on jokunen kokemus yhteisistä saunoista, hoyryllä ja ilman.
Tunnelma on ollut tasa-arvoinen ja vapaa kun kaikki ovat olleet kuten säännöissä/ohjeissa on. Alasti.
Sitten paikalle vyöryy yksi kappale pyyhepirkkoa. Hänen korkeutensa saavuttua alkavat muutkin naiset miettiä, että täälläkö saa olla täysin "vaatteissa" eli pyyhehän on kainaloista puolisääreen. Ja pian muutkin naiset alkavat tulla pyyhe päällä. Ehkä alaston nainen tuntee itsensä liiankin alastomaksi kun vieressä rupattelee pyyhepirkko.
Ja niinpä kohta kaikki naiset tulevat pyyhkeeseen kietoutuneina.
Yksi pyyhepirkko sai siis aikaan sen, että nyt saunassa naiset ovat peiteltyinä ja miehet alasti. Tämähän ei ole suinkaan yhteissaunan idea.
Pyyhepirkon ei tarvitse tulla yhteissaunaan. Ei kukaan pakota. Pysyisi vaan siellä naisten saunassa.
Eikä pyyhepirkko tule saunaan pyyhe päällä kyylääjien vuoksi. Pyyhepirkko on saunassa pyyhe päällä yksinkin.
Mielestäni siis sekä kyylääjien että pyyhepirkkojen tulisi pysyä poissa yhteissaunoista.
Ja eräs pyyhepirkko totesikin saunassa, että on mukavampi katsella muita saunomassa kun on itse pyyhkeen alla suojassa. Tuon lauseen perusteella selvisikin, että siinä oli samassa persoonassa naispuolinen kyylääjä ja pyyhepirkko. Naispuolisia kyylääjiäkin on. Mutta en ole vielä huomannut miestä, joka tulisi saunaan pyyhe päällä. Ellei siellä ole jo laumaa pyyhepirkkoja kikattelemassa ja tuijottamassa miesten puolen ovelle.
Jos siis, syystä tai kolmannesta, et voi tulla yhteissaunaan kuten muutkin, niin älä tule.
Ja tämäkin piti vielä vääntää rautalangasta....
Tunnelma on ollut tasa-arvoinen ja vapaa kun kaikki ovat olleet kuten säännöissä/ohjeissa on. Alasti.
Sitten paikalle vyöryy yksi kappale pyyhepirkkoa. Hänen korkeutensa saavuttua alkavat muutkin naiset miettiä, että täälläkö saa olla täysin "vaatteissa" eli pyyhehän on kainaloista puolisääreen. Ja pian muutkin naiset alkavat tulla pyyhe päällä. Ehkä alaston nainen tuntee itsensä liiankin alastomaksi kun vieressä rupattelee pyyhepirkko.
Ja niinpä kohta kaikki naiset tulevat pyyhkeeseen kietoutuneina.
Yksi pyyhepirkko sai siis aikaan sen, että nyt saunassa naiset ovat peiteltyinä ja miehet alasti. Tämähän ei ole suinkaan yhteissaunan idea.
Pyyhepirkon ei tarvitse tulla yhteissaunaan. Ei kukaan pakota. Pysyisi vaan siellä naisten saunassa.
Eikä pyyhepirkko tule saunaan pyyhe päällä kyylääjien vuoksi. Pyyhepirkko on saunassa pyyhe päällä yksinkin.
Mielestäni siis sekä kyylääjien että pyyhepirkkojen tulisi pysyä poissa yhteissaunoista.
Ja eräs pyyhepirkko totesikin saunassa, että on mukavampi katsella muita saunomassa kun on itse pyyhkeen alla suojassa. Tuon lauseen perusteella selvisikin, että siinä oli samassa persoonassa naispuolinen kyylääjä ja pyyhepirkko. Naispuolisia kyylääjiäkin on. Mutta en ole vielä huomannut miestä, joka tulisi saunaan pyyhe päällä. Ellei siellä ole jo laumaa pyyhepirkkoja kikattelemassa ja tuijottamassa miesten puolen ovelle.
Jos siis, syystä tai kolmannesta, et voi tulla yhteissaunaan kuten muutkin, niin älä tule.
Ja tämäkin piti vielä vääntää rautalangasta....
Vastaukset 50
Vanhimmat
Tapahtuiko tämä kaikki yhdellä ja samalla saunakerralla?
Jos tapahtui, niin naiset ovat huomanneet, että onpa oiva tapa suojautua kyylääjiltä.
Varmasti olisi auttanut, jos miehet olisi poistuneet, niin naiset olisivat riisuneet pyyhkeet ja tirskuneet keskenään, että päästiinpä kyylääjistä.
