Neuroosi

Minä olen kärsinyt pikku-ikäni juuri mainitsemistasi pakko-oireista.

Olen muutenkin erittäin pikkutarkka ihminen ja täydellisyyteen pyrkivä.

Kyllä todellakin käy joskus voimille toi jatkuva tarkistaminen, mutta apua en ole hakenut.
Olen jotenkin vaan pärjännyt ongelmani kanssa kaikki nää vuodet.

Sen olen huomannut, että jos olen väsynyt, niin tarkistusvimma on huipussaan.

Suosittelen, että nukut yösi hyvin ja riittävästi, niin oireitakaan ei niin paljoa ole.

Mulla pitää aamuisin, ennen töihin lähtöä tuijottaa sähkölevyjä ja ovia yms asioita jokaista minuutteja, ennen kuin uskon, että voin lähteä.
Sittenkin töissä tulee tuskanhiki, jos tulee joku juttu mieleen, eikä ole selvää muistikuvaa, että tarkistin asian.

Suht helppoa on vielä lähteä kotoa yksin ja viimeisenä töihin, mutta jos mieheni kanssa lähdemme yhtäaikaa, niin hermostun.

Itse olen jo tarkistanut esim makuuhuoneen, niin miehenipä menee hakemaan sieltä vielä jotain.

Toi on kaikista järkyttävintä, ku joudun moneen kertaa tarkistaa samat asiat, enkä sittenkään vakuutu, että kaikki ok.

Mulla pitää jäädä muistikuva, että katsoin esim. sähkölevyt, tai ovet,muuten olen töissä tosi hermostunut, ku pelkään, että mikähän unohtui tarkistamatta.

Illalla enimmäkseen tarkistelen, että pankkikortit ovat tallessa.

Se taas ottaa voimille, ku ei millään meinaa uskoa, että rahapussissa ovat.

Olis kiva, jos joku psykologi viitsis vastata,että mistä juontaa juurensa tämmöinen hirvee tarkistusvimma.
Onko se ongelma vaan meillä pikkutarkoilla ihmisillä?

Tsemppiä sullekkin ongelmasi kanssa.
Et ole yksin.

on paljonkin, mutta sinänsä harmittomana oireena kun on ei siitä niinkään usein kukaan mainitse.
Tietysti rabkkaahan se on, mutta minä ainakin iän
myötä päässyt ongelmasta yli, niin etten koe sitä enää elämää hallitsevaksi oireeksi. Joskus kun
ahdistaa, niin silloin mulle tulee muunlaisia
pakkohäiriöisiä toimintoja, joita en tässä ilkeä sanoa kun ne on niin naurettavia. Kun ahdistus
poistuu voin taas olla "normaali" eli koen nuo
pakkotoiminnot eräänlaisena taikauskoisuutena eli kun teen niitä niin oletan jotta mitään pahaa ei
sitten tapahdu. En ole itse katsonut tarvitsevani mitään hoitoa noihin kun ei ne ole jokapäiväinen ongelma.

Onneksi tuota tarkistelua ei sulla tunnu tuon enempää olla. Eli äkkiseltään tulee mieleen, että aika helpolla pääset sitten kuitenkin, vaikka tuo kieltämättä ahdistavaa onkin.

Mutta kohtalotoveri minäkin olen. Tosin pakko-ajatuksia tai tarkisteluja ei mulla käytännössä enää juuri ole, mutta mitä kaikkea tuolta onkaan sitten takaa paljastunut. Niin kamalia tuntemuksia ettei niitä voi sanoin kuvata. Häpeää, pelkoa, kauhua, surua, yksinäisyyttä, ties minkälaisia tunteita ja vieläpä todella voimakkaita sellaisia.

Tuota voi kutsua pakko-oireiseksi häiriöksi, mutta eipä tuota nimitystä nyt kannata sen enempää lanseerata käyttöön, jollei nuo tarkistelut tosiaan vie kohtuuttomasti sinulta aikaa ja voimia.

Jos tuota alkaa selittämään niin ensimmäisenä mulla tulee lähinnä mieleen kuinka unissa monesti koti on sellainen ominta omaa ja rakasta. Hyvin tärkää itselle. Nimittäin erilaisista assosiaatioista ja symboleista ja itselle tärkeistä asioista muodostuu se oma itseys eli minuus suurilta osin. Ja näitä sitten pääsee unissa näkemään. Niinkuin joku esimerkiksi pitää autoaan kuin lastaan. Silloin sille on oma auto hyvin tärkeää ja jos siihen tulee vaikkapa tulee naarmu niin se voi tuntua samalta kuin itseään vahingoittaisi. Tai vielä parempi esimerkki on vaikkapa nuket.

Toiseksi tuo murtautuminen tuo mieleen sen, että jotain tunteita on niinkuin torjuttu sen talon tai oman minuuden ulkopuolelle ja se olisi aivan kauheaa jos ne pääsisi tietoisuuteen tai murtautumaan luoksesi. Se mitä kaikkea siellä taustalla sitten on on mahdoton tässä arvata.

Kyllä tuossa aivojen toiminnassa on hyvinkin paljon järkeä ja noita voi jopa ymmärtää pidemmän päälle, mutta aikaa tuohon itsetiedostamiseen voi palaa ja paljon. Unista pystyy hyvinkin paljon oppimaan itsestään ja siitä mikä itselle on hyvin tärkeää.

Itselläni lopulta näyttää suurimmat syyt olevan siinä, että olen menettänyt elämässäni vähän liian monta kertaa liian tärkeitä ihmisiä. Nykyään läheisyys ihmisten kanssa on minulle hyvin ahdistavaa, mutta toisaalta juuri tuota kaipaan eniten maailmassa. Muitakin syitä on, mutta tuo on pahin. Jos jään yksin vähääkään, niin masennun tosi pahasti hetkessä ja paha olo lähtee kasvamaan äkkiä hyvin paljon.

"Halpoja" ja helppoja yleiskonsteja vähentää pakko-oireisuutta on läheiset ihmissuhteet ja stressitön elämä. Stressi on tosi pahaa myrkkyä kelle tahansa ja läheiset ihmiset joiden seurassa on hyvä olla vahvistavat omaa minuutta hyvin tehokkaasti.

juttu, katon ainaki kolmesti, että avaimet on mukana, vaikka just puoliminuuttia sitte olisin tarkistanu, mutta vielä pahempi mulla on tautejen ja bakteerien suhteen, ne vaivaa mua koko ajan, en pysty koskeen ovenkahvoihin, en pysty kätteleen ihmisiä, joskus kun on ollut pakko, oon vaan jääny tuijottaan mun kättä ja ajattelen, että pakko päästä peseen kädet. En voi käydä yleisissä vessoissa ja kotona pyyhin vessanpöntön lauteet joka kerta gloritella ennen ku voi istuu siihen, vaikka asun yksin.
en voi kuvitellakkaan olevani sukupuoliyhteydessä, koska ennen sitä mun pitäis vaatia todistukset ettei oo hiv-tartuntaa tai mitään muita tauteja, ja se olis varmaan aika loukkaavaa, mutta ehkä joskus oon jollekki niin tärkee, et se tekis sen mun takia.
onko muilla tällasta? en edes tiiä onko tää normaalia, voihan se olla, että melkeen kaikki ajattelee näin...en tiiä, itteä vaan vaivaa aika paljo..