Minulla on paniikkihäiriö päässyt niin pahaksi, että on paikkoja joihin en lähde. Vaikka olisin aamulla jo sopinut jonkun kanssa, että mennään, niin perun sen vähän ajan päästä. En vain yksinkertaisesti voi mennä.
Olen käynyt kohta kolme vuotta terapiassa keskivaikeanmasennuksen vuoksi ja jotain pientä paniikin tapaista on ollut ennenkin. Pärjäsin sen kanssa jotenkuten, mutta en enää.
Mitä luulette, voisiko terapia olla "syynä" pahentuneeseen paniikki- ja ahdistuskohtauksiin? Siis sitä kautta, että on selvittänyt monia asioita elämässään ja selvinnyt aika hyvin masennuksesta, niin sitten onkin paniikin vuoro?
Ja miten selviän tästä paniikista? En halua lähteä kotoa mihinkään. Koti on nyt minulle kuin turvasatama, täällä on hyvä olla. Lisäksi olen alkanut käyttää ahdistukseen määrättyä Xanoria enemmän kuin lääkäri määrää. Välillä otan päivällä nukahtamislääkkeen myös, että saan pään sekaisin. Tälläkin hetkellä mietin, ottaisinko vielä pari Xanoria ja menisin sitten nukkumaan iltaan asti. Kaiken tämän lääkekoktailin teen Panacod kipulääkkeeseen ja pää on tosiaan tillin tallin.
Jos voisitte auttaa, kertoa omista kokemuksista, olisin tosi kiitollinen. Onko minulla vielä toivoa tulla yhteiskunnan kunnolliseksi jäseneksi, vai onko kohtaloni hiipiä nurkissa sydän hakaten, toivoen, ettei vain kukaan huomaa, kun hiki valuu ja ilma loppuu ja pyörryttää ja kauhistuttaa ja...
Olen käynyt kohta kolme vuotta terapiassa keskivaikeanmasennuksen vuoksi ja jotain pientä paniikin tapaista on ollut ennenkin. Pärjäsin sen kanssa jotenkuten, mutta en enää.
Mitä luulette, voisiko terapia olla "syynä" pahentuneeseen paniikki- ja ahdistuskohtauksiin? Siis sitä kautta, että on selvittänyt monia asioita elämässään ja selvinnyt aika hyvin masennuksesta, niin sitten onkin paniikin vuoro?
Ja miten selviän tästä paniikista? En halua lähteä kotoa mihinkään. Koti on nyt minulle kuin turvasatama, täällä on hyvä olla. Lisäksi olen alkanut käyttää ahdistukseen määrättyä Xanoria enemmän kuin lääkäri määrää. Välillä otan päivällä nukahtamislääkkeen myös, että saan pään sekaisin. Tälläkin hetkellä mietin, ottaisinko vielä pari Xanoria ja menisin sitten nukkumaan iltaan asti. Kaiken tämän lääkekoktailin teen Panacod kipulääkkeeseen ja pää on tosiaan tillin tallin.
Jos voisitte auttaa, kertoa omista kokemuksista, olisin tosi kiitollinen. Onko minulla vielä toivoa tulla yhteiskunnan kunnolliseksi jäseneksi, vai onko kohtaloni hiipiä nurkissa sydän hakaten, toivoen, ettei vain kukaan huomaa, kun hiki valuu ja ilma loppuu ja pyörryttää ja kauhistuttaa ja...
Vastaukset 37
Vanhimmat
Älä ota yliannostusta lääkkeitä vaan noudata lääkärin ohjeita. Ja sitten kodista puheen ollen.
Koti on oikeastaan olemassa ainoastan sinussa itsessäsi. Sinun pitäisi oppia tuntemaan itsesi kotoisaksi missä sitten liikutkin. Myönnän että se on vaikeata jos on vaikkapa ruuhkabussissa, muakin ahdistaa ihan vietävästi semmoiset paikat.
On ihan sama jos pelottaa, hikoiluttaa tai sydämesi pompottaa, ei sitä kukaan huomaa. Itsekin näistä asioista kärsivänä tiedän ettei kukaan muu sitä huomaa.
Muista myös että tässä maailmassa ei jaeta palkintoja ihmiselle joka kärsii eniten vaikka olisikin miten oikeassa tahansa. Maailma ei toimi sillä lailla, kärsit sitten miten paljon tahansa niin joudut itse kantamaan taakkasi. Siksi on parempi ettet kärsi.
Älä peru tapaamisia sen vuoksi että pelottaa tai ahdistaa. Niin tein minäkin aiemmin mutta se ei suinkaan helpottanut oloani. Rupesin sitten ajattelemaan etten mitään ainakaan voi menettää jos jonnekin menen. Edelleenkin ahdistaa jos kaverin kanssa jonnekin menen mutta ei yhtä paljon. Aion kuitenkin mennä koska tiedän sisimmässäni että tykkään mennä eri paikkoihin mutta ainoastaan pelkoni estää minua elämästä.
Siksi teen asioita pelostani huolimatta. Toivon että sinäkin pystyisit siihen. Tai pystyt kyllä, sinun pitää vain tehdä asioita. Ei jäädä miettimään liikaa. Tosin kannattaa joissakin asioissa olla varovainen. Itse meinasin jäädä auton alle kun kerran päätin ajattelematta vain kävellä tien yli joten kokonaan ei harkintaansa pidä heittää.
Tuolla lääkityksellä olet ehdottomasti valvotun lääkevieroituksen tarpeessa. Mene nyt, ennen kuin tulevat vielä vaikeammat vieroitusoireet. Mainitsemasi kaksi lääkettä eivät missään tapauksessa sovi yhtäaikaa käytettäviksi. Xanorista voi joillekin tulla jopa heroiiniin rinnastettavia vieroitusoireita, hyvinkin lyhyen käytön jälkeen. On oma etusi, että hakeudut vieroitukseen lääkärin valvonnassa nyt. Vielä ei kenties tule kovin pahoja vieroitusoireita.
Panikointiin on olemassa myös itsesuggestiolle perustuvaa hoitoa, olen kokeillut menestyksellisesti. Se ei ole mitään huu-haata, vaan arvostetun lääkärin kehittämä menetelmä. Luulisi terapeuttisi siitä tietävän.
Kun paniikkihäiriökohtaus on tuloillaan, sanot itsellesi: Nyt on vuosi 2007, olen turvallisessa paikassa, näen tuttuja esineitä (ja nimeät ne esineet), KUKAAN EI VOI TEHDÄ MINULLE ENÄÄ SELLAISTA PAHAA KUIN TEKI SILLOIN, KUN OLIN PUOLUSTUSKYVYTÖN LAPSI!
On tärkeää opetella tuo kaava ulkoa, ja ottaa aina tarvittaesssa käyttöön. Se nimittäin todella auttaa, kunhan tarpeeksi voimakkaasti sen itselleen sanoo. Jos olet ulkona/kaupassa, voit katsella esim. laukkuasi, kaulahuiviasi ja käsineitäsi ja ankkuroida ajatuksesi niihin. Ne ovat silloin suojanasi paniikkiajatuksia vastaan.
Kokeile! Ei se ota jos ei annakaan.
aika paljon se, että kannan mukana pientä cd-
soitinta ja kun kuuntelen mieluista musiikkia
ei ehdi niin paljon tarkkailla itseään, eikä
kuule muiden ihmisten puhetta. Monesti tulee
tunne esim. kaupassa, että kun kanssaihmiset nauraa, niin heti oletan jotta mulle vaikka hyvin tiedän ettei asia niin ole. Liiallinen itsetarkkailu ja etukäteispelot aiheuttaa sen,
että pyrkii välttämään tilanteita joissa vois
paniikkikohtaus ilmetä. Minulla lääkitys propral
auttanut hyvin. Tuollaista omatoimista lääkeannos-
tuksen lisäämistä ei tosiaankaan kannata ryhtyä
kenenkään kokeilemaan. Mene vaan lääkäriin ja kerro millaseen lääkeriippuvuuteen oot itsesi
kohta ajamassa, niin eiköhän apua ala löytymään!
Mulla onkin huomenna terapeutin vastaanotto. Voin siellä jutella vapaasti. En vain tajua, että masennuksesta aika hyvin selvinneenä, paniikkihäiriö putkahtaa päälle, niin ettei kotoa kohta uskalla poistua.
Voisiko olla, että nyt, kun masennus on saatu "aisoihin", siellä alla olvalla paniikki- ja ahdistushäiriölle on paremmin tilaa, tai sen uskaltta tunnustaa?
Paraneeko tästä koskaan, vai tulenko olemaan aina "arkajalka", jonka täytyy tarkkaan miettiä, voinko mennä jonnekin vai en? Pelottaa.
Vai olenko sekoamassa lopullisesti?
Sekoamassa!
Vielä sen verran tilanteestani kerron, että huominen terapiasessio hävettää, jos joudun kertomaan näistä lääkesekoiluista. Minä olen ollut aina huono luottamaan ihmisiin, koska pienestä pitäen olen tottunut, että ihmiset eivät ole luottamuksen arvoisia. Terapeuttini kyllä on, sitä en epäile. Hävettää vain, kun sitä yrittää aina olla reipas ja iloinen, ja en sitä tällä hetkellä ole. Olen vain väsynyt.
Tietysti pelottaa sekin, että täytyisi yrittää päästä taas tasapainoon lääkkeitten kanssa, ja on jotenkin ihanaa olla polla kevyenä. Tätä lääkkeitten "ylikäyttöä" on ollut vasta muutama päivä, etten varmaan kauheassa koukussa vielä ole. En vain haluaisi sitä lopettaa, koska se helpottaa olotilaani.
Välillä sitä ajattelee, että on tulossa hulluksi, välillä on iloinen, kun on päässyt masennuksesta eroon. Tämä tunnemyrsky, mikä nyt on menossa, ei ole masennusta. Se oli ihan toisenlaista kuin nykyinen olotila. Mutta miksi, miksi, miksi vielä tämä paniikki?
siun assiit järjesttyy,kuhan vain out rehellinen terapeutille-mie oon ollu samassa tilantteessa-tosin vain kerroin liäkärilleni,jotta on tullu napsittuu nuita Opamoxia enemmän,kuin ois pitänä-hyvin olj ymmärtäväinen tämä miun liäkär-otettaan nyt päivä kerrallaan ja katottaan,mitä eissäpäin on tulossa....
voin olla yhtä mieltä mutta tuota CAPS LOCK mantraa en suostuisi toistelemaan. Suosittelen mieluummin vaikka kognitiivista terapiaa, siis oman ajattelutavan tietoista tutkailua ja väärien ajatustottumusten muuttamista. Paniikkihäiriö ei ole kenenkään toisen syy. Tai ei sen hokeminen ainakaan auta kaikkia pitemmän päälle. Olen kuullut itsekin, että minua muka olisi käytetty hyväksi lapsena kun minulla on paniikkeja. No en taatusti ole minkään sellaisen uhri.
Mielestäni on myös turha pelotella toisia kovin kauheasti noilla vieroitusoireilla. Mistä kukaan voi tietää miten itse kunkin keho reagoi?
Hyvät jatkot sinnekin, kaikesta huolimatta.
>>Ja miten selviän tästä paniikista? En halua lähteä kotoa mihinkään.
Sinun oma kehosi on sinun kotisi. Voit oppia viihtymään kehossasi. Kehosi antaa sinulle mielihyvää ja aivan onnen tunnettakin. Ei se onni sen kummempaa ole. Sinun pitää siis oppia tiedostamaan tämä asia.
Ei kehon hyvänolon tunne tarvitse olla hyvin syömistä, seksiä, viinaa tai muuta nautiskelua. Se on vain hyvää terveyttä. Hanki hyvä ruumiin terveys.
ruummiin(meilläpäin se tarkottaa kuollutta)tervveys paljo auta,jos ajatukset on muualla-sie voit olla tervveyven perikuva,mut joa siun ajatukses on muualla-ahisttaa- puristtaa- kolottaa-jomottaa-juillii,niin minkä tiet-kuuntelet vaivojas ja vuotat kuolemmoo,kun et paremmastakkaa tiiä.Kaikenlaissii ajatukssii nämä panniikit suavat aikkaan...
ja puhun niistä. Olen aivan 100% varma siitä mitä sanoin. Jos se toimii minulla, miksi se ei toimi muilla? Onko ihmiset kehon rakenteen suhteen samanlaisia vai erilaisia?
Enkä minä ole yksin mielipiteeni kanssa. Se on hyvin tunnettua viisautta. Sen tuntevat mystikot ja joogat. Kehon ja hengen yhteyden tuntevat jopa nykyajan lääkäritkin. Kuitenkaan eivät taida puhua siitä vastaanotoillaan.
voipi olla hyvinnii samanlainen,vuan mie oun sitä mieltä,jotta jokkaisen immeisen aivokuoren sisältä löyttyy oma perssoonasa-eihän meitä (kai)ole kloonattu.Se mistä sie suat avun,ei varmmaan piä paikkoosa jokkaisen kohalla!En mie sitä kiellä,jottako keho ja "henki"ois eri assii,mut elä ylleistä asioita nuin mustavalakosesti-se mikä toimmii siun KOHALLA-EI VÄLTTÄMÄTTÄ PÄDE KAIKKIIN.MIE EN HUUVA NYT-TEKSTI MUUTTU VAIN TUAS TÄMMÖSEKS-EN MAHA MITTÄÄ-KUN EN OU "NERO" MUUTENKKAA!!!
Se vaihtaa suurista kirjaimista pieniin.
>>Se mistä sie suat avun,ei varmmaan piä paikkoosa jokkaisen kohalla!
Älä sano "varmaan". Enemmän on varmaa, että olen oikeassa.
>>-se mikä toimmii siun KOHALLA-EI VÄLTTÄMÄTTÄ PÄDE KAIKKIIN.
Kokeillaanpa sitä.
1. Kun minä pistän neulalla itseäni, se tekee kipeää, tekeekö sinulla?
2. Kun otan suihkua lämpimällä vedellä, se tuntuu hyvältä, tuntuuko sinustakin?
3. Raittiin ilman hengittäminen tuntuu hyvältä, entä sinusta?
4. Kauniin maiseman katseleminen tuntuu hyvältä, entä sinusta?
5. Kaunis musiikki on hyvin miellyttävää, entä sinusta?
Ei se tämän kummempaa ole. Ihmisten keho ja mieli on yhteydessä toisiinsa ja vaikuttaa toisiinsa. Sitä voi käyttää hyväksi ihan tietoisesti. Ei tarvitse ajelehtia ilman ohjausta.
Eräitä vaikeasti sairaita ihmisiä on, mutta valtaosa henkisesti kärsivistä näyttää olevan ruumiillisesti aivan kunnossa. Silloin pitää käyttää sitä kehoa mielialan parantamiseen.
Kiitos kaikille neuvoista ja siitä, että olette myötätuntoisesti kirjoitelleet ja rohkaisseet. Menen tänään sinne terapeutille tossa neljän jälkeen iltapäivällä ja, kun tulen sieltä kerron, miten meni. Aion olla ihan rehellinen lääkkeitten suhteen. Eihän se minua pysty muuten auttamaankaan, jos en ole rehellinen.
Nyt, aamukahvia juodessa, päätin, että ei yhtään ylimääräistä lääkettä! Haluaisinko vielä lääkeriippuvuuden muun sotkun lisäksi? En todellakaan! Tänään otan vain sen määrän, mitä on määrätty ja, jos ei auta, käännyn lääkärin puoleen. Mulla on lääkäri ja terapeuttu eri henkilöitö, vaikkakin saman katon alla.
Kiitos kovasti, että olette jaksaneet "potkia persiille", ja saada järkeä tähänkin pollaan. Palaan asiaan ja kerron kuulumisia illalla sitten terapian jälkeen. Siis jos haluatte kuulla.
positiivisia kokemuksia ja yleensäkin semmosia mikä/mitkä konstit on ketäkin vaikeissa asioissa
auttanut. Itse en ole missään hoiotosuhteessa nykyään ja vietän aikaani vaan sisätiloissa
toimettomana. Aikani kuluu tässä netissä aamusta
iltaan. No sillai hyvä, ettei tarvitse ylimääräsiä
lääkityksiä, kun ei tartte mennä tuonne ihmisten
ilmoille.
Vieläkkii pittää kinata tuosta hyvän ruumiin tervveyven hankkimisesta.Myö immeisethän on "kokkkoonpantu"kuluvista osista-mie oon pennusta lähttiin tehny raskasta työtä ja vaikka nykyjjään suapi immeiissiinnii vaihhettuu vara-ossii,kaikkii ossii ei sua ies muahantuojalta.Oot varmmaan nuoremmanpuolleinen immeinen,vain miepä en ennee oo ja kun keho ajan myötä kulluu ja rappeuttuu,niin mistäpä ennee hommoot sen ruummiin terveyvven.Ja vaikka vastasin kaikkiin kysymykssiis "kyllä",niin sittenkkää en ou sammoo mieltä siun kans siitä assiista,että vain tervveessä ruummiissa assuu terve miel.Tunnen paljon vammaisia ihmisiä,joilla ei tuota ruummiin tervveyttä oo ikinä ollukkaan,vaan mielpä on pysynä tervveena!Entäs,kun jottaa kohttoo ruppee kutkuttammaan-no,sinä sitä heti ruapimmaan-tunttuu kehossa hyvältä ja mielessä hyvältä!Vain annas olla,jos ruavit liian pitkkään ja nahka männöö rikki-ei tunnu ruummiissa ennee hyvätä-kirvellöö-vuan sieluupa ei kirvele yhttää.!
Kiitos melellään miekki lukisin uusimmat uutisesi sen terapeuttikäynnin jäläkkeen!!
Tulin tossa hetki sitten kotiin terapiasta. Olo on helpottunu. Uskalsin kertoa lääkesekoiluista ja terapeutti sanoi, että se on hyvä, kun kerroin. Jos en olisi kertonut, se olisi merkki, etten luota terapeuttiin, sanoi mun terapeutti. Minä sanoin siihen, että jotenkin hävetti se lääkesekoilu, ja siksi mietin, kertoako vai ei. Kyllä luotan terapeuttiin. Mitäpä se hyöduttäisi siellä käydä, jos ei puhuisi asioista niin kuin ne on. Kuka semmoista pystyis auttamaan.
Eiköhän tässä taas viikko keplotella eteenpäin jotenkin ennen seuraavaa terapiatapaamista. En kyllä vieläkään kauheasti kaipaa "ihmisten ilmoille" suuriin ostoskeskuksiin ym. Koti tuntuu niin hyvältä ja turvalliselta. En tiedä, mikä noissa isoissa Jumboissa ym. saa aikaan sen etten halua sinne mennä. Tulee vain tunne, että äkkiä pois.
Olisi mielenkiintoista tietää, miksi jollekin tulee tämä paniikkihäiriö, siis mistä se johtuu? Joskus tuntuu, että toiset mennä porskuttaa sen kummemmin miettimättä. Toisaalta, eihän sitä tiedä, mitä ne muut ihmiset tuntee, kun toisen pään sisälle ei voi päästä. Mulla on terapeutin mukaan "hauras persoona", johtuen lapsuuden psykososiaalisista oloista. Että silleen.
Nyt on kuitenkin hyvä olla, koira tossa takana kuorsaa, mies on lähettyvillä, koti on lämmin, eikä mitään puutu. Pitäisi useammin nähdä myös niitä elämän hyviä puolia.
juttu,jotta se "tunnustaminen" kävi nuin kivuttomasti kuitennii.Tosi rohkkee teko ja iso askel tuas paremppaan päin!!Mie oun sitä mieltä,jotta jos siun ei tie mieli männä niihin markettiloihin,niin elä mäne-semmonen ihtesä pakottaminen johonnii,mitä ei halluu,on miusta viärin-vaikka kuinka "siedätyshoidosta"puhuttais.Sie tunnet ihtes parraiten,etene ommiin tuntemustes mukkaa-ei minkää "kirja-opin"kanssa!
tekstiä sieltä Karjalasta päin-taas jälleen kerran.Ei pidä fanaattisesti mennä mukaan jokaisen ihmisen oppien mukaan.Käytät kirjoituksissasi tervyttä "maalaisjärkeä",olen itse kärsinyt paniikista jo noin kymmenen vuotta,enkä ole mennyt mukaan noihin "teennäis"parannuskeinoihin-olen luottanut lääketieteeseen ja ollut nyt viitisen vuotta ilman paniikkia,joskus pieniä ohimeneviä kohtauksia,mutta voiton puolella ollaan-lääkityskin lopetettu jo aikaa sitten.Saisit taas kertoa vitsin heili karjalasta-oikein odotan sitä...
kyllä on vitsipankki melekkein tyhjä.yks tämmönen puoltuhma tulj mielleen:kaks suomalaista miesta män kovassa humalassa ilotalloon ja kun ei ollu tyttöjä suatavilla,omistaja anto niille kaks pumpattavvoo Barbarroo.No,uamulla miehet vaihto mielpitteittään ja ensimmäinen sano:jotta jotennii ouvosti se nainen natis koko ajan,johon toinen pisti paremmaks:elä mittää,mulle sattu semmonen,jotta en kerinnä kun vierreen pötkähttöö,kun se pieras ja hyppäs ikkunasta ulos!!!
Kiitos taas kerran rohkaisevista sanoista! Tottahan se on, että miksi pitäisi kuljeksia semmosissa paikoissa, joissa olo tuntuu epämiellyttävältä. Ei kukaan "järkevä" mene moottoritiellekään iltalenkille, joten sama kai se on, minne ei halua mennä.
Minä olen kans vähän skeptinen ton "siedätyshoidon" suhteen. Jos johonkin meneminen ei onnistu, niin se ei sitten onnistu. Ei kai siinä sen kummempaa siedätystä tarvita. Ja ei mene rahatkaan turhuuksien rovioille, kun ei kiertele näitä "ostosparatiiseja".
Joulunaikoihin varsinkin luulin tulevani hulluksi, kun kävin isossa kauppakeskuksessa. Ajattelin silloin, että mitäpä jos seisoisin tossa keskellä suuuurta käytävää ja alkaisin huutaa kurkku suorana. Kaikenmaailman tingeli-tangeli soi taustalla ja ihmiset ryntäili kuin viimeistä päivää kaupasta toiseen. Ihan kuin tarvara tänä päivänä loppuisi kesken.
Tuli mieleen vielä, että sellaiset ihmiset, jotka ovat kokeneet esim. just tämän paniikkihäiriön, ovat jotenkin paljon enemmän inhimillisiä. Tai sanotaanko, että mikään inhimillinen ei ole vierasta. Tuntuu niin hyvältä, kun on ihmisiä, jotka ymmärtää, miltä tuntuu.
En toivo kenellekään ymmärrystä sitä kautta, että saa paniikkikohtauksen, mutta jotkut vain ovat sellaisia, että jos mulla ei ole tollasta ollut, ei sellaista ole muillakaan.
Kiitos vielä kerran ja jatketaan keskustelua!
olisi tässä:
http://www.postpartum.net/panic.html
(tuo postpartum viittaa synnytyksenjälkeisiin masennus- ym vaikeuksiin, mutta pätevät varmaan kaikille panikoijille)
Ajattelin, että voisin suomentaakin, mutta en ole ehtinyt vielä. Minusta ihan hyviä vinkkejä, aika yksinkertaista kieltäkin. Eikös suurin osa nuoremmista ainakin tämän verran hallitse kieltä, jos ei vielä mieltä :))
Minulla on ikää jo ja aika auttaa tässäkin häiriössä. Nuorempana koin ihan kuoleman- ja sekoamisenpelkoa. Siis aika pahoja paniikkeja, eivät ne unohdu.
Asian kanssa pystyy elämään. Ennen minä tämän vaivan otan kun jotain pahempaa.
Kärsivällisyyttä ja voimia kaikille!
Kävin vilaisemassa tuon linkin jonka olit laittanut ja vaikuttaisi tosi hyvältä, sen vähän mitä ymmärsin. Omista kouluajoistanikin on yli 20 vuotta ja kun ei tuota englantia ole tarvinnut käyttää niin on päässyt ruostumaan. Olisi todella hienoa jos ennättäisit/viitsisit tehdä suomennoksen. Ja sitten tälle palstalle OTSIKKO ISOLLA jolloin tiedettäisiin javarmasti huomattaisiin mistä on kyse. Jokainen voisi sitten halutessaan siirtää vaikka Wordiin ja lueskella kun tuntuu siltä tai tulostaa tuon jutun. Eihän siitä kaikkia osiota välttämättä tarvitsisi suomentaa, vaan lähinnä nuo paniikkiin liittyvät.
Kiitos vinkkilinkistä. Siinä oli juuri niitä asioita, joita panikoija pelkää ja miten niiden tullessa pitäisi toimia. Toisinaan, tai aika usein, ei vain kerkiä ajattelemaan yhtään järkevää ajatusta, kun paniikki hyppää päälle. Tuota tarvitsee oikein opetella, ihan niin kuin koulussa vaikkapa matematiikkaa.
Yhden tutun tuttu, jolla oli paniikkihäiriö, rupesi ajattelemaan, että se paniikki on kuin olkapäällä istuva "olio". Kun tämä tutun tuttu tunsi, että nyt se "olio" yrittää ottaa vallan, hän yksinketaisesti pyyhkäisi sen olkapäältä alas. Auttoi häntä pikkuhiljaa.
Voisi itsekin kokeilla tuollaista "oliota" ja antaa sille kyytiä, kun yrittää pesän rakentaa "olkapäälle :-).
Onneksi joskus löytyy huumoria avuksi näissäkin jutuissa!
Kiva kun tykkäsit. Minustakin ne ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, osaa olin tietämättäni jo muinoin itse käyttänyt ja toimii.
