Kertokaapas asiantuntijat voiko tuo olla juotavaksi kelpaamatonta ainoastaan kaksi vuotta kypsytettynä?
Olen täysi amatööri viinien kanssa mutta tämä viini tuntuu sille että sen tulisi kypsyä kauemmin.
Onko edes olemassa hyvää Argentiinalaista viiniä? Tuntuu että kovin nuorena ne ainakin myyvät ja melko kalliilla.
Olen täysi amatööri viinien kanssa mutta tämä viini tuntuu sille että sen tulisi kypsyä kauemmin.
Onko edes olemassa hyvää Argentiinalaista viiniä? Tuntuu että kovin nuorena ne ainakin myyvät ja melko kalliilla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Minä pöljä vastaan, vaikka en asiantuntija olekaan.
http://www.alko.fi/www/wwwBachus.nsf/viewAll/451687?opendocument kertoo viinin olevan jo ”hieman kehittynyt” ja ”kypsän kirsikkainen”. Tuottajan mukaan viini on valmista nautittavaksi, mutta 3 vuoden kellarointikin onnistuu.
Uuden Maailman viinien valmistusmenetelmät ovat useimmiten sellaisia, että viini saadaan juotavaan kuntoon nopeammin kuin vanhojen viinimaiden vastaavat tuotteet. Viime aikoina kaupasta haetut vuoden 2005 etelä-amerikkalaiset ovat olleet mielestäni jo varsin juotavia.
Malbec-rypäleestä saatava viini on tummanpuhuvaa ja täyteläistä, ehkäpä tanniinistakin. Sopii tietynlaisten vahvojen ruokien kumppaniksi, mutta saattaa olla sellaisenaan juotuna kovahkoa.
Alle 10 euron hintaiset viinit eivät yleensä ole niitä, joita asiantuntijat suosittelevat pidempiaikaiseen kypsytykseen. Ne oikeasti kellarointia vaativat viinit taas pakkaavat olemaan niin kalliita, että jäävät minulta köyhältä ostamatta. Eipä silti, ei minulla ole kellariakaan – eikä edes viinikaappia. Niinpä oma viinivarastoni on mallia ”kädestä suuhun” ja paisuu vain harvoin suuremmaksi kuin kymmenkunta pulloa.
Maistamistani argentiinalaisista viineistä olen lähes poikkeuksetta pitänyt. Hinta/laatu-suhde on ollut mielestäni erittäinkin hyvä. Argento Reserva Malbec on jäänyt minulta toistaiseksi maistamatta. Pitäisiköhän kokeilla?
Mutta kypsytä sinä tuota viiniä ihmeessä vuosi tai pari kellarissa – jos vain maltti riittää!
:o)
Jaahas. Nyt maistelin Senetier Nieto Reservan 2004 vuodelta. Malbec 100% ja Mendozan alueelta.
Joudun toteamaan että Argentiinassa ei ainakaan tuosta Malbec rypäleestä osata viiniä tehdä. Tämä oli jopa huonompaa kuin tuo Argento!
Tanniinia löytyi tällä kertaa niin että äitiä tuli ikävä. Alkoholia sen verran että liekittämään pystyisi.
Ei herranen aika. Olisiko Pinot Noir rypäleistä tehdyt kypsempiä ja tasapainoisempia? En voi uskoa että koko maan tuotanto on surkea. Täytyyhän jotain hyviäkin löytyä.