Työttömiä on, koska heidän suuri lukumääränsä on edullista nykyisille valtaapitäville, sillä työttömien suuri määrä pitää palkkatason alhaisena. Esim. terveydenhoitohenkilöstön työllistäminen pysyviin työsuhteisiin ei tulisi maksamaan enempää tälle yhteiskunnalla kuin heidän työllistämisensäkään tai pätkätöissä pitäminen. Saattaisi käydä päinvastoin, kun heidän rohkeutensa kuluttaa kasvaisi.
Työttömät pidetään työttöminä mm. pakottamalla heidät passiivisiksi, sillä ammattitaidon ylläpitäminen opiskelemalla on tehty sanktioitavaksi touhuksi. Työttömät pidetään nöyrinä mielivaltaisella kohtelulla ja toimeentulon minimoimisella. Mielivaltaisesta kohtelusta olisi esimerkkejä järjettömän paljon. Kun työttömät on saatu riittävän köyhiksi ja masentuneiksi, ei heitä enää kukaan työantaja huoli. Sillä kukapa ottaisi masentunutta resupekkaa töihin, oli sitten työura ja koulutus minkämoinen tahansa. Jos tässä tilanteessa sitten alkoholisoidutaan, niin onko se enää työttömän vika?
Kuitenkin, jos työttömän tulotaso - samoin muidenkin köyhien - pidettäisiin riittävänä eikä hänen toimintaansa järjettömästi rajoitettaisi, niin hän voisi paitsi kouluttautua niin myös pitää ulkonaisesti itsensä työkelpoisena.
On myös niin, että jos yhteiskunnan varallisuutta suunnattaisiin enemmän köyhille, joiden on pakko kuluttaa kaikki markkansa sen sijaan että sitä suunnataan optiomiljonääreille maasta poisvietäväksi, niin tämän maan talouselämä voisi voida huomattavasti paremmin. Ja näin työttömyyskin vähenisi ellei katoaisi kokonaan.
Eli päättäjät uusiksi.
Työttömät pidetään työttöminä mm. pakottamalla heidät passiivisiksi, sillä ammattitaidon ylläpitäminen opiskelemalla on tehty sanktioitavaksi touhuksi. Työttömät pidetään nöyrinä mielivaltaisella kohtelulla ja toimeentulon minimoimisella. Mielivaltaisesta kohtelusta olisi esimerkkejä järjettömän paljon. Kun työttömät on saatu riittävän köyhiksi ja masentuneiksi, ei heitä enää kukaan työantaja huoli. Sillä kukapa ottaisi masentunutta resupekkaa töihin, oli sitten työura ja koulutus minkämoinen tahansa. Jos tässä tilanteessa sitten alkoholisoidutaan, niin onko se enää työttömän vika?
Kuitenkin, jos työttömän tulotaso - samoin muidenkin köyhien - pidettäisiin riittävänä eikä hänen toimintaansa järjettömästi rajoitettaisi, niin hän voisi paitsi kouluttautua niin myös pitää ulkonaisesti itsensä työkelpoisena.
On myös niin, että jos yhteiskunnan varallisuutta suunnattaisiin enemmän köyhille, joiden on pakko kuluttaa kaikki markkansa sen sijaan että sitä suunnataan optiomiljonääreille maasta poisvietäväksi, niin tämän maan talouselämä voisi voida huomattavasti paremmin. Ja näin työttömyyskin vähenisi ellei katoaisi kokonaan.
Eli päättäjät uusiksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
on pitää 1993-94 lahdatut yrittäjät velkahirressä.
Estää tehokkaasti yrittämisen ja on varoituksena uusille yrittäjille.
Noista n. 20.000 tapetusta yrityksestä jäi kilometritehtaalle laumoittain väkeä, joka on siellä edeleen, ilman omaa syytään.
Ilman yrityksiä ei ole työpaikkoja; toistemme paitoja pesemällä ei kansallinen hyvinvointi kovin paljoa kohoa.