Minäpä yritän rustata suomennosta tässä lähiaikoina kun ehdin (päivä, pari??), lähinnä juuri noista lyhyistä lauseista, esim. nämä otsikot:
- TEN RULES COPING WITH PANIC - 10 SÄÄNTÖÄ SELVIYTYÄ PANIIKIN KANSSA
- 15 COPING TIPS - 15 SELVIYTYMISVINKKIÄ
- DON'T PANIC - ÄLÄ PANIKOI
- TWENTY WAYS TO MANAGE STRESS - 20 TAPAA HALLITA STRESSIÄ
- 10 GOLDEN RULES FOR COPING WITH PANIC - 10 KULTAISTA SÄÄNTÖÄ SELVIYTYÄ PANIIKIN KANSSA (vähän pitempinä lauseina, edellä vain lyhyesti)
- EXERCISES TO REDUCE PANIC SYMPTOMS - HARJOITUKSIA VÄHENTÄMÄÄN PANIIKKIOIREITA
Jos teen (aion) harkitun käännöksen sanakirjojen kanssa, se kestää hieman. Ehkä parempi ja tarkempi niin. Ymmärrän toki suoralta kädeltä, mutta selvää suomea pitäisi saada aikaiseksi :)
En ole lääketieteen ammattilainen, enempi kielten, mutta eipä noista lie kellekään haittaakaan.
Ovat ihan kansainväliset "synnytyksen jälkeisen avun sivut"
(Postpartum Support International). Löysin kun eksyin Äimän (Äidit masennuksen tukena?) sivuilta vastaaville engl. kielisille vastaavan järjestön (Rocking Horse) sivuille.
Ehkä noista otsikoista jo vähän selviää mitä pitää sisällään. Mutta malttakaa...laitan vaikka aloituksen sitten suuraakkosilla esim...
VINKKEJÄ PANIIKIN HALLINTAAN
..ja vielä saman linkin niin saavat halulliset lukea pitemmät tekstit sieltä, jos kielitaito riittää.
Todella hieno juttu, jos suomennat. Meitä paniikkihäiriöisiä on lähes joka ikäluokassa, ainakin niissä jotka netissä surffailee :), ja kaikilla ei tuo kielipää ole paras mahdollinen.
Tuli vielä mieleeni, onko kenelläkään kokemusta Bournen "Irti ahdistuneisuudesta" työkirjasta mm. paniikkihäiriöpotilaille??? Olen harkinnut sen hankkimista, mutta on aika kallis, eikä meidän kirjastossa ole lainakappaletta, että pääsisi tutustumaan.
mutta ainakin meidän kirjasto hankkii kirjan sieltä mistä saa, tilaus maksaa yhden euron per kirja.
Räpelsin tuossa ne suomennokset kynällä vaan, joten kestää hiukan kun aion näpyttää ne viesteinä tänne uudeksi aloitukseksi. En siis siirtele valmiina mistään. Jaksanette odottaa?
Minulla on ollut lääkityksenä Alprox (samantapainen kuin Xanor?)jo liki parikymmentä vuotta. Silloin alkuun ei edes tällaisesta häiriöstä tiedetty mitään. Sain paniikit aivokuumeen jälkeen, alttius moiseen voi toki olla perinnöllistäkin.
Ajattelen tämän olevan kuin diabetes tai astma tms. mikä vaatii jatkuvaa lääkitystä. Meillä joillain on nuo välittäjäaineet aivoissa hieman niukkoja. Mikä häpeä on käyttää pientä lääkitystä, jos sillä pystyy elämään normaalia elämää. Väliin syön enemmän, väliin tosi vähän, joskus en lainkaan. Olen täällä lukenut aina niitä varoitteluja koukuttamisesta. So what? Hyvää elämää elän ja olen ihan tyytyväinen :)
Sinulle sanoisin, että älä lisää lääkitystä omin päin. Kokeile muita keinoja. Itse kävin jopa kaksi vuotta terapiaa. Se kannatti todella. Sinä taisit epäillä sen lisäävän oireita. Tuskin niin, mutta hyvän terapeutin saaminen on onni sinänsä.
Alprox on sama lääke kuin Xanor, se on se rinnakkaisvalmiste. Millainen vahvuus sulla on ko. lääkettä? Mulla on 1mg:n tabletteja 1-4 päivässä. Nyt on pakko sanoa että, kun toi paniikki on niin herkässä, niin on mennyt viisi kuusikin päiväsää. Tiedän, että se on koukuttava lääke, mutta kumpi on parempi, pysyä sisällä kotona vai yrittää vaikka sitten lääkkeen avulla ihmistenilmoille?
Lohduttava ajatus, että voi käyttää noita lääkkeita pitempääkin. Olkoon sitten vaikka varalla, mutta joskus pelkkä tieto riittää, että apua löytyy.
Tänään aionkin mennä inhoamaani "ostosparatiisiin", kun on sellaista asiaa, jota en voi hoitaa kuin siellä. Saas nähdä, kuinka käy? Hyvin se menee, olen sen päättänyt!
