JAA JAA Jos sulla onkin toinen.

Jaretc...

Antin Tuiskun seksuaali elämä puhuttaa tällä palstalla tosi paljon. Voisin sanoa tähän keskusteluun vihjeeksi vaan sen, että näiden julkisten arkisissa kulisseissa tapahtuu oneksi paljon asioita, joista me tavalliset ihmiset emme mitään tiedä. Parasta kai olisi antaa julkiksillekin oikeus elää omaa elämää. Olivatpa he sitten seksuaaliselta suuntautumiseltaan mitä tahansa.
Miksi ihmeessä jonkun Antti Tuiskun hatero seksuaalisuus tai homoseksuaalisuus liikuttaa meidän elämäämme. Julkis homoudesta on tehty selainen tabu jota en ymmärrä. Vapaitahan hekin ovat, ja elävät käsitääkseni aivan samanlaista arki elämää kuin mekin, tietenkin sillä eroituksella, että jukisuudessa työnsä puolesta.
Tietekin lehti kirjoittelu on omalta osaltaan saanut aikaan mielenkiitoa ihmisissä, jotka niitä lehti juttuja lukevat. Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että julkisuuden henkilöillä tulisi olla parempi yksitysyyden suoja. Henkilökohtaiset asiat olisivat tämän yksityisyyden suojan piirissä. Ja niiden pekominen ilman helkilön lupaa tulisi olla rannaistava. Julkisten henkilöiden yksitysyyden suojaan pitaäis tehdä selkeät ja selvät pelisäännöt. Jossa eroitetaan julkisuus ja yksitys elämä selkeästi. Minusta on kohtuutonta vaatia julkiksia tekemään tiliä omasta yksitys elämästään, vastoin omaa tahtoaan, koska katson julkiksillakin olevan oikeuden omaan yksityis elämään. Siksi pidän erittäin törkeänä niin sanottua juoru kirjoiteluja, joita Antinkin ympärillä on ollut tuon tuostakin. On täysin moraalitonta ja julmaa, että lehti maksaa selaisesta juoruilusta. Joka on kaikkien hyvän lehtimies tavan ja moraalin vastainen. Ja saattaisi olla jopa vahingolista julkisessa työssä olevalle. Suomessa puhutaan ns, hyvästä lehtimies tavasta, jossa kyllä märitelään lehtimiehen töimita tapoja ja moraaalia. Joka noudattaminen ei enää vastaa nykyaikaista todelista käytössä olevaa toiminta tapaa. Julkisista on tehty ajokoiria. joita jahdataan, ja heistä voidaan kirjoitaa mitä tahansa, ilman että lehtimiehen tarvitsee tuneta siitä sen kumempia oman tunnon tauskia. Hän tekee vain työtään omalla eetisyydellään, jossa ei välitetä siitä menetääkö julkis kohun seurauksena jotakin. Tässsä ensimmäinen periaate on opetella kaihtamaan inhimilisyytä kieltäen luonnolisen arki elämän olemassa olon henkilön julkisen työn ja hänen yksitys elämänsä väliltä. Lehtimies joka haluaa tehdä työtään arvostaen inhimillistä elämää ei varmaan mielellään halua kirjoitaan julkisuuden henkilöstä mitään selaista mikä saataisi vaikuttaa hänen julkisuus kuvaan tai jopa uraan kielteisesti. Me elämme liijan kiltissä suomessa, jossa ei käydä rohkeaa ja avoita keskustelua julkis elämän rajoista julkisissa tiedoitus välineissä. Kyllä mielestäni julkiksillakin on kuitenkin oikeus omaan yksityis elämään ja yksityisyyteen vaikka sitten julkista työtä tekisivätkin.

Terveisin: Jaretc

8

647

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerrankin hyvä

      ja fiksu kirjoitus.Oli ilo lukea.

    • kirjoittelu

      loppuisi helposti jos hän esittelisi tyttöystävänsä;)

      • muut artistit/bändien

        jäsenet ovat tuoneet/esitelleet seurustelukumppaninsa julkisuudessa?
        Hanna Pakarinen?
        Katri Ylander?
        Ilkka Jääskeläinen?


      • Muuten.....
        muut artistit/bändien kirjoitti:

        jäsenet ovat tuoneet/esitelleet seurustelukumppaninsa julkisuudessa?
        Hanna Pakarinen?
        Katri Ylander?
        Ilkka Jääskeläinen?

        Nuohan voivat olla *********************. Kukas sen tietää?

        Voit muuten mennä keskustelemaan ko. henkilöistä ao. palstoille;)


      • menisin
        Muuten..... kirjoitti:

        Nuohan voivat olla *********************. Kukas sen tietää?

        Voit muuten mennä keskustelemaan ko. henkilöistä ao. palstoille;)

        ?????


