Vanhasen viisaat teot!

Nyt kun vaalikausi on lopuillaan ja katsotaan pääministerin toimia. Ei voi muuta kuin ihaillen todeta kauden olleen todella hyvä. Suomi nostettiin Euroopan parhaimmistoon, toki se sitä ennenkin oli, mutta nyt se on sen valiojoukko. Siis me suomalaiset! Kotimaan politiikkaa hoidettiin siinä samalla!

EU puheenjohtajuus oli kuin paraatinäytös, kuin kaikkea olisi harjoiteltu ennalta. Ei, ei sinne päinkään. Suomi ei tiennyt tarkalleen kuinka vaikeaan tilanteeseen se oli joutumassa. Suomelle kasautuivat vaikeat asiat, siis todella vaikeat, ne kuitenkin käsiteltiin kiitettävällä tavalla. Onnistumisesta Suomea Euroopan maiden johtajat ovat ylistäneet. Suomi laittoi uusien EU jäsenvaltioiden neuvottet järjestykseen. Kaiken tämän hyvin organisoidun työn arkkitehtina oli Suomen pääministeri Matti Vanhanen.
121648
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

hyvää suoritusta mihin Vanhanen ja kumppanit pystyivät, vain sanahelinää.

Suomen EU-puheenjohtajuus oli siirtoetappi, nyt kun Saksa otti ohjakset on heti topakka ote.

Äänestä
  • EIKÄ SE NY KOVIN HÄÄVILTÄ NÄYTTÄNY VANHASEN ÖÖKÖTTELY

    Äänestä

pääsi lehtien otsikkoihin Euroopassa puheenjohtajakaudella oli Vanhasen naissuhdetöppäilyt joille naurettiin koko EU:ssa.

Äänestä
  • kirjoittelua, kokomustassa iltalehdessä.

    Äänestä

  • kateelista kirjoitti:

    kirjoittelua, kokomustassa iltalehdessä.

    no eiköhän sana levinnut Kokoomuksen ulkopuolellekkin!

    Ainakin itse luin tapauksesta muutamastakin ulkomaalaisesti kohtuu iso levikkisestä lehdestä. Ja jopa Helsingin Sanomista.

    Ei siinä mitään, mutta tuollainen vähättely ei asiaa edesauta!

    Äänestä

Saksan liittokansleri kävi joulukuussa Suomessa kyselemässä nuijaa.Kyllähän se löytyikin,mutta olisi saanut viedä heiluttajankin mukana Saksanmaahan oppiin.

Äänestä
  • Taitaa olla samaa luokkaa, kuin ruotsalaisten sankariteot II-maailmansodassa.

    Äänestä

tökerö ja nahjus..mitäänsanomaton nolla

Äänestä

Vanhasen viisaat teot otos on lyhyt,täysi nolla.Eu puheenjohtajuuskin oli mennä kokonaan perseelleen,mutta onneksi aika loppui ja Saksa astui remmiin.Puheenjohtaajuuskauden budjettikin ylittyi muistaakseni 15 miljoonalla eurolla,ei pikkujuttu.PM on omissa naisseikkailuissaankin saanut kyseenalaista mainetta niin Suomessa kuin ulkomaillakin.Viisain teko olisi jättää politikka muille ennekuin tämä kokeilu tulee liian kalliiksi Suomalaisille,sillä hänhän on takinkääntäjä myös ydinvoimala-asiassa.

Äänestä
  • vanhanen ollut paras pääministeri mitä koskaan suomessa on ollut( vaikka en ole kuskustalainen,niin kannatan häntä myös seuraavaksi pääministeriksi,vaaleissa kuitenkin äänestän toisen puolueen ehdokasta )hän on myös näyttänyt ominen virheineen yksityiselämässä ,että hänkin on ihan tavallinen niinkuin me muutkin taatelin tallaajat,eikä pidä sekoittaa hänen työtään ja yksityisyyttään toisiinsa,hoitanut työhommansa mallikkaasti,josta häntä voi arvostella tai kiittää,hänen yksityiselämä ei kuulu kenellekkään,niinkuin myös ei meidän kansalaistenkaan

    Äänestä

  • pääministeri kirjoitti:

    vanhanen ollut paras pääministeri mitä koskaan suomessa on ollut( vaikka en ole kuskustalainen,niin kannatan häntä myös seuraavaksi pääministeriksi,vaaleissa kuitenkin äänestän toisen puolueen ehdokasta )hän on myös näyttänyt ominen virheineen yksityiselämässä ,että hänkin on ihan tavallinen niinkuin me muutkin taatelin tallaajat,eikä pidä sekoittaa hänen työtään ja yksityisyyttään toisiinsa,hoitanut työhommansa mallikkaasti,josta häntä voi arvostella tai kiittää,hänen yksityiselämä ei kuulu kenellekkään,niinkuin myös ei meidän kansalaistenkaan

    valkoisten valheidensa mittainen pikkumies.
    Aika tyhmä, aika tökerö, aika nahjus.

    Äänestä

  • matti on isonoloinen kirjoitti:

    valkoisten valheidensa mittainen pikkumies.
    Aika tyhmä, aika tökerö, aika nahjus.

    että meillä on Matti, joka ei turhista hötkyile.
    Luotettava hyvä pääministeri.

    Odotellaan äänestyspäivää, äänet Keskustalle ja Matille.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Metsien Mies kirjoitti:

Nyt kun vaalikausi on lopuillaan ja katsotaan pääministerin toimia. Ei voi muuta kuin ihaillen todeta kauden olleen todella hyvä. Suomi nostettiin Euroopan parhaimmistoon, toki se sitä ennenkin oli, mutta nyt se on sen valiojoukko. Siis me suomalaiset! Kotimaan politiikkaa hoidettiin siinä samalla!

EU puheenjohtajuus oli kuin paraatinäytös, kuin kaikkea olisi harjoiteltu ennalta. Ei, ei sinne päinkään. Suomi ei tiennyt tarkalleen kuinka vaikeaan tilanteeseen se oli joutumassa. Suomelle kasautuivat vaikeat asiat, siis todella vaikeat, ne kuitenkin käsiteltiin kiitettävällä tavalla. Onnistumisesta Suomea Euroopan maiden johtajat ovat ylistäneet. Suomi laittoi uusien EU jäsenvaltioiden neuvottet järjestykseen. Kaiken tämän hyvin organisoidun työn arkkitehtina oli Suomen pääministeri Matti Vanhanen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu