Bronkiektasia, niveltulehdukset, reuma?

hilkkaliisa

Bronkiektasia

Bronkiektasia eli keuhkoputkien laajentuma tarkoittaa rustoa sisältävien keuhkoputkien epäsäännöllistä laajenemista.

Keuhkoputkien laajentumiin syntyy yleensä krooninen bakteeri-infektio ja lima muuttuu märkäiseksi. Tilanne aiheuttaa jatkuvaa yskää ja limanerittymistä sekä toistuvia pahenemisvaiheita ja veriyskää. Eriasteiset keuhkojen toiminnan häiriöt ja astman kaltaiset oireet ovat tavallisia.

Bronkiektasioita syntyy yleensä pitkittyneen tulehdussairauden seurauksena keuhkojen puolustusmekanismien pettäessä. Syinä voivat olla synnynnäiset keuhkojen puolustusjärjestelmää heikentävät tai niiden rakennetta vaurioittavat tekijät, keuhkoputkien tukos tai sinne joutuneet vahingolliset aineet.

Myös allerginen bronkopulmonaalinen aspergilloosi, autoimmuunisairaudet, heroiinin käyttö sekä keuhkosiirron jälkeinen hengitystieahtauma muutoksineen voivat johtaa bronkiektasioiden syntymiseen. Keuhkojen sidekudossairaudet ja vaskuliitit voivat aiheuttaa ns. traktiobronkiektasioita, kun sidekudokseksi muuttuva keuhkokudos vetää arpeutuessaan keuhkoputkien seinämiä ja aikaansaa niihin laajentumamuutoksia.

Bronkiektasian oireita hoidetaan erilaisilla keuhkojen tyhjennyshoidoilla sekä hengitys- ja yskimistekniikoilla. Positiivisen uloshengityspaineen käyttö monimuotoisin PEP-laittein on todettu hyödylliseksi. Aktiivinen ja oikein annosteltu liikunta tukee omahoidon onnistumista. Keuhkojen tulehdukset hoidetaan antibioottikuurein ja vaikeimmissa tilanteissa lääkehoitojaksot voivat olla pitkiä. Joskus käytetään antibiootteja tulehduksia ennaltaehkäisevästi joko jatkuvasti tai jaksoittain. Toistuvia poskiontelotulehduksia voidaan ehkäistä leikkaustoimenpiteillä.(Heli)

Vaikka ei olekaan lopullista näyttöä siitä, että kosteusvauriomikrobit aiheuttavat reumasairauksia monesti homealtistuneilla on todettu nivelreumaa, selkärankareumaa, erilaisia niveltulehduksia, esim. reaktiivista artriittia ( reaktiivinen niveltulehdus), psoriasis artriitteja (psoriaasiin liittyvä niveltulehdus), spondylartroosia ( nikamarappeutu-ma), vaskuliittia (= verisuonten seinämän tulehdus) ja fibromyalgiaa. Oireita ja löydök-siä on ollut selkärangassa, ranteissa, käsien pikkunivelissä, lonkissa, polvissa ja varpaissa. Kosteusvauriomikrobien etiologinen osuus näissä tapauksissa on epäselvää. Asiaa tutkitaan parhaillaan. Lisäksi homealtistuneilla on esiintynyt kroonista bronkiittia, bronkietaksioita, sydänsairauksia, verenpainetautia, selkäsairauksia, diabetesta, munuaissairauksia, Raynaudin oireyhtymä (liite 1/6), vatsakipua, virtsavaivoja ja ripulia. (Husman ym. 2003, 22, 23, 27, 39.)

Allerginen bronkopulmonaarinen aspergilloosi (ABPA) tarkoittaa Aspergillus-sienen aiheuttamaa harvinaista keuhkotulehdusta, jossa Aspergillus kasvaa keuhkoputkien seinämissä. Aspergillus toimii keuhkoissa sekä tulehdusta aiheuttavana mikrobina että allergeenina (liite 1), ja sitä vastaan kehittyy myös IgE-vasta-aineita, jotka osaltaan ovat aiheuttamassa vaikeaa astmaa muistuttavaa tilaa. Aspergilluksen aiheuttamasta tulehduksesta on seurauksena huomattavaa limanmuodostusta, josta voi aiheuttaa pieniä ilmateitä tukkivia limatulppia seuraamuksellisine atelektaaseineen ja bronkiektasioineen. Huonosti hoidettuna tauti voi johtaa pysyviin keuhkovaurioihin, jopa kuolemaan. (Haahtela ym. 1999, 400-402.)

10

9915

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vanhaan aiheeseen

      eli mitä muita sairauksia homealtistuneilla on.
      Tämän ei tarkoita sitä että home olisi nuo kaikki edelläkin mainitut sairaudet aiheuttaneet,vaan jos asiaa oikein perusteellisesti tutkittaisiin niin todettaisiin että moni näistäkin sairauksista kuuluu lääkkeiden sivuvaikutusten aiheuttamien oireiden ja sairauksien listaan.
      Mutta sellainen tutkimus,varsinkin perusteellinen,sotisi tietenkin lääketeollisuutta itseään vastaan.joten emme varmasti tule sitä tutkimusta näkemään,koska sellaista ei "kannata" tehdä.

