Vaadin ministeri Rajamäelle täysiä valtuuksia ratsata *Valkoista Roskaväkeä* eihän riehumisesta tule muuten loppua ollenkaan!
Nelivuotias pakastimessa - vanhempia epäillään
"Tyttö oli pahasti kylmettynyt ja tajuton, kun vanhemmat veivät hänet sairaalahoitoon.
Syyttäjä epäilee, että Ångessa lähellä Sundsvallia asuvat vanhemmat panivat itse nelivuotiaan tyttärensä pakastimeen.
- Vanhemmat eivät ole pystyneet antamaan uskottavaa selitystä tapahtuneelle, kamarisyyttäjä Lisa Eriksson sanoi Expressen-iltapäivälehdelle.
Tapaus sattui viime vuoden kesäkuussa. Dagbladet-lehden mukaan ruotsalaisvanhemmat veivät Sundsvallin sairaalaan tajuttoman ja pahasti kylmettyneen tyttärensä. Lapsen ruumiinlämpö oli useita asteita normaalin ruumiinlämmön alapuolella.
Tyttö häilyi useita päiviä elämän ja kuoleman rajalla, mutta toipui. Sairaalan henkilökunta otti yhteyttä poliisiin ja ilmoitti epäilevänsä vanhempien panneen lapsen pakastimeen tai pitäneen tätä jäätävässä vedessä.
Vanhemmat kiistävät pahoinpitelyn ja väittävät lapsen tilan johtuneen sairaudesta. Tutkimuksissa lapsen on kuitenkin todettu olevan täysi terve.
Tytön isä ja äiti ovat yhä vapaalla jalalla tutkimusten jatkuessa. Tyttö on sijoitettu vanhempien suostumuksella perhekotiin.
Isästä on tehty aiemmin ilmoitus lapsen pahoinpitelystä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200701185611351_uu.shtml
Valkoinen Roskaväki on pakko-
17
646
Vastaukset
- MMies
Ja paskaako Ruotsin asiat meille kuuluvat...?
- trash....
zombie pariskunnan pakastimessa on nytkin pikkulapsia, ajattele sitä!
- MMies
trash.... kirjoitti:
zombie pariskunnan pakastimessa on nytkin pikkulapsia, ajattele sitä!
Eikös se oo se ja sama steriloiko ne vai hankkiutuuko ne pikku-roskaväestä omatoimisesti eroon?
- sama...
MMies kirjoitti:
Eikös se oo se ja sama steriloiko ne vai hankkiutuuko ne pikku-roskaväestä omatoimisesti eroon?
mutta odotusarvoisesti sivistysvaltiossa voitaisiin vielä tehdä jotakin jos lapset erotetaan retku vanhemmistaan välittömästi mitä pikimmin
- jestas sentään ja hui kamala
...Näytä meille mallia ja aloita sinä itsestäsi.
- jopas jotakin
Napsahtiko nakki?
- -k32v-
jopas jotakin kirjoitti:
Napsahtiko nakki?
helppoo kai se on muita tuputtaa. sulkee vaa silmät ja kattoo muualle, ku sakset napsaa. kuulostaako tutulle? sanooko zyklon-b mitään?
tää sanois kans, et kun se kävis itte ekana siellä sterilisaatiossa, nii sit sillä saattais olla varaa ehkä suositella muilleki.
vittu mitä ääliöitä. ei voi muuta sanoo. mitää ei oo opittu.
"on kaks asiaa jotka on äärettömii: avaruus ja ihmise typeryys. ekasta en tosin oo iha varma" -- albert einstein
- vierestä...
luin jostakin historiatiedoista että pari sataa vuotta sitten naisten bitch-käytös riitti karkotukseen Siperiaan eli Siperia opetti sen ajan bitchit tavoille! :=)
- MMies
Ei Ruotsi kansalaisiaan Venäjälle karkottanut. Ruoskiminen ja julkinen häpeä riitti yleensä palauttamaan huorintekijät ruotuun.
- hanskassa!
MMies kirjoitti:
Ei Ruotsi kansalaisiaan Venäjälle karkottanut. Ruoskiminen ja julkinen häpeä riitti yleensä palauttamaan huorintekijät ruotuun.
