Kun taksit hesassa eivät millään tahdo pysyä siellä joukkoliikennekaistalla vaan änkeevät aina eteen sinne normaalikaistalle katsonkin oikeudeksini myös jatkuvasti poukkoilla molempien kaistojen väliä ja näin mukavasti hidastaa myöskin taksien etenemistä.
Kun taksit hesassa eivät millään tahdo pysyä siellä joukkoliikennekaistalla vaan änkeevät aina et...
7
1399
Vastaukset
pidetään yllä, ajetaan ensin bussikaistaa pitkin taksilla ja sitten siihen eteen poukkoaa joku paukapää omalla yksityisautolla, ajaa vielä alinopeutta, on pakko vaihtaa kaistaa tälle "normaali kaistalle" ja ohituksen jälkeen taas palata bussikaistalle. Bussikaistaakaan ei kykene koko aikaa ajamaan, vaan on päästävä ohi pysäkille pysähtyneistä busseista, tai vaikka oikealle kääntyvistä yksityisautoista joita saattaa risteyksessä olla kääntyvässä jonossa kymmenittäin.
Tai sitten vain se vasemman puoleinen kaista saattaa vetää vain huomattavasti paremmin kuin se keskimmäinen tai bussikaista.
Takseillla ja busseilla on oikeus käyttää myös muita kaistoja, kuten muillakin takseille ja busseille tarkoitettuja kaistoja, tosin kelloa katsomalla.
että näin- miksi taksi
saa ajaa bussikaista tyhjänä? Ymmärän että jos on asiakas kyydissä niin silloin asiakas maksaa ruuhkaodotukset mutt miksi Hesataksi ajaa bussikaista tyhjänä kun esim. palaa maaseudulta takaisin Hesaan?
- MaNi
miksi taksi kirjoitti:

Yksi syy voisi olla vaikkapa se, että taksi on menossa hakemaan tilauksen tehnyttä asiakasta tai vaikkapa menossa purkamaan jonoa joltakin tolpalta. Tai sitten vain siksi, koska mitään syytä ei olisi olla käyttämättä joukkoliikennekaistaa.
Toivottavasti saat tämän jälkeen paremmat yöunet :) - tietää
MaNi kirjoitti:
Yksi syy voisi olla vaikkapa se, että taksi on menossa hakemaan tilauksen tehnyttä asiakasta tai vaikkapa menossa purkamaan jonoa joltakin tolpalta. Tai sitten vain siksi, koska mitään syytä ei olisi olla käyttämättä joukkoliikennekaistaa.
Toivottavasti saat tämän jälkeen paremmat yöunet :)että puhut paskaa koska hermostut.
miksi taksi kirjoitti:
saa ajaa bussikaista tyhjänä? Ymmärän että jos on asiakas kyydissä niin silloin asiakas maksaa ruuhkaodotukset mutt miksi Hesataksi ajaa bussikaista tyhjänä kun esim. palaa maaseudulta takaisin Hesaan?
että jos taksi on menossa hakemaan ennakkotilausta (kellonaika tarkka!) tai muuten vakkaripokaa jostain tiettynä kellon aikana. Taksit kun muutenkin ajelee kun pelkkiä tolppakeikkoja. Ihan sama mitä kaistaa kunhan eteenpäin pääsee J O U S T A V A S T I, sitä paitsi bussikaistaa pitkin pääsee ehkä jouhevammin tyhjämäkin takaisin taas toivon mukaan niille täysille taksitolpille... ;)
- ymmärrä
miksi taksi kirjoitti:
saa ajaa bussikaista tyhjänä? Ymmärän että jos on asiakas kyydissä niin silloin asiakas maksaa ruuhkaodotukset mutt miksi Hesataksi ajaa bussikaista tyhjänä kun esim. palaa maaseudulta takaisin Hesaan?
Ihan sama kun menisit polkupyörällä kauppaan. Saatko käyttää pyörätietä mennen tullen? Tottakai, koska se on tarkoitettu pyöräilijöille(ja joskus mopoille). Miksi pyöräilijät ajavat kadulla jos vieressä on pyörätie?
Taksit käyttää tullen mennen julkisen liikenteen kaistoja koska niillä saavat ajaa bussit ja taksit ja tiettyinä aikoina myös kuorm- ja pakettiautot. Iltaisin ja öisin kaikki. Siksi.
Onhan kertakaikkiaan tyhmä kysymys. ymmärrä kirjoitti:
Ihan sama kun menisit polkupyörällä kauppaan. Saatko käyttää pyörätietä mennen tullen? Tottakai, koska se on tarkoitettu pyöräilijöille(ja joskus mopoille). Miksi pyöräilijät ajavat kadulla jos vieressä on pyörätie?
Taksit käyttää tullen mennen julkisen liikenteen kaistoja koska niillä saavat ajaa bussit ja taksit ja tiettyinä aikoina myös kuorm- ja pakettiautot. Iltaisin ja öisin kaikki. Siksi.
Onhan kertakaikkiaan tyhmä kysymys.Miksi pyöräilijät ajavat kadulla jos vieressä on pyörätie?
Siksi varmasti kun eivät ymmärrä että oman turvallisuuden kannalta olisi fiksumpaa ajaa sitä pyörätietä! Jos sellainen kerran on.
Sakottaa siitä pitäisi, jos ajaa fillarilla liikenteen seassa... ehkä ei nyt ihan??!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Missä kokoomuksen naiset?
Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa1424361Finland is now Petter place
Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.382500Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita
HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.1442157Jorma Lind kuollut
Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet261226Toivon että kuulut elämääni
Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.711092- 601062
En unohda sua
En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on37964Mahdatko ymmärtää sitä
Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen63926- 48879
Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä
Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies106842