On aivan pakko purkautua tänne, kun pelottaa ja ahdistaa nyt niin pahasti!
Pitäisi mennä tunnin päästä luennolle. Uusi kurssi alkamassa. Opiskelen yliopistossa kolmatta vuotta ja kärsin Aspergerin oireyhtymästä ja vaikeasta sosiaalisesta fobiasta sekä psykoottisesta masennuksesta. Ahdistaa niin helvetisti mennä uudelle kurssille, kun siellä on niitä muita ihmisiä. Ahdistaa muiden katseet ja kun siellä joutuu kuitenkin joihinkin helvetin ryhmätöihin, esittelemään itsensä, puhumaan muille. Antaisitte minun vain olla. On se perkele kun ei opetus voi olla pelkkää luennoimista... Ahdistaa ahdistaa! Masennukseni pahennuttua myös sosiaalinen fobiani on kasvanut hirveisiin mittasuhteisiin. Saan myös paniikkihäiriön kaltaisia oireita. Lääkäri vasta viikon päästä seuraavan kerran! Ehkä pyydettävä sairaslomaa, mutta sitten vasta itseni luuseriksi tunnenkin.
On pakko ottaa seroquel, ei tässä muuta ole tällä hätää. Todennäköisesti tulee tämäkin kurssi jätettyä kesken, mutta miten ihmeessä kestäisin edes sen ENSIMMÄISEN luennon!??
Ahdistaa, ahdistaa...sydän tulee ulos rinnasta! ahdistaa!!!!!
Tämä oli vain tämänhetkinen olotilani. Kolmen tunnin päästä olo voi olla toisenlainen.
Pitäisi mennä tunnin päästä luennolle. Uusi kurssi alkamassa. Opiskelen yliopistossa kolmatta vuotta ja kärsin Aspergerin oireyhtymästä ja vaikeasta sosiaalisesta fobiasta sekä psykoottisesta masennuksesta. Ahdistaa niin helvetisti mennä uudelle kurssille, kun siellä on niitä muita ihmisiä. Ahdistaa muiden katseet ja kun siellä joutuu kuitenkin joihinkin helvetin ryhmätöihin, esittelemään itsensä, puhumaan muille. Antaisitte minun vain olla. On se perkele kun ei opetus voi olla pelkkää luennoimista... Ahdistaa ahdistaa! Masennukseni pahennuttua myös sosiaalinen fobiani on kasvanut hirveisiin mittasuhteisiin. Saan myös paniikkihäiriön kaltaisia oireita. Lääkäri vasta viikon päästä seuraavan kerran! Ehkä pyydettävä sairaslomaa, mutta sitten vasta itseni luuseriksi tunnenkin.
On pakko ottaa seroquel, ei tässä muuta ole tällä hätää. Todennäköisesti tulee tämäkin kurssi jätettyä kesken, mutta miten ihmeessä kestäisin edes sen ENSIMMÄISEN luennon!??
Ahdistaa, ahdistaa...sydän tulee ulos rinnasta! ahdistaa!!!!!
Tämä oli vain tämänhetkinen olotilani. Kolmen tunnin päästä olo voi olla toisenlainen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Miten luentosi meni? Uskallatko mennä uudelleenkin? Minulla on samanlaisia oireita aina ennen luentoja, vaikka minulla ei aspergerin oireyhtymää tai psykoottista masennusta olekaan. Mietin tässä miten uskallan seuraavalle alkavalle kurssille...
Mikäli on pienikin mahdollisuus, että luennolla joutuu jotain puhumaan tai huomion keskipisteeksi muutoin, on pakko ottaa rauhoittavaa ennen luentoa. Pelkille kuunteluluennoille on helpompi mennä, mutta nekin jännittävät jo monta tuntia etukäteen...
On tämä elämä joillekin niin vaikeaa...
jos muut huomioivat sinua/sinut?
Ikävä kyllä jäi menemättä ja saa jäädä kyseinen kurssi suorittamatta: ovelle kykenin menemään, mutta silloin ahdisti niin että oli pakko kääntyä pois ja huokaista syvään! No ei se olisi ollut pakollinen kurssi, mutta mielenkiintoinen. Onneksi voin suorittaa paljon tenttimällä jo näin syventävissä opinnoissa. Opiskelen kieliaineita ja niinpä perus-ja aineopinnoissa se oli aika koulumeininkiä pitkälti, mutta toisaalta silloin en tuntenut näin syvää ahdistusta tai suoranaista kammoa luennoille ja muiden luokse menemisestä. Tämä sosiaalinen fobia muuttui todella pahaksi viime syksynä, kun masennuin vakavammin.