Vai oli vapaa tunnelma,,ainoastaan ehkä sinun päässä,jos naiset menee esimerkin takia hakeen pyyhkeet,,ne EI todellakaan ole silloin tunteneet oloansa vapaaksi,kyttäämisesi alla...Pitääkö kaikkien höyrysaunasta nauttivien olla tämän "vapauden" takia kaikkien kyylättävissä,minua ei ainakaan haittaa pyyhkeet,koska käyn höyryssä vain hetken rentoutumassa,,enkä miettimässä muiden tekemisiä ,tai pukeutumisia.Taitaa teillä saunapoliiseilla olla sitä höyryä jo sen verran pääkopassa,että alaston nainen on jo pakkomielle...Terapia voisi auttaa..
kuten tiedetään, se älähtää, johon kalikka kapsahtaa :)))).
Pyyhepirkko on siis keksinyt oivan tekosyyn pyyhkeen pitämiseen, "kun on niitä kyylääjiä." :)))
No eipä tarvitse lueskella tätä keskustelua enää. Pyyhepirkoilla ei taida muuta perustelua ollakaan kuin "kyylääjät."
Mutta silti pyyhepirkkojen pitää välttämättä päästä hoyrysaunaan erityisoikeuksineen pitää pyyhettä. Kun voisivat olla naistensaunassa tirskumassa, että eipä ole kyylääjiä. Sillähän asia selviäisi. Mutta kun ei. On kai kivempi kyylätä muita kun on itse pyyhkeen sisällä "piilossa."
Koko aloitusviestisi oli kirjoitettu vain sentakia, että pääsisit syyttämään naisia, jotka tulevat saunaan pyyhe päällä kyyläämisestä.
Kaikki vain sentähden, että olisi mahdollisimman paljon alastomia naisia katsottavaksi. Sanoisinko, että melkoisen sairasta touhua.
Tämä on totta joka sana. Alastomuudessa ei ole mitään pahaa.
on. Paholaisen kieroutunut keksintö.
1) pyyhepirkko voisi jäädä kotiin ja nauttia
mukavasta illasta haluamallan tavalla
2) pyyhepirkko voisi kylpylässä mennä naistensaunaan ja nauttia saunomisesta rauhassa muiden naisten kanssa
Noista vaihtoehdoista pyyhepirkko ei löydä kuitenkaan mieleistään vaan menee yhteissaunaan, jossa tietää olevan alastomia miehiä ja naisia. Mutta osoittaakseen olevansa muita ylempänä hän kietoutuu isoon pyyhkeeseen ja menee keskelle alastomia saunojia. Ja katselee koko ajan ympärilleen muita. Ja ajattelee, että kaikenlaisia outoja kyylääjiä täällä varmasti on!
Kaksi pyyhepirkkoa juttelee keskenään:
- olipa kiva, että ne miehet lähtivät pois ja saadaan olla nyt kahdestaan ja nauttia höyrysaunasta. Se pienempikaluinen vaikutti jotenkin kyylääjältä
- joo, kiva olla nyt . Sen toisen peppu oli kyllä ihan jees, mutta varmasti sekin vaan kyyläsi naisia
- joo, sen pienikaluisen tyypin peppu oli kyllä hieman roikkuva. Varmasti oli kyylääjä. Kaikenlaisia toisten tiiraajia täällä onkin. Onneksi saadaan olla sellasilta rauhassa. Sairaita tyyppejä! Varmaan niillä ei ollut itsetuntoa yhtään kun lähtivät. Katsoppa ettei kukaan tule kun kiedon tiukemmin tämän pyyhkeen, nyt näkyy toinen sääri liikaa. Olivat kyllä outoja tyyppejä, ihan väärään paikkaan olivat tulleet!!!
1. Kaltaisesi valittaja voisi jäädä kotiin ja nauttia saunomisesta alasti haluamansa alastoman naisen kanssa.
2. Jos menet kylpylään, pysy siellä miesten saunassa, niin ei tarvitse katsella pyyhkeisiin kietoutuneita naisia ja vielä vähemmän alastomia naisia, koska nehän eivät sinua kiinnosta.
Myöskään sinun ei tarvitsisi kuunnella naisten keskusteluja ja arvioita itsestäsi.
Koska viestisi loppuosa on vain sinun kuvitelmaasi, niin sinun on viisainta pysyä vain kotona, ettet vaan joutuisi "pyyhepirkkojen" silmätikuksi. Sehän olisi kammottavaa sinunlaisellesi "herrasmiehelle". Tiedä vaikka naiset muistaisivat sinut aikaisemmilta käynneiltäsi.
Ei pyyhkeen käyttöön mitään tekosyitä tarvita.
Höyrysaunassa saa ihan vapaasti olla pyyhkeeseen kietoutuneena tai vaikkapa ilman pyyhettä. Vain uikkarit on kielletty ja nekin vain siksi, että altaassa käynnin jälkeen höyrysaunan lämmössä pyyhkeestä vapautuisi myrkyllistä kloorikaasua.
