Aivan pakko tulla kirjoittamaan tänne, vaikka tätä ei kukaan jaksaisi lukeakaan. On niin paha olla! Edes tällä tavalla voi (ainakin kuvitella) ajatuksensa jollekin kertoa.
Ikää jo 25 tällä naisella, mutta takana 0 parisuhdetta ja muutenkin tällä saralla heikko menestys, työpaikan saaminen tuntuu täysin mahdottomuudelta johtuen arkuudestani tällaisiin asioihin. Kunnon työpaikkaa minulla tosin ei ole ollut ikinä. Peli taitaa olla jo menetetty kummassakin tapauksessa. Olen jo menettänyt myyntiarvoni.
Olen täysin onneton tapaus, täysin säälittävä.
Kuolen vanhuuteen tässä pienessä tunkkaisessa yksiössäni kaikkien hylkäämänä. Muiden ihmisten elämä kulkee eteenpäin, mutta minä, minä se vain jään paikoilleni.
Minulla on sentään ystäviä, mutta olen väsynyt heidän sääliinsä minua kohtaan, pään taputteluun, ja olen väsynyt olemaan se, jolta saa aina apua koska minulla ei ole omaa elämää. Elän heidän elämäänsä ja heidän onneaan, koska omaa ei ole. Häpeä on hirveää.
Jos olisin edes ujo ja nössö ja syrjäänvetäytyvä, mutta kun en ole sitä, siksi tämä kaikki koettelee itsetuntoani niin valtavasti. En tunne enää että olisi mitään järkeä elää, vaikka en haluaisikaan ajatella mitään sellaista.
Kun luen tätä kirjoittamaani tekstiä, tulee ensimmäisenä mieleeni että olen itsesäälinen surkimus. Mutta en osaa yrittää, en tiedä mitä tehdä, en jaksa yrittää, en ole kenellekään yhtään mitään. Ei asiat kuten "hanki harrastuksia" tai vastaavaa, auta, koska kyllä sitä voikin keksiä elämään jotain väliaikaista täytettä, mutta kun se on ohi huomaa että on edelleen aivan yhtä yksin, koska muiden ihmisten elämä kulkee mutta oma ei. En siis ole täysin yksinäinen, mutta olen niin yksin. Minulla ei ole mitään omaa.
Jos on joku, joka olisi edes vähän samanlaisessa tilanteessa niin kerro sinäkin jotain ajatuksiasi...
Ikää jo 25 tällä naisella, mutta takana 0 parisuhdetta ja muutenkin tällä saralla heikko menestys, työpaikan saaminen tuntuu täysin mahdottomuudelta johtuen arkuudestani tällaisiin asioihin. Kunnon työpaikkaa minulla tosin ei ole ollut ikinä. Peli taitaa olla jo menetetty kummassakin tapauksessa. Olen jo menettänyt myyntiarvoni.
Olen täysin onneton tapaus, täysin säälittävä.
Kuolen vanhuuteen tässä pienessä tunkkaisessa yksiössäni kaikkien hylkäämänä. Muiden ihmisten elämä kulkee eteenpäin, mutta minä, minä se vain jään paikoilleni.
Minulla on sentään ystäviä, mutta olen väsynyt heidän sääliinsä minua kohtaan, pään taputteluun, ja olen väsynyt olemaan se, jolta saa aina apua koska minulla ei ole omaa elämää. Elän heidän elämäänsä ja heidän onneaan, koska omaa ei ole. Häpeä on hirveää.
Jos olisin edes ujo ja nössö ja syrjäänvetäytyvä, mutta kun en ole sitä, siksi tämä kaikki koettelee itsetuntoani niin valtavasti. En tunne enää että olisi mitään järkeä elää, vaikka en haluaisikaan ajatella mitään sellaista.