Ahdistun niin siitä, että joudun suljettuun tilaan siis esim. luentosaliin muiden ihmisten kanssa ja vielä enemmän, kun tiedän joutuvani vuorovaikutukseen heidän kanssaan. Ihmisvilinässä en ahdistu vaan silloin kun joudun huomion kohteeksi. Opintoni ovat sujuneet erinomaisesti, koska ennen pakotin itseni noihin tilanteisiin tarpeen verran, mutta enää en kykene siihen ja kaikki tyssää. Minulle aloitetaan kohta Asperger-kuntoutus ja siellä keskitytään myös tähän sosiaalisten tilanteiden pelkoon. Tällä hetkellä en ole yhtään mielestäni opiskelukykyinen ja päätinkin tänään pyytää lääkäriltäni sairaslomaa. Pakko luottaa tuohon kuntoutukseen ja onhan minulla neuroleptilääkitys ja rauhoittavaa voi aina ottaa.
Tosiaan pelkille kuunteluluennoille on helpompi mennä, mutta niilläkin minua ahdistaa, että mitäs jos luennoitsija käskee vaikka pienryhmissä keskustelemaan jostain ja sitten pelkään, että huomataan, että minä en keskustele. Siis aivan älytöntä, eihän aikuiselle ihmiselle kukaan yleensä sano, mutta kun sairaus on sairaus.
Elämä tälläisenä on tosiaan vaikeaa. Ja nyt otan kyllä unilääkettä ja poistun hetkeksi tästä ahdistavasta maailmasta!
rentoutusmusiikin tahdissa - nauti musiikista, luo mielikuvia...
Rentoudu rentoudu, rentoudu, ja muista hengitys syvään sisään ja ulos...
Jos vain edes ehtisin istahtaa joskus... Kyllä tuo auttaa kieltämättä vähän kerrallaan.
tehdä sitten sen jälkeen kun ahdistus on mennyt ohi? Milloin asiat sitten olisivat niin hyvin että olisivat riittävän hyvin?
...on ollut lähes yhtäjaksoinen ahdistus jo monta vuotta. Lääkityksen sain ensimmäistä kertaa tosin vasta ennen joulua saadessani diagnoosiksi psykoottinen masennus, mutta ei niistä lääkkeistä vielä ainakaan ole paljon apua ollut. Tuskin tämä ohi menee. Monivuotinen juttu ainakin.
Minäkin nyt jätin menemättä sille kurssille mille piti... Jännitti liikaa, kurssin sisällön kuvaus oli liian epämääräinen.. Itse en päässyt edes koviovesta ulos, kävin itseni kanssa pitkän väittelyn siitä menenkö vai enkö ja sitten kello olikin niin paljon etten olisi enää ehtinyt (myöhässä en voisi ikimaailmassa mennä).
Yritän kuitenkin olla olematta liian ankara itselleni. Olen saanut viime päivinä itsestäni paljon enemmän irti kuin normaalisti, joten en saa antaa tämän yhden vastoinkäymisen lannistaa.
Mielestäni meidän sosiaalisesta fobiasta kärsivien pitäisi antaa itsellemme aikaa ja armahduksiakin joskus, pikku hiljaa edistyminenkin on jotain...Kahlataan tästä eteenpäin vaikka hanki onkin korkea...
...vielä lisätä että on todella hienoa että olet päättänyt aloittaa kuntoutuksen. Toivottavasti olosi pikku hiljaa paranee ja asiat alkavat sujua paremmin. Tsemppiä kovasti! :)
Olen kärsinyt sanmoista jutuista vuosia (lähes 20 v.). Mulle kävi usein niin, että kun sain mentyä, niin itse olemiseen paikalla (vaikka vain kuuntelemassa) meni niin paljon energiaa, että en kuullut/nähnyt mitään ja sain sellaisen "pääkohtauksen", että alkoi puristamaan päästä niin kovaa että meinas henki mennä ja aivot lakkas toimimasta. Olin kuin zombie ihan vain jännityksen vuoksi, totaalisen pihalla. Tai sitten tuli kunnon paniikkikohtaus.