Ketä jonkun pyyhkeenkäyttö voisi ylipäätään häiritä?
Niin, paitsi jotain asennevammaista ja henkisesti viisivuotiaan (5 V:) tasolle jäänyttä kyylääjää.
Hei, siellä pyyhkeen allakin on alaston ihminen. Miksi haluat viedä häneltä vapauden olla höyrysaunassa haluamallaan tavalla?
siis niitä pyyhepirkkoja, jotka tulevat itse peiteltyinä katselemaan kun muut ovat alasti.
Ja jutut kyylääjistä ovat näiden pyyhepirkkojen levittämää provoa jos joku mies on sattunut istumaan toisessa päässä saunaa ja siitä syystä pyyhepirkko veti herneen nenäänsä. Miehet tulisi saada siis kokonaan pois yhteissaunasta kuten toinen pyyhepirkko edellä on esittänyt.
Paljon on selvittänyt kahden pyyhepirkon kirjoittelu tässä keskustelussa.
Olkaa seuraavalla kerralla naistensaunassa kun ei itsetunto riitä yhteissaunaan.
Sanokaa nyt saatana, miksi pyyhe höyrysaunassa kismittää noin paljon,miksi ihminen ei saisi olla siellä pyyhkeessä?Onko höyrysauna rentoutumista varten,, vai alastomuutta?Edelleen, henkilö joka vaatii pyyhettä pois ,haluaa nähdä naisen alastomana,,,muita se ei häiritse, se on fakta. Ja lopettakaa isot ihmiset noi mielikuvitus keskustelut,koska osa porukasta on sillä tasolla että näyttää ottavan ne tosissaan..
Peräkammarin pojjaat on saanu internetin ja nyt ne valittaa, kun ne ei näe pillua enään kylpylöissäkään.
Katsoisivat peiliin, niin näkisivät syyllisen.
Oliko pakko ängetä kylpylän saunassa hetimmiten sanaan tulleiden naisten viereen tappituntumalle höpöttämään levottomia?
Oliko ihan pakko?
Kyllä ainakin minulle höyrysauna on ennenkaikkea alastomuutta varten. Rentoutua voi kotosaunassakin.
Olet oikeassa että haluan nähdä naiset alastomana- kuten myöskin miehet. Haluan nähdä kaikki alastomana. Alastomana ja vapaana.
Alastomuus on ihmisen luonnollisin, vapautunein ja onnellisin olotila jota te alastomuuden vastustajat ette voi kieltää. Alastomuus aina lopulta voittaa peittelyn.
Viime aikoina onneksi pyyhkeen käyttö saunoissa on vähentynyt. Keskiviikkona esimerkiksi käydessäni yhteissaunomassa en bongannut yhtään ainutt pyyhettä koko illan aikana saunassa- kaikki oli nakuina. Ilmapiiri oli muutenkin oikeen hyvä ja avoin. Se se oli hienoa
Pakkoalastomuus on kaikkea muuta, kuin vapautta.
Nimimerkki vapaus, olet kyllä ihmeellinen pakon kannattaja ja todellisen vapauden vastustaja.
Alastomuuden pitää lähteä todellisesta VAPAUDESTA olla alastomana, eikä mikään PAKOSTA tapahtuva rituaali.
Tuskin kukaan HALUAA olla ALASTI sen vuoksi, että HALUAISI NÄYTTÄÄ ALASTOMUUTTAAN nimimerkki vapaudelle tai hänen kaltaiselleen KYYLÄÄJÄLLE.
Vapaus kirjoitti: "Keskiviikkona esimerkiksi käydessäni yhteissaunomassa en bongannut yhtään ainutt pyyhettä koko illan aikana saunassa- kaikki oli nakuina."
Tuon voi kirjoittaa myös toisin, samaa tarkoittavin sanoin:
"Keskiviikkona esimerkiksi käydessäni yhteissaunomassa en KYTTÄÄMISESTÄNI HUOLIMATTA nähnyt yhtään ainutt pyyhettä koko illan aikana saunassa- kaikki oli nakuina, SLURP (kuolaa pyyhkien)."
Alastomuus on täysin vapaaehtoista.
Kenenkään ei ole pakko tulla alueille jossa yleisesti oleskellaan alasti.
Mutta jos sellaiselle alueelle vapaaehtoisesti tulee ei pitäisi olla liikaa pyydetty että sen verran ottaa muut käytöksellään huomioon että noudataa sitä yleistä alastomuutta.
Eihän kukaan järkevä mene ylioppilasjuhliinkaan verkkarit päällä tai lenkkeilemään frakissa.
Se on ikääänkuin monissa muissakin paikoissa on "dress code". Saunassa se pukeutumiskoodi on syntymäasu- myös yhteissaunassa.
Jotenkin minusta tuntuu, että olet provo koko äijä.
