Kauankohan Lordi aikoo vielä sen Arocalypsen kanssa pärjäillä. Meinaan vaan että olis jo Lordin jäsenenien aika suunnitella uutta levyä kun ei näköjään euroviisu voitto paljoa maailmaa hetkauttanut. Muutenhan voi Lordi jäädä unohduksiin.
Uutta levyä saisi kohta ruveta tekemään.
4
294
Vastaukset
- että näin
arockalypsen julkaisusta ei ole tuskin vuottakaan vielä kulunut, tuskin yksikään bändi vuoden välein julkaisee uutta levyä.
Lordin seuraavaa pitkäsoittoa saa odottaa ensi vuoteen asti.
Sitäpaitsi levyhän julkaistaan maaliskuussa jenkeissä, ja lordi promoaa ja keikkailee sielläpäin, aasiankin julkaisu mielessä.
Että kyllä he sillä levyllä vielä pärjäilevät
Ja onkos mikään aikaisempi euroviisuvoitto maailmaa hetkauttanut, jos ei oteta mukaan abban voittoa?
Lordi sai mukavasti julkisuutta, jatkavat sitä samaa rataa kuin aikaisemminkin, ainoastaan keikat siirtyivät isompiin jäähalleihin pikkuklubien sijasta.- Miss Kita
Ei sitä uutta levyä nyt heti tarvii ruveta odottelemaan!
Ja tuo suunnittelujuttuhan nyt on selvää (viitaten kommenttiisi "saisivat alkaa edes suunnittelemaan uutta levyä"), totta kai Tomi Putaansuu koko ajan parhaillaan suunnittelee uutta levyä, kunhan kiireiltään ehtii.
The Arockalypsellä on vielä meille annettavana, ei nyt hosuta. - MiMi1256
Miss Kita kirjoitti:
Ei sitä uutta levyä nyt heti tarvii ruveta odottelemaan!
Ja tuo suunnittelujuttuhan nyt on selvää (viitaten kommenttiisi "saisivat alkaa edes suunnittelemaan uutta levyä"), totta kai Tomi Putaansuu koko ajan parhaillaan suunnittelee uutta levyä, kunhan kiireiltään ehtii.
The Arockalypsellä on vielä meille annettavana, ei nyt hosuta.Uuden cd:n meinaavat mennä tekemään vuoden 2008 aikana.
- a-m-e-n
niin, ja se olisi KAMALAA! koska jos lordi unohtuu niin multa menee taju! ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774542Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k112543- 1751725
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2601592- 1241460
- 1221347
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik91277Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil721269- 761242
- 35996