Yksinäisyys ei ole välttämättä huono asia

Täällä on näitä "yrittäjiä" jotka haluavat kaikin keinoin ystävän, tyyliin "kaikki mulle heti!". Pitää olla nettitapaamisia, yms joutavaa ajan ja energian haaskausta. Jos ette ole saaneet ystävää tähän asti ,ette ehkä ole edes valmiita siihen tai jopa seurustelusuhteeseen. Kaikki on näkökulmasta kiinni. Yksinäisyys on hyvä asia jos ottaa sellaisen näkökulman. Minä yritän nyt hiukan manipuloida. Ei ole pelkoa torjunnasta, ei ole pelkoa mennäkkö leffaan tai baariin perjaintai-iltaisin, vaan on ikään kuin mukavuustilassa, jolloin voi vain löhötä. Ei ole pelkoa että sanoo jotain tyhmää.
13756
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Hölön hölön! Voihan sitä uskotella itselleen mitä hyvänsä, mutta ei yksinäisyyteen auta mitkään suggestiot. Siitä tulee korkeintaan hulluksi. Ja mitä väliä sillä on jos sanoo jotakin tyhmää? En ole vielä kertaakaan tavannut ihmistä joka ei koskaan olisi mokannut tai puhunut liikaa.

Äänestä

ihminen on laumaeläin ja tarvitsee muita ihmisiä. Kun katselen rakkauspapukaijojani, (niitä on siis kaksi)niitä voi olla lemmikkinä yksi tai useampi. Yksinkin ne selviävät, mutta voivat paljon paremmin muiden seurassa.
Ihminenkin tarvitsee (ainakin joskus) muiden seuraa.

Äänestä
  • On sulla koulussaporukka ympärillä ja kaupassa.

    Äänestä

Nettitapaamiset eivät ole "joutavaa ajan ja energian haaskausta". Olen tavannut poikaystäväni netin kautta. Olemme seurustelleet yli 2 vuotta. Ilman nettiä minulla ei olisi tätäkään ainutta ystävää. Enkä tiedä,että onko sitten ihan tervettä vain olla kotona vain kaikki päivät. Ihminen on laumaeläin. Jotkut enemmän,toiset vähemmän. Suhtaudun yksinäisyyteeni suht positiivisesti. Olisi mukavaa saada kavereita,mutta jos ei,niin sitten ei.

Äänestä

mutta miinuksia voi olla elämässä muitakin. Heikko kunto, työttömyys, huono itsetunto jne. Ei yksinäisyys yksinään ratkaise ihmisen elämän onnellisuutta. Mutta kuitenkaan mikään positiivinen asia se ei ole. Se on sanomattakin selvää.

Äänestä
  • Yksinäisyys on positiivinen asia, jos haluaa uskoa niin. Sinä valitset miten tunnet, ja näin ollen valitset näkökulmasi. Kuntoa voi kohottaa helposti vaikka päivittäisellä 15 minuutin lenkillä tai suorittamalla armeijan. Työttömyys ei sekään välttämättä ole miinus, pääasia on että on katto pään päällä. Huono itsetunto on taas kimurantimpi asia. Joku voi luulla että ujous on huonoa itsetuntoa, vaikka näin ei ole. Huonoa itsetuntoa on muiden solvaus ja määräily. Hyvää itsetuntoa osoittaa kyky kohottaa muiden mielialaa.

    Yksinäisenä voin ihan hyvin elää olematta neljän seinän sisällä. Voin käydä baarissa, töissä, lenkillä, sukulaisilla tai jossain urheilutapahtumassa ilman kaveria. Itseasiassa olen sitä mieltä että yksinäisyys on haaste minulle, ja uskon vahvasti että yksin meneminen baariin tai urheilutapahtumaan vaatii paljon enemmän sisua kuin kaveriporukassa oleminen. Lisäksi lukeminen kirjastossa ja itsensä kehittäminen voi antaa paljon enemmän mielenrauhaa kuin kaveriporukan pillin mukaan pyöriminen.

    Äänestä

  • Schorching Blood kirjoitti:

    Yksinäisyys on positiivinen asia, jos haluaa uskoa niin. Sinä valitset miten tunnet, ja näin ollen valitset näkökulmasi. Kuntoa voi kohottaa helposti vaikka päivittäisellä 15 minuutin lenkillä tai suorittamalla armeijan. Työttömyys ei sekään välttämättä ole miinus, pääasia on että on katto pään päällä. Huono itsetunto on taas kimurantimpi asia. Joku voi luulla että ujous on huonoa itsetuntoa, vaikka näin ei ole. Huonoa itsetuntoa on muiden solvaus ja määräily. Hyvää itsetuntoa osoittaa kyky kohottaa muiden mielialaa.

