vaalikone

vaalikoneella kysymystenasettelu on tyhjänpäiväistä progakandaa ja huijausta.
vaalikone ei anna mahdollisuutta kysymyksille joilla olisi merkitystä, elikkä se on politiikkaa, jossa puhutaan paljon eikä sanota mitään.
puolueista riippumatta (kolme"suurta") ovat samassa veneessä. Suurissa linjoissa ollaan todellisuudessa samalla asialla:
Asia 1. Eu-n palvominen hintaan mihin hyvänsä.
Asia 2. Kuntien palvelurakenneuudistus on välttämätön palvelujen turvaamiseksi. Ovatko kolmen kopla samaa mieltä?
todellisuudessa tuossakin on kysymys vain itsekkyydestä, ahneudesta ja omasta näennäessä vallassa pysymisestä.
Asia 3. Energian, sekä elintarviketuotannon omavaraisuus.
Ydinvoimaa lisää tänne todennäköisesti haluavat aivan muut tahot, kuin suomi. Ydinhauta tästä maasta halutaan eu-ssa.
Jotta kepu saadaan alistumaan maaseudun autioittamiseen, pitää julkisuudessa höpöttää uusiutuvien luonnovarojen tehokkaammasta käyttöönotosta. Saahan silläkin löpinällä ääniä yksissä vaaleissa, jos saa.
Valtaosa rukiista tuodaan jo ulkomailta. Kun maitotilat isonnetaan valtaviksi muutamiksi ylivelkaantuneiksi kolhooseiksi, ei kansan vastustus millään tavalla häiritse niidenkin pikaista hävittämistä.
Seuraavissa vaaleissa en äänestä.
Äänestän haulikolla petokysymyksessä. Siitäkin kaikki kolmen kopla ovat samaa mieltä, että sudet saa tappaa koiria ja minkäs sille sitten voi KUN, ne alkavat tappamaan ihmisiä. Sudet ovat kaiketi vain yksi lisäyritys valmistella maaseudun autioittamista, sillä kaiketi ydinjätealueeksihan suomi on riemusta kiljuen ilmottautunut liittymisestään lähtien.
0168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


systemaattinen fiasko kirjoitti:

vaalikoneella kysymystenasettelu on tyhjänpäiväistä progakandaa ja huijausta.
vaalikone ei anna mahdollisuutta kysymyksille joilla olisi merkitystä, elikkä se on politiikkaa, jossa puhutaan paljon eikä sanota mitään.
puolueista riippumatta (kolme"suurta") ovat samassa veneessä. Suurissa linjoissa ollaan todellisuudessa samalla asialla:
Asia 1. Eu-n palvominen hintaan mihin hyvänsä.
Asia 2. Kuntien palvelurakenneuudistus on välttämätön palvelujen turvaamiseksi. Ovatko kolmen kopla samaa mieltä?
todellisuudessa tuossakin on kysymys vain itsekkyydestä, ahneudesta ja omasta näennäessä vallassa pysymisestä.
Asia 3. Energian, sekä elintarviketuotannon omavaraisuus.
Ydinvoimaa lisää tänne todennäköisesti haluavat aivan muut tahot, kuin suomi. Ydinhauta tästä maasta halutaan eu-ssa.
Jotta kepu saadaan alistumaan maaseudun autioittamiseen, pitää julkisuudessa höpöttää uusiutuvien luonnovarojen tehokkaammasta käyttöönotosta. Saahan silläkin löpinällä ääniä yksissä vaaleissa, jos saa.
Valtaosa rukiista tuodaan jo ulkomailta. Kun maitotilat isonnetaan valtaviksi muutamiksi ylivelkaantuneiksi kolhooseiksi, ei kansan vastustus millään tavalla häiritse niidenkin pikaista hävittämistä.
Seuraavissa vaaleissa en äänestä.
Äänestän haulikolla petokysymyksessä. Siitäkin kaikki kolmen kopla ovat samaa mieltä, että sudet saa tappaa koiria ja minkäs sille sitten voi KUN, ne alkavat tappamaan ihmisiä. Sudet ovat kaiketi vain yksi lisäyritys valmistella maaseudun autioittamista, sillä kaiketi ydinjätealueeksihan suomi on riemusta kiljuen ilmottautunut liittymisestään lähtien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu