Takana on noin 10 vuoden työkokemus luonnontieteelliseltä ja kaupalliselta alalta, mutta nyt alkaa olla aika väsynyt tähän nykyiseen. On välähtänyt mielessä että jospa vielä jaksaisi suorittaa lääketieteen opinnot. Lääkärin kliininen työ kyllä kiinnostaa ja ehtisihän sitä tehdä vielä 20 vuotta valmistumisen jälkeen.
Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia opiskelusta tämän ikäisenä ja perheellisenä.
Olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia opiskelusta tämän ikäisenä ja perheellisenä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ymmärrän kyllä tietynlaisen ikäkriisin, jonka seurauksena nykyinen työura saattaa näyttää tylsältä ja tekisi mieli tehdä jotakin ihan muuta. Ehkä toteuttaa niitä nuoruuden unelmia.
Mieti kuitenkin järjellä: Jos aloitat opiskelun 38 vuotiaana, valmistut n. 46-vuotiaana, edellyttäen, että et joudu viettämään välivuosia, ja pääset sisään ensiyrittämällä. Seuraavaksi edessä onkin 7 v. opiskelija-elämää opintotuen turvin.
Sitten vuonna 2014 olet VASTA-VALMISTUNUT lääkäri, tosin 46 vuotias. Aloittelet lääkärin uraasi, kun samaan aikaan saman ikäiset kollegasi ovat jo erikoistuneet, väitelleet ja toimivat sairaaloissa "pikkupomoina", proffina tai ylilääkäreinä.
Sinun tulee työskennellä lääkärinä ennen kuin voit hakea erikoistumisopintoihin, ehkä 50-55 vuotiaana? Kuinkhan innokkaasti olet vielä silloin opiskelemassa?
Eli Summa Summarum, suosittelen että unohdat lääkärin uran ihan käytännön syistä. Sen sijaan suosittelen, että kulutat lääkärin opintoihin tuhraantuvan opiskeluaikasi oman uran kehittämiseen. Voit vaihtaa työpaikkaa esim. lähemmän lääketieteellistä kiinnostuksen kohdettasi. Seitsemän vuoden työkokemuksesta ja itsensä kehittämisestä on varmasti paljon hyötyä elämän sisällön ja palkkapussinkin kannalta.
Että onko sitä pakko erikoistua? Jos tykkää vaikka tk-lääkärin työstä niin eikös sitä saa yleislääkärinä tehdä vaikka eläkeikään saakka jos huvittaa?
Korjatkaa jos olen väärässä sillä en ole vielä edes lääkäriopiskelija.
Aivan varmasti en osaa sanoa, mutta mielikuva olisi ettei kenenkään ole pakko erikoistua. Eri asia sitten on, että nykyään pidetään itsestään selvänä että yleislääketieteeseenkin pitää myöhemmin erikoistua. Ilmeisesti yleislääketieteen erikoislääkäreille menee esim. parhaat terveyskeskuspaikat ja erikoistumattomat voivat työskennellä esim. keikkalääkärinä. Korjatkaa toki, jos olen väärässä.
Ei ole pakko erikoistua jos ei halua, TK:hon pääsee ihan mainiosti töihin ilmankin. Oikaisisin myös sen, ettäkö ei heti lisurin jälkeen voisi lähteä erikoistumaan - kyllä nimittäin voi. Vähän ennakointia ja suunnittelua se vaatii mutta on mahdollista. Tällöin suorittaa tavallaan eurot ja erikoistumista päällekkäin.
Mitään tuollaista nokkimisjärjestystä tk-lääkärien välillä ei todellakaan ole! Isolla paikkakunnalla jonka tk-virkaan on useita hakijoita voi toki el-tutkinto ratkaista, mutta kyllä kanditkin saavat tk:sta töitä helposti.
Aikuisena ja työelämää jo nähneenä ei varmasti ole taloudelliset visiot tai uraputki motiivina jos harkitsee lääketieteelliseen lähtöä.
Eihän lääkärinä ole pakko pyrkiä tutkijaksi, esimiheksi tai johtajaksi. Varmasti löytyy ihmisiä jotka ovat tyytyväisiä jos vastaanotolla tapaavat lääkärin joka aidosti on kiinnostut heistä ja ei pelkästään omasta tutkimuksesta tai omasta uraputkesta.