    Yksinäisenä voin ihan hyvin elää olematta neljän seinän sisällä. Voin käydä baarissa, töissä, lenkillä, sukulaisilla tai jossain urheilutapahtumassa ilman kaveria. Itseasiassa olen sitä mieltä että yksinäisyys on haaste minulle, ja uskon vahvasti että yksin meneminen baariin tai urheilutapahtumaan vaatii paljon enemmän sisua kuin kaveriporukassa oleminen. Lisäksi lukeminen kirjastossa ja itsensä kehittäminen voi antaa paljon enemmän mielenrauhaa kuin kaveriporukan pillin mukaan pyöriminen.

    Ihan miten vaan, jos olet tyytyväinen itseesi niin ei se ole keneltäkään pois. Mutta muista että monet ovat tyytymättömiä sen vuoksi että ovat yksinäisiä!

    Äänestä

  • joo.... kirjoitti:

    Ihan miten vaan, jos olet tyytyväinen itseesi niin ei se ole keneltäkään pois. Mutta muista että monet ovat tyytymättömiä sen vuoksi että ovat yksinäisiä!

    Samaa ajattelin minäkin.

    Kyllä yksinäisenä pärjää, mutta onhan se ihan kiva, jos löytää yksi tai kaksi kaveria. (ystävistä nyt puhumattakaan!)

    Äänestä

  • mulle se on

    Äänestä

osa nauttii yksinolosta osa ei. Jos joutuu jatkuvasti olemaan yksin, vasten tahtoaan, niin se ei kyllä oo mikään ihannetila. Alkuperäisellä
kirjoittajalla menee sitten kait niin hyvin ih´mis-suhteissa ja psyykkinen olokin vahva, jotta eipä muita tarvitse ympärilleen? Toista
on meidän jotka joutunut yksinäisyys kierteeseen erilaisten sosiaalisten pelkojen, ahdistuksen, jännittämisen, ujouden, masennuksen tms. takia
Kyllä siinä silloin ystäviä tarvis, jottei ihan
sekoaisi. Ei ole energian haaskausta yksinäisyyden
karkoittaminen, päinvastoin antaa lisäpuhtia jaksaa vielä ainakin huomiseen.

Äänestä
  • Yksinäisyys ei ole mikään sairaus mihin voi vedota jos vaikka saa takkiinsa ihmissuhteissa. Yksinäisyys on tulos, jonka olet itse aiheuttanut, joten se kannattaa käydä läpi mahdollisimman yksityiskohtaisesti, ettei se toistuisi. Jos jatkat samaa kaavaa elämässäsi, saat samoja tuloksia. Jos kuitenkin uskallat ottaa riskejä, saatat saada toisia tuloksia ja jopa mieluisia.

    Uhrin roolista irtautuminen ja vastuun otto elämässä ovat tärkeitä askelia mieluisen elämän rakentamisessa.

    Äänestä

  • Schorching Blood kirjoitti:

    Yksinäisyys ei ole mikään sairaus mihin voi vedota jos vaikka saa takkiinsa ihmissuhteissa. Yksinäisyys on tulos, jonka olet itse aiheuttanut, joten se kannattaa käydä läpi mahdollisimman yksityiskohtaisesti, ettei se toistuisi. Jos jatkat samaa kaavaa elämässäsi, saat samoja tuloksia. Jos kuitenkin uskallat ottaa riskejä, saatat saada toisia tuloksia ja jopa mieluisia.

    Uhrin roolista irtautuminen ja vastuun otto elämässä ovat tärkeitä askelia mieluisen elämän rakentamisessa.

    13v. oma vika? Yksinäisen, syrjityn nuoren
    pitänee siis vaihtaa koulua, jottei pilaa
    muiden elämää vai?

    Äänestä

  • koulukiusatun kirjoitti:

    13v. oma vika? Yksinäisen, syrjityn nuoren
    pitänee siis vaihtaa koulua, jottei pilaa
    muiden elämää vai?

    Se, mitä tapahtuu sinulle lapsena, ei ole tietenkään oma vikasi. Mutta miten suhtaudut siihen aikuisena, se on omalla vastuullasi.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Schorching Blood kirjoitti:

Täällä on näitä "yrittäjiä" jotka haluavat kaikin keinoin ystävän, tyyliin "kaikki mulle heti!". Pitää olla nettitapaamisia, yms joutavaa ajan ja energian haaskausta. Jos ette ole saaneet ystävää tähän asti ,ette ehkä ole edes valmiita siihen tai jopa seurustelusuhteeseen. Kaikki on näkökulmasta kiinni. Yksinäisyys on hyvä asia jos ottaa sellaisen näkökulman. Minä yritän nyt hiukan manipuloida. Ei ole pelkoa torjunnasta, ei ole pelkoa mennäkkö leffaan tai baariin perjaintai-iltaisin, vaan on ikään kuin mukavuustilassa, jolloin voi vain löhötä. Ei ole pelkoa että sanoo jotain tyhmää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu