho Kekkonen.