      • Jaretc...
        muut artistit/bändien kirjoitti:

        jäsenet ovat tuoneet/esitelleet seurustelukumppaninsa julkisuudessa?
        Hanna Pakarinen?
        Katri Ylander?
        Ilkka Jääskeläinen?

        Minusta Antti on joutunut kohtuutoman jukisen keskustelun uhriksi ainoastaan siksi, että tulessaan idols voittajaksi alkoi hänen ympärillään liikua kaikenlaisia juoruja ja juttuja. Ikävää tässä vain on se, että julkinen työ tuo mukanaan aina ns ikävän ja harmaan jukisuuden. Jota tämä niin sanottu juoruileva media käyttää armotta hyväkseen edistääkseen oman lehtensä menekkiä. Juorut jossa on kohu herättää ihmiset lukemaan juoru lehtiä. Eivätkä lehti toimittajat suikaan tunne sääliä, moraalisista tai eettisistä velvollisuuksista puhumattakaan, vaan kokevat sen vain nautintona, että lehti myy hyvin. Se ei kuitenkaan ole oikein julkisuudessa työskentelevää henkilöä kohtaan. Koska eivät julkiksetkaan ole mitään enkeleitä, vaan tavallisia ihmisiä julkisessa työssään. Satun valitetavasti tietämään milaista on elää julkisen paineen alla tehden julkista työtä. Se on joskus helvetiä pahimillaan, koska julkisen kuvan pitää olla selainen jossa myös menestyminen näkyy. Olen joutunut kuuntelemaan muutamien julkisten kertomuksia siitä, miten ankeaa elämä on kun toinen olemus ihmisestä on luoda itsestään menstyvä julkis. Ja toinen olemus on oma yksityis elämä. Sitten pitää vielä pystyä nielemään kaikenlaisia juoruja ja juttuja, joilta pitää yksinkertaisesti katkaista siivet heti. Etteivät jutut ja juorut vaikuttaisi julkiseen uraan. Ammattikunista voisin mainita artistit / näyttelijät. Totuus on että julkisen paineen alla eläminen ja oleminen on todelakin työläs prosessi. Joka vaatii koko ajan enemmän ja enemmän. Olen sitä mieltä, että julkiksilla pitää olla oma yksityisyys ja sitä meidän jokaisen tulisi kunnioittaa ja arvostaa.

        Terveisin: Jaretc


      • haluavat
        menisin kirjoitti:

        ?????

        keskustella ihanasta Antista...

        Yritätkö muuten noiden henkilöiden esilletuomisella vihjailla jotain heidän seksuaalisista taipumuksistaan?


      • väkisin
        Jaretc... kirjoitti:

        Minusta Antti on joutunut kohtuutoman jukisen keskustelun uhriksi ainoastaan siksi, että tulessaan idols voittajaksi alkoi hänen ympärillään liikua kaikenlaisia juoruja ja juttuja. Ikävää tässä vain on se, että julkinen työ tuo mukanaan aina ns ikävän ja harmaan jukisuuden. Jota tämä niin sanottu juoruileva media käyttää armotta hyväkseen edistääkseen oman lehtensä menekkiä. Juorut jossa on kohu herättää ihmiset lukemaan juoru lehtiä. Eivätkä lehti toimittajat suikaan tunne sääliä, moraalisista tai eettisistä velvollisuuksista puhumattakaan, vaan kokevat sen vain nautintona, että lehti myy hyvin. Se ei kuitenkaan ole oikein julkisuudessa työskentelevää henkilöä kohtaan. Koska eivät julkiksetkaan ole mitään enkeleitä, vaan tavallisia ihmisiä julkisessa työssään. Satun valitetavasti tietämään milaista on elää julkisen paineen alla tehden julkista työtä. Se on joskus helvetiä pahimillaan, koska julkisen kuvan pitää olla selainen jossa myös menestyminen näkyy. Olen joutunut kuuntelemaan muutamien julkisten kertomuksia siitä, miten ankeaa elämä on kun toinen olemus ihmisestä on luoda itsestään menstyvä julkis. Ja toinen olemus on oma yksityis elämä. Sitten pitää vielä pystyä nielemään kaikenlaisia juoruja ja juttuja, joilta pitää yksinkertaisesti katkaista siivet heti. Etteivät jutut ja juorut vaikuttaisi julkiseen uraan. Ammattikunista voisin mainita artistit / näyttelijät. Totuus on että julkisen paineen alla eläminen ja oleminen on todelakin työläs prosessi. Joka vaatii koko ajan enemmän ja enemmän. Olen sitä mieltä, että julkiksilla pitää olla oma yksityisyys ja sitä meidän jokaisen tulisi kunnioittaa ja arvostaa.

        Terveisin: Jaretc

        haluavat julkisuuteen.

        Esim. osallistumalla Idolsiin....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      221
      3202
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      322
      2813
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      76
      1810
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      55
      1715
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      48
      1591
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1386
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      11
      1342
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1280
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      432
      1274
    10. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      105
      1269
    Aihe