Onko kukaan miettinyt tätä yhteiskunnan kannalta?! Varmasti yksilön näkökulmasta olisi ihan kiva vaihtaa alaa, mutta yhteiskunnan kannalta tuossa ei ole mitään järkeä:
Lääkisopiskelu on sitä kaikkein kalleinta opiskelua kustannuksilla verrattuna. Yksi LL tutkinto tulee maksamaan kymmeniä tuhansia euroja.
Lisäksi yhteiskunta maksaa erilaisia tukimaksuja (opinto-, asumis-tuet) kymmenien tuhansien edestä.
Olisi varmaankin kohtuullista olettaa, että tämän kaiken jälkeen yhteiskunta saa vastalahjaksi ahkeran lääkärin purkamaan hoitojonoja. Mutta entä 46-vuotias vastavalmistunut LL? kannataako kouluttaa kalliita tutkintoja, jos henkilö on työelämässä max 20 vuotta vs. abi-pyrkijä, joka on työelämässä "maksamassa tutkintonsa aiheuttamia kuluja" 40 vuotta?
Jaksaako 5-kymppinen lääkäri painaa työssä edes niitä 20 vuotta? On oletettavaa, että siinä 50-v kieppeillä tulee jo kaikenlaista vaivaa ja sairautta lääkärillekin.
Entä saako tämä 38-vuotias lääketieteenopiskelija edes koskaan opintojaan valmiiksi. Mieli voi taas kerran muuttua, jospa tällä kertaa vaikkapa maantieteilijäksi. Opiskelussa perheellisenä ja aivan eri-ikäisenä kuin kurssikaverit, on omat kompastuskivensä.
Vielä lopuksi, kyllä on yhteiskunnan tukiverkot hyvällä mallilla kun 4-kymppisenäkin voi tosta vaan ilman mitään taloudellisia ym. riskejä lähetä vaihtamaan uraa ja opiskelemaan seitsemäksi vuodeksi!
Kuka tässä on puhunut yhteiskunnan tukiverkkojen hyödyntämisestä. Saattaahan olla niin että pystyy opiskelemaan ilman niitä kun on jo työhistoriaa takana :)
Sitä minäkin ihmettelin, että jos sulla kerran on jo koulutus ja työhistoriaa, niin miksi ihmeessä alkaisit elää (pelkällä) opintotuella. Kyllä koulun ohella ehtii töissä olla - ei paljon, mutta riittävästi, lomilla sitten kokopäiväisesti.
Jos sisään pääset, niin tuskin sulla mitään ylitsepääsemätöntä tulee vastaan.
Ihan järkevä argumentti sinänsä. Mutta taloudellinen utilitarismi sikseen, ammattia kannattaa vaihtaa jos ei ole onnellinen nykyisessään. Näitä "nyky-yhteiskunnan neljä- tai viisikymppisiä hyväksikäyttäjiä" lääkiksessä kun ei kovin montaa tietääkseni ole. Tietysti on ihan hyvä ajatella asiaa yhteiskunnankin kannalta, mutta mielestäni paljon oleellisempaa tässä tapauksessa on yksilön onnellisuus ja tyytyväisyys - yksilöistähän se yhteiskuntakin loppupeleissä koostuu. Onnelliset ja tyytyväiset yksilöt muodostavat onnellisen ja tyytyväisen yhteiskunnan.
Eikä se yhteiskunta nyt siihen kaadu, että yksi, kaksi, tai kaksikymmentä nelikymppistä päättääkin opiskella lääkäriksi.
Ilman muuta sinun kannattaa hakea lääkikseen, jos se tuntuu sinusta oikealta ratkaisulta. Ikäsi ei todellakaan saa olla este. Itse olen 45v., ja aion hakea ensi keväänä ko. koulutukseen. Liity vain mukaan joukkoon!
Nimimerkki veronmaksaja on vain kateellinen ruikuttaja, jolla itsellä ei ole kykyä eikä rohkeutta muuttaa pateettista elämäänsä parempaan. Verhoamalla kateutensa yhteiskunnalliseksi huoleksi hän koittaa painaa myös muita alaspäin.
Eli rohkeasti vaan pääsykokeisiin!
Ps. itse valmistun hiukan yli kolmekymppisenä ja aioan painua muualle tienaamaan ja nauran koko matkan pankkiin; veronmaksajan kaltaiset punikit saavat jäädä tänne ruikuttamaan keskenään.