Kun luen tätä kirjoittamaani tekstiä, tulee ensimmäisenä mieleeni että olen itsesäälinen surkimus. Mutta en osaa yrittää, en tiedä mitä tehdä, en jaksa yrittää, en ole kenellekään yhtään mitään. Ei asiat kuten "hanki harrastuksia" tai vastaavaa, auta, koska kyllä sitä voikin keksiä elämään jotain väliaikaista täytettä, mutta kun se on ohi huomaa että on edelleen aivan yhtä yksin, koska muiden ihmisten elämä kulkee mutta oma ei. En siis ole täysin yksinäinen, mutta olen niin yksin. Minulla ei ole mitään omaa.
Jos on joku, joka olisi edes vähän samanlaisessa tilanteessa niin kerro sinäkin jotain ajatuksiasi...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Varaat ajan työvoimatoimistoon ammatinvalinnanpsykologille. Kerrot sun arkuudesta ja että kaipaat apua siinä työnhaussa. Yleensä ne on jopa niin avuliaita, että soittavat sun puolesta työnantajalle ja jos paikka on vielä vapaana, niin varaavat sun puolesta sen haastatteluajan. Ehkäpä pääsisit vaikka työllistetyksi joksinkin ajaksi.
Osaatko sanoa mitään muita syitä kuin arkuuden sun parisuhteettomuuteen? Millainen sä olet luonteeltasi noin yleisesti ja miltä näytät, miten pukeudut..jne? Millainen mies olisi kiva?
Nettihän on täynnä treffipalstoja, chattejä ja tällaisia keskustelupalstoja. Sä kun olet ujo ja arka, niin sun olisi helpompaa tutustua ihmiseen/ihmisiin ensin netissä ja jos hyvin menee, niin sovit jonkun/joidenkin kanssa tapaamisen.
Jos sä jättäisit esim. tänne sähköpostiosoitteesi, niin veikkaan että saisit kasapäin vastauksia yksinäisiltä ja miksei myös naisiltakin.
"yksinäisiltä miehiltä" piti kirjoittamani
Jooh no kyllähän sitä syitä keksii. En ole kaunis, en ole todellakaan hoikka, en ole älykäskään. Mutta en ole maailman ruminkaan, rumempiakin on joilla on kumppani, en mä usko kuitenkaan että se siitä on kiinni. Ei mulla mitään valtavia kriteerejä ole, jotain tietysti niinkuin meillä kaikilla. Tottakai olen koko elämäni miettinyt, mikä mussa on vika, kun en ole koskaan kellekään kelvannut. En kotona, en koulussa, en vapaa-aikana. Yritän olla tyrkyttämättä itseäni, olen vain oma itseni. Mutta mussa on kai jotain sellaista, mitä en itsekään älyä. Minä en vain kelpaa, en jaksa enää edes yrittää.
Mä voisin kirjoitella sun kanssa jos annat sähköpostiosoitteesi.
jonkinlainen masennus, kun sanot ettet jaksa edes yrittää ja myönnät itsekin, että itsesäälissä
vaan ko ajan etsit virheitä itsestäsi. Laita vaan sähköposti osoitteesi niin kuin tuo hati sano varmasti saat paljon viestejä. Moni muukin ikäisesi kamppailee samanlaisissa elämäntilanteissa.
Kolahti kyllä toi sun kirjoituksesi. Liian paljon löysin itseäni tuosta. Ainot erot ovat, että mulla on työpaikka, muttei mikään hyvä, muttei oikeastaan yhtään kaveria. Mulla on saman verran ikää eikä myöskään yhtään suhdetta takana. En tajuu missä on vika. Vituttaa kun tää asia on aina ekaks mielessä kun herää.
Hei honeygold!
Olen minäkin kokenut, mitä yksinäisyys on. Se on tosi vaikea olotila. Eikä kukaan jaksa yksin kauan. Me tarvitaan toisiamme. Kirjoita mulle mitä sinulle oikeesti kuuluu. Olen valmis aidosti kuuntelemaan ja ymmärtämään Sinua! Ota rohkeasti yhteyttä! Etsitään yhdessä tietä pois yksinäisyyden labyrintistä. Sinä olet tärkeä ihminen. Olet ainutkertainen persoona. Sinulla on toivoa!
Lämpimin terv. velimatti2