Olen samaa mieltä kanssasi. Pankkien konkurssiin ajamat yrittäjät pitäisi armahtaa ja päästää veloistaan, onhan heidän velkansa maksettu yhteiskunnan toimesta jo kertaalleen pankeille.
Olen samaa mieltä kanssasi. Pankkien konkurssiin ajamat yrittäjät pitäisi armahtaa ja päästää veloistaan, onhan heidän velkansa maksettu yhteiskunnan toimesta jo kertaalleen pankeille.
...on edistää alueellisen eriarvoisuuden lisääntymistä ja maaseudun autioitumista. Siinä poliittinen eliitti on toiminut erittäin tehokkaasti viimeiset 8 vuotta ja tulokset ovat suorastaan mairittelevan hyvät. Onneksi olkoon heille!
Pulina ilman vaihtoehtoja on kuin tyhjän tynnyrin potkiskelua pitkin pihoja: paljon melua tyhjästä. Listaan joitain käytännön toimia perusteluineen, joilla nykyinen kutakuinkin sietämätön tilanne voidaan kääntää edullisempaan kehityssuuntaan. En aseta mitään erityistä tärkeysjärjestystä, sillä jokaisella alueella ja kunnalla on erityisongelmansa ja se, mikä on kiireellisintä yhtäällä, voi olla elinkeino- ja väestörakenteeltaan erilaisella alueella vähämerkityksisempää. Suomen hyvinvointi kokonaisuutena on jokaisen kansalaisen etu ja sitä etua voisi edistää vaikkapa näin:
1. EU:sta on päästävä irti.
Pienen jäsenmaan vaikutusmahdollisuudet päätöksenteossa ovat marginaaliset ja useassa tapauksessa suurten asiaa hyvinkin edistävät päätökset ainoastaan vaikeuttavat toimintaa paikallisolosuhteiden mukaan. Esimerkkinä mm luonnonsuojeluvouhotus, jossa Suomesta on väännetty luontoreservaattia keskieurooppalaisten turistinähtävyydeksi. Hiukan karrikoiden sanottuna näinhän se on edennyt.
2. Yritystoiminta on tehtävä kannattavaksi.
Ilman yrittäjyyttä ei ole työllisyyttä. Työnantajamaksujen porrastaminen siten, että pk-yritykset saavat huojennuksia maksuista, lisää mahdollisuuksia toimia koko Suomen alueella. Hyviä liikeideoita valuu hukkaan jatkuvasti siinä, kun työvaltaisia pienen volyymin tuoteideoita ei voi viedä toteuttamisen asteelle tolkuttomien työvoimakustannusten vuoksi.
3. Maaseutu on pidettävä asuttuna.
Tämä on vahvasti sidoksissa edelliseen. Pohjanmaalainen malli, jossa maaseutu ja pienyrittäjyys yhdistyvät erinomaisella tavalla, on mahdollista toteuttaa muuallakin. Kepin sijaan on otettava käyttöön porkkana. Yhtenä varsin käyttökelposena porkkanana näen työmatkakustannusten täyden verovähennysoikeuden. Silloin työmatkan pituus kustannustekijänä ei enää pakota yrityksiä sumppuuntumaan kasvukeskuksiin, vaan työvoimaa on saatavissa myös haja-asutusalueella. Alkutuotannon kannattavuuden jyrkkä lasku on jo sinällään keppi, joka ajaa viljelijät etsimään toimeentuloa tilan ulkopuolelta. Mikä estää yhdistämästä teollisen tuotannon ja alkutuotannon intressejä toimivaksi yhteistyöpaketiksi?
