Maalaisliiton aika on osa Keskustan historiaa.
Muista puolueista poiketen maalaisliitto ei syntynyt ulkomaisten esikuvien mukaan tai Helsingistä johdettuna puolueena.
Maalaisliitto oli puolustamassa laillista hallitusta, kun vasemmisto yritti vallankaappausta tammikuussa 1918.
Maalaisliittolaiset riisuivat venäläisiä sotilaita aseista ja taistelivat valkoisten puolella. Puolueen edustajat olivat kuitenkin heti sodan jälkeen rakentamassa sovintoa hävinneiden suuntaan.
Joidenkin voittajien keskuudessa syntynyt ajatus maan muuttamisesta kuningaskunnaksi olisi merkinnyt myös Suomen sitomista keisarilliseen Saksaan sekä yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta tinkimistä.
Maalaisliitto oli valkoisen puolen puolueista ainoa, joka yhtenäisenä kannatti tasavaltaa — ja voitti kamppailun.
Muista puolueista poiketen maalaisliitto ei syntynyt ulkomaisten esikuvien mukaan tai Helsingistä johdettuna puolueena.
Maalaisliitto oli puolustamassa laillista hallitusta, kun vasemmisto yritti vallankaappausta tammikuussa 1918.
Maalaisliittolaiset riisuivat venäläisiä sotilaita aseista ja taistelivat valkoisten puolella. Puolueen edustajat olivat kuitenkin heti sodan jälkeen rakentamassa sovintoa hävinneiden suuntaan.
Joidenkin voittajien keskuudessa syntynyt ajatus maan muuttamisesta kuningaskunnaksi olisi merkinnyt myös Suomen sitomista keisarilliseen Saksaan sekä yleisestä ja yhtäläisestä äänioikeudesta tinkimistä.
Maalaisliitto oli valkoisen puolen puolueista ainoa, joka yhtenäisenä kannatti tasavaltaa — ja voitti kamppailun.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Maalaisliitto - Keskustan myöhempää historiaa.
Muista puolueista poiketen Maalaisliitto ja kommunistit toimivat Moskovasta johdettuna puolueena 50 luvulta 80 luvun alkuun.
Maalaisliitto hankkirahaa vaalikampanjaan suoraan NKP:ltä
Maalaisliittolainen presidentti käytti apunaan kommunistisen diktatuurivaltion edustajia omien poliittisten tarkoitusperien saavuttamiseksi.
Keskustalainen nuori poliitikko lähetti kirjeen KGB:n Suomessa toimineelle asiamiehelle saadakseen tukea alkoholisoituneen kepulaisen presidenttikampanjaan.
Näin muuttui valkoinen punaiseksi - maalaisliittossa
1940—1950
Sodissa taisteli koko Suomi, mutta maalaisliittolaiset kokivat sen ehkä kaikkein raskaimmin. Rintamilla taistelivat maaseudun miehet, kotirintamalla kansaa ruokkivat maaseudun naiset, lapset ja vanhukset. Kotinsa menettäneet karjalaiset olivat hekin pääosin maalaisliittolaisia.
Myös rauha vaati suuria ponnistuksia. Siirtoväen ja rintamamiesten asuttaminen, maan jälleenrakentaminen ja uuden ulkopoliittisen linjan vakiinnuttaminen vaativat rohkeita linjauksia. Aiemmin sisäpolitiikassa pysyttäytynyt maalaisliitto tuli sodan jälkeen uuden ulkopolitiikan takuumieheksi.
Maalaisliitto aktivoitui myös sosiaalipolitiikassa. Puolueen ja varsinkin sen naisjärjestön ansiosta Suomeen luotiin lapsilisäjärjestelmä, eniten rahoja siihen mennessä vaatinut sosiaaliturvauudistus. Sillä oli suuri merkitys sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien olosuhteille sekä tasa-arvolle, kun moni maaseudun nainen sai ensimmäistä kertaa ”omaa rahaa” päätösvaltaansa.
1950—1960
Sotakorvauksien maksamisesta selvinnyt Suomi eli suurta yhteiskunnallista murrosta, kun väestö kasvoi, ihmiset muuttivat ja talouden rakenteet uudistuivat. Maalaisliitto halusi kansakunnan investoivan tulevaisuuteensa. Pohjois-Suomea teollistettiin ja uusia yliopistoja perustettiin.
Maalaisliitosta kasvoi järjestökoneistoltaan maan mahtavin puolue, jolla oli laaja jäsenkunta, ammattimaisesti järjestetyt kampanjat ja kunnianhimoiset tavoitteet. Puolueesta tuli keskeisin hallituspuolue, joka piti pääministerin paikkaa hallussaan suurimman osan 1950-lukua.
Yksi järjestökoneiston suurimpia voimannäyttöjä oli Urho Kekkosen valinta presidentiksi tasaväkisessä ja repivässä vaalikamppailussa 1956. Kekkosen valtakaudesta tuli lopulta yli neljännesvuosisadan kestänyt ajanjakso, jonka aikana sodasta toipuneesta Suomesta tuli vauras ja menestynyt eurooppalainen maa.
1960—1970
Maalaisliiton asema oli vahvimmillaan 1960-luvun alussa, kun sillä oli vahvan kannatuksensa ja muiden puolueiden hajanaisuuden takia hallussaan useimmat keskeiset poliittiset johtotehtävät. Valtaa myös käytettiin. Korkeakouluverkko laajennettiin koko maahan, jotta suurilla ikäluokilla olisi opiskeluikään tullessaan riittävästi koulutuspaikkoja. Teollisuutta luotiin, jotta heillä olisi myös töitä.
Nopea yhteiskunnallinen muutos sai puolueen arvioimaan omaa asemaansa yhteiskunnassa. Yli puoli vuosisataa palvelleesta maalaisliitto-nimestä luovuttiin kiivaiden väittelyjen myötä. Tilalle otettiin yleispuolueelle paremmin sopiva nimi keskustapuolue. Vahvistuvan vasemmiston kanssa ryhdyttiin hallitusyhteistyöhön, jonka tuloksena käynnistettiin laajat uudistusohjelmat.
Suomen kehitys oli nopeaa, mutta keskustapuolueelle ajat olivat vaikeita. Maaseutu tyhjeni Ruotsiin ja kaupunkeihin, mutta puolueen asema kaupungeissa ei juuri vahvistunut. Maaseudulla tyytymättömyys yhteiskunnan nopeaan muutokseen ruokki protestihenkeä. Keskustapuolueen kannatus kääntyi lopulliseksi ennustettuun laskuun.
1970—1980
Raskaista vaalitappioista huolimatta keskustapuolue jäi hallitusvastuuseen ja ryhtyi muuttamaan kehityksen suuntaa uudistuksilla. Kouluoloja kohentanut peruskoulu-uudistus aloitettiin Pohjois-Suomesta. Kansanterveyslaki lisäsi tasa-arvoa terveyspalveluissa. Aluepolitiikan avulla luotiin uusia elinkeinoja kuihtuvien tilalle.
Politiikkaan tuli mukaan uusi sukupolvi, joka heittäytyi innolla yhteiskunnalliseen keskusteluun ja haastoi vanhemmat sukupolvet. Puoluepolitiikka ulottui kouluihin, yliopistoihin, työpaikoille, järjestöihin ja tiedotusvälineisiin. Keskustapuolue oli tappioita kärsineenäkin vallankäytössä keskeisillä paikoilla.
Keskustapuolueen sisäiset jännitteet eivät olleet uusi ilmiö. Puolueen puheenjohtajat kuten V.J. Sukselainen ja Johannes Virolainen olivat pitkään tehtävissään, mutta heillä oli koko ajan vastassaan oppositio omassa puolueessa. Vastakkainasettelu kiristyi 1970-luvulla, kun Kekkosen kauden jälkeinen vallanjako alkoi häämöttää horisontissa.
