Olen silmittömän ihastunut nuoreen mieheen joka on samassa koulussa kuin minä. En ole sen pahemmin yrittänyt toimia sen eteen, enkä varmaan tulekaan toimimaan. Ongelmani on itsetunto. Tämä poika on äärimmäisen hyvännäköinen, mukava, hauska ja kaikinpuolin miellyttävä. Ei kuitenkaan mikään tavallinen teinitrendi-poika, vaan paljon syvällisempi ja muutenkin kypsempi.
Minulla on paljon kavereita, mutta vain yksi ystävä. Olen hänelle puhunut tästä, että pitäisikö jotain pojan kanssa yrittää jutella tai jopa tunnustaa tunteensa. Ystäväni kuitenkin sanoo aina minulle ettei kannata, koska poika taatusti ainakin ajattelisi että hyi hitto, miksi tuo tyttö. Itsetuntoni on kamalan alhainen, sillä kun kerran seurusteltuani poikaystäväni katseli muiden tyttöjen ja naisten perään ja fantasioi heistä.
Olen siis ruma, suoraan sanoen. En mielestäni ole edes tytön näköinen. Eikä ikääkään ole kuin lukiolaisen verran. Siitä huolimatta kuinka haluaisin yrittää tuota poikaa, ihastukseni on alkanut laimentua oman rumuuden ja ällöttävyyden tuloksena. Jokainen kerta kun edes ajattelen sanovani jotain, alkaa hävettää suunnattomasti ja vihaan itseäni entistä enemmän. Päädyn aina oravanpyörään josta ei ole ulospääsyä.
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun. Halusin vain purkaa tuntojani tänne, juuri tälle palstalle, koska täällä uskon saavani suhteellisen asiallista palautetta, toisinkuin jos olisin laittanut viestini nuorten palstalle. Olisin kiitollinen jos kellään olisi mitään sanottavaa tai omia kokemuksia.
Minulla on paljon kavereita, mutta vain yksi ystävä. Olen hänelle puhunut tästä, että pitäisikö jotain pojan kanssa yrittää jutella tai jopa tunnustaa tunteensa. Ystäväni kuitenkin sanoo aina minulle ettei kannata, koska poika taatusti ainakin ajattelisi että hyi hitto, miksi tuo tyttö. Itsetuntoni on kamalan alhainen, sillä kun kerran seurusteltuani poikaystäväni katseli muiden tyttöjen ja naisten perään ja fantasioi heistä.
Olen siis ruma, suoraan sanoen. En mielestäni ole edes tytön näköinen. Eikä ikääkään ole kuin lukiolaisen verran. Siitä huolimatta kuinka haluaisin yrittää tuota poikaa, ihastukseni on alkanut laimentua oman rumuuden ja ällöttävyyden tuloksena. Jokainen kerta kun edes ajattelen sanovani jotain, alkaa hävettää suunnattomasti ja vihaan itseäni entistä enemmän. Päädyn aina oravanpyörään josta ei ole ulospääsyä.
Kiitos jos jaksoit lukea loppuun. Halusin vain purkaa tuntojani tänne, juuri tälle palstalle, koska täällä uskon saavani suhteellisen asiallista palautetta, toisinkuin jos olisin laittanut viestini nuorten palstalle. Olisin kiitollinen jos kellään olisi mitään sanottavaa tai omia kokemuksia.
Vastaukset 8
Vanhimmat
nyt kysymykseesi, mutta ystäväsi kuulostaa kyllä aika ilkeältä. Ei noin sanota kellekään ystävälle, että toinen on ruma. Ehkä ystäväsikin on osasyy itsetuntosi alhaisuuteen.
