juuri mistään mitään, niin ei olisi yksin.
Täällä minä en välitä mistään mitään. Pystyn sulkemaan sekunnissa ikkunaruudun. En kuule kenenkään naurua tai näe inhottavasti tuijottavaa katsetta jne. Täällä olen turvassa kaikelta loukkaavalta. Jos joku kirjoittaa solvaavan kommentin, en ota mitään paineita siitä miten reagoin, koska kukaan ei näe minua. Siksi yleensä mitkään ilkeydet eivät tällä palstalla itketäkään, kun tilanne ei ole ollenkaan hämmentävä. Itsekseni luen näitä neljän seinän sisällä. Turvallista ja rauhoittavaa.
Mutta tosielämä.............Sepä se... On asia erikseen. Jos vain pystyisin.. miten tämän nyt sanoisi... olemaan "erilläni" muista. Jos joku minua oikeassa elämässä vaikkapa haukkuisi, menettelisin samalla tavoin. En pelkäisi itkua, vaan antaisin itkun tulla jos se olisi tullakseen. Muistaisin, että monet ihmiset eivät sano ikäviä asioita useinkaan juuri Minulle, vaan heillä on huono päivä ja niin poispäin. Täällä palstalla en osaa ottaa asioita kamalasti itseeni (ja se vasta onkin taito, ettei "osaa":)). Ajattelen usein, että joku sairauseläkkeellä oleva kiukkupussi siellä itsekseen raivoaa. Mutta tosielämässä... Tosielämässä voisi olla ihan samalla tavoin! Mitä minä tiedän ihmisten taustoista tai mitään siitä, mitä heidän päässään liikkuu. On järjetöntä välittää imagostaan ihmisten edessä, joita ei tunne. Hehän voivat olla millaisia hyvänsä. Pyrin liikaa miellyttämään muita, se on ongelmani.... välitän ihan liikaa ihmisten ajatuksista. Kunpa en välittäisi. Kaikki olisi yksinkertaisempaa.
Täällä minä en välitä mistään mitään. Pystyn sulkemaan sekunnissa ikkunaruudun. En kuule kenenkään naurua tai näe inhottavasti tuijottavaa katsetta jne. Täällä olen turvassa kaikelta loukkaavalta. Jos joku kirjoittaa solvaavan kommentin, en ota mitään paineita siitä miten reagoin, koska kukaan ei näe minua. Siksi yleensä mitkään ilkeydet eivät tällä palstalla itketäkään, kun tilanne ei ole ollenkaan hämmentävä. Itsekseni luen näitä neljän seinän sisällä. Turvallista ja rauhoittavaa.
Mutta tosielämä.............Sepä se... On asia erikseen. Jos vain pystyisin.. miten tämän nyt sanoisi... olemaan "erilläni" muista. Jos joku minua oikeassa elämässä vaikkapa haukkuisi, menettelisin samalla tavoin. En pelkäisi itkua, vaan antaisin itkun tulla jos se olisi tullakseen. Muistaisin, että monet ihmiset eivät sano ikäviä asioita useinkaan juuri Minulle, vaan heillä on huono päivä ja niin poispäin. Täällä palstalla en osaa ottaa asioita kamalasti itseeni (ja se vasta onkin taito, ettei "osaa":)). Ajattelen usein, että joku sairauseläkkeellä oleva kiukkupussi siellä itsekseen raivoaa. Mutta tosielämässä... Tosielämässä voisi olla ihan samalla tavoin! Mitä minä tiedän ihmisten taustoista tai mitään siitä, mitä heidän päässään liikkuu. On järjetöntä välittää imagostaan ihmisten edessä, joita ei tunne. Hehän voivat olla millaisia hyvänsä. Pyrin liikaa miellyttämään muita, se on ongelmani.... välitän ihan liikaa ihmisten ajatuksista. Kunpa en välittäisi. Kaikki olisi yksinkertaisempaa.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Mitä silloin tapahtui? Silloin tapahtui eräs tilanne, jonka takia en ole uskaltanut pahemmin puhua ryhmässä kohta kahdeksaan vuoteen!!
Oli muistaakseni äidinkielen tunti, ja olin 13. Meillä oli väittelyä luokassa. Aina neljä ihmistä meni kerrallaan väittelemään luokan eteen. Minun vuoroni tuli mennä. Keskityin muiden tavoin siihen, mitä sanoin (keksin siis vastaväitteitä), mutta yllättäen minulle alettiin nauraa. Noin seitsemän, kahdeksan ihmistä nauroivat minulle kaikki samanaikaisesti. Nauru oli aitoa, sellaista että vettä tuli oikein silmistä. "V***n tyhmä Sheila, nyt se puolustaa tuota vastakkaista väittelyryhmää", sanottiin ja naurettiin oikein olan takaa. En puolustanut vastapuolella olevia ollenkaan. Sanoin hyvin selkeästi kantani, ihan kuten muutkin. Maikka joutui selostamaan naurajille, etten puolustanut toista ryhmää, vaan puolustin omaani.
Eikä tämä kaikki johdu pelkästään tästä yhdestä tilanteesta, vaan minua sanottiin läpi ylä-asteen "luokan ainoaksi kehitysvammaiseksi".
Kun menin lukioon, en puhunut vapaaehtoisesti tunneilla. Kun menin yliopistoon, en puhunut luennoilla. Menneisyys kulkee mukana. En pysty, en kerta kaikkiaan pysty avaamaan suutani ventovieraassa ryhmässä. Se on liian pelottavan tuntuista.
Miksen kirjoittanut tätä Nuorten Kiusaamis-palstalle? Koska siellä ala-/yläasteikäiset kirjoittavat enimmäkseen.
Joten olet jo nyt aikuinen ihminen, älä raahaa tuota taakkaa perässäsi, vaikka se olisi kuinka hyvä "syy" olla puhumatta ryhmässä. Aion säästää nyt kaunopuheet hemmettiin ja piiskata sinut elämää varten. Anteeksiantamisessa on voimaa. Sinä itse valitset miten tunnet ja näin ollen hallitset itse mistä otat pulttia ja mistä et. Et voi enää väistellä vastuuta, vaan sinulla on aikuisena täysi vastuu siitä, miten annat tuon taakan vaikuttaa sinuun. Unohda koko juttu, aloita uudelta pöydältä, mutta ennenkaikkea käsittele traumasi yksityiskohtaisesti jottet tee samaa virhettä uudestaan. Mennyt on mennyt, ainoa hetki on nyt, jumalakaan ei voi ottaa mennyttä takaisin. Sinä olet aina ollut, tulet aina olemaan ja olet, vastuussa elämästäsi, iloisesta tai surullisesta, menestyvästä tai epäonnistuneesta, pahasta tai hyvästä, sinä omistat elämäsi.
viestin ennen sinua olisin vastannut täysin samalla lailla. Nyt voin vain yhtyä sanoihisi ja toivoa, että aloittaja katsoo peiliin ja TAJUAA.
Kovuutta ei minussa ole pahemmin.
Se vaatii vain aikuisen vastuun ottamista omasta elämästä. Päättäväisyyttä ja selkärankaa ehkä, mutta ei kovuutta. Pidä vain herkkyytesi, sitä sinun ei tarvitse menettää, koska se on henkilökohtainen ominaisuutesi ja osa sinua.
..ja muutenkin voi tehdä mitä tahansa, miten tahansa. Aina löytyy ihmisiä joiden mielestä teki väärin, mutta aina ihmisiä joiden mielestä teki oikein... Siksikään ei niin kannata antaa liikaa arvoa muiden mielipiteille/kommenteille/palautteelle... Ennemmin kannattaa tehdä asiat niin että itse tietää tehneensä parhaansa.
Oma väittely kokemus meni kyllä aika huonosti. Tosin ennen kaikkea muiden ryhmässä valitseman aiheen takia. En keksinyt yhtään hyvää argumenttia, muttei kyllä toinen samalla puolella ollutkaan keksinyt... :D
Meidän piti lukiossa esitellä kirja ryhmänä. Minä en ollut kaikista aikomuksista huolimatta lukenut kuin takakannen. Yritin opelle selittää miten oli päässyt käymään, mutta hän patisti minut esittämään kirjaa luokan eteen =)
siinä sitten pokkana päästelin nolouksia suustani, kuten; kirjoitustyylistä kyllä huomaa että kirja on kirjoitettu 40-luvun työväen keskuudessa. Opettaja: Niin, siis kirja on kirjoitettu -76.
...hävettää vieläkin mutta semmosta se on joskus. Rumaksihan mua on haukuttu lapsena aika paljon. Paksuksi ja silleen. Kyllä se sillon suretti ja huononsi itsetuntoa paljon. Mut kuka niitä enää muistelee. Nyt olen nätimpi ja jos en, niin ainakin varmempi =)
Tuo on ihan totta. Tuota ei vain tule aina joka tilanteessa ajatelleeksi... Kyllä pitäisi tulla ajatelleeksi, koska totuus on juuri se, ettei muiden mielipiteillä ole tosiaan MITÄÄN väliä. Vaikka päällänsä seisoisi, ei silti tulisi miellyttäneeksi jokaikistä ihmistä. Aina on ilkeitä ja häijyjä, ja typeriäkin, joukossa. Juuri näin.
Luulen, että alitajunta ottaa minulla vallan. Siellä voi olla vaikkapa lause: "Jos näytät rumalta tai kuulostat tyhmältä, niin joku voi käydä helpommin kimppuusi". En tiedä, mitä kaikkea moskaa siellä onkaan. Minä kun olen aika herkkä kaikenlaisille vaikutuksille eri tilanteissa.
Kyllä järjellä sen ymmärrän, ettei muiden mieleen tarvitse olla. Mutta silti... ääh, silti näin käy. :/
Minun kai pitäisi syöttää alitajuntaani uusia, kokonaan erilaisia lauseita.
minä olen saanut tarpeekseni herkkänä olemisesta. Olen elänyt koko elämäni enempi herkkänä kuin kovana persoonana. Se kyllästyttää.. Itse asiassa olisin muun kehittymiseni myötä valmis luopumaan myös herkkyydestäni. En tee sillä mitään!! ;(
jos toiset loukkaavat,jätät ne omaan arvoonsa.Sama se mitä he sinusta ajattelevat
Niin kannattaisi tehdä, mutta en jotenkaan pysty. Ihan oikeasti en pysty. En ainakaan tällä hetkellä. Alitajuntani olisi pistettävä ensin uusiksi.
No kai sä olet kommentoinut sellaista että saat vastakommentteja. Vaikka ne tapahtuisi kuinka netissä, niin kaipa se kommentin kirjoittanut tyyppi voi tarkoittaa sitä. Mutta ihan jees, jos sä et ota kaikkea mahdollista niin itseesi.
olin koulukiusattu koko yläasteen ajan,vihdoinkin kun koulusta pääsin pois niin aloin kärsiä toistuvasta masennuksesta ja sitten olin useita vuosia avioliitossa jossa sain kokea paljon henkistä väkivaltaa,et itsetunto kokenut kovia kolhuja ja siitä johtuen olen aika ujo ja yksinäinen...