Viime keväänä yritn kirjoittaa ylioppilaaksi, mutta tpisin kävi. En olisi halunnut osallistua kirjoituksiin ollenkaan, mutta muiden painostuksesta valitettavasti kirjoitin.
Kaiken lisäksi minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö ja emetofobia ja olisin halunnut kirjoittaa erillisessä tilassa noiden sairauksieni takia, mutta kun ei ollut lääkärintodistusta, en saanut.
Minulle sattui varmasti kaikki mahdolliset kamalat asiat, mitä yhdelle ihmiselle voi kirjoitusten aikana sattua.
- Ensin kuunteluissa unohdin syntymäaikani. En voinut millään muistaa sitä. Käteni tärisi ja pylpyröiden mustaamisesta ei tullut mitään. Puolet kuuntelusta meni täysin ohi ja arvasin kaikki vastaukset. Seuraus: kaikissa kuunteluissa oli vain 0-5 vastausta oikein. Itkin kuuntelun jälkeen puoli tuntia koulun vessassa.
- Kielten "kokeissa" en myöskään osannut yhtään mitään. Kaikki joskus oppimani asiat hävisivät päästäni ja aineeseenkin sain aikaan kaksi riviä tekstiä.
- Minulla oli koko ajan armoton pissahätä. Puolen tunnin välein. Yritin pysyä paikoillani, koska hävetti koko ajan ravata vessassa, mutta eihän siitä mitään tullut. Valvojakin alkoi jo kyllästyä minuun jatkuvan vessahätäni takia. Sitten ne epäilivät, että käyn lunttaamassa ja sitten mukaani tuli vessaan asti valvoja. Se oli hyvin nöytyyttävää, ja koska minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vessassa käyminen ei yksinkertaisesti onnistu muiden nähden. Kusihätä oli sanoinkuvaamattoman kauhea, mutta mitään ei tullut. Nolotti niin paljon, että melkein itkin. Pisaraakaan ei tullut ja sitten lähdettiin takaisin saliin. Hätä oli niin kauhea, että en meinannut pystyä kävelemään. Koko matkan paikalleni pidättelin kyyneneitä ja kun istuin, purskahdin itkuun. Onneksi minulla on pitkät hiukset, joten itkiessäni pääsin "piiloon" niiden suojaan. Olin vielä tunnin paikalla ja voin sanoa, että se oli elämäni pisin tunti. Sen jälkeen kävin vessassa ja pissaa tuli varmasti 5 minuuttia yhteen putkeen.
- Mukanani ollut mehupullo kaatui KAKSI kertaa! :( Valvojat joutuiivat sitten siivota ne.
- Käteni tärisivät niin, ettei kynä pysynyt kädessä ja se tippui vähän väliä.
- Sain reaalissa kaksi kertaa paniikkikohtauksen.
- Sairauksieni takia olin hyvin ahdistunut koko ajan, en voinut rentoutua ja kun täydessä luokassakin on ahdistavaa istua, niin voitte kuvitella, miten kauheaa se on täpötäydessä salissa, jossa on kaikki koulun ylioppilaskokelaat. :(
- Mahani reagoi ikävästi tuollaisissa tilanteissa. Aamuisin kävi pari kertaa ripuloimassa ja minulla oli koko ajan huono olo. Tuntui, että oksennan minä hetkenä hyvänsä ja koska minulla on emetofobia (oksennusfobia), oli minulla erittäin tuskallinen olo koko ajan.
- Itkin jokaisen päivän jälkeen ainakin puoli tuntia koulun vessassa.
- En osannut reaalissa yhtään mitään. Vaikka olin lukenut hyvin ja kotona osasin vallan mainiosti, en osannut mistään asiasta mitään.
- Kirjoitin äikän aineen, mutta kuinkas ollakaan: unohdin laittaa otsikon ja numeron. Seuraukset varmaan tiedätte. :( Aine oli kaiken lisäksi hyvä. Kirjoitus- tai kielioppivirheitäkään ei ollut yhtään ja opettaja sanoi, että sillä olisi voinut saada L:n. :(
- Kirjoitin monisivuisen vastauksen erääseen biologian tehtävään. Tunsin pientä ylpeyttä itsestäni ja ajattelin kerrankin onnistuneeni, mutta kotona tajusin, että olin kirjoittanut kokonaan väärästä aiheesta.