4. Aikuiskoulutuksen resursseja on järkeistettävä ja opiskelun esteet on poistettava.
Suomessa ei ole varaa siihen, että syystä tai toisesta työttömäksi jäänyt ei voi kouluttautua uuteen ammattiin. Näennäisen "työllisyyskoulutuksen" sijaan on panostettava siihen, että ammatilliset opinnot ovat mahdollista myös työttömyysturvan piirissä olevalle. Nykyiset opintorahat ovat lähinnä vitsi, joten itkunsekaisen nauruntyrskeen lopettamiseksi on syytä muuttaa säädöksiä siten, että ammattiin valmistavat opinnot eivät pullauta ulos työttömyysturvasta, vaan päivärahaoikeus säilyy opintojen ajan.
5. Elintarvikkeiden arvonlisäveroa on alennettava.
Kulutus on kasvun edellytys. Kasvava joukko pienituloisia joutuu käyttämään kohtuuttoman suuren osan tuloistaan ruokaan. On erittäin epäsuotuisaa työllisyyden kannalta, että suurella joukolla ihmisiä ei ole varaa muuhun kuin ruokaan ja jonkinlaiseen kämppään yösijaksi.
6. Edullisten vuokra-asuntojen rakentamista on lisättävä.
Yritystoiminnan hajauttaminen lieventää asuntopulaa, mutta ei ratkaise sitä kokonaan. Edelleen tarvitaan asuntoja, joihin on varaa muillakin kuin hyväpalkkaisilla. Erittäin vaikea hanke toteuttaa, sillä tämän ajan trendi on nopea voitontavoittelu ja edullisten vuokra-asuntojen rakentaminen ja vuokraaminen on lyhyellä tähtäimellä huono bisnes. Pidemmän aikavälin tarkastelussa on kuitenkin helppo nähdä kannattavuus seurannaisvaikutuksina: työvoiman saatavuus paranee, lyhyen kiertoajan hyödykkeiden kulutus lisääntyy sekä sosiaaliset ongelmat ja niiden aiheuttamat kustannukset vähenevät.
Aina tulee eteen kysymys siitä, kuka maksaa.
Tietääkseni ensimmäisen kohdan toteuttaminen ei tuo lisäkustannuksia lainkaan, sillä Suomen jäsenmaksu ja eu:sta saatu rahoitus ovat kutakuinkin tasapainossa. Laajentumisen jälkeen olemme nettomaksajia, joten juridiikan asiantuntijoiden on syytä laittaa toimeksi ja kaivaa esiin keinot ennen ison laskun lankeamista.
Toinen kohta ei myöskään lisää kustannuksia, sillä kokonaispotin voi laskea pysymään samana, mutta määräytymisperustein voidaan maksujen kertymisen painopistettä ohjata. Tilanne muistuttaisi melko tarkalleen progressiivista veroasteikkoa: se maksaa, jolla on, millä maksaa.
Kohta kolme ei tarvitse rahoitusta, vaan on suoraan itsessään tuottava. Se, mikä tulee vähennyksinä tuloverosta, tulee takaisin maksettuna polttoaineverona ja tuotto kertyy siitä, että työllistyneet käyttävät rahaa paikallistalouden kasvattamiseen. Suuryritykset voivat sitten keskittyä entistä enemmän vientimarkkinoihin ja sitä tietä hankkia tärkeää valuuttatuloa.
Työttömyysturva on joka tapauksessa maksettava. Työttömän valmistautuminen uuden työn vastaanottamiseen ei lisää kuluja, mutta lisää todennäköisyyttä sen työttömyysturvan maksutarpeen päättymisestä.
Lienee yhdentekevää, maksaako henkilö arvonlisäveronsa leivästään tai uudesta kirjahyllystä? Tässä jää työllistävyyden edistäminen kuluttajan vastuulle. On älyttävä ostaa kotimaista.
Yritystoiminta vaatii investointeja. Yhteiskunnan tukea ei mielestäni tarvita, vaan yritykset voisivat itse pönkittää pitkän tähtäimen kannattavuuttaan rakennuttamalla työsuhdeasuntoja.
Helppoa ja yksinkertaista. Kuka haluaa toteuttaa? Idea on vapaasti käytettävissä.