Heippa! Tietääkö joku miten erotan Savipuolen, Vitiligon ja Pityriasis Alpan?
Minulla on ollut parin vuoden ajan hitaasti leviäviä pigmenttimuutoksia. Vaaleat läikät alkoivat niskasta ja siitä vähitellen on levinnyt yhtenäiseksi alueeksi kaulankin puolelle. Myös vatsassa on isohko läiskä. Viime kesänä huomasin pienempiä läiskiä ilmestyneen taas rintaan, selkään ja käsivarsiin. En ole pahemmin huomannut näissä kutinaa, tai ehkä vatsan alueen iso läiskä hiukan kutiseen joskus.
Olen aikoinani tehnyt itse diagnoosin, että kyseessä on vitiligo :) Nyttemmin olen saanut selville, että se voisi olla myös esim. Savipuoli-ihottuma. Olen psyykannut itseni niin, ettei pigmenttihäiriö ole minua pahemmin häirinnyt, oska olen ajatellut ettei Vitiligoon ole hoitoakeinoa, niin thats it.
MUTTA, jos tuo olisikin Savipuolta niin siihenhän on :) :) :) Olisi ihanaa päästä läikistä eroon!
Läikät ovat siis vaaleita ja kesällä muun ihon rusketuttua ne näkyvät todella hyvin. Läiskät eivät mielestäni rusketu. Talvella läikät tulevat lähes saman värisiksi normaalin ihoni kanssa. Erottuvat kyllä jos osaa katsoa. Tummemmiksi kuin norm. ihoni ne eivät muutu koskaan.
Mitäs veikkaatte? Onko minulla vielä toivoa päästä eroon näistä, vai olisiko tämä Vitiligoa?
Vitiligo vai Savipuoli
6
5254
Vastaukset
- läikät ovat
savipuolessa rusehtavia ja hilseileviä.
Itselläni on diagnosoitu savipuoli, se onneksi paranee hoidolla.
Voithan ostaa Nizoral-shampoota ja pestä itseäsi jonkin aikaa sillä, se on savipuolen hoitoon.
Jos olisin sinä niin kääntyisin ihot.lääkärin puoleen.
Kuulostaa vitiligolta..- alkuperäinen...
Onko savipuoli aina rusehtavaa? Se ei siis olekkaan vaaleaa läikikkäisyyttä?
Toisinaan nuo vaaleat alueet ikäänkuin hilseilevät, koska ihoni on kuiva kauttaaltaan. Kokoaikaista hilseilyä ei ole.
Kauanko Nizoral shampoota tulee käyttää? Pesenkö itseni sillä siis päivittäin? Pitäisikö läiskien alkaa siitä sitten pikkuhiljaa kadota vai tasoittuuko iho vasta seuraavan kerran ruskettuessa? Jostain olin lukevinani tällaista.
- asdasf
savipuolta ihan todennäköisyyksien perusteella, koska se on käsittääkseni paljon yleisempi vaiva kuin nuo muut mainitsemasi ja oireet kuulostaa siihen sopivilta.
Kokeile lähteekö Nizoralilla (se hilseshampoo ilman reseptiä apteekista), siinä pakkauksessa on ohjeet savipuolenkin hoitoon. Ei se heti niitä läikkiä poista, vaan ilmeisesti tuhoaa vain sen aiheuttajasienen. Niillä pigmenttimuutoksilla kestää pitempään korjautua - kunnes iho uusiutuu ja ruskettuu samanväriseksi kuin ympärillä oleva iho.
Itselläni muistaakseni läikät olivat hävinneet parin viikon kuluttua siitä, kun olin jo lopettanut shampoon käytön luullessani ettei se tehoakaan.- alkuperäinen...
Kiitos teille!
Täytynee kokeilla tuota shampoota.
Katsoin googlesta kuvia vitiligosta ja savipuolesta. Mielestäni molemmat vaikuttavat juuri siltä mitä minulla on :)Näyttävät minun silmääni samanlaiseslta (siis vaalea savipuoli-ihottuma)
Itse en osaa sanoa kumpaa tämä on joten koitan shampoota, ennen lääkäriin menoa.
- Tipsu
Hei!
Sinuna malttaisin vielä tuon Nizoralin kanssa. Itselleni tuli myös läikkiä kesällä ja otin itsehoitona Nizoral-kuurin, koska ajattelin, että minulla on savipuoli (Pityriasis versicolor). Mutta mönkään meni.. Läikät vain pahenivat. Minulla olikin Pityriasis Alba, joka on ihotautilääkärin mukaan lievä atooppisen ihottuman muoto. Nizoral vain kuivatti ihoa enemmän ja läikät jäivät jopa pahempina. Albaan auttaa ihon kosteuttaminen.
Tosin minustakin tuo sinun juttu kuulostaa enemmän savipuolelta. Mutta kannattaa ottaa selvää. Ei kannata mennä kuitenkaan yleislääkärille, vaan ihan ihotautilääkärille. Savipuolen ja Pityriais Alban erottaminen voi olla hankalaa. Mutta se olisi olennaista, sillä molempien hoidot pahentavat väärin käytettynä toistensa aiheuttamia läikkiä. - Bitgitta H.
ja talvella taas tummempi kuin muu iho. Ja vitiligo laajenee, kun taas savipuoli voi olla välillä vähäisempää ja taas laajeta. Vitiligoläiskä voi joskus myös pienentyä, mutta harvoin ainakaan ilman hoitoa. Vitiligossa läiskät ovat tarkkarajaisempia kuin savipuolessa. Sinuna kävisin lääkärissä ja jos sinulla on vitiligo, tai lääkäri ei ole varma, aloittaisin hoidon heti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621127Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661087- 501080
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731009Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153922Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89847
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182810Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105729Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51713