1990-luvun alussa provarihallitus syöksi maan niin syvään lamaan, ettei se ollut teoreettisesti mahdollinen. Oli kuitenkin käytännössä, kun veronmaksajat pantiin kantamaan "talousasiantuntija" pankkien töppäykset ja työttömyys räjähti tasolle, jolta ei vieläkään ole palattu normaaliin.
Asuntovelalliset ja työttömät joutuivat velkaloukkuun, pankit hakivat pienyrittäjät konkurssiin. Toki Maalaisliitto-Kepu kasvatti kaiken aikaa maatalouden tukiaisia.
Talousnerojen Viinanen ja Aho tekosia maksetaan vielä pitkään. (molemat koettivat sittemmin kykyjään myös yksityisektorilla tunnetuin tuloksin)
Uusi uljas porvarihallitus väikkyy jälleen pelureiden suunnitelmissa. Onhan jälleen tavallisillekin ihmisille syntynyt hieman varallisuutta, joka voitaisiin panna jakoon.
Kauhukuvana ovat nallewhalroosien ohjauksessa kokoomuksen pörssinulikat myymässä valtion omaisuutta, jotta tuohta riittää kasvaviin maataloustukiaisiin uusilla tukiaisalueilla z, f ja q8 sekä taloyhtiö-kokoa olevien Mämmilä-kuntien tekohengittämiseen.
annelien ja stupidojen tasoiset ajattelijat käyvät käsiksi työhön ja sosiaaliturvaan.
Oikeusministeriksi saataneen Juhantalo ja kulttuuriministeriksi rehellinen hemohess-hiihtäjä. Perheministeriksi lienee kokoomuksesta tarjolla useampikin kuuluisuutta niittänyt sankari. Eduskunnassa istuu poliitikkojen ex-vaimoja ja ex-tyttöystäviä, jotta saadaan mediaan draamaa asian sijasta.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ja pelottaako punikkia tuleva hallituspohja?
Edellisen porvarihallituksen osalta on syytä tuntea sääliä kansalaisia kohtaan ja häpeää porvari/agraarisosialistien puolesta.
Pelottaa tietysti, että joutuisi käymään samat tuntemukset vielä toistamiseen.
Ahdistavaa on se, ettei porvaripuolueisiin ole saatu kiinnitettyä kaikin osin edes "kakkos-ketjua". Hemohessuja ja niiden tallipäälliköitä sen sijaan on vilttiketjusta tuppaamassa.
..., että se oli Holkerin sinipuna, joka syöksi maan hirvittävään lamaan. Tervehtyminen alkoi heti, kun Ahon hallitus aloitti toimintansa -91.
http://www.etla.fi/suhdanne/Gif/t02a.gif
Oiva, Oiva, älä munaa itseäsi enempää. Kirjoittelet täällä, etkä osaa tulkita alkeellista tilastograafia.
Kuvassa on bkt:n MUUTOS aikayksikössä. Siten käyrä kerttoo, että vapaata syöksyä mentiin yli 1992 puoliväliin. Kaikki mikä on negatiivisella puolella on heikennystä edelliseen, vaikka jo aikaisemmin oltiin syöksyssä.
Talousnerojen Ahon ja Viinasen eli laajemmin porvarihallituksen aikana Suomi joutui lamaan, joka ei ollut teoreettisesti mahdollinen. Tee, Oiva, tästä johtopäätökset talouspoliittisten toimien osaamisesta.
Politiikan tarkoituksena oli siirtää varallisuutta uusiin käsiin ja kurittaa työläisiä työmarkknoilla lisäämällä työttömyyttä. Tällaisen Tsernobyl-kokeilun jossakin vaiheessa prosessi karkasi käsistä. Seuraukset olivat sen mukaiset.
että kun Oiva Härkönen kuuluu Maalaisliitto-Kepun älymystöön ja eliittiin eikä kuitenkaan osaa tulkita yksinkertaista käyrää, niin mitä voidaan odottaa tavalliselta kepulta tai graduaan plagioivalta kyvyltä?
Oliko sittenkään ihme, että konkurssi koitti kun ihmiset 1991 narutettiin äänestämään Maalaisliitto-Kepua ja pystytettiin porvari-sirkus?
Siitä vaan äänestämään karkkia tarjoavia hemohessuja ja muita julkkuja, että saadaan uusi porvarihallitus.