Jos poika on oikeasti syvällinen niin silloinhan ei asiassa ole ongelmaa. Ja vaikka kysyisitkin häntä esim. treffeille eikä hän suostuisi lähtemään niin eihän kyse ole aina ulkonäöstä. Ja mitä tulee rumuuteen niin itse luulin vielä lukiossa olevani ihan kaamean näköinen, mutta myöhemmin aloin enemmän panostamaan ulkonäkööni ja samalla kun se koheni, koheni myös itsetunto enkä enää piilotellut itseäni samalla tavalla kuin aikaisemmin.
Näen kylläkin paljon vaivaa ulkonäköni eteen. Meikkaan hieman, vain peittääkseni huonoja piirteitä ja korostaakseni niitä parempia. Minulla on kunnollinen hygienia, pidän huolta että tuoksun hyvältä ja että vaatteeni ovat puhtaat. Liikun keskimäärin kolme kertaa viikossa... Joskus minulla on hyviä päiviä, jotka kyllä joko ystäväni tai exäni pilaavat.
miten vastata :/
totuus kai on että ulkonäöllä on väliä.
mutta unelmoida aina saa,ja aina kannattaa yrittää.
voihan olla että poika on syvällinen,mutta kyllä syvällinenkin ihminen osaa arvostaa kauneutta.
olet varmaan itsekin huomannut,kuinka komeat pojat tuntuvat miellyttävämmiltä kuin ne vähemmän komeat.
suosittelisin että petraat ulkonäköäsi,sillehän kuitenkin voi tehdä yhtä sun toista(kampaus,vaatteet,fyysinen kunto jne.)
voithan tietysti itsekin miettiä onko se kumppanin komeus niin tärkeä asia.
toi sun kaveris!
ei todellakaan oo hyvien tapojen mukaista sanoa noin kelleen.
siskoni yritti kaveerata "itseään parempien" kanssa ja lopulta joutui syvän masennuksen kouriin.
mistähän johtuu,että huono itsetuntoiset usein hakeutuvat ylpeiden narsistien seuraan,jotka saavat nautintoa toisten mollaamisesta.
etsi mukavempia ihmisiä ympärillesi.
ja rakkaus ei ole suorittamista,etsi kumppania itsellesi,älä kavereillesi.
ymmärrätkö mitä tarkoitan?
monesti ihan hyvännäkönenkin ihminen kuvittelee itsensä olevan ruman näköinen kun joku on koko ajan mollaamassa. Ei kai sellainen voi olla vaikuttamatta itsetuntoon. Ystävyys tarkoittaa kannustamista, ei maahan polkemista.
hänen käytöksensä on suorastaan häijyä. Ehkäpä hän haaveilee itse tuosta pojasta, ja pelkää että onnistuisitkin pojan suhteen.
En usko että olet ruma. Sinun iässäsi harvoin pystytään arvottamaan ulkonäköä. Olen itse sievä, mutta koko nuoruuteni kärsin hirveitä komplekseja ulkonäöstäni - aivan turhaan.
Jos tuo poika on jotenkin syvällinen, hän voi hyvin viihtyä seurassasi, sillä vaikutat sellaiselta ihmiseltä, jolla on päässään aika lailla sisältöä.
Mene rohkeasti juttelemaan hänen kanssaan. En suosittele mitään "tunnustamisia"m, ne voivat pelottaa äkkiseltään. Juttele ihan tavallisia, kaverustu hänen kanssaan, niin kahville pyytäminenkin tms. sujuu ihan luonnostaan.
Älä tee sitä virhettä, että jättäisit tekemättä aloitetta (jonkun sinua alas polkevan "ystäväsi" takia).
Mitä sun kaveri alkaa määräillä tai haukkua sua, kuulostaa ääliöltä. Sano, et ei kiinnosta sen juttus ja tee sitten mitä huvittaa. Mitä sä välität mistään ítsetunnosta. Höps sellasten kanssa. Aina kannattaa yrittää ja poikahan voi olla todellinen namupala.
itsetunto ongelmii sellasest ota jos se tyyppi jonka kans joskus seurustelit katteli muiden perää. Suurin osa miehist varmaa kattelee, toiset vaa huomaamattomammin.