- Viimeisenä päivänä sitten sairastuin. Koko edellisen illan ja yön kävin oksentamassa vessassa (26 kertaa) ja aamulla olo oli lievästi sanottuna kamala. Äitini soitti koululle ja sitten sovittiin, että menen sinne ja teen kokeeni erillisessä tilassa. Minulla oli myös vähän kuumetta ja kävin kesken kokeen vielä muutaman kerran oksentamassa, joista yhdellä kerralla en edes ehtinyt vessaan asti, vaan oksensin vahingossa suoraan lattialle. Minulla oli kamalan heikko olo, enkä uskaltanut edes juoda tai syödä mitään, koska kaikki tuli heti ulos. Nukuin siellä myös jonkin aikaa ja sattui myös niin ikävästi, että pyörryin.
I:n paperit tuli. Eikä ole aikomustakaan mennä uusimaan.
Kaiken lisäksi minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja paniikkihäiriö ja emetofobia ja olisin halunnut kirjoittaa erillisessä tilassa noiden sairauksieni takia, mutta kun ei ollut lääkärintodistusta, en saanut.
Minulle sattui varmasti kaikki mahdolliset kamalat asiat, mitä yhdelle ihmiselle voi kirjoitusten aikana sattua.
- Ensin kuunteluissa unohdin syntymäaikani. En voinut millään muistaa sitä. Käteni tärisi ja pylpyröiden mustaamisesta ei tullut mitään. Puolet kuuntelusta meni täysin ohi ja arvasin kaikki vastaukset. Seuraus: kaikissa kuunteluissa oli vain 0-5 vastausta oikein. Itkin kuuntelun jälkeen puoli tuntia koulun vessassa.
- Kielten "kokeissa" en myöskään osannut yhtään mitään. Kaikki joskus oppimani asiat hävisivät päästäni ja aineeseenkin sain aikaan kaksi riviä tekstiä.
- Minulla oli koko ajan armoton pissahätä. Puolen tunnin välein. Yritin pysyä paikoillani, koska hävetti koko ajan ravata vessassa, mutta eihän siitä mitään tullut. Valvojakin alkoi jo kyllästyä minuun jatkuvan vessahätäni takia. Sitten ne epäilivät, että käyn lunttaamassa ja sitten mukaani tuli vessaan asti valvoja. Se oli hyvin nöytyyttävää, ja koska minulla on sosiaalisten tilanteiden pelko ja vessassa käyminen ei yksinkertaisesti onnistu muiden nähden. Kusihätä oli sanoinkuvaamattoman kauhea, mutta mitään ei tullut. Nolotti niin paljon, että melkein itkin. Pisaraakaan ei tullut ja sitten lähdettiin takaisin saliin. Hätä oli niin kauhea, että en meinannut pystyä kävelemään. Koko matkan paikalleni pidättelin kyyneneitä ja kun istuin, purskahdin itkuun. Onneksi minulla on pitkät hiukset, joten itkiessäni pääsin "piiloon" niiden suojaan. Olin vielä tunnin paikalla ja voin sanoa, että se oli elämäni pisin tunti. Sen jälkeen kävin vessassa ja pissaa tuli varmasti 5 minuuttia yhteen putkeen.
- Mukanani ollut mehupullo kaatui KAKSI kertaa! :( Valvojat joutuiivat sitten siivota ne.
- Käteni tärisivät niin, ettei kynä pysynyt kädessä ja se tippui vähän väliä.
- Sain reaalissa kaksi kertaa paniikkikohtauksen.
- Sairauksieni takia olin hyvin ahdistunut koko ajan, en voinut rentoutua ja kun täydessä luokassakin on ahdistavaa istua, niin voitte kuvitella, miten kauheaa se on täpötäydessä salissa, jossa on kaikki koulun ylioppilaskokelaat. :(
- Mahani reagoi ikävästi tuollaisissa tilanteissa. Aamuisin kävi pari kertaa ripuloimassa ja minulla oli koko ajan huono olo. Tuntui, että oksennan minä hetkenä hyvänsä ja koska minulla on emetofobia (oksennusfobia), oli minulla erittäin tuskallinen olo koko ajan.
- Itkin jokaisen päivän jälkeen ainakin puoli tuntia koulun vessassa.
- En osannut reaalissa yhtään mitään. Vaikka olin lukenut hyvin ja kotona osasin vallan mainiosti, en osannut mistään asiasta mitään.
- Kirjoitin äikän aineen, mutta kuinkas ollakaan: unohdin laittaa otsikon ja numeron. Seuraukset varmaan tiedätte. :( Aine oli kaiken lisäksi hyvä. Kirjoitus- tai kielioppivirheitäkään ei ollut yhtään ja opettaja sanoi, että sillä olisi voinut saada L:n. :(
- Kirjoitin monisivuisen vastauksen erääseen biologian tehtävään. Tunsin pientä ylpeyttä itsestäni ja ajattelin kerrankin onnistuneeni, mutta kotona tajusin, että olin kirjoittanut kokonaan väärästä aiheesta.
- Viimeisenä päivänä sitten sairastuin. Koko edellisen illan ja yön kävin oksentamassa vessassa (26 kertaa) ja aamulla olo oli lievästi sanottuna kamala. Äitini soitti koululle ja sitten sovittiin, että menen sinne ja teen kokeeni erillisessä tilassa. Minulla oli myös vähän kuumetta ja kävin kesken kokeen vielä muutaman kerran oksentamassa, joista yhdellä kerralla en edes ehtinyt vessaan asti, vaan oksensin vahingossa suoraan lattialle. Minulla oli kamalan heikko olo, enkä uskaltanut edes juoda tai syödä mitään, koska kaikki tuli heti ulos. Nukuin siellä myös jonkin aikaa ja sattui myös niin ikävästi, että pyörryin.
I:n paperit tuli. Eikä ole aikomustakaan mennä uusimaan.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Anteeksi nyt vain..
mutta kuulostaa aika uskomattomalta, ollakseen totta!
Saattaa kuulostaa uskomattomalta, mutta näin kävi ihan oikeasti. Ei ole pakko uskoa.
Moro!
eli jos tuo mitä kerrot on totta, niin kipin kapin lääkärin puheille ja hakemaan terapeutin apua. Tuollaisten pelkotilojen kanssa ei kannata elää. Eihän työelämässäkään voi mitenkään pärjätä jos pelkissä kirjoituksissa on liikaa painetta.
Tämä viesti ei ole vittuilua. Eli kannattaa reilusti hankkia apua, siinä ei ole mitään hävettävää :)
Tiedätkö mitä? mä ymmärrän sua todella hyvin..
itelläni on vähän samantapasia pelkoja, mua ahdistaa pelkkä ajatuskin istua täpötäydessä salissa muiden ihmisten kanssa. Pelkään jo etukäteen, miten mä pystyn keskittymään kunnolla tollasessa tilanteessa.. mä olen varmasti niin hermona, että vääntelehdin koko ajan paikoillani, ja syömisestäkään tuskin tulee mitään. Ja sit jos mä en saa moneen tuntiin syötävää, mua alkaa heikottaa ja tulee itkettävä olo siitä kauheesta jännittämisestä ja väsymyksestä. Toisaalta musta ois kuitenkin myös jotenkin nöyryyttävää pyytää erikseen lupaa tehdä koe erillisessä huonessa, mä luulen et jotkut opettajatki on huomannu joskus tunneilla mun paniikinomaisen käyttäytymisen, ja tuntuu et jotkut suhtautuuki muhun ku johonki outoon idioottiin. Sen verran sisua mulla kuitenkin on, et mähän en "alennu" pyytää vielä erillistä lupaa, vaan toimin niin kuin muutkin.
Mutta siitä huolimatta, ei mun oireet oo läheskään noin pahoja ku sun.. tahdonvoimalla pystyn kyllä keskittymään ja pakotan itteni toimimaan normaalisti, vaikka viekin hirveesti ylimäärästä energiaa. Ja yllätyksekseni oon huomannu, miten mun oireet on ihan näiden parin viime vuoden aikana helpottunu.. en oo ikinä käyny tän takia terapiassa, tai hankkinu lääkkeitä. Oon kylläkin rukoillu ja pyytäny Jumalalta apua, ja nyt oon ikuisesti kiitollinen lieventyneistä oireista..
Mutta tsemppiä vaan sulle, ja yritä jaksaa, päivä kerrallaan : )
Kirjotuksen lähestyy varmasti itse kullakin abilla. Hermostuneisuus nousee kaikilla, jotka eivät osaa ajatella tarpeeksi laajasti ja maaliskuun puoliväli lähestyy vauhdilla... Ja sitten tänne ilmestyy tämä rohkeutta ja itsevarmuutta valava viesti. Onneksi jotkut haluavat aina auttaa muita kertomalla omista kokemuksistaan. ;)
...joku haluaa aiheuttaa paniikkia meissä abiraukoissa satuilemalla täällä tollasta tyhjänpäivästä. Rajansa kaikella hei.
Muistakaahan ihmiset että yo-kirjotukset on täysin inhimillinen tapahtuma, jos kaikki muutkin on selvinneet, niin kyllä tekin :).
Kirjoitin viestin, mutta sitä ei näköjään tullut näkyviin.
Niinpä niin.
Minäkin luin ennen kirjoituksia pelkkiä hyviä juttuja niistä ja että hyvin ne menee, ei siellä mitään kamalaa tapahdu, ei sinne kuole jne.
Miksi sitten minulle kävi noin?
Kaikilla on oikeus kertoa yo-kirjoituksista omat kokemuksensa, myös huonot sellaiset. Eikä kaikilla menen ne hyvin, vaikka olisi kuinka lukenut positiivisia kokemuksia, kuten mniulle kävi.
Jos jonkun rphkeus ja itsevarmuus pettää minun kokemuksieno takia, niin sillehän minä en voi mitään. Sitä paitsi minulla ne suurimmaksi osaksi johtuivat sairauksistani, enkä usko, että jokaisella maailman abilla on niitä.
...musta tuntuu että mun kirjoituksista ei tuu mitään kun mä naureskelen tälle jutulle joka kokeessa sen 6 tuntia...uskomatonta. Taitaa meikäläisen kirjotusjännitykset laueta kun muistelee sun tapausta!
Kirjoitan tänä keväänä ylioppilaaksi. Juttusi oli sen verran hauska, että nauroin aivan vedet silmissä ! Lisää vain tuollaisia tarinoita:) ! Itselläni ei onneksi ole tuollaisia ongelmia, koen itseasiassa koetilanteen melkeinpä "rauhoittavaksi". Ehkä olen poikkeus, mutta minua eivät kirjoitukset vielä lainkaan jännitä. Mutta ehkäpä sitten koepäivänä on hiukan perhosia mahassa.
Olet loistava kirjoittaja! lisää tuollaisia juttuja!
Kiitos erittäin paljon loukkauksesta.
Sorry nyt vaan, mutta tota sun tarinaas ei usko todeksi hullukaan, että ihan turha loukkaantua kehuista...
Mua ei se tilanne pelota, mutta eniten pelottaa se, etten osaa mitään.. Oon nähny monta kertaa sellasta unta, että kirjotukset kosahti.. Viimeksi viime yönä: Olin äikän kokeessa, ja siinä kymmenen aikaan lähdin ihan pokkana Prismaan, sit tulin ihan pokkana takasin, en tajua miten mut päästettiin saliin.. Mä ihan paniikissa odotin dösää siellä prisman pihalla ja ajattelin, että aika loppuu, aika loppuu.. Ja ne äikän otsikot oli kaikki just sellasia, joista saa kirjotettua ehkä kaksi kappaletta.. Mä nään monesti tuollasia unia että oon ihan väärässä paikassa ku pitäis olla kokeessa..
Kai se johtuu siitä että mulla on joku pakontunne ylioppilaaksi pääsystä.. En saa tuottaa pettymystä..
Joo. Nyt oon vähän lukenu näit juttui ja on alkanu epäilyttää hiukan toi lukioon lähtö. Vaihdoin viime hetkellä (tai oikeestaan vähän myöhässä) lukion ykköseks, ku mul oli ennen sitä amis ykkösenä. Mä otan yläasteellakin hiukan paineita kokeessa ja yleensä just ennen koetta must tuntuu siltä, et en muista mitään! Ihan hyvin mul on kuitenki menny (keskiarvo syksyllä 8.1). Mä mietin jo nyt vähän ylppäreitä ja ne tuntuu tosi kauheilta. Koko suku ja varsinki vanhemmat haluu ehottomasti must ylioppilaan! Ne kaikki vastusti koko ajan mun amikseen lähtöö, sillon ku mä olin sinne menossa. Lukioon vaihtaminen oli kyl mun oma ajatus.. =)
Ensiksi lämmin myötätuntoni ja tukeni sinulle ja kaikille vastaavien ongelmien kanssa kamppaileville! Elämä menee joskus jollain kohdin täysin päin mäntyä, hankaluudet kasaantuvat ja voimistavat toisiaan joskus miltei käsittämättömällä tavalla. Silloin kannattaa suhtautua itseensä todella lempeästi, ottaa ehkä lisäaikaa toipumiseen ja pohdintaan - ja hyödyntää huumorintajuaan mahdollisuuksien mukaan. On hyvin arvostettavaa myös kertoa muille vaikeuksistaan, kuten olet jo tehnyt. (Erityisesti hyvästä psykoterapiasta voi olla arvaamatonta hyötyä!!!)
Varsinkin nuoruusiässä yhdenmukaisuuden paine on usein valtava ja tuntuu tosi pahalta, kun jokin "normaali" asia aiheuttaa itselle voimakasta tuskaa ja epäonnistumisen kokemuksia. Puhun omasta kokemuksistani, sillä minulle lukion käynti oli juuri tällainen asia. Itse asiassa lykkäsin kirjoituksiin menoa vuodella parilla, mikä ei välttämättä ollut lainkaan huono ratkaisu. Silti kaduin sitä yhdessä vaiheessa hurjasti ja koin vain hukanneeni aikaa (ajan hukkaamista ei muuten kannata pelätä, muutamia ääri-ilmiöitä lukuunottamatta se on kokemukseni mukaan äärimmäisen harvinaista!).
Mielestäni sinun ei tarvitse nyt suinkaan ajatella, että peli olisi kirjoitusten osalta jotenkin menetetty. Tilanteesihan on oikeastaan varsin selkeä: olet saanut reilusti impron paperit ja elänyt läpi jotakin niin ainutlaatuisen viheliäistä, että mitä suurimmalla todennäköisyydellä jatkossa seuraa helpompaa.
Mitä ratkaisuja tässä vaiheessa teet (ja mitä ratkaisuja sinun kannattaisi tehdä!), riippuu osaltaan ammatillisesta suuntautumisestasi. Jos suoritettu YO-tutkinto olisi kuitenkin sinulle kaikesta huolimatta hyvä ja tärkeä juttu, ehdottaisin, että kokeilet hajauttamista. Otat korkeintaan kaksi ainetta kerralla, asetat tavoitteeksi selviytyä hiukka paremmin kuin viimeksi, varaat paljon aikaa sekä lukemiseen että rentoutumiseen - ja hankit onnistumisen elämyksiä, sillä niitä on varmasti tiedossa! Jos jaksaisit mennä vaikka jo syksyn kirjoituksiin, asiat eivät edes ehtisi unohtua mielestä. Jos taas ylppäreillä ei taas ole sinulle juuri minkäänlaista välinearvoa, kohauta olkapäitäsi ja hymyile hetki (tai miksei pitempäänkin) ja suuntaa kohti uusia maisemia. Miten vaan, onhan maailmassa paljon muutakin kuin pienen kansakuntamme lukiolaisnuorison yhteiset testaustilanteet! Lopuksi haluan onnitella sinua ja kaikkia kohtalotovereitasi urhoollisuudesta! Lämpimästi, eräs seitsemän vuotta lukioon käyttänyt