Heippa,
taas iski viime yönä paniikkikohtaus. En ole aikaisemmin kohtausta saanut yöllä, mutta ei ollut kyllä mikään mukava kokemus.Sain edellisen kohtauksen viimeksi kesällä kun mieheni sairastui. Niin kauan kestin jotenkin ja jaksoin käydä sairaalassa häntä katsomassa mutta kun selvisi mikä häntä vaivasi, se oli kuin lupa minulle että nyt voi paniikkikohtaus tulla. (Kun oikea diagnoosi löytyi hän parani tosi pian, mutta epätietoisuus oli minulle kaikkein pahinta). Nyt on töissä tosi paska tilanne mutta olemme porukalla asiaa käsitelleet niin kumminkin sain taas kohtauksen vaikka omasta mielestäni asia oli kunnossa. ALitajunta varmaan jatkoi miettimistä ja yöllä se sitten iski. Aamulla kun menin töihin kerroin heti työkavereilleni missä mennään. Omalla kohdallani se on ollut paras apu kun voi huoletta kertoa työkavereille että nyt ei kaikki ole kunnossa ja saa kavereilta apua ja tukea. Voin myös sanoa että nyt on pakko vähän huilia ja he eivät rupea asiasta mollaamaan vaan ymmärtävät asian. Se on minusta tosi tärkeää. Kun sain ensimmäisen kohtaukseni noin 6 vuotta sitten häpesin asiaa kauan enkä kertonut kenellekkään asiasta mutta kun sain avattua suuni huomasin kuinka parempi olo heti tuli ja tuntui että aloin parantuakin paljon nopeammin ja hyväksymään asian.
Nyt kun kohtaus taas iski kerroin heti ja päivä rupesi rullaamaan hyvin.
En tiedä kirjoitinko sitä mitä piti mutta sainpahan taas purettua itseäni. Eli älkää peitelkö paniikkikohtausta tai masennusta tai muutakaan vaan kertokaa lähesille niin olokin parantuu heti.
Voimia kaikille
taas iski viime yönä paniikkikohtaus. En ole aikaisemmin kohtausta saanut yöllä, mutta ei ollut kyllä mikään mukava kokemus.Sain edellisen kohtauksen viimeksi kesällä kun mieheni sairastui. Niin kauan kestin jotenkin ja jaksoin käydä sairaalassa häntä katsomassa mutta kun selvisi mikä häntä vaivasi, se oli kuin lupa minulle että nyt voi paniikkikohtaus tulla. (Kun oikea diagnoosi löytyi hän parani tosi pian, mutta epätietoisuus oli minulle kaikkein pahinta). Nyt on töissä tosi paska tilanne mutta olemme porukalla asiaa käsitelleet niin kumminkin sain taas kohtauksen vaikka omasta mielestäni asia oli kunnossa. ALitajunta varmaan jatkoi miettimistä ja yöllä se sitten iski. Aamulla kun menin töihin kerroin heti työkavereilleni missä mennään. Omalla kohdallani se on ollut paras apu kun voi huoletta kertoa työkavereille että nyt ei kaikki ole kunnossa ja saa kavereilta apua ja tukea. Voin myös sanoa että nyt on pakko vähän huilia ja he eivät rupea asiasta mollaamaan vaan ymmärtävät asian. Se on minusta tosi tärkeää. Kun sain ensimmäisen kohtaukseni noin 6 vuotta sitten häpesin asiaa kauan enkä kertonut kenellekkään asiasta mutta kun sain avattua suuni huomasin kuinka parempi olo heti tuli ja tuntui että aloin parantuakin paljon nopeammin ja hyväksymään asian.
Nyt kun kohtaus taas iski kerroin heti ja päivä rupesi rullaamaan hyvin.
En tiedä kirjoitinko sitä mitä piti mutta sainpahan taas purettua itseäni. Eli älkää peitelkö paniikkikohtausta tai masennusta tai muutakaan vaan kertokaa lähesille niin olokin parantuu heti.
Voimia kaikille
Vastaukset 1
Vanhimmat
siusta siltä,kun miehes oli sairraalassa,jotta sinun on nyt otettava vasttuu teijän kahen elämästä?Ja kun sitten selevis,jotta vasttuunkantajjii on vieläkkii kaks,annoit sille panniikille vallan?Mie en tiiä,kun oon nuoresta lähttiin kantana vasttuun omasta elämästäin,yrityksestä,lapsen kasvatuksesta ja kun luulin olevani voiton puolella-sairastu isä alzheimerintauttiin-hoijin hänet äitin avustuksella kotona ja kun isästä aika jätti,sairastu äiti ja nyt mie hoijan äittii.Tunttuu loputtomalta suorriutumiselta,enkä ihmettele yhttää,jotta sairastuin tähän masennuksseen ja panniikkiin-jokkii raja se ois itelleen asetettava-mitä jakssaa ja mitä ei.Kukkaa lähiommaisista ei vain tunnu ymmärtävän tätä miun tilannetta-miut leikattiin viime vuon puolella,en oo suanu kunttouttuu ommaan tahttiin nuihin velevollisuukssiin tautta.Parikymmentä vuotta pitäs vielä jakssoo töissä reppiittyy-nyt tulj takapakkii pahasti-leikattu käs on männy huonomppaan suunttaan,kun en ou suana levätä ja toinen käs on vielä leikkoomata.Kyllä tässä välillä iskköö epätoivo rinttaan,kun tulevaisuutta jiäpi miettimmään.Eikä oo kettää,keltä appuu pyytäs tuossakkii äitin hoitamisessa-pittää vain männä päivä kerrallaan ja kahtoo millon voimat loppuu kokonnaan!!!