Jeesusko ainoa oikea? entä Islam?

jii är

jeesus ja kristinuskoko on suomen ainoa usko ja jos et usko jeesusta niin sinua ei pelasteta/anneta apua. Koin sellaisen liian yliluonnollisen jonka lapsikin tajuaisi huijaukseksi. olin kaverin synttäreillä joka OLI uskova samoin kaksi muuta asunnossa ollutta. Eli yhteensä minulla on kolme todistajaa jotka eivät enää ole samanlaisia uskovia mitä ne oli ennenkuin "aivopesu" paljastui. Olin kaverini arin (nimi muutettu) syntymäpäivillä ja rukoilimme Jumalaa kunnes yhtäkkiä minulle tuli sellainen olo niinkuin olisin vetänyt jotkin piristävät huumeet! Minulla oli hyvä mieli, en pysynyt paikallani ja minulla oli sairaanloisen hyvä olo. Rupesin sitten siinä tavallisena uskovaisena ihmettelemään että mitä ihmettä tämä on? Tämä ei voi olla mitään huumetta kun kerta en ollut ottanut mitään ja ihmiset jotka siellä oli olivat himouskovaisia -lue "OLIVAT". pyörin siinä asunnossa kuin joku huumedokumentin amfetamiini narkomaani punnertelin ym. ja tekstiä tuli suusta kuin nousuhumalassa mutta voimakkaammin. Tämän tapauksen jälkeen nämä muutkin "uskovaiset" lopettivat uskonsa siihen paikkaan, tosin valtio alisti heidät uudelleen uskoon. (siitä lisää myöhemmin). Heistä tuli taas alkoholisteja ja pilleristejä... Rupesin sitten "vauhdeissani" punnertelemaan ym. kun "voimaa" oli. Sen jälkeen minuun suunnattiin toisenlainen "säde"(en keksi sille parempaa nimeä) ja tuntui että sydän puristuu ulos rinnasta jonka jälkeen tajusin että nyt menin liian pitkälle ja paljastin koko uskovaisten "pyhimmän salaisuuden" Siitä todistus että sydänoireet loppuivat kun menin makaamaan vähäksi aikaa sohvalle ja uskovat kaverini lähtivät viemään minut terveen ihmisen sairaalaan. Sairaalassa minulle annettiinn bentsoditsepiini lääke että pystyn nukkumaan ja nukahdinkin ilman sivuoireita. EU:ssa kun ollaan niin kysyn onko muilla smankaltaisia kokemuksia vai onko teidät "aivopesty vasikoinnin ym. pelossa olemaan hiljaa? Ja onko samanlaisia tehty esim. Muslimeille? Tiedän että valtiolla on paperit kaikista ohjelmista mitkä niillä on ja onko esim. Muslimeita pelastettu Iesuksen nimissä.tai Hinduja? Vai koskeeko se vain puolueellisesti jeesukseen uskovia? Haluaisin tähän varsinkin Muslimien, Hindujen ym. muiden uskontojen edustajia ottamaan kantaa!! koska kun otamme yhdessä yhden rakkauden nimissä (hinduilla esim. nirvana) asian esille ja vaadimme asian virallista ja kaikille avointa käsittelyä niin virkavallan on pakko tutkia mistä on kyse ja miksi jeesuksen kristuksen nimissä kun en ennen uskonut koko jeesukseen. Uskoin yhteen Jumalaan! Minun mielestäni tämmöinen toiminta on todella törkeää ja tällainen ohjelma pitäisi kieltää lailla ja kaikkilta siihen osallistuneilta pitäisi ottaa oikeudet ja arvot pois kun eivät tajua että elämme yhdessä maailmassa jota hallitsee jokaiselle oma ja henkilökohtainen Jumala! Tämä tästä tälläkrtaa, Kun joku tarpeeksi voimakas uskova taho (ei kristukseen uskovat) ottaa minuun yhteyttä niin keskustellaan asiasta lisää ja tiedä jos saisimme selville mistä aivopesusta tässä oikein on kyse? Paperit löytyy valtiolta varmasti mutta minulla itselläni ei ole voimaa ottaa asiaa esille mihinkä tarvitsen teidän kaikkien eri uskonlahkojen edustajien tukea ja kannustusta. Kunhan asia on lähtenyt oikeaan suuntaan liikkeelle ilmoitan sähköpostiosoitteeni ja tietoni että voimme ottaa valtiolta selvää tästä "ohjelmasta" T:jaakko repo ps.one love

5

334

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jii är

      Tarvitsen nyt todella monta eri uskontokunnan edustajaa ottamaan kantaa ja tekemään jutusta "virallisen" vain silloin saamme tietää että eikö Suomessa pelasteta kuin vaan jeesukseen uskovat. Haluan tehdä tähän muutoksen. ja tietysti saada syylliset EU oikeuden eteen vastaamaan teoistaan,,

    • jii är

      Olen muuten poissa 22.01.07-27.01.07 välisen ajan. Olen kotoisin kuopiosta asun nyt "enkerromissä-vielä" mutta tulen keskusteluun mukaan 27.01.07 Mutta tosiasia on se että tarvitsen oikean ja luotettavan edustajan Muslimeista Hinduista ym...

      • on kiellettyä

        !!!!!!!!!!!


    • kriittinen ajattelija

      Hae apua mielenterveyspalstalta tai mieluummin lääkäristä.

    • Etkönä tajua

      Että kun Jeesus sanoi, "että rauhan minä jätän teille, minun rauhani".

      Ja kun minä tulin uskoon, niin minä rauhoituin ja sen aiemmman epävarmuuden ja pakkosuorittamisen tilalle tuli rauha ja henkinen lepo ja kiitollisuus Jumalaa kohtaan.

      Ravintoloissa juokseminen loppui kuin seinään, siis kirjaimellisesti unohtui.

      Ja ymmärrän hyvin, että joissain piireissä Jumalan lupauksia käytetään vain hurmokseen pääsemiseksi ja sitten petytään ja tehhään vaikka mitä temppuja.

      Sinähän oot kuullu sanottavan, että Jeesus on sama kuin aikoinaankin ja elää tänäkin päivänä. Siksipä Hän pystyykin vastaamaan ihmiselle, joka Häntä etsii. Jos sinä omassa voimassasi yrität käsittää, niin siitä tulee pelkkää sotkua ja romua.

      Anna itsesi kokonaan Jeesuksen haltuun, sillä Hän on ainoa, joka pystyy johdattamaan sinut totuuteen.
      Ja ole rauhassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      60
      3729
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      87
      3118
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      69
      2326
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1530
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1319
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      87
      1179
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      29
      1039
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1001
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      975
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      962
    Aihe