1980—1990
Keskustapuolueen henkilövalinnat ovat aina olleet suomalaisen politiikan suuria draamoja. Ensiksi nuori Paavo Väyrynen syrjäytti puheenjohtajan paikalta Johannes Virolaisen 1980, sitten Virolaisesta tuli puolueen presidenttiehdokas Kekkosen erottua 1981. Tuhansien osallistujien puoluekokoukset olivat kiivaita, mutta samalla ne puhdistivat ilmaa, ja kahtiajako alkoi lientyä.
Vuosikymmeniä kestänyt punamultayhteistyö sen sijaan alkoi rakoilla. Keskustapuolue ehti kuitenkin saada läpi itselleen tärkeitä ja kauan ajamiaan tavoitteita, kuten lasten kotihoidon tuen, ennen kuin puolue yllättäen joutui oppositioon eduskuntavaalien 1987 jälkeen.
Pitempi oppositiossa olo ensimmäistä kertaa 1940-luvun jälkeen oli puolueelle hämmentävä kokemus. Pian löytyi kuitenkin ärhäkkä ote, jolla tartuttiin kasinotalouden ajan sinipunahallituksen toimiin tai haastettiin istuva presidentti presidentinvaaleissa. Puolue myös virtaviivaisti nimeään: uusi muotoilu oli vuodesta 1988 Suomen Keskusta.
1990—2000
Keskustan paluu valtaan tapahtui vain yhden oppositiokauden jälkeen. Puolue sai 1991 uuden puheenjohtajansa Esko Ahon johdolla historiallisen vaalivoiton, jonka turvin Ahosta tuli porvarihallituksen pääministeri. Hallitus tarttui valtaan, kun Suomi oli syöksymässä kohti suurta lamaa.
Neljän vuoden aikana maassa tapahtui suurempia mullistuksia kuin ehkä yhdenkään toisen rauhanajan hallituksen aikana. Neuvostoliitto romahti, markka romahti, pankit romahtivat, valtiontalous romahti ja työttömyys ampaisi ennätyslukuihin. Kansantalouden ja valtiontalouden pelastamisen ohella hallitus päätti hakea Suomelle jäsenyyttä Euroopan unionissa. Jäsenyys hyväksyttiin kansanäänestyksessä 1994.
Kun hallituskausi päättyi 1995, Suomi oli jälleen vahvalla nousu-uralla. Keskustalla oli kuitenkin edessään oppositiotaival, joka kesti sillä erää kahdeksan pitkää vuotta. Tappiot eduskunta- ja presidentinvaaleissa olivat niukkoja, eikä toipuminen vuosikymmenen alun suurista muutoksista ollut helppoa. Puolue oli kuitenkin vakiinnuttanut kannatuksensa tasolle, jossa se oli ollut viimeksi 1960-luvulla. Naisvaikuttajien määrä puolueen johdossa nousi uudelle tasolle.
2000-luku
Uusi vuosituhat on ollut Suomelle vakaan menestyksen aikaa. Suomi on saavuttanut kärkisijoja monessa vertailussa. Yliopistojen synnyttämää uutta teknologiaa, peruskoulun tasa-arvoisuutta, korruption vähyyttä, yritysten kilpailukykyä ja demokratian toimivuutta on ihasteltu. Sukupuolten tasa-arvo on onnistuttu yhdistämään lapsiperheiden valinnanvapauden tukemiseen.
Myös keskustan asema on vahvistunut. Kannatus vaaleissa on yksi puolueen historian parhaista. Hallituksia ovat johtaneet puolueen puheenjohtajat Anneli Jäätteenmäki, ensimmäinen naispääministeri, sekä Matti Vanhanen. Pitkään tavoiteltu vahva asema myös kaupungeissa on toteutunut.
Vain harva eurooppalainen maa pystyy kilpailemaan Suomen kanssa sata vuotta yhtäjaksoisesti kestäneestä demokratiasta. Yksi syy kaikkeen tähän menestykseen on se, että Suomessa poliittisessa kentässä painopiste on ollut keskemmällä kuin useimmissa muissa Euroopan maissa.
Noin on Maalaisliitto aina osannut haistella, mistä päin eniten tuulee ja mennä takki kääntyillen aina voittajan kelkkaan.