      Taas mietinmyssyyn: mitä lääkkeitä kannattaa syödä! aina voi kyseenalaistaa nämäkin "kokeilut"

      • Kuka ei

        Mistähän sinä tempaisit taas nuo lääkkeet ja lääketehtaiden salajuonet? Ei kukaan pakota sinua käyttämään lääkkeitä (poisluettuna ehkä jotkut psyykenlääkkeet joissakin tapauksissa), jos pelottaa.

      • ????
        Kuka ei kirjoitti:

        Mistähän sinä tempaisit taas nuo lääkkeet ja lääketehtaiden salajuonet? Ei kukaan pakota sinua käyttämään lääkkeitä (poisluettuna ehkä jotkut psyykenlääkkeet joissakin tapauksissa), jos pelottaa.

        salajuoniteorioita. Sinä!
        Ei kyse olekaan siitä että minua pakotettaisiin,vaan siitä miten tyhmän luottavaisesti monet vetävät milloin mitäkin lääkärin määräämää lääkettä. Ja sitten taas seuraava resepti edellisen lääkkeet sivuvaikutuksiin. Psyykelääkkeidenkin kanssa kannattaa olla varovainen,vaikka niitä niin haitattomiksi mainostetaan. Kuitenkin on paljon tapauksia joissa niistä eroon pääseminen onkin sitten yhtä raskas prosessi kuin itse vaiva,johon niitä alunperin alettiin käyttää.
        Asiallinen keskustelu,pliis!!

    • pitää vähentää

      heroiinin käyttöä!

      • Metsäläinen2

        Jos ahdistaa helkutisti ja taivas tippuu päälle, kannattaa mennä terapiaan ja syödä kiltisti aikansa lääkkeitä.

        Alkoholiin on helpompi jäädä koukkuun kuin huumeisiin; siksi alkoholivieroitushoidot epäonnistuvat niin usein. Moni luulee, että huumeista sitä vasta on vaikea päästä eroon - mutta se onkin kuulemma alkoholi. Näin väitti joskus jokin tutkimus sosiaalialan lehdessä (oliko Dialogi vai Sosiaaliturva).

      • on varmasti
        Metsäläinen2 kirjoitti:

        erittäin hankalasti eroon pääsemistä oli kyse sitten tupakasta,viinasta,
        huumeista,pelistä,pettämisestä,varastamisesta,
        valehtelusta,väkivallasta jne.

        Peukkuja kaikille jotka yrittävät ja pääsevät eroon,siitä mikä heille vahinkoa tuottaa!

      • bronkiektasiat
        on varmasti kirjoitti:

        erittäin hankalasti eroon pääsemistä oli kyse sitten tupakasta,viinasta,
        huumeista,pelistä,pettämisestä,varastamisesta,
        valehtelusta,väkivallasta jne.

        Peukkuja kaikille jotka yrittävät ja pääsevät eroon,siitä mikä heille vahinkoa tuottaa!

        ovat sangen usein astman "jälkisairauksia" ja voineet siis hyvinkin saada alkunsa kosteusvauriomikrobeista = homeesta. Itselläni nyt niitä epäillään ja kyse ei todellakaan ole mistään "pikkujutusta"! En tässä vaiheessa voi kuin odottaa diagnoosia - enkä jaksa uskoa, että ne olisivat kortisonin sivuvaikutuksia vaan keuhkojeni huononemisesta. Ja nivelkivut taas kulkevat "käsi-kädessä" keuhkojen heikon tilan kanssa...Monimutkaisia ovat nämä polut! Mutta eivät vinoilun asia!

      • Ming Men
        bronkiektasiat kirjoitti:

        myös keuhkoihin ja sitä kautta ihoon (iho ohenee).Keuhkojen heiketessä Keuhkot eivät jaksa levittää energiaa kehossa ja niin syntyy nivelkivut.

        Kiinalaisen lääketieteen mukaan iho kuuluu Keuhkoille. Keuhkojen tehtävä taas on levittää energiaa joka suuntaan. Nivelkipujen syntyminenkin johtuu juuri heikentyneestä energian kierrosta.

        Fibromyalgia(ksi diagnosoidut kivut) ovat juuri tuollaisia kipuja.

      • Ming Men
        Ming Men kirjoitti:

        Fibron tyyppiset kivut katsotaan PKL:n mukaan immuniteetin sairaudeksi.

        Immuniteettihan se homesairailla heikkenee.

        Hoitona on vahvistaa immuniteettia ja energian kiertoa, jolloin kivut helpottavat. Eli kipua ei poisteta,vaan lisätään energian kiertoa,jolloin kipu poistuu.

    • tällaista

      Etsin tietoa ABPA:sta ja tällainenkin ponnahti esiin. Tietoa on ja on ollut, mutta ongelmat halutaan vaan aina laikaista maton olle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita

      Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko
      Maailman menoa
      273
      3401
    2. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      103
      1693
    3. 68
      1259
    4. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      199
      1087
    5. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Luterilaisuus
      199
      1071
    6. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      58
      1051
    7. Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta

      "MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:
      Taivalkoski
      51
      1000
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      63
      971
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      42
      827
    10. Mitä tekisit jos

      Aamulla vierestäni heräisit
      Ikävä
      51
      815
    Aihe