Lutkat vaan jalkapuuhun!
- ....
hanskassa! kirjoitti:
Lutkat vaan jalkapuuhun!
ja mun mielipide on se että lutkia ei ookkan ilman miehiä. On se vaan kumma homma että naiset aina leimataan, mut miehiä ei niinkään...Mulla tosin on teoria et naiset ei vaan viitti marista tuosta asiasta ja leimata miehiä, samanlailla kun miehet leimaa naisia.
Jollei kellään naisella olis mitään kokemusta ennen naimisiin menoo niin voi pojat teillä olis tylsää. Ja veikkaampa et teillä miehillä olis kovin kova kiire viedä se tyttö vihille.
Ja se on taas sit jokaisen ihan yksityis asia mitä vapaana ollessaan tekee ja kenen kanssa.
Mitä hemmettiä se kenellekkään oikeestaan kuuluu. - nykyään....
.... kirjoitti:
ja mun mielipide on se että lutkia ei ookkan ilman miehiä. On se vaan kumma homma että naiset aina leimataan, mut miehiä ei niinkään...Mulla tosin on teoria et naiset ei vaan viitti marista tuosta asiasta ja leimata miehiä, samanlailla kun miehet leimaa naisia.
Jollei kellään naisella olis mitään kokemusta ennen naimisiin menoo niin voi pojat teillä olis tylsää. Ja veikkaampa et teillä miehillä olis kovin kova kiire viedä se tyttö vihille.
Ja se on taas sit jokaisen ihan yksityis asia mitä vapaana ollessaan tekee ja kenen kanssa.
Mitä hemmettiä se kenellekkään oikeestaan kuuluu.vastuu naisten lutkailustakin ollaan siirtämässä miehille, oikeastaan voitaisiin jo ottaa tasa-arvokin samantien kokonaan pois...
Ketä muuta esimerkkisi skandaalijutut- ja lehdet kiinnostaisivat kuin valkoista roskaväkeä? Puhumattakaan, että haluaa keskustella asiasta netissä.
Harmillista, ettei vanhempiasi aikoinaan steriloitu. Tosin vahinko olisi voitu vielä korjata hukuttamalla sinut kusipottaasi, mutta minkäs teet, kun vanhempasi olivat niin hentomielisiä...kyseessä on juuri valkoinen roskaväki? Minun käsitykseni mukaan jotain tuollaista voisi sattua ihan yhtä hyvin myös ns. paremmissa piireissä.
On näitä herrojen lasten "kasvatus" metodeja jonkin verran tullut nähtyä nuoruudessa.- Kertakaikkiaan.
Minä olen kyllä keskustelun aloittajan kanssa aivan samaa mieltä, ei tuommoisten hullujen tarvi lapsia saada, jotka niitä sitten tuolla tavalla kohtelevat. Taitaa tälläkin palstalla olla vain samanlaisia hulluja, ainakin vastauksista päätellen. Kun vain puolustellaan tuommoista käytöstä.
Mikään muu tässä maailmassa ei ole niin vastenmielistä, kuin lasten ja eläinten huonosti kohtelu, ne kun eivät kykene puolustamaan itseään millään tavalla hulluja aikuisia ihmisiä vastaa. - ehdotustas
kaikki jotka epäilevät hoitojaksamistaan lopettakaa lisääntyminen ja samalla "melkein itsenne" olette roskasäkkia..lapsi on suurin lahja ja se tehdään lasta itseään varten ei vanhempia varten..ja varsinkaan kidutettavaksi helvetti sentään.
- g-mies_jerry_cotton
Juu sitä sterilointia se halus harrastaa se yks tosi symppis saksalais herra tos joku aika sitte ku se oli tajunnu kuin väärin se on et sen silmissä näkyy roskaväkeä ja kyllähän se sit perustiki niille erilaisia leirejä ja joillain oli siellä niin kivaa ettei ne tullu koskaan takasin.
Ehkä säki voisit pistää sellasen pystyyn ja viet sinne kaikki jotka on erilaisia ku sinä?
En hyväksy lasten pakastamista ja sellaista harrastavat tulisi mielestäni kivittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5982385Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4101892Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H231730Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641448JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191366- 651291
- 1221174
Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka22940Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16928Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66843