Ilmeisesti "erikoistoimittajan" luottamus jälleen kerran punnittiin poliittisesti.
Kuulin että Hesan piiri yksimielisesti äänesti Sormon ehdokkuutta vastaan 10-0. Jo on selvät luvut!
Sormo on kolme vuotta käyttänyt selkään puukotukseen ja piirin panetteluun. Hänet on potkittu pois kaikista luottamustehtävistä. Sitä saa mitä tilaa.
Masan monoista vain pohjat vilkkuvat.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Menkää käytöskursseille ensiksi.
takatakatakataa
takatakatakataa
Saiko Sormo kenkää vai ei? Tieto on tärkeä koska hän toimii julkisessa virassa lautamiehenä. Minun täytyy äänestäjänä pystyä punnitsemaan hänen luottamuksensa. Ei tämä käytöskurssiin liity vaan poliittiseen toimintaan ja henkilön luotettavuuteen ja kykynevyyteen olla mukana politiikassa.
ehdokkuus äänestykseen. etkö jo lukenut kun joku sen kertoi. 10-0 sanottiin äänestyksessä EI sormon ehdokkuudelle. SE SIITÄ!
Kyllä taas teitte miehen teon. Vihdoin siitä päästään eroon. Tätä on odotettu että se koplaaja saisi jo lähetä
T: vanha vennamolainen
Eikös jo sovittu,että ollaan vain Perussuomalaisia,eikä arvostella enää toisia.
Jos senverran voisitte olla fiksuja.
the building...