Suhtautumisesi alastomuuteen ei ole normaalia. Jos liikutaan alueella jossa sekä, pyyhkeen käyttö että alastomuus on sallitua ei voi väittää kumpaakaan pukeutumistapaa vääräksi.
Moni pyyhkeeseen pukeutunut nainen pukeutuu näin koska on miehensä kanssa liikkeellä ja koska naisen olo ei ole hyvä alastomana hän tekee kompromissin.
Itse olet jossakin keskustelussa lähiaikoina maininnut,että ole ex:äsi kanssa käynyt yhteissaunoissa ja, ettei hänen seuransa siellä kiinnostanut ja ettet halunut hänen kanssaan siellä oleskella. Teitte siis tämän yhdessä erikseen, en ihmettele jos suhteenne kariutui syystä tai toisesta.
Dress code yleisiin saunoihin on alastomana tai pyyhkeeseen puettuna. Tämä koskee niin yhteissaunoja kun miesten ja naistensaunojakin.
Höyrysauna poikkeaa muista saunoista ja olet sitä mieltä, ettei siitä saa nauttia kuin alastomana. yleensä kuitenkin höyrysaunoja on paikka kohden 1 ja mikäli alastomuus olisi niissä pakollista niissä pitäisi olla vuorot; miesten- naisten- ja yhteisvuoro.
On niitä miehiäkin jotka eivät halua syystä tai toisesta esiintyä alasti vieraitten nähden.
Nyt se on todistettu, minkä vuoksi rekisteröity nimimerkki vastustaa kaiteita ja häiriökäyttäytymisen poistamista.
" Kyllä ainakin minulle höyrysauna on ennenkaikkea alastomuutta varten. Rentoutua voi kotosaunassakin."
Siis miehellä ei ole mitään muuta mielessä, kuin nähdä alastomia ihmisiä.
Selvästi sairaalloista käyttäytymistä.
Toit selvästi esiin sen, että mitä kyylääjillä tarkoitetaan.
Ne ovat juuri näitä kaltaisiasi seksuaalisesti kieroutuneita pillun kyttääjiä.
Heillä ei ole mitään muuta ajatustoimintaa, kuin se, että mitenkä näkisi mahdollisimman monta alastonta naista yhteissaunassa. Jos joku puuttuu tähän harrastukseen, niin heti hirveä älämölö päälle ja syyttämään syytöntä osapuolta.
Ei se aina päde se sananparsi, että HYÖKKÄYS ON PUOLI VOITTOA. Tässä tapauksessa hyökkäys kaatuu omaan nilkkaan.
Ihan samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa!
Ihan oikeasti minuakin miehenä oksettaa teidän kyyläälien tapa suhtutua naiseen. Nainen alastomana on ihana katsella, niin naturistiriennoissa kuin nakukympissäkin ja Yyterissä. Yyterissäkin katsellaan naisia ihan läheltä tallaten vähän auringonottopyyhkellekkin.
Heitä ei vaan saa pakottaa alastomuuteen väärässä paikassa. Annetaan heidän käyttää puuhkeitä jos siltä tuntuu. Ketä se haittaa?
Kyllä samat naiset luopuvat pyyhkeistään, kun on oikea ympäristö.
Jos naisia ei huvita olla alasti paikassa, joka yleisten normien mukaan on rakennettu alstomille ihmisille niin miksi he sinne tuppaavat kyyläämään miesten munia ja perseitä ? Ihme kieroutunutta perverssiä. Samoja pervoja homomiehiä on tälläkin palstalla puolustamassa tälläisiä kyyläri-naikkosia jotka vaatteittensa suojasta tutkailevat muita luonnollisessa asussaan saunojia.
Aivan loistavat mielipiteet nimimerkeiltä pyyhepirkot ja näkökanta.
Kirjaimet u ja y. Muuten kannatan asjaa. Ehkä nuo vapaudet häiritsevät asiaa. Ainakin täällä agressiivisella kirjoituksella. Ehkä hän todellisuudessa on se "peräkammarin poika", joka kyhnöttää jossain nurkassa muita häiritsemättä, mutta täällä uhoaa, kun ei ole näkyvissä.
Että pelkäät pyyhkeissä olevia naisia. Eihän niissä ole sinulle mitään vaaraa.
Kaikki uskalluksensa mukaan.
Jos sinua ei huvita olla paikassa, jossa myös pyyhkeen käyttö yhteissaunassa on luvallista, niin pysy kotona runkkaamassa.
Kyllä se on tosiasia, että ainoat kyylääjät ovat miespuolisia. Siitä en sano mitään, että kuinka moni kyylääjistä keskittyy ainoastaan miesten munien ja perseiden katseluun.
Sinun käsityksesi mukaan kaikki heterot ovat homoja, mikä on kyllä loogisestikin ajateltuna täysi mahdottomuus.
Eiköhän olisi parempi, että jättäisit tulkitsematta asioista tällä palstalla, koska olet juuri niitä vähemmistöön kuuluvia kyttääjiä, joita kaikki vihaavat.
Totta kai mä ole tosissani.
Miksi epäilet ettei kirjoittaja joka puolustaa tinkimättä alastomuutta naturistipalstalla olisi tosissaan.
Onko se suurin synti naturistipalstalla että puolustaa alastomuutta
Ennemminkin mä ihmettelen niiden motiiveja jotka täällä vastustaa alastomuutta. Tällä palstalla jos jossain sitä pitäisi puolustaa.
Täysin vapaaaehtoisuuteen perustuva alastomuus on eri asia kuin säännöillä siihen pakottaminen.
Sinä pyrit pakottamaan ihmisiä keikistelemään edessässi osittain vastoin tahtoasi, siitä tässä on kyse.
Vapaa rento alaston yhdessäolo on hieno asia. Siun päähäsi tämä totuus ei näköjään mahdu.
Alastonkulöttuuri on arka asia monelle ja pakotteet ja säännöt eivät tee muuta kuin hallaa jos niitä on.
Valehtelet. Minä en ole koskaan pakottanut ketään alastomuuteen. Päinvastoin kannatan ehdottomasti vapautta.
"Vapaa rento alaston yhdessäolo on hieno asia. Siun päähäsi tämä totuus ei näköjään mahdu."
Tätähän mä olen jo kauan sanonut. Sinä sitä olet vastustanut mutta hyvä jos nyt ollaan asiasta yksimielisiä.
Pakkokeinojen ja puettujen paheksuminen ei ole missään tapauksessa rentoa.
On aivan turha luullakaan, että olisin kanssasi samaa mieltä siitä miten tämä vapaus saadaan aikaan.
Sinä nimenomaan kannatat PAKKOALASTOMUUTTA. Tämä vain sentakia, että saisit tyydytettyä omat halusi alastomuuden vapaudesta, eli kyttäämisestä.
Vapaa rento omasta tahdosta toteutunut alaston yhdessäolo on hieno asia. Eikä häiritse, jos joku alkukankeuttaan verhoutuu pyyhkeeseen, koska kun hän huomaa, ettei ole huomion keskipisteenä, riisuu pyyhkeensä ja toteaa plevansa tasa-arvoinen muiden kanssa. Tähän ei ikinä päästä vaatimalla, että yhteissaunassa ei saa käyttää pyyhettä, vaan jos sinne tulee, pitää olla täysin alaston.
Mutta jos joukossa on puettuja ei se yhdessäolo kyllä alastonta silloin ole eli koko asian ydin jää puuttumaan ja se vähentää myös sitä rentoutta.
Ja ellei puettuja ole heitä ei myöskään tarvii paheksua.
Kyllä se niin on että alaston on alaston ja puetuille on ihan taatusti tarpeeksi kokoontumispaikkoja muutenkin ettei tarvii tunkea alastomien seuraan peiteltynä. En tajua mitä he sieltä hakevat. Ei se hyödytä kumpaakaan osapuolta.
"Mutta jos joukossa on puettuja ei se yhdessäolo kyllä alastonta silloin ole eli koko asian ydin jää puuttumaan ja se vähentää myös sitä rentoutta. "
Ei vähennä, ainakaan useimpien mutta sinun ehkä. Alastomuuteen pakotettu ihminen ei voi nauttia yhdessäolosta rentona. Jos tällainenn ihminen verhoaa itsensä ja näin pystyy myös nauttimaan tilanteesta siinä ei ole mitään pahaa.
Olen jo muutamaan kertaan totenut, että usea puettu ihminen alastontilaisuuksissa osallistuu niihin kumppaninsa kanssa. Tämä on heidän tapansa osallistua kumppanin harrastukseen omilla ehdoillaan, varmasti hekin jossain vaiheessa huomaavat itsensä peittämisen turhaksi.
Jos heille tätä mahdollisuutta ei suotaisi kävijämäärät ainoastaan pienentyisivät ja naturismin maine kärsisi.
-tämän foorumin otsikko on "nudismi ja naturismi" ja jo siksi hieman ihmettelen, miksi pyyhepirkot yleensä tänne palstalle tulevat kun aihe ei heitä selvästikään itseä kiinnosta. No, ilmeisesti toisten ihmisten alastomuus kiinnostaa.
- pahimmat toisten ihmisten arvostelijat ovat juuri noissa pyyhepirkoissa. Toisen henkilön älykkyys on 5-vuotiaan tasolla, toiset eivät osaa kirjoittaa suomea vaan pyyhepirkkojen täytyy täällä suomentaa lisäämällä "kyylääminen" ja "slurps" toisten mielipiteeseen. Sillä tavalla he saavat toisten mielipiteistä itselleen mieleisiä. Mitä ihmettä tuokin hyödyttää kun asiasta keskustellaan ja kullakin on mielipiteeseensä vapaus? Pyyhepirkoilla on tämä perusoikeus, mutta ilmeisesti muilla ei olekaan?
- kylpylöissä on erilaisia saunoja ja mikäli pyyhepirkolla on jotakin alastomuutta ja/tai yhteissaunomista vastaan, niin miksi ihmeessä hän ei mene naistensaunaan? Tähän ei ole löytynyt selitystä.
- olen sitä mieltä, mikäli pyyhepirkot tämän sallivat, että kyllä naisetkin katsovat hoyrysaunassa olevia ihmisiä. Mutta sitähän kutsutaan "katsomiseksi" mutta miehistä puhuttaessa kyse on aina "kyyläämisestä." Tämä peruste on pyyhepirkkojen vakiofraasi. Muut kyyläävät, he vain katselevat.
- miksi pyyhe häiritsee, jos häiritsee? No oma teoriani, jos pyyhepirkot sellaisen sallivat, on se, että kukaan meistä ei ole ihan "kotonaan" kun on alasti vieraiden ihmisten keskellä. Mutta tilanne on luonnollisempi kun kaikki ovat samassa tilanteessa. Ei kovin huono teoria, mielestäni.
Kun tähän tilanteeseen tuleekin yksi, joka on lähes kokonaan pyyhkeen peittämänä, niin tilanne muuttuu. Tällaisen lähellä istuva henkilö alkaa itse miettimään omaa alastomuuttaan ja tuntee olonsa varmastikin paljaammaksi ja epämukavammaksi kun lähellä on henkilö "täysissä pukeissa."
- en koe yhteissaunaa seksikkääksi jutuksi. Enkä mene sinne tarkoituksena katsella alastomia naisia, vaikka pyyhepirkot ovat tästä(kin) eri mieltä. Hehän TIETÄVÄT kaiken. Käyn hoyrysaunassa koska sellaista ei kotona ole mutta tavallinen sauna toki on. On erilainen kokemus. Kävisin höyrysaunassa ihan samalla tavalla vaikka miehillä ja naisilla olisi erilliset saunat mutta kun ne ovat yhteissaunoja, niin minkäs teet
- ja koen dress codeksi, että kaikki ovat alasti. Se on ihan itsestäänselvyys. Jos tämä asia ei minua miellytä, niin en mene sinne. Selvää on sekin, että en voisi kuvitella meneväni alastomien ihmisten pariin itse pyyhkeeseen kääriytyneenä. Aivan liian falskia muita ihmisiä kohtaan.
- jatkakaa vaan keskustelua, mikäli aihetta piisaa. Itselle riitti noiden pyyhepirkkojen kommentit enkä aio pilata kivaa viikonloppua lukemalla vastaavia enempää.
Olivat juuri näiden "vapaan alastomuuden" eli häiriötekijöiden kannattajien laatimia.
Itsekin mieluummin saunon yhteissaunassa alastomana.
Mutta en tuomitse jos joku nainen tulee saunaan pyyhkeeseen verhottuna.
Loppuosa tekstistäsi on juuri sitä, mihin en ota kantaa, koska se nimenomaan tuomitsee pyyhkeeseen verhoutuneen naisen ja edistää kyttäyksen sallimista.
Olet yksi näistä yhteissaunojen kyttääjistä itsekin.
Sinun selityksesi asiassa on hyvin ymmärrettävää, kun kyseessä on todela häiriintynyt seksuaalisesti kieroutunut pillun kyttääjä.
Yhteissaunassa olevat pyyhepirkot eivät ole häiriötekijöitä eivätkä kyttääjiä.
He vain katselevat pyyhkeen sisällä kun kaikki muut ovat alasti. Tässä on siis se ratkaiseva ero :).
Nyt se on ratkaistu!
Naistensauna ei kuitenkaan miellytä. Siellä ei voi saunoa vapaasti ja turvassa kyttääjiltä ja siksi valitaan yhteissauna. Tässä se logiikka on.
?
Kun teillä on pätevyys diagnosoida muita kirjoittajia (?), niin mitä te itse olette, "verhoutuneita kyttääjiä." "sauna-alastomuuden vastustajia?"
ja vastatkaa jo lopultakin kysymykseen:
- miksi ette viihdy naistensaunassa?! Yhteissauna ei todellakaan oo teidän juttu. Täällä sitten kommentoitte niitä, jotka ovat saunassa alasti, että "olette ihan väärin alasti.!"
Vasta ihmeellinen on.
MIKSI ET VIIHDY MIESTEN SAUNASSA?
Kerran pyyhkeeseen verhoutunut nainen häiritsee sinun saunomistasi. Todellisuudessa se ei häiritse saunomistasi, vaan ESTÄÄ VAPAAN PILLUN KYTTÄÄMISESI, millä ei ole mitään tekemistä saunomisen kanssa.
En viihdy naistensaunassa, koska olen mies.
Sensijaan viihdyn hyvin yhteisessä saunassa, eikä minua häiritse yhtään, jos joku nainen tai mies tulee sinne pyyhkeeseen verhoutuneena.
"Kun teillä on pätevyys diagnosoida muita kirjoittajia (?), niin mitä te itse olette, "verhoutuneita kyttääjiä." "sauna-alastomuuden vastustajia?"
Jos mielestäsi pyyhkeeseen verhoutunut nainen on verhoutunut kyttääjä, niin sitten sinä olet ALASTON KYTTÄÄJÄ. Perusteena käytän sitä, kun sinua häiritsee suunnattomasti, kun et näe pyyhkeeseen verhoutuneen naisen sukuelimiä. Koko yhteissaunaan menon tarkoituksesi on vain ja ainoastaan nähdä mahdollisimman monta alastonta naista ja mitä lähempää sen parempi.
Luuletko sinä sukupuolisesti häiriintynyt kylpylävieras, että nämä yhteissaunat on rakennettu vain sinun kaltaisillesi häiriköille.
Siinä olet täysin väärässä, sillä ne on rakennettu normaaleille saunojille, joita sentään on vielä enemmistö kävijöistä.
Ei tarvitse olla mikään sauna-alastomuuden vastustaja, jos vastustaa häiriökäyttäytymistä yhteissaunoissa.
Yhteissauna ei TODELLAKAAN SOVI SINULLE.
Suosittelen ainoastaan kotisaunaa, siellä saat olla alasti tai pukeissa, ja jos tuntuu, että jokin ahdistaa, niin sammuta valot, se voi helpottaa.
Heh, tuli vaan mieleen tästä kaikesta juupas-eipäs väittelystä yksi vitsi/toteamus seiska-lehdestä, mikä voisi sopia tälle palstalle kuin nyrkki silmään (aiheeseen liittyen).
Jotenkin näin:
Nainen kävelee ikkunan ohi ja pysähtyy. Hän huomaan ikkunasta alastoman miehen. Apua! Itsensäpaljastaja!
Mies kävelee ikkunan ohi ja pysähtyy. Hän näkee ikkunassa alastoman naisen. Nainen säikähtää: "Apua, tirkistelijä!"
pyyhkeen sisällä oleva pyhepirkko ajattelee olevansa turvallisesti kaapissa ja katselevansa huoneessa olevia alastomia miehiä.
"Kaappikyttääjä", kyttääjien yksi alalohko. Ehkä pahin. "Salatirkistelijä", muitakin nimityksiä varmaan löytyy.
Sinun edustamasi ALASTON KYTTÄÄJÄ.
Tämän lajin tunnusmerkit ovat:
- Jos ei puomia tai kaidetta, niin viihtyy parhaiten naisten pesuhuoneeseen vievän oven vieressä.
- Mikäli mahdollista pitää päästä istumaan mahdollisimman lähelle naista.
- Viihtyy pitkään höyrysaunassa, käy välillä pikaisesti suihkussa ja kiireesti takaisin saunaan.
- Ahdistuu suunnattomasti, jos joku nainen tulee saunaan pyyhe ympärillään, eikä esittele sukupuolielimiään vapaasti.
- Suorastaan raivostuu, jos joku erehtyy epäilemään hänen saunomistarkoituksiaan.
- Kannattaa ainoastaan pakkoalastomuutta.
pahin alalohko-alastomassa kyttääjässä on kyse tuli vain mieleen että tyytyyköhän pelkkään kyttäämiseen vai runkkaako samal eli onko nuo vaarattomii ettei joku kaunis päivä mene kyttäämises pidemmäl sinänsä tuo höyrysaunas kyttääminen on lähinnä säälittävää joka kannattaa jättää omaan arvoonsa koska ihminen jonka täytyy mennä höyrysaunaan nähdäkseen alastoman naisen on todella sairas
-kun lukee pyyhepirkkojen kirjoituksia keskustelun alkuvaiheessa, niin he eivät viihdy yhteissaunassa silloin kun siellä on myös mies. Jokainen mies on siis häirikkö.
- kun pyyhepirkko tulee yhteissaunaan, jossa hän ei siis viihdy koska se on yhteissauna (!), katsomaan kun kaikki muut ovat alasti, niin hän suorittaa "häiriköinnin estämiseen suuntautuvia toimenpiteitä." Tämä on siis erittäin tärkeä kohta, hän ei kyylää, ei missään tapauksessa. Hän tekee vain "työtään." :)
- pyyhepirkkojen omien kommenttien jälkeen voin helpottuneena todeta, että puheet yhteissaunojen häiriköistä ovat vahvasti liioiteltuja. Tuossa on vain leimattu kaikki saunassa olleet miehet.
- aiemmin on käynyt selville myös se, että pyyhepirkot ottavat pyyhkeen pois vasta sitten kun kaikki miehet on saatu pois yhteissaunasta. Silloin se on naisten yhteissauna. Erotuksena naistensaunasta.
- mieshäiriköitä varmaankin on, uskottava kai se on. Mutta varsin marginaalinen ryhmä. Paitsi pyyhepirkkojen oman tilastoinnin mukaan, eli kaikki miehet, silloin lukumäärä on suurempi.
- pyyhepirkotkin ovat vähemmistönä. Mutta kylpylöiden valittajina he ovat varmasti suurin ryhmä.
- mainituista kriteereistä ei yksikään sattunut omalle kohdalle. Mutta silti suosittelisin, että "yhteissauna" pysyisi jatkossa naistensaunassa. Ettei tule enempiä traumoja jos joku mies sattuu olemaan yhteissaunan toisessa päässä. Alasti.
- turha tingata. Pyyhepirkko istuu jatkossakin tyytyväisenä saunojien keskuudessa katselemassa kun muut ovat alasti. Mutta hänhän on siellä työssä, vähentämässä kyylääjien määrää joihin hän itse ei tietenkään laske itseään. "Mutta ne muut."
- "yhteissaunalla" on ihan asiallinen ote (välillä). Ymmärrän huolestumisesi, jos omalle kohdallesi on sattunut joku sinnikäs vonkaaja.
- ja olen toki huomannut kuvailemiasi tyyppejä, parikin kertaa. Mutta ovat tulleet naisten saunasta pyyhkeet ympärillä miesten keskelle. Että silleen.
Kaikki tällä palstalla olleet pyyhepirkon tekstit ovat kaltaistesi KYTTÄÄJIEN kirjoittamia mollaavia lausuntoja, jotta teidän todella sairaaseen käyttäytymiseen ei puututtaisi.
Ainoat häiriköt yhteissaunassa ovat todellakin kaltaisesi kyttääjät, jotka raivostuvat siitä, että joku nainen julkeaa tulla saunaan pyyhe ympärillä ja täten loukata teidän pyhää harrastustanne.
Ainoa syy siihen, että joku ei viihdy yhteissaunassa on se, kaltaisesi kyttääjät. Kumma kun aina törmäämme samaan asiaan.
Sinun mielestäsi tämä saunahäirikkö eli kyttääjä vain nauttii olostaan, se ei ole hänelle työ, vaan elämäntehtävä.
Mitä tulee pyyhepirkkojen omiin kommentteihin, niin mitä ilmeisemmin ne on kirjoittanut kaltaisesi mies, eli kyttääjä.
Kaikki kriteerit kyttääjästä täyttyvät juuri sinun kohdallasi.
Itse kun olen käynyt kylpylöissä, olen havainnut kaltaisiasi miehiä paikalla yleensä enemmän kuin yhden. Heihin sopii juuri kaikki kuvailemani tuntomerkit.
On se kumma, kun puututaan kylpylöiden häiriköihin, niin heti aletaan tekemään naisista, jotka verhoutuvat pyyhkeeseen, pahimpia häiriköitä kylpylöissä. Sitten ihmetellään, miksi rakennetaan kaiteita ja väliseiniä. Niitä rakennetaan juuri kaltaistesi perverssien kyttääjien vuoksi, eikä sentähden, että pääsisitte suojaan naisilta jotka verhoutuvat pyyhkeeseen.
Ps. En voi mennä naisten saunaan, kun olen mies, ellei minua kutsuta sinne.
Pahimman häirikön kylpylässä.
Se on helppoa. Katsot vain kaverin, jolla on käteenkäyvät munat ja höyryn pehmittämät aivot.
Se on siinä.
Loistava analyysi "hieman taas" !!! Nimimerkkillä yhteissauna on paha trauma. Että jaksaakin jankuttaa turhasta. Menis psygologille.
Minulla ei ole mitään pahaa traumaa.
Ainoa mikä hiukan närästää olette te helvetin runkkaavat kyttääjät.
Otsikko johtuu nimimerkistäsi.
Onko heilasi oikea vai vasen käsi?
Sinä se et jauha turhasta, vaan ilmoitat sen, että et osaa ajatella mitään suoraan.
Kuulut ilmiselvästi samaan perverssien kyttääjien klaaniin.
"...Ps. En voi mennä naisten saunaan, kun olen mies, ellei minua kutsuta sinne "
En usko. Jos olet mies niin pukeudut silti varmasti hameeseen...
En pukeudu hameeseen, enkä tuppaa naistensaunoihin.
Sinusta varmaan on tosi miehekästä kulkea hameessa.
Ps. käytätkö minihametta?