Käytössä Alpox 0,5mg. Reseptissä 1/2- 1 tabl./1-2 kertaa päivässä. Nykyään otin yhden aamulla, joskus puolikkaan. Kun elämä ihan mallillaan pystyn olemaan ilmankin. Nyt kun oli paha kriisi lähipiirissä, otin yhden aamulla toisen illalla ja tietysti jos kohtausaltis tilanne, otan yhden edeltäkäsin minäkin.
Neuvoisin, että yrität hiukan vähentää. Pieni pilleripurkki taskuun tai laukkuun (mulla aina mukana kuin monesti myös mehutetra tai vesipullo) ja otat sitten kun siltä tuntuu siellä missä oletkin. Se käypi pikaiseen ja huomaamatta. Nuohan ovat aika nopeavaikutteisia.
Ei tarvitsisi turhaan ennalta, jos ei sitten tarvitsekaan. Ovat sellainen "kainalosauva" pahan varalle, mutta ei tarvisisi olla lähtemättä tärkeille asioille. Näin minä olen pitkän ajan kokemuksella huomannut parhaimmaksi.
Ei kun ihmisten ilmoille vaan. Uskon sinun olevan aika nuori vielä. Opit hallitsemaan asian parhaiten käymällä rohkeasti kohti vaan.
Minusta nuo vinkit, jotka kirjoittelin tuonne oikein keppikirjaimilla auttavat hyvin. Etenkin se, ettei taistele vaan hyväksyy tunteensa. Osin on juuri kyse siitä, että yrittää peittää tunteensa. Itselle oli oikein elämys, kun kerran kohtauksen tullessa heittäydyin pehmeään tuoliin ja sanoin itselleni "Tule nyt niin pahana kuin osaat" niin kohtausta ei tullutkaan. Ihme kokemus! Siksi siis uskon noihin vinkkeihin.
Rohkeus kasvaa vain eläen. Tsemppiä sulle. Vaikutat fiksulta ihmiseltä :)
Olen myös itse käyttänyt xanoria n.3 vuotta..Tiedän myös monia jotka ovat käyttäneet 15-20 vuottakin..Aivan turvallinen lääke eikä sen enempää "koukuta" kun mitkään muutkaan lääkkeet..Se on ihan itsestä kiinni..Kun pysyt niissä määrissä mitkä lääkärisi on sinulle määrännyt..ja parempina päivinä vähemmän.
Hyvää talven jatkoa sinullle..!!!
Kiitos taas teille vastauksista. Tulin tuossa just "ostosparatiisista" ja selvisin sieltä poiskin. Lähtiessä sydän alkoi pamppailla ja tulla tunne, että en taida voidakaan lähteä, mutta sitten otin yhden Xanorin ja rauhoittelin itseäni. Ja pääsin lähtemään ja sain asiat hoidettua.
Täytyy kyllä sanoa, että olin onnellinen, kun pääsin sieltä pois. Mulla menee siinä panikoidessa ja jännittämisessä vielä mahakin sekaisin, mutta nyt se maha alkoi oirehtimaan vasta kotiinpäin ajaessa. Yritin keskittyä kuuntelemaan radiota ja unohtaa mahanväännöt. Selvisin reissusta kaikella kunnialla.
Jotenkin vain nämä tällaiset reissut on kauhean väsyttäviä, ihan kuin olisi tehnyt koko päivän raskasta työtä. Toi panikoiminen vie kauheasti energiaa, minkä voisi suunnata muuhunkin. No, otan pienet päikkärit ja iloitsen siitä, että reissu on tehty ilman sen suurempia "katastrofeja".
Juuri noita onnistumisen kokemuksia tulee kerätä ja iloita niistä. Siis pystyt siihen! Tuohan on jo merkki parempaan suuntaan. Muista, mitään kiirettä ei ole. Aikaa ja elämää edessäpäin vaikka kuinka :)
Minäkin olin tänään shoppaamassa kaverin kanssa, alussa oli vähän ahdistunut olo mutta se siitä vähitellen katosi ja tuntu ihan normaalille :)
on mukava lukea. Joskus tuntuu tätä palstaa lukiessa, että täällä ollaan ihan paniikissa :))) Niin kuin tietty ollaankin, mutta onhan elämässä näitä onnistumisen kokemuksiakin.
Huumori auttaa myös. Joillain muilla palstoilla vieraillessa nauran joskus vedet silmissä nokkeluuksille.
Hyvää jatkoa sinulle myös. Muistele jatkossa näitä parempia kokemuksia :)